MALINI
Ensimmäinen näytös
Palatsin kadunpuolinen parveke.
Malini
Hetki on tullut, ja minun elämäni värisee tämän suuren tuokion vaiheilla kuin kastepisara lootuksen lehdellä. Minä suljen silmäni, minusta tuntuu, kuin kuulisin taivaan kapinoivan, ja sydäntäni ahdistaa pelko, en tiedä miksi.
Kuningatar tulee.
Kuningatar
Mitä tämä merkitsee, lapseni? Kuinka unohdatkaan pukea yllesi ne vaatteet, jotka sopivat kauneuteesi ja nuoruuteesi? Missä ovatkaan korusi? Kuinka voitkaan jättää jäsenesi vaille kullan kaunisteita, sinä ihanainen aamuni?
Malini
Äiti, on olemassa olentoja, jotka ovat köyhiksi syntyneet kuninkaankin talossa. Rikkaudet eivät keräänny niille, joiden on määrä löytää rikkautensa köyhyydestä.
Kuningatar
Kuinka voikaan lapseni, joka aikoinaan laverteli minulle lapsen äänin, nyt puhua tuollaista arvoituksellista kieltä! — Sydäntäni vapisuttaa pelko, kun sinua kuuntelen. Mistä oletkaan poiminut tuon uuden uskon, joka rikkoo kaikkien pyhien kirjojemme opetuksia? Kuulehan, lapseni, sanotaan, että ne buddhalaiset munkit, jotka sinua opettavat, harjoittavat noituutta, että he loitsivat ihmisen mielen ja hämmentävät sen valheillaan. Minä kysyn sinulta: onko uskonto sellaista, mitä on etsittävä, jotta se löytyisi? Eikö se ole kuin auringonvalo, joka on annettu meille alinomaiseksi? Minä olen oppimaton nainen. Minä en ymmärrä ihmisten tunnustuksia ja oppilauseita. Tiedän vain, että naisen palvonnan oikeat esineet tulevat hänen syliinsä etsimättä miehen ja lasten hahmoissa.
Kuningas tulee.
Kuningas
Myrskypilvet kerääntyvät kuninkaan talon yläpuolelle, tyttäreni. Älä kulje kauemmaksi vaarallista tietäsi! Pysähdy, vaikkapa vain lyhyeksi hetkeksi!
Kuningatar
Mitä tarkoittavatkaan hämärät sanasi?
Kuningas
Typerä tyttäreni, jos tahdot välttämättä tuoda uuden uskon tähän vanhan vakaantuneen uskon maahan, älä salli sen tulla äkillisenä tulvana, joka uhkaa rannalla asuvia. Pidä uskosi omanasi! Älä ärsytä sitä vastaan yleistä vihaa ja pilkkaa!
Kuningatar
Älä nuhtele tyttöäni äläkä opeta häntä kulkemaan valtiotaitosi mutkikkaita teitä! Jos lapseni valitsee itselleen opettajat ja noudattaa omaa tietänsä, en tiedä, mistä häntä moittisin.
Kuningas
Kuningatar, kansani on kiihdyksissä ja vaatii äänekkäästi tytärtäni ajettavaksi maanpakoon.
Kuningatar
Maanpakoon? Sinun omaa tytärtäsi?
Kuningas
Hänen harhaoppinsa säikyttäminä ovat bramaanit liittyneet toisiinsa ja —
Kuningatar
Harhaoppia tosiaankin! Sisältyyköhän kaikki totuus ainoastaan heidän vanhoihin ummehtuneisiin kirjoihinsa? Heidän tulisi heittää pois madonsyömä uskonsa ja tulla oppimaan tältä lapselta. Usko minua, kuningas, hän ei ole mikään tavallinen tyttö — hän on puhdas tulenliekki. Hänet on valinnut ilmestymismuodokseen jokin jumalallinen henki. Älä halveksi häntä, jottei sinun tarvitse kerran lyödä otsaasi ja itkeä, kun et häntä enää löydä!
Malini
Suostu kansasi vaatimukseen, isä! Suuri hetki on tullut. Aja minut maanpakoon!
Kuningas
Minkätähden, lapseni? Mitä sinulta puuttuukaan isäsi kodissa?
