YHDEKSÄSVIIDETTÄ LUKU.
Lolita lähti Pareš Babun luo ja sanoi: »Hindulaistytöt eivät halua tulla meidän opetettaviksemme, koska olemme brahmoja, ja siitä syystä olen ajatellut, että voisi olla asialle eduksi, jos saisimme jonkin hindun apulaiseksemme. Mitä arvelet sinä, isä?»
»Voisitko löytää hindujen joukosta jonkun halukkaan?» kysyi Pareš Babu.
Tullessaan isänsä luo Lolita oli lujasti päättänyt suorittaa vaikean tehtävän mainitsemalla Binoin nimen, mutta kun asia oli siinä vaiheessa, hän yht'äkkiä arasteli. Hän ponnistautui kumminkin sanomaan: »Minkätähden se olisikaan kovin vaikeata? Onhan sopivaa väkeä viljalti. On Binoi Babu — tai —»
Tuo »tai» sana oli aivan ylimääräinen, ja lause jäikin kesken.
»Binoi!» huudahti Pareš Babu. »Mutta suostuisiko Binoi?»
Tuo huomautus loukkasi Lolitan ylpeyttä. Eikö Binoi Babu suostuisi? Eikö isä tietänyt, että Lolita joka tapauksessa voi saada hänet suostumaan? Hän virkkoi vain: »Ei ole olemassa mitään syytä, joka häntä siitä estäisi.»
Hetkisen vaiti oltuaan Pareš Babu virkkoi: »Tarkasteltuaan asiaa joka puolelta hän ei varmaankaan suostu.»
Lolita punastui ja alkoi kalistella sarin reunaan kiinnitettyä avainkimppua. Pareš Babun sydäntä kirveli, kun hän silmäili tyttärensä huolestuneita kasvoja, mutta hän ei keksinyt minkäänlaista lohdutuksen sanaa. Hetkisen kuluttua Lolita loi arasti katseensa ylös ja virkkoi: »On siis laita niin, isä, ettei koulustamme tulekaan totta?»
»Minä huomaan tällä hetkellä kaikenlaisia vaikeuksia», sanoi Pareš Babu. »Jos yritätte, aiheutatte vain kaikenlaisia epämieluisia arvosteluja.»
Mikään ei voinut olla Lolitalle kiusallisempaa kuin lopultakin vaieten tyytyä sietämään vääryyttä ja nähdä Haran Babun pääsevän voitolle, ja hän ei olisi hetkeksikään suostunut noudattamaan peräytymiskäskyä, jos sen olisi antanut joku toinen kuin hänen isänsä. Hän itse puolestaan ei pelännyt minkäänlaista ikävyyttä, mutta kuinka hän voikaan sietää vääryyttä? Hän nousi hiljaa ja lähti pois.
Tultuaan omaan huoneeseensa hän löysi sieltä kirjeen ja huomasi käsialasta, että sen oli kirjoittanut hänen entinen koulutoverinsa Šailabala, joka nyt oli naimisissa ja asui Bankipurissa.
Kirjeessä oli luettavana muun muassa: »Mieltäni ovat tehneet levottomaksi monet teitä kaikkia koskevat huhut, ja minä olen jo kauan ajatellut kirjoittaa sinulle saadakseni tietoa, mutta en ole saanut siihen aikaa. Mutta toissa päivänä sain eräältä henkilöltä (en tahdo mainita hänen nimeänsä) kirjeen, johon sisältyvät sinua koskevat uutiset minua sanomattomasti hämmästyttivät. Minun olisi melkein mahdoton sitä uskoa, ellei kirjeen lähettäjä olisi ehdottomasti luotettava henkilö. Onko mahdollista, että aiot mennä naimisiin jonkun nuoren hindulaisen kanssa? Jos se on totta, niin —» j.n.e., j.n.e.
Lolita närkästyi kovin ja istuutui hetkeäkään odottamatta kirjoittamaan vastausta, joka kuului näin:
»Minua hämmästyttää, että kirjeessäsi minulta kysyt, onko uutinen oikea vai ei. Onko uskosi niin heikko, että pidät välttämättömänä todentaa Brahma Samadžin jäsenen lähettämää tiedonantoa? Sitäpaitsi kerrot kovin hämmästyneesi, kun on kerrottu minun luultavasti menevän naimisiin nuoren hindulaisen kanssa! Mutta salli minun vakuuttaa, että Brahma Samadžiin kuuluu eräitä hyvin tunnettuja nuoria miehiä, joiden miehekseni valitsemista en voi ajatellakaan tuntematta pahaa pelkoa, ja että tunnen pari nuorta hindua, joiden morsiamena kuka hyvänsä brahmotyttö voisi ylpeillä. Minulla ei ole nyt mitään muuta erikoista sinulle kirjoitettavana.»
Pareš Babu lakkasi sinä päivänä enempää työskentelemästä ja istui pitkät ajat syvissä mietteissä. Vihdoin hän lähti tapaamaan Sutšaritaa, joka ihan säikähti nähdessään hänen kasvojensa hämmentyneen ilmeen. Hän tiesi, mikä oli Pareš Babun huolen aiheena, koska oli monet päivät miettinyt samaa ongelmaa.
Pareš Babu tuli huoneeseen, jossa Sutšarita oli yksinään, istuutui ja virkkoi: »Maammoseni, nyt on aika vakavasti ajatella Lolitaa.»
»Minä tiedän sen, isä», vastasi Sutšarita silmäillen häntä hellästi.
