XIV.
SEIKKAILIJATTAREN MIELENMALTTI.
Kun Glenister saapui kotiin, tapasi hän Dextryn ankarassa hommassa: hävittämässä viimeisiäkin jälkiä viimeöisestä seikkailusta.
"Neiti Chester tunsi meidät viime yönä", hän ilmoitti ensi töikseen.
"Kuinka sen tiedät?"
"Hän sanoi sen minulle äsken ja kertoi lisäksi, että hän lähetti Mac Namaran miehineen jokea alaspäin eikä, kuten olisi pitänyt, jokea ylöspäin. Sen vuoksi pääsimme niin vähällä."
"Niin, eikö hän olekin kruunu naisten seassa? Nyt hän on kuitannut laskunsa. Asiasta toiseen, paljonkohan meidän onnistui haalia kokoon — punnitkaamme saalis."
Dextry meni vuoteen luo, aukaisi huovat, joista paljastui neljä poronnahkaista, painavaa pussia.
"Tässä lienee ainakin kaksikymmentätuhatta dollaria se mukaan luettuna, jonka annoin Wheatonille", sanoi Glenister.
Samassa tuokiossa riuhtaistiin tuvanovi auki, ja Glenister, joka vaistomaisesti pani huovat entiseen asentoon, tempaisi käteensä Dextryn kuusipiippuisen revolverin ja tähtäsi sillä oveen päin.
"Älä ammu, poika!" huudahti kutsumaton vieras hengästyneenä. — "Hyvä isä, kuinka kiihoittunut sinä oletkaan!"
Glenister laski aseensa. Tulija oli Cherry Malotte; ja hänen huohottavasta hengityksestään ja kuumeisista poskistaan toverukset voivat päätellä hänen juosseen. Hän ei antanut heille aikaa kysyä mitään, vaan sulki oven ja väänsi avaimen salpaan.
"He ovat teidän jäljillänne, pojat — teidän on paras pötkiä pakoon. He ovat tulossa tänne."
"Kutka?"
"Mitä?"
"Pian! Minä kuulin Mac Namaran ja Vorheesin keskustelun. Joku on antanut teidät ilmi. He ovat matkalla tänne, sanon. Minä hiivin ulos takaovesta ja juoksin tänne halki loan. Katsokaas, miltä näytän", hän sanoi ja osoitti jalkojaan ja heilautti hameensa liepeitä.
"En käsitä, mitä tarkoitatte", virkkoi Dextry ja loi toveriinsa varoittavan silmäyksen. "Emme ole tehneet mitään rikosta."
"No, siinä tapauksessa on kaikki hyvin. Minä pidin varmuutta parempana. Miehillä on vangitsemismääräys teidän varallenne viima öisen kaivosvarkauden johdosta — Kas, tuolta he jo tulevatkin." — Hän hyppäsi ikkunaan, ja molemmat miehet kurkistivat hänen olkapäittensä yli. Kapeaa tietä myöten lähestyivät Vorhees, Mac Namara ja kolme muuta miestä.
Talo oli jotenkin yksinäisellä paikalla tundra-alueella, niin että se joka lähestyi sitä lautakäytävältä näki yht'aikaa koko rakennuksen ja pihan. Pakoa ei käynyt ajatteleminenkaan, sillä takaovesta pääsi vain aution aavikon jalansyvyiseen savisohjoon, ja sitäpaitsi oli kuudes mies mennyt kiertoteitse ja lähestyi nyt taloa takaa päin.
"Hyvä Jumala, he aikovat panna täällä toimeen kotitarkastuksen", sanoi
Dextry, ja toverukset katsoivat toisiaan terävästi.
Salaman nopeasti Glenister hypähti huopien luo, otti nahkapussit ja pujahti viereiseen huoneeseen. Seuraavassa hetkessä hän tuli takaisin ja silmäili epätoivoisen näköisenä ympäri huonetta, jossa ei ollut ainoatakaan sopivaa kätköpaikkaa. Oli hulluutta ajatellakaan tänne mitään piilottaa. Talossa oli kyllä ullakko, mutta hän oivalsi heti, että vainoojat nuuskisivat sen ensi töikseen.
"Minähän sanoin sinulle, että hän on kovasisuinen vastustaja", virkkoi Dextry, kun kiireiset askelet tulivat lähemmäksi. "Hän ei ole liioin narri. Kun hän ei saanut meitä kiinni vuorilla, antaa hän täällä iskun, joka pätee. Meidän olisi pitänyt kätkeä kulta jonnekin."
Hän heilutteli mustunutta revolveriaan ja hänen piirteensä kovenivat petolinnun omaisiksi.
Cherry Malotte huomasi, kuinka Glenisterin kasvojen ilme ehtimiseen vaihtui ja koveni sitten sellaisen miehen lujaksi päättäväisyydeksi, joka on ahdistettu äärimmäisyyteen. Nyt oli poliisivartiosto ovella ja jyskytti. Tuvassa olijat seisoivat jäykkinä ja jännittyneinä paikallaan. Äkkiä Glenister viskasi kultapussit vuoteelle.
"Mene toiseen huoneeseen, Cherry. Täällä syntyy pieni meteli."
"Kuka siellä?" kysyi Dextry aikaa voittaakseen.