Malini
Kuule minua, isä! Ne, jotka huutaen vaativat minua maanpakoon ajettavaksi, huutavat oikeastaan minua avuksensa. Äiti, minä en kykene nyt sanoin kertomaan mitä mielessäni on. Salli valittamatta minun lähteä, niinkuin puu, joka huolettomana karistaa maahan kukkasensa! Salli minun lähteä kaikkien ihmisten luo — sillä maailma on vaatinut minua kuninkaan kädestä.
Kuningas
Minä en ymmärrä sinua, lapseni.
Malini
Isä, sinä olet kuningas. Ole voimakas ja täytä tehtäväsi!
Kuningatar
Lapseni, eikö sinulla ole sijaa täällä, missä olet syntynyt? Odottaako maailman taakka sinun hentoja hartioitasi?
Malini
Minä uneksin valveillani, että tuima tuuli kuohuttaa vesiä, yö on pimeä, ja alus lepää satamaan kiinnitettynä. Missä onkaan kapteeni, joka vie kulkijat kotiinsa? Minä tunnen tietäväni tien, ja minun kosketukseni on luova alukseen elämän värinän ja kiitävän vauhdin.
Kuningatar
Kuuletko, kuningas? Kenen sanoja ovat nuo? Lausuuko ne tämä pieni tyttö? Onko hän sinun tyttäresi, ja olenko minä hänet synnyttänyt?
Kuningas
Olet. Niinhän yökin synnyttää päivänkoiton, joka ei kumminkaan kuulu yölle, vaan koko maailmalle.
Kuningatar
Kuningas, etkö voi mitenkään pidättää häntä luonasi — tätä valkeuden ilmestystä? — Sinun hiuksesi ovat valahtaneet hartioillesi, rakkaani, salli minun ne sitoa! — Puhuvatko ne maanpakoon ajamisesta, kuninkaani? Jos se kuuluu heidän uskoonsa, niin tulkoon uusi uskonto ja opetettakoon noille bramaaneille uudelleen, mikä on totuus!
Kuningas
Viekäämme lapsi pois tältä parvekkeelta, kuningatar! Näetkö kansanjoukkoja, jotka kerääntyvät kadulle?
Poistuvat kaikki.
Joukko bramaaneja tulee kadulle palatsin parvekkeen edustalle.
Huutoja.
Bramaanit
Kuninkaan tytär maanpakoon!
Kemankar
Pysykää lujina päätöksessänne, ystäväni! Nainen on vihollisena kaikkia muita vihollisia pelättävämpi. Järki näet taistelee turhaan häntä vastaan, ja väkivalta häpee käydä häneen käsiksi; miehen voima antautuu iloisesti hänen voimattomuudelleen, joten hän löytää suojan oman sydämemme varustuksista.
Ensimmäinen bramaani
Meidän täytyy päästä kuninkaan puheille saadaksemme sanoa hänelle, että käärme on nostanut myrkkyisen päänsä hänen omasta pesästään uhaten iskeä hampaansa pyhän uskontomme sydämeen.
Suprija
Uskontomme? Minä tunnustan olevani aivan tuhma. En ymmärrä sinua. Sanohan, herrani, vaatiiko sinun uskontosi viattoman tytön maanpakoon karkoittamista?
Ensimmäinen bramaani
Sinulla on aina vastaväite valmiina, Suprija! Sinä asetut joka kerta yritystemme tielle.
Toinen bramaani
Me olemme syntyneet puolustamaan uskoamme, ja sinä olet kuin särö muurissa, kuin ivallinen hymy yhteenpuserretuissa ohuissa huulissa.
Suprija
Luuletteko te kykenevänne määrittelemään totuuden suuren lukumääränne nojalla ja hukuttamaan järjen yhteiseen huutoonne?
Ensimmäinen bramaani
Tämähän on ilmeistä julkeutta, Suprija.
Suprija
Julkeus ei ole minun, vaan niiden, jotka muovailevat pyhiä kirjoja niin, että ne soveltuvat heidän omiin ahtaisiin sydämiinsä.
Toinen bramaani
Ajakaa hänet tiehensä! Hän ei kuulu meidän joukkoomme.
