X
TOVERUKSET NEUVOTTELEVAT RAHA-ASIOISTA
"Meidän täytyy hankkia rahaa", sanoi Glenister pari päivää myöhemmin. "Murtaessaan kassa-arkkumme Mac Namara antoi meille armoniskun. Ei maksa vaivaa hakea oikeutta täkäläisestä tuomioistuimesta, sillä tuomari ei salli meidän jatkaa kaivostöitä, vaikka esittäisimme kuinka hyvät takuut tahansa, eikä liioin anna meidän vedota korkeampaan oikeuteen. Meidän on lähetettävä Wheaton San Fransiskoon ja annettava hänen esittää asiamme ylioikeudelle. Ehkä hän voi saada aikaan, että täkäläiset luopuvat enemmistä toimenpiteistä.
"Se tuntuu kovin monimutkaiselta, mutta ehkei sentään niin vaaralliselta kuin miltä se näyttää."
"Tarkoitukseni on yksinkertaisesti, että ylioikeus ottaisi jutun täkäläiseltä tuomioistuimelta omaan haltuunsa."
"No, lähettäkäämme mies heti paikalla. Jokainen kulunut päivä maksaa meille kymmenentuhatta dollaria. Matkaan menee edestakaisin kuukauden päivät, ja minä oletan, että hän hän lähtisi 'Roanokella'."
"Niin, mutta mistä saamme matkarahat? Mac Namara on ottanut rahamme. Hyvä Jumala, minkälaisessa pulassa olemmekaan. Kaiken tämän takana on ilkeä salahanke. Minä huomaan sen nyt kun on myöhäistä. Tuo mies riistää maamme lain vaipan turvissa ja laskee voivansa puhdistaa kaikki kaivoksemme, ennenkuin me kykenemme karkoittamaan hänet. Hän teettää työtä kaikin mahdollisin voimin, ja taivas yksin tietää, kuinka rahojemme käy. Hänellä on takanaan huomattavia miehiä, koska on saanut Yhdysvaltain tuomarin sekaantumaan juttuun. Hän on kenties lahjonut San Fransiskon tuomioistuimetkin jollain tavalla."
"Jos hän on sen tehnyt, tapan hänet siihen paikkaan", ärähti Dextry. "Minä olen raatanut kaiken elämäni kuin koira, ja nyt kun olen saanut vaivojeni palkan, en aio päästää sitä käsistäni. Ellei Bill Wheaton saa aikaan mitään lain tietä, haen minä korvausta oikeuden tietä."
Toverukset tunsivat, että he iskivät kaikkialla päin kivikovaa seinää ja huomasivat olevansa kykenemättömät jatkamaan taistelua. Heidän oli äärettömän vaikea ajatella sitä päivittäistä varastamista, jonka alaisiksi he olivat joutuneet, sillä Midas tuotti joka päivä monta unssia kultaa, ja sitäkin vaikeampi oli sulattaa totuutta, että Mac Namara oli niin tuiki ovelasti osannut tehdä heidät vaarattomiksi anastamalla heidän rahavaransa.
"Meidän on saatava rahaa heti paikalla", sanoi Glenister. "Luuletko, että voisi jostakin lainata?"
"Lainata?" virnisti Dextry. "Alaskassa ei kukaan lainaa rahojaan."
He olivat hetken aikaa vaiti.
"Tapasin tänään miehen, joka työskentelee Midaksessa", aloitti Dextry hetken kuluttua. "Hän tuli kaupungista ostamaan paria guttaperkkasaappaita ja sanoi, että he olivat löytäneet erikoisen satoisan maakappaleen — niin satoisan, että heidän täytyi joka aamu puhdistaa uudelleen kourut, koska ne yön aikaan olivat tulleet täyteen kultaa."
"Ihan tulee hulluksi kun sellaista ajattelee", huudahti Glenister. "Olisipa meillä edes osa siitä, minkä he saavat tuollaisesta puhdistuksesta, niin voisimme lähettää Wheatonin matkaan."
Tällöin hänen mieleensä juolahti muuan ajatus. Hän aukaisi jo suunsa ilmaistakseen sen, mutta sulki huulensa heti. Toverin silmät paloivat pidätettyä, kasvavaa tulta. Dextry virkkoi hiljaisella äänellä:
"Sydänyön aikaan noissa kouruissa on kaksikymmentätuhatta dollaria."
Glenister tuijotti häneen, ja hänen ohimoissaan jyskytti, kun hän ajatteli mitä toinen sanoillaan tarkoitti.
"Kulta on meidän", hän sanoi. "Ei olisi väärin, eihän?" Dextry niiskautti halveksivasti.
"Väärin! Oikein se olisi! Täysin selvä ja kiistämätön oikeutemme sellaisessa pulassa, jommoisessa nykyisin olemme. Sanon sinulle, että kello kaksitoista ensi yönä minä noudan Alec Mac Namaralta kaksikymmentätuhatta meidän omia rahojamme."
"Mutta, hyvä Jumala, mitä tapahtuisi, jos he saisivat meidät kiinni", kuiskasi Glenister. "He eivät päästäisi meitä koskaan hengissä leikistä: Mac Namara ei saisi milloinkaan parempaa tilaisuutta ampua meidät ja päästä meistä eroon. Jos meidät viedään tuon tuomioistuimen eteen, lähetetään meidät muitta mutkitta Sitkaan."
"Ihan varmaan. Mutta se on meidän ainoa mahdollisuutemme. Minä haluan mieluummin kuolla avoimessa taistelussa Midasin edustalla kuin istua täällä kynsiä pureskelemassa. Alan jo tulla vanhaksi enkä voi enää aloittaa uutta kiertokulkua. Minua eivät saa elävänä kiinni, sen lupaan sinulle, ja ennen kuolemaani minä hankin itselleni hyvityksen. Siitä tulee taistelu raikkaassa ulkoilmassa tähtitaivaan alla raikkaalla sammaltantereella eikä pahatuoksuisessa tuomioistuinsalissa vanhojen lakikirjojen parissa ja rääsyisillä matoilla. Kortit on jaettu, toveri, ja peli alkaa. Jos me voitamme, me voitamme. Jos häviämme, niin häviämme. Se kaikki on järjestetty jo tuhansia vuosia sitten. Rohkeutta, poikaseni! Oletko mukana?"
"Mukana?" Glenisterin sieraimet laajenivat ja hän koroitti ääntänsä hieman. "Minä seuraan sinua suureen ratkaisuun saakka, ja Jumala armahtakoon sitä, joka tänä yönä astuu tiellemme."
"Me tarvitsemme kolmannen miehen avuksemme. Kenen valitsemme?"
Ikäänkuin vastaukseksi hänen kysymykseensä aukaistiin ovi samassa kursailemattomasti, kuten on tapa näillä pohjan perillä, ja kynnykselle ilmestyi Simmsin terävä, kaljupäinen vartalo, ja Dextry syöksyi hänen kimppuunsa sudenomaisen ahneesti.