»Minä en ajatellut hälinää ympärillämme», sanoi Pareš Babu, »minä tarkoitin — niin, onko Lolita —»
Huomatessaan Pareš Babun epäröivän Sutšarita koki selvästi ilmaista, mitä hänen omassa mielessään liikkui, ja sanoi: »Lolita on aikaisemmin puhunut minulle ihan vapaasti ajatuksistaan, mutta viime aikoina olen huomannut, ettei hän ole enää yhtä avomielinen. Minä ymmärrän varsin hyvin, että —»
»Lolita on saanut mieltänsä rasittamaan sellaisen taakan», keskeytti Pareš Babu, »ettei hän tahdo tunnustaa sitä itsellensäkään. En ollenkaan ymmärrä, miten olisi paras menetellä — mitä ajattelet sinä: olenko häntä vahingoittanut sallimalla Binoin vapaasti käydä talossamme?»
»Isä, sinä tiedät, ettei Binoi Babu ole mitenkään syypää», sanoi Sutšarita. »Hänen luonteensa on moitteeton — en tosiaankaan ole nähnyt monta hänenlaistansa tuttavapiirissämme.»
»Sinä olet oikeassa, Radha, olet ihan oikeassa!» huudahti Pareš Babu kiihkeästi, ikäänkuin olisi keksinyt jonkin uuden totuuden. »Meidän tulee pitää silmällä hänen kelpo luonnettansa — sitä pitää silmällä Jumalakin. Binoi on kunnon mies, ja me saamme olla Jumalalle kiitolliset, ettemme ole erehtyneet siinä suhteessa.»
Pareš Babu hengitteli jälleen helpommin, ikäänkuin olisi pelastunut jostakin paulasta. Hän ei ollut milloinkaan väärämielinen Jumalaansa kohtaan, ja tunnusti ne vaakakupit, joissa Jumala ihmisiä punnitsee, iäisen totuuden vaakakupeiksi, ja koska hän ei ollut käytellyt oman yhteisönsä valmistamia vääriä punnuksia, hän ei myöskään voinut soimata itseänsä. Hän vain hämmästyi itsekin, kun huomasi kovin kärsineensä ainoastaan siitä syystä, ettei ollut pitkiin aikoihin ymmärtänyt sellaista ilmeistä tosiasiaa. Hän laski kätensä Sutšaritan päälaelle ja sanoi: »Tänään olen oppinut jotakin sinulta, maammoseni!»
Sutšarita kosketti heti hänen jalkojansa ja huudahti: »Ei, ei! Mitä sanotkaan, isä?»
»Lahkolaisuus», sanoi Pareš Babu, »on asia, joka saa ihmiset kerrassaan unohtamaan sen yksinkertaisen ja ilmeisen tosiasian, että ihminen on ihminen; se muodostaa eräänlaisen pyörteen, jossa yhteisön asettama hindulaisen ja brahmolaisen välinen erotus esiintyy tärkeämpänä kuin iäinen totuus, — minä olen kaiken aikaa kiiriskellyt suotta tuossa valheen kurimuksessa.»
»Lolita tahtoo välttämättä toteuttaa päätöksensä ja perustaa tyttökoulun», jatkoi Pareš Babu hetken vaiti oltuaan. »Hän pyysi minua suostumaan siihen, että kehoittaa Binoita auttamaan yrityksen toteuttamista.»
»Ei, ei, isä», huudahti Sutšarita, »odotahan vielä vähän aikaa!»
Pareš Babun mieleen nousi kuva, jossa näkyi murheellinen Lolita sellaisena kuin hän oli ollut saatuaan masentavan vastauksen ehdotelmaansa, ja se kuva herätti Pareš Babussa tuimaa tuskaa. Hän tiesi hyvinkin, ettei hänen tulinen tyttärensä ollut pahoillaan niinkään siitä vääryydestä, jota heidän yhteisönsä hänelle teki, kuin siitä, ettei saanut julistaa sotaa tuolle vääryydelle, erittäinkin kun hänen oma isänsä oli häntä siitä estänyt. Senvuoksi hän halusi kovin muuttaa suhtautumistapaansa ja virkkoi: »Minkätähden odottaisimmekaan, Radha?»
»Koska äiti muuten suuttuu», vastasi Sutšarita.
Pareš Babu ymmärsi hänen olevan oikeassa, mutta ennenkuin ehti vastata, tuli Satiš kuiskaamaan jotakin Sutšaritalle, joka siihen vastasi: »Ei, herra Kieleväinen, ei nyt! Huomenna se käy päinsä!»
»Mutta minunhan täytyy huomenna mennä kouluun», virkkoi Satiš nyreästi ja allapäin.
»Mistä on kysymys, Satiš, mitä sinä haluat?» kysyi Pareš Babu leppoisasti hymyillen.
»Oh, se on eräs niitä Satišin —», aloitti Sutšarita, mutta Satiš vaiensi hänet äkkiä sulkien kädellään hänen suunsa ja kieltelemällä: »Ei, ei! Älä kerro sitä hänelle! Älä kerro sitä hänelle!»
»Jos se on salaisuus, niin miksi pelkäät Sutšaritan sen kertovan?» kysyi Pareš Babu.
»Ei, isä», virkkoi Sutšarita, »hän toivoo tosiaankin erittäin hartaasti, että sinä saat tietää tämän salaisuuden».
»En suinkaan, en missään tapauksessa!» huudahti Satiš karatessaan pois.
Seikka oli se, että Binoi oli ylistänyt Satišin kirjoitelmaa niin erinomaiseksi, että Satiš oli luvannut näyttää sen Sutšaritalle, ja turhaa lienee lisäksi mainita, että Sutšarita varsin hyvin ymmärsi, minkätähden Satiš oli häntä asiasta muistuttanut Pareš Babun läsnäollessa. Satiš rukka ei ollut aavistanut, että hänen salaisimmista ajatuksistaan voitiin saada selko niin helposti.