Ensimmäinen bramaani
Me olemme yhteisesti päättäneet, että kuninkaan tytär on ajettava maanpakoon. — Se, joka ajattelee toisin, poistukoon tästä kokouksesta!
Suprija
Bramaanit, te teitte virheen valitessanne minut liittoonne. Minä en ole teidän varjonne enkä teidän tekstienne kaiku. Minä en myönnä milloinkaan, että totuus on sillä puolella, missä kiivaimmin huudetaan, ja minä häpeen tunnustaa omakseni uskoa, jonka olemassaoloa on tuettava väkivalloin. (Kemankarille.) Salli minun lähteä, hyvä ystävä!
Kemankar
En, sitä en tahdo. Minä tiedän, että olet luja toimiessasi, horjuva vain sanoin kiistellessäsi. Ole vaiti, ystäväni; aika on paha.
Suprija
Typeryyden sokea itsetietoisuus se on kaikkien vaikeimmin siedettävissä. Kuinka voittekaan ajatella pelastavanne uskontonne ajamalla tytön pois kotoansa! Mutta kertokaahan minulle, mikä on hänen rikoksensa. Eikö hän väitä, että totuus ja rakkaus ovat uskonnon ruumis ja sielu? Ja eikö se ole kaikkien tunnustusten ytimenä?
Kemankar
Uskonto on ytimeltään yksi, mutta vaihtelee muodoiltaan. Vesi on yksi, mutta sen eri rannat rajoittavat sitä eri tavoin ja tarjoavat sen eri kansojen käytettäväksi. Jos sinulla on oma lähde sydämessäsi, älä halveksi lähimmäisiäsi, joiden täytyy noutaa juotavansa esivanhempien lammikosta, jonka loivia, aikojen pyöristämiä rinteitä peittää mehevä viheriä ja jonka ikivanhat puut kantavat ikuista hedelmää.
Suprija
Minä seuraan sinua, ystäväni, kuten aina ennenkin eläissäni, enkä enää väittele.
Kolmas bramaani tulee.
Kolmas bramaani
Minä tuon hyviä uutisia. Meidän sanamme ovat voittaneet; kuninkaan sotajoukko on avoimesti siirtymässä meidän puolellemme.
Toinen bramaani
Sotajoukko? — Tuo ei minua oikein miellytä.
Ensimmäinen bramaani
Ei minuakaan. Se kuulostaa kapinalta.
Toinen bramaani
Minua eivät miellytä sellaiset äärimmäiset toimenpiteet, Kemankar.
Ensimmäinen bramaani
Meidän voittomme on johtuva uskostamme eikä aseistamme. Katukaamme ja lausukaamme pyhiä säkeitä! Huutakaamme avuksemme suojelevia jumaliamme!
Toinen bramaani
Tule, jumalatar, sinä, jonka viha on palvojiesi ainoa ase! Suvaitse muotoutua ja murskaa uskottomien sokea ylpeys tuhkaksi! Todista meille uskomme voima ja johdata meidät voittoon!
Kaikki
Me huudamme sinua, Äiti, astu alas taivaittesi korkeudesta ja tee tehtäväsi kuolevaisten joukossa!
Malini tulee.
Tässä minä olen. (Kaikki kumartavat häntä; Kemankar ja Suprija vain seisovat loitompana ja odottavat, mitä tuleman pitää.)
Toinen bramaani
Jumalatar, sinä olet vihdoinkin ilmestynyt ihmisen tyttärenä ja olet verhonnut kaiken peloittavan voimasi nuoren tytön herkkään kauneuteen. Mistä olet tullut, Äiti? Mitä meiltä tahdot?
Malini
Minä olen tullut huutoanne noudattaen maanpakoon.
Toinen bramaani
Maanpakoon taivaasta, koska maiset lapsesi ovat sinua kutsuneet?
Ensimmäinen bramaani
Anna meille anteeksi, Äiti! Maailmaamme uhkaa äärimmäinen tuho, ja me huudamme äänekkäästi sinua avuksemme.
Malini
Minä en jätä teitä milloinkaan. Olen aina tietänyt, että ovenne ovat minulle avoimina. Sitten kaikui huutonne, joka vaati minua karkoitettavaksi, ja minä heräsin kuninkaan huoneen rikkauden ja nautintojen keskellä.
