III
Sannjasi nähdään istumassa paadella vuoripolun varrella. Hänen ohitsensa kulkee paimenpoika laulaen.
Laulu
Älä käännä pois kasvojasi, minun armaani,
Kevät on povensa paljastanut,
Ja kukkaset hengittävät salaisuuksiansa metsien pimennossa.
Lehvien humina kuuluu kaukaa
Kuin öinen huokaus.
Halajan, armas, nähdä kasvojasi.
Sannjasi
Illan kulta sulaa siniseen mereen. Vuorenrinteen metsä tyhjentää päivänvalon viimeisen maljan. Vasemmalla näkyvät puiden lomitse kylän matalat majat, joissa ehtoolamput ovat sytytetyt — kuin hunnutettu äiti valvomassa pienokaistensa vuoteen ääressä. Sinä olet minun orjani, Luonto! Sinä olet levittänyt monivärisen mattosi siihen suureen saliin, jossa minä istun yksinäni, kuin kuningas, ja katselen, kuinka sinä karkelet, tähtikaulanauhan välkkyessä povellasi.
Paimentyttöjä kulkee ohi laulaen.
Paimentyttöjen laulu
Tumman virran takaa kaikuu kutsuva soitto.
Ah, onnellinen olin kotonani.
Mutta huilun helinä soi yön tyynessä ilmassa,
Ja tuska lävisti minun sydämeni.
Oi kertokaa, te, jotka tiedätte,
Mikä tie hänen luokseen vie.
Minä annan hänelle ainoan kukkaseni,
Hänen jalkojensa eteen sen lasken.
Ja kerron hänelle, että hänen soittonsa on minun rakkauteni.
Sannjasi
Luulenpa, etten ole kaikkien olemassaolojeni aikana nähnyt tällaista kuin yhden ainoan kerran ennen. Silloin oli illan malja kukkuroillaan rakkautta ja musiikkia, ja vieressäni istui eräs, jonka kasvot muistuvat mieleeni, kun katselen tuota painuvaa ehtootähteä. — Mutta missä onkaan nyt pieni tyttöni tummine, surullisine, kyyneltyneine silmineen? Istuuko hän majansa edustalla silmäillen samaa tähteä illan äärettömän yksinäisyyden läpi? Mutta tähden täytyy laskea, illan täytyy sulkea hänen silmänsä yön uneen, kyynelten täytyy kuivua ja nyyhkytysten tauota. Ei, minä en lähde takaisin! Muotoutukoon maailman unennäkö millaiseksi tahansa! Minä en häiritse sen kulkua enkä luo uusia haaveita. Minä tahdon nähdä, ajatella ja tietää.
Repaleinen tyttö tulee.
Tyttö
Oletko siellä, taatto?
Sannjasi
Tule, tyttö, istu tähän viereeni! Olisin iloinen, jos huutosi olisi tarkoittanut minua. Joku nimitti minua kerran taatokseen, ja hänen äänensä kaikui samoinkuin sinun. Taatto vastaa nyt — mutta missä onkaan huuto?
Tyttö
Kuka olet?
Sannjasi
Minä olen sannjasi. Sano minulle, tyttö, kuka on isäsi?
Tyttö
Hän kokoilee risuja metsässä.
Sannjasi
Entä onko sinulla äiti?
Tyttö
Ei. Hän kuoli minun ollessani vielä aivan pieni.
Sannjasi
Rakastatko isääsi?
Tyttö
Minä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minulla ei ole ketään muuta kuin hän.
Sannjasi
Minä ymmärrän. Anna pieni kätesi — salli minun pitää sitä kädessäni — tässä isossa kädessäni.
Tyttö
Osaatko sinä lukea kädestä, sannjasi? Osaatko lukea minun kämmenestäni, mikä minä olen ja mikä minusta tulee?
Sannjasi
Luulen osaavani lukea, mutta ymmärrän vain hämärästi, mitä luen. Kerran olen ymmärtävä täydellisesti.
Tyttö
Nyt minun täytyy lähteä isääni vastaan.
Sannjasi
Minne?
