X
Džaising
Mitä kuulinkaan? Armelias Emo, onko se käskysi? Vaaditko veljeä surmaamaan veljensä? Mestari, kuinka voitkaan sanoa Emon itsensä sitä haluavan?
Raghupati
Minulla ei ollut mitään muuta keinoa palvella jumalatartani.
Džaising
Keinoa? Miksi ajattelet keinoja? Suuri Emo, eikö sinulla ole oma miekka, jota voit omin käsin heiluttaa? Täytyykö sinun toivomuksesi kaivaa varkaan tavoin itselleen maanalaisia teitä voidakseen varastaa kenenkään näkemättä? Oi millainen synti!
Raghupati
Mitä sinä tiedät synnistä?
Džaising
Minkä olen sinulta oppinut.
Raghupati
Tule siis vieläkin minulta oppimaan. Synti ei todellisuudessa merkitse mitään. Surmaaminen on vain surmaamista — se ei ole syntiä enempää kuin mitään muutakaan. Etkö tiedä, että tämän maan tomu johtuu lukemattomista surmantöistä? Ikivanha aika kirjoittaa elävien olentojen häipyväisyyden tarinaa verisin kirjaimin. Erämaassa surmataan samoinkuin ihmisten asumuksissa, lintujen pesissä, hyönteisten koloissa, meressä ja ilmassa, surmataan ravinnoksi, huviksi, ilman vain. Maailma surmaa lakkaamatta, ja suuri Kali-jumalatar, alinomaa vaihtuvan ajan henki, seisoo siinä suusta riippuvine ahnaine kielineen, kädessään malja, johon maailman punainen elonneste virtaa kuin puserretun rypäletertun mehu.
Džaising
Seis, mestari. Onko siis rakkaus petosta ja armo pilkkaa ja yksi ainoa tosi aikojen alusta: hävittämishimo? Eikö se olisi jo aikoja sitten tuhonnut itseänsä? Sinä käyttelet sydäntäni lelunasi, mestarini. Katsohan, kuinka hän silmäilee minua viehättävän ivallisesti hymyillen. Verenhimoinen Emo, hyväksytkö uhriksesi minun vereni? Tuleeko minun iskeä tämä veitsi rintaani ja siten iäksi päättää elämäni sinun lapsenasi? Tekeekö sanomattomasti mielesi maistaa suonissani virtailevaa elämännestettä? Oi äitini, verenhimoinen äitini —. Huusitko minua, mestari? Minä tiedän, että tahdoit nähdä tuskani virran tulvivan yli äyräittensä ja vyöryvän Emoni jalkoihin. Se on otollinen uhri. Mutta kuninkaan veri! Sinä syytät verenhimoiseksi Emoa, joka janoaa meidän rakkauttamme!
Raghupati
Lopetettakoon siis uhraaminen temppelissä.
Džaising
Niin, lopetettakoon. — Ei, ei, mestari, sinä tiedät, mikä on oikein, mikä väärin. Sydämen lait eivät ole pyhien kirjojen lakien kaltaiset. Silmät eivät kykene näkemään omin valoin — valon täytyy tulla niihin ulkoa. Suo minulle anteeksi, mestari, suo anteeksi tietämättömyyteni. Sano minulle, isä: onko totta, että jumalatar vaatii kuninkaan verta?
Raghupati
Ah, lapseni, etkö enää luota minuun?
Džaising
Minun maailmani lepää sinuun kohdistuvan uskoni varassa. Jos jumalattaren täytyy saada kuninkaan verta, salli minun sitä tuoda. Minä en missään tapauksessa suostu siihen, että veli surmaa veljensä.
Raghupati
Jumalan käskyn täyttäminen ei voi olla paha teko.
Džaising
Ei, sen täytyy olla hyvä, ja minä tahdon voittaa sen surman ansion.
Raghupati
Mutta minähän olen kasvattanut sinua lapsuudestasi asti, ja sinä olet kiinteästi liittynyt sydämeeni. Minä en voi missään tapauksessa kestää sinun menettämistä.
Džaising
Minä en salli itseeni kohdistuvan rakkautesi joutuvan synnin saastuttamaksi. Vapauta ruhtinas Nakšatra lupauksestansa.
Raghupati
Minä mietin asiaa ja ratkaisen sen huomenna.
Poistuu.
Dšaising
Teot, julmimmatkin, ovat siedettävämmät kuin tämä harkinnan ja epäilyn helvetti. Sinä olet oikeassa, mestarini, sinun sanoissasi piilee totuus. Surmaaminen ei ole synti, veljensurma ei ole synti, kuninkaan murhaaminen ei sekään ole synti. — Minne olette menossa, veikkoseni? Nišipuriinko markkinoille? Siellähän tanssivat naiset, vai kuinka? Onpa tämä maailma sentään miellyttävä! Ja kauniit ovat tanssivien tyttöjen jäsenet. Kuinka huolettoman hilpeinä riensivätkään ihmisjoukot teitänsä kaiuttaen ilmaa naurullaan ja laulullaan. Minä lähden heidän jälkeensä.
Raghupati tulee.
Raghupati
Džaising!
Džaising
Minä en tunne sinua. Minä ajelehdin joukon mukana. Miksi kehoitat minua pysähtymään? Kulje omaa tietäsi!
Raghupati
Džaising!
Džaising
Tie on suorana edessäni. Almumalja kädessäni ja kerjäläistyttö armaanani vierelläni minä lähden matkaan. Kuka sanookaan, että tässä maailmassa on vaikea päästä kulkemaan? Jollakin tavoin me saavumme perille — missä ei ole enää mitään lakeja eikä sääntöjä, missä elämän erehdykset ja kärsimykset ovat unohtuneet, missä on vain lepo, ikuinen lepo. Mitä hyödyttävätkään pyhät kirjat ja opettaja ja hänen neuvonsa? — Mestarini, isäni, mitä ovatkaan nämä hurjat puheeni? Minä olen elänyt unessa. Tässä seisoo temppeli, säälimättömänä ja järkkymättömänä kuin totuus. Mitä käskitkään, mestarini? En ole sitä unohtanut. (Vetää esiin veitsensä.) Minä teroitan mieleeni sanojasi, kunnes ne ovat niin terävät kuin tämä veitseni. Onko sinulla vielä jokin käsky minun varalleni?
Raghupati
Poikani, rakkaani, kuinka osaisinkaan sinulle sanoa, kuinka hellästi sinua rakastan?
Džaising
Ei, mestari, älä puhu minulle rakkaudesta! Salli minun ajatella ainoastaan velvollisuuttani! Rakkaus, samoinkuin viheriä ruoho ja puut ja elämän musiikki, on olemassa vain maailman pintaa varten. Se tulee ja menee kuin unennäkö. Mutta sen alla lepää velvollisuus kuin karu kivikerrostuma, kuin suunnaton kuorma, jota ei kukaan kykene liikuttamaan.
Poistuvat.