Kemankar
Prinsessa!
Kaikki
Kuninkaan tytär!
Malini
Minut on karkoitettu kotoani, joten voin nyt tehdä teidän kotinne omakseni. Mutta sanokaa minulle totuus: tarvitsetteko minua todellakin? Kun elin eristetyssä olopiirissäni, yksinäisenä tyttönä, kutsuitteko te minua täältä ulkoa? Enkö ole vain uneksinut?
Ensimmäinen bramaani
Äiti, sinä olet tullut ja olet asettunut asumaan sisimpään sydämeemme.
Malini
Minä olen syntynyt kuninkaan talossa enkä ollut milloinkaan katsonut ulos ikkunasta. Olin kuullut, että tuo minun tavoittamattomissani oleva maailma oli täynnä kärsimystä. Mutta minä en tietänyt, missä sen tuska piili. Neuvokaa minua se löytämään!
Ensimmäinen bramaani
Sinun suloinen äänesi saa silmämme kyyneltymään
Malini
Kuu on tullut esiin pilvien peitosta. Taivaalla vallitsee suuri rauha. Se näyttää sulkevan koko maailman syliinsä kuutamon avaran viitan alle. Tuolla kulkee tie, joka häipyy juhlallisten puiden äänettömään varjoon. Tuolla ovat talot ja tuolla temppelit; etäinen virran ranta näyttää hämyiseltä ja autiolta. Minusta tuntuu, kuin olisin yht'äkkiä pudonnut jostakin unien pilvestä tähän ihmisten maailmaan, tien viereen.
Ensimmäinen bramaani
Sinä olet tämän maailman jumalainen sielu.
Toinen bramaani
Minkätähden ei kieliämme pakahduttanut tuska, kun huutaen vaadimme sinua karkoitettavaksi!
Ensimmäinen bramaani
Tulkaa, bramaanit, viekäämme Äiti takaisin kotiinsa!
Huutavat:
Voitto olkoon maailman suuren Äidin! Voitto olkoon Äidin ihmisentyttären sydämessä!
Malini poistuu heidän keskeltänsä.
Kemankar
Anna harhakuvan häipyä pois! Minne menetkään, Suprija, ikäänkuin unissa vaeltaen?
Suprija
Älä minua pidätä, päästä minut menemään!
Kemankar
Varo itseäsi! Aiotko sinäkin lentää tuleen niinkuin tuo sokaistunut joukko?
Suprija
Mikä on unta, Kemankar?
Kemankar
Se oli pelkkää unennäköä. Avaa silmäsi ja herää!
Suprija
Sinun taivaantoivosi on väärä, Kemankar. Minä olen vaeltanut suotta teidän oppienne erämaassa — en ole löytänyt lepoani. Suurten joukkojen jumala ja kirjojen jumala eivät ole minun jumalani. Ne eivät milloinkaan vastanneet kysymyksiini, eivät milloinkaan minua lohduttaneet. Mutta nyt minä olen vihdoin löytänyt jumaluuden elävänä ja hengittelevänä ihmisten maailmassa.
Kemankar
Ah, ystäväni, kamala on hetki, jona ihmisen pettää hänen oma sydämensä. Silloin tulee sokea himo hänen hyväksi sanomakseen, ja haaveilu anastaa hänen jumaliensa ylhäisen valtaistuimen. Onko tuo kuu, joka tuolla uinuu pehmeissä pilviuntuvissa, ikuisen todellisuuden oikea vertauskuva? Huomenna tulee jälleen arkinen päivä, ja nälkäinen joukkio alkaa jälleen vetää tuhansia verkkojansa olemassaolon meressä. Ja silloin tämä kuutamoyö tuskin muistuu mieliin muuna kuin ohuena, olemattomana, unesta, varjoista ja harhasta kutoutuneena harsona. Samanlainen on se taikaverkko, jonka luo naisen petollinen viehätys — voisiko se vallata korkeamman totuuden sijan? Voiko mikään haaveen luoma usko tyydyttää paahteisen keskipäivän ankaraa janoa?
Suprija
Ah, enpä tiedä.