Tyttö
Sinne, missä tie menee metsään. Hän kaipaa minua, ellei minua siellä tapaa.
Sannjasi
Kumarra otsasi minun puoleeni, lapsukainen, jotta saan sinua suudellen siunata, ennenkuin lähdet.
Tyttö menee.
Eräs äiti tulee kahden lapsensa kanssa.
Äiti
Ovatpa Misrin lapset pulleita ja punaposkisia! Niitä kannattaa katsella. Mutta mitä enemmän teitä ruokin, sitä laihemmiksi näytätte käyvän päivä päivältä.
Ensimmäinen tyttö
Mutta minkätähden soimaat meitä siitä aina, äiti? Voimmeko me asiaa auttaa?
Äiti
Enkö ole teille sanonut, että teidän tulee levätä riittävästi? Mutta te liehutte aina ulkosalla.
Toinen tyttö
Mutta mehän juoksemme sinun asioillasi, äiti.
Äiti
Kuinka julkeat minulle noin vastata?
Sannjasi
Minne olet menossa, tyttäreni?
Äiti
Minä tervehdän sinua, taatto. Me olemme kotiin menossa.
Sannjasi
Kuinka monta teitä on?
Äiti
Anoppini, mieheni ja kaksi lasta, näitä kahta lukuunottamatta.
Sannjasi
Kuinka vietät aikasi?
Äiti
Tuskin tiedän, kuinka päiväni kuluvat. Mieheni menee pellollensa ja minun tehtävänäni on pitää huolta kodista. Iltasella minä istun kehräämässä vanhempien tyttöjeni kanssa. (Tytöille.) Tulkaa tervehtimään sannjasia! Siunaa heitä, taatto!
Poistuvat.
Kaksi miestä tulee.
Ensimmäinen mies
Käänny tästä takaisin, ystäväni! Älä lähde kauemmaksi!
Toinen mies
Niin, minä tiedän. Ystävät kohtaavat toisensa tässä maailmassa sattumalta, sattuma kuljettaa heitä jonkin aikaa toistensa seurassa, ja sitten tulee se hetki, jona on erottava.
Toinen ystävä
Ottakaamme mukaamme se toivo, että me eroamme tavataksemme toisemme jälleen.
Ensimmäinen ystävä
Meidän kohtaamisemme ja eroamisemme kuuluvat maailman yleiseen liikuntoon. Tähdet eivät pidä meitä erikoisesti silmällä.
Toinen ystävä
Ja sittenkin ovat hyvänsuovat tähdet kuljettaneet meidät toistemme luo, ja me kiitämme niitä siitä. Jos aika onkin ollut vain tuokio, se on kumminkin merkinnyt paljon.
Ensimmäinen ystävä
Katsahda vielä kerran taaksesi, ennenkuin menet. Näetkö veden himmeän kimalluksen pimeästä ja nuo hiekkarannalla kasvavat kasuarina-puut? Kylämme lepää siellä tummana varjorykelmänä. Sinä voit nähdä ainoastaan valot. Arvaatko, mikä noista valoista on meidän?
Toinen ystävä
Luulenpa arvaavani.
Ensimmäinen ystävä
Tuo valo on viimeinen jäähyväiskatse, jonka menneet päivämme luovat lähtevään vieraaseen. Hieman kauemmas ehdittyä näkyy pelkkää pimeätä.
Poistuvat.
Sannjasi
Yö käy pimeäksi ja autioksi. Se istuu yksinään kuin hylätty nainen — nuo tähdet ovat hänen tuleksi muuttuneita kyyneliänsä. Ah, lapsukaiseni, sinun pienen sydämesi suru on täyttänyt ikiajoiksi kaikki minun elämäni yöt haikeudella. Sinun rakkaan hyväilevän kätesi kosketus tuntuu tässä öisessä ilmassa — minä tunnen sen otsallani — joka on kyynelistä kostea. Sinun nyyhkytyksesi, jotka kiiruhtivat jälkeeni, kun pakenin luotasi, kultaseni, ovat saavuttaneet sydämeni. Minä kuljetan niitä mukanani aina kuolemaani saakka.