VIIDESKYMMENES LUKU.
Neljä päivää myöhemmin Haran Babu tuli Bordašundarin luo, kirje kädessään. Hän oli jo luopunut kaikista toiveistaan päästä vaikuttamaan Pareš Babuun.
Ojentaessaan kirjettä Bordašundarille Haran Babu huomautti: »Minä olen kokenut alun pitäen kehoittaa teitä olemaan varovainen! Teitä ei miellyttänyt sellainen menettelyni. Nyt voitte tästä kirjeestä nähdä, kuinka pitkälle asiat ovat kehittyneet näkymön takana.» Hän ojensi sen kirjeen, jonka Lolita oli kirjoittanut vastaukseksi ystävättärelleen Šailabalalle.
Luettuaan kirjeen Bordašundari huudahti: »Sanokaahan, kuinka olisin voinut tämän aavistaa! En olisi voinut untakaan nähdä tällaisesta tapauksesta. Mutta minä vakuutan, ettei siitä sovi syyttää minua. Te olette olleet kaikki yhdessä juonessa ja olette saaneet Sutšaritan pään ihan pyörälle alinomaa kuorossa hänen hyvyyttänsä ylistäen — koko Brahma Samadžissa muka ei ollut häneen verrattavaa tyttöä — nyt on teidän asianne ehkäistä tuon ihannoimanne brahmotytön tekosia. Minun mieheni se toi Binoi ja Gour Babut taloomme, ja vaikka tein parastani johtaakseni Binoin meidän ajatuskannallemme, asiasta ei kuitenkaan syntynyt mitään, kun sattui taloomme tulemaan, ties mistä, tuo »täti», alettiin palvella jumalankuvia, ja Binoi joutui niin piloille, että hän nyt karkaa pois nähdessään minut. Sutšarita on kaikkien tapahtuvien ikävyyksien syynä. Minä tiesin aina, millainen tyttö Sutšarita oli — mutta en milloinkaan ilmaissut ajatuksiani; kasvatin hänet tosiaankin niin, ettei kukaan ihminen voinut pitää häntä muuna kuin omana lapsenani. Ja tässä on nyt koko palkkani! Suotta te minulle tämän kirjeen näytitte — teidän tulee nyt tehdä mitä parhaaksi näette!»
Haran Babu lausui julki jalomielisen valittelunsa ja tunnusti aivan vilpittömästi, että oli eräänä aikana ymmärtänyt Bordašundarin aivan väärin. Vihdoin kutsuttiin Pareš Babu.
»Katsohan tätä!» huudahti Bordašundari heittäen kirjeen pöydälle hänen eteensä.
Pareš Babu luki kirjeen tarkkaavasti kahteen kertaan, katsahti puolisoonsa ja virkkoi: »Niin, entä sitten?»
»Entä sitten! Tosiaankin!» toisti Bordašundari vihaisesti. »Mitä vielä tahdot? Mitä todistusta sinulta vielä puuttuu? Sinä olet sallinut epäjumalia palveltavan, kastisääntöjä noudatettavan, sanalla sanoen mitä tahansa. Yhtä vain puuttuu: että naitat erään tyttäresi hinduperheeseen! Senjälkeen sinä luultavasti alat katua ja liityt itsekin hindulaiseen yhteisöön — mutta minä sanon sinulle —»
»Sinun ei tarvitse sanoa minulle mitään», virkkoi Pareš Babu naurahtaen. »Minulle sanomisen aika ei ole vielä tullut. Kysymys on, minkätähden te kaikki olette päättäneet, että Lolita aikoo mennä hinduperheen jäseneksi. Tässä kirjeessä ei ole mitään sellaista, ei ainakaan mikäli minä voin nähdä.»
»Minä en ole toistaiseksi kyennyt mitenkään keksimään, mikä voi avata sinun silmäsi», huudahti Bordašundari kärsimättömästi. »Ellet olisi ollut ihan sokea alusta alkaen, ei kaikkea tätä olisi milloinkaan tapahtunut. Sanohan minulle, voiko kukaan kirjoittaa selvemmin kuin tämä kirje on kirjoitettu?»
»Olisi kenties syytä», huomautti Haran Babu, »kysyä Lolitalta itseltään, mitä hän on tällä kirjeellä tarkoittanut. Minä voin ottaa asian tiedustellakseni, jos saan luvan.»
Mutta ennenkuin mitään enempää ehdittiin sanoa, Lolita itse syöksyi huoneeseen kuin rajuilma sanoen: »Katsohan tätä, isä! Meidän Brahma Samadžimme jäsenet lähettelevät tällaisia nimettömiä kirjeitä!»
Pareš Babu luki Lolitan hänelle ojentaman kirjeen ja huomasi sen olevan täynnä erilaisia herjauksia ja neuvoja, joita kirjoittaja katsoi sopivaksi singota Lolitaa vastaan pitäen varmana, että Binoin ja Lolitan avioliitto oli salaa päätetty. Sitäpaitsi kirjoittaja vihjaili Binoin huonoihin vaikuttimiin ja sanoi hänen pian kyllästyvän brahmovaimoonsa, hylkäävän hänet ja valitsevan itselleen jälleen vaimon jostakin hinduperheestä.