Kemankar
Ravistele siis itsesi hereille unistasi ja katso eteesi! Nyt on tulen vallassa se vanha rakennus, jonka suojissa vuosisadat ovat vanhenneet. Esi-isiemme henget väikkyvät uhkaavan tuhon vaiheilla, niinkuin kirkuvat linnut palavan pesänsä yläpuolella. Onko nyt aika horjua, kun yö on pimeä, vihollinen uhkaa murtaa portin, kansalaiset nukkuvat ja harhaluulojen humaltamat käyvät veljiensä kurkkuun.
Suprija
Minä pysyn sinun seurassasi.
Kemankar
Minun täytyy lähteä täältä pois.
Kemankar
Minne? Ja minätähden?
Kemankar
Vieraisiin maihin. Minä noudan sieltä sotilaita. Tämän palon sammuttaminen vaatii verta.
Suprija
Mutta ovathan omat sotilaamme siihen valmiit.
Kemankar
Turhaa on toivoa apua heitä. He lentävät tuleen kuin hyttyset. Etkö kuule, kuinka he huutavat kuin mielettömät? Koko kaupunki on menettänyt järkensä ja sytyttää juhlavalojansa oman pyhän uskonsa polttoroviolle.
Suprija
Jos sinun täytyy lähteä, ota minut mukaasi!
Kemankar
En. Sinä jäät tänne pitämään asioita silmällä ja antamaan minulle niistä tietoa. Mutta älä salli valheen uutuudellaan viekoitella sydäntäsi pois minulta!
Suprija
Valhe on uusi, mutta ystävyytemme on vanha. Me olemme olleet toistemme seurassa aina lapsuudestamme saakka. Nyt eroamme ensimmäisen kerran.
Kemankar
Toivokaamme, että se on viimeinenkin! Pahoina aikoina katkeavat lujimmatkin siteet. Veljet surmaavat veljiänsä, ja ystävät nousevat ystäviä vastaan. Minä lähden pimeyteen ja yön pimeydessä minä palaan portille. Olenko löytävä ystäväni itseäni odottamassa, lyhty sytytettynä? Siinä toivossa minä lähden matkaan.
Poistuvat.
Kuningas ja prinssi ilmaantuvat parvekkeelle.
Kuningas
Pelkäänpä, että minun täytyy karkoittaa tyttäreni.
Prinssi
Niin, majesteetti, tuonnemmaksi siirtäminen on vaarallista.
Kuningas
Ole huoletta, poikani. Minä tulen epäilemättä tekemään velvollisuuteni.
Voit luottaa siihen, että hänet karkoitan.
Prinssi poistuu.
Kuningatar tulee.
Kuningatar
Sano minulle, kuningas, missä hän on. Oletko hänet kätkenyt, minultakin?
Kuningas
Kenet?
Kuningatar
Malinini.
Kuningas
Mitä? Eikö hän ole huoneessaan?
Kuningatar
Ei. Minä en häntä löydä. Lähde sinä sotilainesi etsimään häntä kaikkialta kaupungista, talo talolta! Alamaisesi ovat hänet. ryöstäneet. Aja heidät kaikki maanpakoon! Tyhjennä koko kaupunki, kunnes tuovat hänet takaisin!
Kuningas
Minä tuon hänet takaisin — vaikka valtakuntani tuhoutuisi.
Bramaanit ja sotilaat tuovat Malinia sytytetyin soihduin.
Kuningatar
Kultaseni! Sinä säälimätön lapsi! Minä en päästä sinua milloinkaan näkyvistäni — kuinka pääsitkään pakenemaan?
Toinen bramaani
Älä ole hänelle vihainen, kuningatar! Hän tuli meidän luoksemme antamaan meille siunauksensa.
Ensimmäinen bramaani
Onko hän yksin sinun? Eikö hän kuulu yhtä hyvin meille kaikille?
Toinen bramaani
Älä unohda meitä, pieni Äitimme! Sinä olet meidän tähtemme, opastat meidät yli elämän viitoittamattoman ulapan.
Malini
Minun oveni on teille avoinna. Nämä muurit eivät enää milloinkaan erota meitä toisistamme.
Bramaanit
Siunatut olemme me ja siunattu se maa, jossa synnyimme.