Samassa nuori nainen hiipi ääntä päästämättä kylmän ja tyhjän rautauunin luo, joka seisoi huoneen nurkassa. Nämä uunit, joita käytetään paljon näillä pohjan perillä, on tehty pystysuoraan asetetuista rautasylintereistä, joihin hiilet kaadetaan ylhäältä. Hän kohotti kantta ja kurkisti uunin sisään ja huomasi sen olevan melkein puolillaan palanutta tuhkaa. Hän kääntyi sen jälkeen Glenisteriin päin loistavin silmin ja huulet puoliavoinna. Tämä älysi heti tarkoituksen, ja silmänräpäystä myöhemmin nuo neljä pussia lojuivat kuohkean tuhan sisässä. Tämä rohkea temppu oli suoritettu yhtä kerkeästi kuin sen syntyajatus oli kehkeytynyt Cherry Malotten aivoissa ja ennenkuin Dextryn kysymykseen oli ehtinyt vastausta kuulua.
Glenister avasi välinpitämättömän näköisenä oven ja päästi miehet sisään.
"Olemme saaneet määräyksen toimittaa täällä kotitarkastuksen", sanoi
Vorhees.
"Mitä te etsitte?"
"Anvil Creekin kultaa."
"Vai niin — etsikää vain."
Miehet tutkivat huoneen nopeasti kohta kohdalta piittaamatta nuoresta naisesta, joka katseli heidän puuhiaan välinpitämättömänä, tai vanhuksesta, joka tarkkasi jokaista heidän liikettään, Glenisterin kasvoilla oli huoleton ja ilkkuva ilme, mutta hänen oikea kätensä oli ote valmiina, ja hänen kylmäverisyydessään oli tottuneen miekkailijan valppautta.
Mac Namara johti kotitarkastusta tavalla, joka oli ilmeisesti ristiriidassa hänen aiemman, teennäisen ystävällisyytensä kanssa. Viimeöisen takaa-ajon epäonnistuminen tuntui tehneen hänet sappitautiseksi. Naamio oli pudonnut, ja hänen luonteensa paljastui oikeaan väriinsä — itsevaltaiseksi, ylimieliseksi, julmaksi. Toveruksiin hän suhtautui halveksivan äänettömästi.
Tunkeilijoitten tarkasti suorittaman työn aikana oli Cherry Malotten ja molempien miesten sydän kymmeniä kertoja lakata sykkimästä ja sitten alkanut hurjana takoa, kun Mac Namara tai Vorhees olivat lähestyneet uunia. Lopuksi Vorhees kohotti uunin kanta ja kurkisti sen mustaan sisustaan. Samassa hetkessä tyttö parahti syöksähti paikaltaan, ja Vorhees kääntyi taakseen parahiksi nähdäkseen hänen tarrautuneen Dextryn käteen.
"Älkää tehkö sitä! Älkää tehkö sitä!" huudahti hän rukoilevaa vanhukselle. "Pysykää vain tyynenä. Kadutte sitä muutoin. He ovat pian lopettaneet."
Vorhees ei ollut nähnyt minkäänlaista liikettä Dextryn taholta, mutta varmaankin hän arveli tytön nopean katseen keksineen jonkun merkin suunniteltuun väkivaltaiseen tekoon. Mac Namara tuli samassa sisähuoneesta.
"Antakaa heidän vain nuuskia", jatkoi tyttö Dextryn pää pyörällä katsellessa hänen päänsä yli. — "He eivät kuitenkaan mitään löydä. Olkaa tyyni, älkää toimiko harkitsemattomasta."
Vorheesista itsestäänkin tuntui tehtävä epämiellyttävältä, parhaassakin tapauksessa, ja kun hän huomasi toverusten uhkaavat silmäykset, tunsi hän olevansa haluton jatkamaan tarkastusta talossa, jonka asukkaat paloivat halusta ampua hänet takaa päin.
"Kulta ei ole täällä", hän tiedotti, mutta Mac Namara rypisi kulmakarvojaan ja kääntyi sitten ensimmäistä kertaa puhuttelemaa toveruksia.
"Minulla on teitä kumpaakin varten vangitsemismääräys, ja minä olen melkein halukas sitä käyttämään, mutta en tee sitä vielä tällä kerralla. Juttunne ei ole vielä valmis. Saan kyllä teidät kiinni molemmat."
Hän kääntyi ja meni ovesta ja hänen perässään Vorhees, joka kutsui vartioston koolle, ja joukko palasi samaa tietä, jota oli tullutkin.
"Sinä olet oikea helmi, Cherry! Olet pelastanut meidät kaksi kerta; puijasit Vorheesin oikealla hetkellä. Minulla oli sydän kurkussa, kun hän kurkisti uuniin, mutta seuraavassa hetkessä olin valmis purskahtamaan nauruun nähdessäni Dextryn kasvojen ilmeen."
Hetkellisen mielialan lumoissa Glenister laski kätensä Cherryn olkapäälle. Hänen katseestaan ja kosketuksestaan nuori, tyttö tunsi kurkkuaan kouristavan, hänen rintansa laajeni, hänen silkinhienot ripsensä värähtivät ja hänestä tuntui huokuvan mitä suloisinta naisellisuutta. Hän punehtui kuin pieni tyttö ja naurahti ujosti. Ponnistelemalla hänen onnistui voittaa heikkoutensa, entinen iloinen huoleton sävy palasi hänen ääneensä ja hänen poskensa jäähtyivät jälleen.
"Sinä et luottanut ensin minuun, vai kuinka? Jonakin päivänä saat huomata, että vanhat ystävät kuitenkin kaikitenkin ovat parhaat ystävät."
Ja ulos mennessään hän lisäsi ilkamoivasti: "Kyllä te sentään olette tuuliajolla, pojat! Te tarvitsette taloonne emännän."