Haran Babu otti kirjeen Pareš Babulta, luki sen ja kääntyi sanomaan Lolitalle: »Lolita, tämä kirje on teitä suututtanut, mutta eikö ole oma syynne, että sellaiset kirjeet ovat mahdolliset? Sanokaahan, kuinka itse voitte kirjoittaa tuollaisen kirjeen, joka on omaa käsialaanne!»
»Šaila siis on vaihtanut minua koskevia kirjeitä teidän kanssanne, eikö totta?» kysyi Lolita ohimenevän hämmästyksen jälkeen.
Haran Babu ei vastannut suoraan, vaan sanoi: »Hänen velvollisuutensa
Brahma Samadžia kohtaan velvoitti häntä lähettämään kirjeen minulle.»
»Sanokaa minulle kerta kaikkiaan, mitä Brahma Samadž tahtoo sanoa», virkkoi Lolita seisten jäykkänä hänen edessään.
»Tätä Brahma Samadžin keskuudessa kiertelevää huhua», selitti Haran Babu, »joka koskee teitä ja Binoi Babua, minä puolestani en usko, mutta tekisi mieleni kuulla kielto omasta suustanne».
Lolita vastasi hänelle säihkyvin silmin, vapisevat kädet tuolinselustalla. Hän sanoi: »Sanokaa minulle, minkätähden pidätte sitä mahdottomana uskoa?»
»Lolita», virkkoi Pareš Babu laskien kätensä hänen olkapäälleen, »sinä olet nyt liian kiihtynyt puhuaksesi asiasta; voit puhua siitä minulle myöhemmin. Jätetään asia nyt sikseen.»
»Älkää yrittäkö, Pareš Babu, asiaa vaientaa nyt, kun olemme alkaneet sitä käsitellä!» virkkoi Haran Babu.
Tuo huomautus suututti Lolitaa sitäkin enemmän, ja hän huudahti: »Tosiaankin, isä vaientamaan! Isä ei ole teidänlaisenne, hän ei pelkää totuutta — muistakaa minun sanoneen, että hän tietää totuuden olevan teidän Brahma Samadžiannekin korkeamman! Minä voin vakuuttaa teille, etten pidä ollenkaan vääränä enkä mahdottomana mennä naimisiin Binoin kanssa!»
»Onko hän siis päättänyt liittyä Brahma-uskontoon?» kysyi Haran Babu.
»Mitään ei ole päätetty», virkkoi Lolita, »ja mitäpä syytä hänellä olisi kääntyä brahmoksi?»
Tähän asti Bordašundari oli ollut vaiti — hän oli toivonut Haran Babun pääsevän tänään voitolle ja Pareš Babun joutuvan tunnustamaan erehdyksensä ja osoittamaan katumusta. Mutta hän ei voinutkaan enää itseänsä hillitä, vaan puuttui puheeseen sanoen: »Oletko mieletön, Lolita? Mitä sanotkaan?»
»En, äiti», vastasi Lolita, »minä en ole mieletön — olen sanani hyvin harkinnut! Minä en suostu olemaan joka puolelta ahdistettuna — olen päättänyt vapautua Haran Babun seurakunnasta ja kaikista hänen kaltaisistaan!»
»Taidatte nimittää hillittömyyttä vapaudeksi!» virkkoi Haran Babu pilkallisesti.
»En», vastasi Lolita, »minä tarkoitan vapaudella sitä, etten ole vääryyden orjuuttamana enkä halpamaisuuden hyökkäysten esineenä. Miksi tuleekaan Brahma Samadž puuttumaan asiaan ja kohottamaan esteitä tielleni siinä, missä en huomaa mitään väärää enkä uskontoani vastustavaa?»
Haran Babu kääntyi julkean näköisenä Pareš Babun puoleen lausuen: »Siinä sen nyt näette, Pareš Babu! Minä olen kaiken aikaa tietänyt, että asia vihdoin johtaisi johonkin tällaiseen! Minä varoittelin teitä parhaani mukaan, mutta turhaan!»
»Kuulkaahan, Panu Babu», virkkoi Lolita. »Minä varoitan teitä: älkää luulotelko voivanne jakaa neuvojanne ihmisille, jotka ovat joka suhteessa verrattomasti teitä parempia.» Sen sanottuaan hän tuiskahti ulos huoneesta.
»Onpa tämä menoa!» huudahti Bordašundari. »Nyt on ajateltava, mitä tulee tehdä!»
»Meidän tulee tehdä velvollisuutemme», virkkoi Pareš Babu, »mutta me emme voi saada selkoa velvollisuudestamme tällaisessa rauhattomassa olossa. Suonette minulle anteeksi, mutta minä en voi nyt keskustella tästä asiasta, tahdon jäädä hetkiseksi yksin.»