Poistuvat.
Malini
Äiti, minä olen tuonut ulkomaailman kotiimme. Tuntuu kuin ruumiini rajat olisivat hävinneet. Minä olen yhtynyt maailman elämään.
Kuningatar
Niin, lapseni. Nyt sinun ei tarvitse enää lähteä ulos. Tuo maailma tänne luoksesi ja äitisi luo. — On kohta yön toinen vartio. Istuudu tähän! Rauhoitu! Sinussa loimuava elämä karkoittaa unen silmistäsi.
Malini (äitiänsä syleillen)
Äiti, minä olen väsynyt. Ruumiini vapisee. Maailma on sanomattoman suuri. — Äiti rakas, laula minut uneen! Silmiini tulevat kyynelet, ja sydämeeni laskeutuu apeus.
Toinen näytös
Palatsin puutarha. Malini ja Suprija.
Malini
Mitä voinkaan sinulle sanoa? Minä en osaa perusteita esittämällä sinua vakuuttaa. Minä en ole lukenut teidän kirjojanne.
Suprija
Minä olen oppinut mies ainoastaan oppineisuuden narrien joukossa. Minä olen jättänyt kaikki perusteet ja kirjat. Opasta minua, prinsessa, ja minä seuraan sinua niinkuin varjo seuraa valoa.
Malini
Mutta kun sinä, bramaani, minulta kyselet, minä menetän kaiken voimani enkä tiedä mitä sinulle vastata. Minusta tuntuu ihmeeltä, että sinäkin, joka tiedät kaikki, tulet minulta kysymään.
Suprija
Minä en tule etsimään sinulta tietoa. Minä tahdon unohtaa kaikki, mitä olen milloinkaan tietänyt. Teitä on lukemattomia, mutta valo puuttuu.
Malini
Ah, herra, mitä enemmän minulta kyselet, sitä selvemmin tunnen köyhyyteni. Missä onkaan nyt se ääni, joka näkymättömän salaman tavoin iski taivaasta sydämeeni? Minkätähden et tullut sinä päivänä, vaan pysyttelit epäillen loitolla? Nyt, kun olen nähnyt maailman kasvoista kasvoihin, sydämeni on käynyt pelokkaaksi, ja minä en tiedä, kuinka voin hoitaa sen suuren aluksen peräsintä, jota minun tulee ohjata. Minä tunnen olevani yksin, ja maailma on suuri, teitä on paljon, ja taivaan valo leimahtaa äkkiä hävitäkseen jo seuraavassa tuokiossa. Tahdotko auttaa minua, sinä, joka olet viisas ja oppinut?
Suprija
Minä pidän itseäni onnellisena, jos pyydät minulta apua.
Malini
On aikoja, jolloin epätoivo salpaa kaikki elämän virrat, jolloin katseeni ihmisten joukossa äkkiä suuntautuu itseeni ja minä kauhistun. Tahdotko olla ystäväni sellaisina uupumuksen hetkinä ja kuiskata minulle toivon sanan, joka tuo minut takaisin elämään?
Suprija
Minä olen oleva valmiina. Minä pidän sydämeni yksinkertaisena ja puhtaana ja mieleni rauhallisena, jotta voin todella sinua palvella.
Palvelija tulee.
Palvelija
Kansalaiset ovat tulleet ja haluavat nähdä sinut.
Malini
Ei tänään. Pyydä heiltä anteeksi minun puolestani. Minun täytyy saada aikaa täyttääkseni tyhjentyneen mieleni ja lepoa toipuakseni tästä uupumuksesta. (Palvelija menee.) Kerro minulle jälleen Kemankarista, ystävästäsi! Minä haluan tietää, millainen elämäsi on ollut ja millaisia koettelemuksia se on sinulle tuottanut.
Suprija
Kemankar on minun ystäväni, veljeni ja mestarini. Hänen mielensä on ollut alun pitäen luja ja voimakas, minun ajatuksiani sitävastoin ovat epäilykset aina ajelleet sinne tänne. Hän on kumminkin sulkenut minut kiinteästi sydämeensä, niinkuin kuu sulkee itseensä tummat täplänsä. Mutta olipa alus kuinka luja tahansa, jos sen pohjassa on pienikin reikä, niin sen täytyy upota. — Johtui luonnon laista, että sain sinut uppoamaan, Kemankar.
Malini
Saitko hänet uppoamaan?
Suprija
Sain. Sinä päivänä, jona kapina hiipi häveten tiehensä nähtyään sinun kasvojesi valon ja sinun vaiheillasi väikkyvän ylimaailmallisen musiikin, Kemankar yksin pysyi jäykkänä. Hän lähti luotani sanoen menevänsä vieraaseen maahan noutamaan sotureita kitkeäkseen uuden uskon juurinensa pois Kasin pyhästä maaperästä. — Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Sinä herätit minut eloon, uuteen maailmaan. »Kaiken elämän rakastaminen» oli pelkkä sana, joka ammoisista ajoista odotti todellistumistansa — ja sinussa minä näin sen totuuden ruumiillistuneena. Sydämeni kutsui ystävääni, mutta hän oli poissa, saavuttamattomissa. Sitten saapui kirje, jossa hän ilmoitti tulevansa, mukanaan vieras sotajoukko, pestäkseen uuden uskon pois verellä ja rangaistakseen sinua kuolemalla. — Minä en voinut kauemmin odottaa. Minä näytin kirjeen kuninkaalle.
Malini
Minkätähden unohdit itsesi, Suprija? Miksi antauduit pelon valtaan?
Eikö minun huoneessani ole kyllin sijaa hänelle ja hänen sotureillensa?
Kuningas tulee.
Kuningas
Salli minun syleillä itseäsi, Suprija! Minä ehdin oikeaan aikaan, yllätin Kemankarin ja otin hänet vangiksi. Tuntia myöhemmin olisi ukonvaaja iskenyt talooni minun nukkuessani. Sinä olet ystäväni, Suprija, tulehan —
Suprija
Jumala antakoon minulle anteeksi!
Kuningas
Etkö tiedä, ettei kuninkaan rakkaus ole merkityksetön? Minä sallin sinun pyytää palkkioksesi mitä haluat. Sano minulle mitä tahdot.
Suprija
En mitään, kuningas, en mitään. Minä tulen kiertämään kerjäläisenä ovelta ovelle.
Kuningas
Sinun tarvitsee vain pyytää, niin saat itsellesi maakuntia, jotka houkuttelisivat kuningastakin.
Suprija
Ne eivät houkuttele minua.
Kuningas
Minä ymmärrän. Minä tiedän, mitä tähteä kohti sinä kätesi ojennat. Uskalias nuorukainen, ole kyllin rohkea pyytääksesi sitäkin, mikä näyttää mahdottomalta! Miksi vaikenet? Muistatko sen päivän, jona vaadit Maliniani karkoitettavaksi maanpakoon? Tahdotko uudistaa pyyntösi? Tahdotko karkoittaa tyttäreni isänsä kodista? — Tyttäreni, tiedätkö, että saat kiittää eloonjäämisestä tätä jaloa nuorukaista? Onko sinun vaikea maksaa sitä velkaa suostumalla?
Suprija
Armeliaisuuden nimessä, kuninkaani, älkää virkkako siitä enempää! On olemassa paljon palvojia, jotka ovat elinkautisen antaumuksen avulla saavuttaneet kaipauksensa korkeimman täyttymyksen. Jos voisin kuulua heidän joukkoonsa, olisin onnellinen. Mutta ottaisinko sen vastaan kuninkaan kädestä, petoksen palkkana? Valtiattareni, sinulla on todellisen suuruutesi sisäinen rikkaus ja rauha; sinä et tunne köyhyyden ahdistaman sielun salaisia kaipioita. Minä en uskalla pyytää sinulta hiukkaakaan enempää kuin murusen sitä rakkautta, jota tunnet kaikkia tämän maailman luotuja kohtaan.
Malini
Minkä rangaistuksen olet määrännyt vangitulle, isä?
Kuningas
Hänen tulee kuolla.
Malini
Polvilleni laskeutuen minä pyydän sinua armahtamaan häntä.
Kuningas
Mutta hänhän on kapinoitsija, lapseni.
Suprija
Tuomitsetko hänet, kuningas? Hänkin tuomitsi sinut ja tuli sinua rankaisemaan eikä sinun valtakuntaasi sinulta riistämään.
Malini
Salli hänen jäädä eloon, isä! Ainoastaan siinä tapauksessa sinulla on oikeus antaa ystävyytesi hänelle, joka on sinut pelastanut suuresta vaarasta.
Kuningas
Mitä sanot, Suprija? Tuleeko minun antaa ystävä ystävälle takaisin?
Suprija
Sellainen armo olisi todella kuninkaallinen.
Kuningas
Se tulee tapahtumaan aikanansa, ja sinä olet löytävä jälleen ystäväsi. Mutta kuninkaan jalomielisyys ei saa pysähtyä siihen. Minun täytyy antaa sinulle jotakin sellaista, jota et ole voinut toivoakaan — mutta ei pelkkänä palkintona. Sinä olet voittanut sydämeni, ja minun sydämeni on valmis tarjoamaan sinulle parhaan aarteensa. — Minkätähden arasteletkaan häntä nyt, lapseni? Sinun aamunkoitostasi puuttui toistaiseksi rusotus — sen valo oli valkea ja häikäisevä. Mutta nyt on sen yli levinnyt hellyyden kyynelharso, joka tekee sen lempeämmäksi kuolevaisille silmille. (Suprijalle.) Nouse ja tule syliini! Sydämeni on onnesta pakahtua. Lähde nyt hetkiseksi luotamme! Minä haluan olla kahden kesken Malinini kanssa. (Suprija menee.) Minä tunnen löytäneeni toisen kerran tyttäreni — en taivaan kirkasta tähteä, vaan maan kukoistavan kukkasen. Hän on minun tyttäreni, minun sydämeni aarre.
Palvelija tulee.
Palvelija
Vangittu Kemankar on ovella.
Kuningas
Tuo hänet tänne! Tuossa hän tulee. Hänen katseensa on jäykkä, kopea pää korkealla, otsassa varjo kuin liikkumaton ukonpilvi, jossa piilee uhkaava rajusää.
Malini
Rautakahle häpee itseään sitoessaan noita jäseniä. Ken solvaa suuruutta, solvaa itseänsä. Hän on kuin jumala, joka uhmaa kahleitansa.
Kemankar tulee kahleissaan.
Kuningas
Mitä rangaistusta minulta odotat?
Kemankar
Kuolemaa.
Kuningas
Mutta jos armahdan sinua?
Kemankar
Silloin saan aikaa päättääkseni aloittamani työn.
Kuningas
Sinä et tunnu rakastavan elämääsi. Sano minulle viimeinen toivomuksesi, jos sinulla sellainen on.
Kemankar
Tahtoisin nähdä ystäväni Suprijan, ennenkuin kuolen.
Kuningas (palvelijalle)
Pyydä Suprijaa tulemaan!
Malini
Noissa kasvoissa on voima, joka minua peloittaa. Älä anna Suprijan tulla, isä!
Kuningas
Sinä pelkäät suotta, lapseni.
Suprija tulee ja astuu Kemankaria kohti käsivarret ojennettuina.
Kemankar
Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt.
Suprija
Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani rakkautenikin uhalla.
Kemankar
Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni. Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle.
Suprija
Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja rakkautta ja salatun viisauden rauhaa.
Kemankar
Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen.
Suprija
Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä, joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan?
Kemankar
Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa. Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä. Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista ristiriitaa povessaan.
Suprija (Malinille)
Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi — mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni, joka on minulle elämääni kalliimpi.
Kemankar
Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi, kuoleman tuomioistuimen eteen!
Suprija
Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni!
Kemankar
Tule siis, jotta saan sinua syleillä! Sinä olit vaeltanut kauas kumppanisi luota, äärettömään kaukaisuuteen — nyt, rakas ystäväni, tule minua iäti lähelle ja ota minulta, joka rakastan sinua, kuoleman lahja!
(Iskee Suprijaa kahleillaan. Suprija kaatuu.)
Kemankar (syleillen Suprijan hengetöntä ruumista)
Kutsu nyt pyövelisi!
Kuningas (nousten seisomaan)
Missä on miekkani?
Malini
Isä, anna anteeksi Kemankarille!