KUUDES LUKU.
"No herra Forest", sanoin minä, kun taas tapasin entisen professorin ja edeltäjäni, "tahtoisitteko ystävällisesti sanoa minulle, kuinka suuret tulot jokaisella Amerikan yhdysvaltojen kansalaisella on."
"Keskimääräinen tulo laskettiin viime vuodelta 204 dollariksi", vastasi
Forest.
"Kaksisataa neljä dollaria, sanotte!" huudahdin ihmeissäni. "Onko siinä kaikki? Tri Leeten tietojen mukaan ja hänen elintavoistaan päättäen olin laskenut sen vähintäin kolme kertaa niin suureksi."
Forest hymyili. "Kuinka suuri oli teidän aikananne Yhdysvaltain asukkaan keskimääräinen vuositulo?" kysyi hän.
Minun täytyi myöntää, ettei minulla ollut siitä mitään käsitystä.
"165 dollaria", sanoi herra Forest, "kaksi kertaa niin paljon kuin Saksan ja Ranskan asukkailla keskimäärin."
Minä jouduin aivan hämilleni näistä luvuista. En ollut koskaan ottanut kansantaloutta koskevasta tilastosta selkoa, ja vuosittain olin pannut menemään ainakin kaksikymmentä kertaa 165 dollaria. Muistin vaan kerran sanomalehdissä lukeneeni, että kaikkien työtä tekevien miesten, naisten ja lasten vuotuinen tulo nousi yli 400 dollarin, ja minulla oli hämärä aavistus, että miesten vuotuinen tulo oli keskimäärin 600 dollaria. Kerroin tämän herra Forestille.
"Te ette ole ottanut lukuun naisia ja lapsia, jotka eivät ansainneet mitään, vaan elivät miestensä, isiensä ja veljiensä ansioista", selitti Forest. Vuotuinen 204 dollarin tulo kutakin miestä, naista ja lasta kohti osottaisi siten melkoista lisäystä kansan varallisuudessa, jos luku olisi oikea. Mutta niin ei ole asian laita. Jotta kansan hyvinvointi saataisiin näyttämään oikein suurelta, arvioidaan kaikki työn tulokset paljoa korkeampaan arvoon kuin teidän aikananne. Luonnollinen seuraus on että dollarin arvo luottokorteissamme tavaroita otettaessa on pienempi kuin teidän päivienne dollarin. Olen vertaillut keskenään kaikkien elintarpeiden ja ylellisyystavaroiden hintoja vuosina 1900 ja 2000 ja havainnut, että hinnat ovat kohonneet lähes 95 prosentilla. Kansalaisen keskimääräinen vuosiansio valtiossamme on siis oikeastaan vaan 112 dollaria. Se ei siis ole kasvanut 24 prosentilla vaan vähentynyt 33 prosentilla."
"Kuinka selitätte nämä merkilliset tiedot?" kysyin minä.
"Kysymys on helpompi tehdä kuin siihen vastata", arveli Forest.
"Odotan jännityksellä selitystänne", huomautin minä. "Tri Leete on esittänyt niin monta hyväksyttävää syytä "kummallisen talousjärjestelmämme luomaan yleiseen köyhyyteen"[1], että tulin aivan vakuutetuksi teidän kansanne suuremmasta rikkaudesta. Hän mainitsi useat "onnistumattomat liikeyritykset 19:nnellä vuosisadalla", "kilpailusta johtuvat vahingot", "aina uudistuvan liikatuotannon" kaikilla aloilla ynnä sitä seuraavan työnpuutteen, "käyttämättä jääneiden pääomain ja työvoimain kautta syntyvän tuhlauksen", joka kaikkina aikoina aiheuttaa tappiota, ja hän huomautti erikoisesti, että 19:nnellä vuosisadalla "yhtä ainoata onnistunutta liikeyritystä vastasi tavallisesti neljä tai viisi epäonnistunutta."[2]
[1] S. 34.
[2] S. 189.
"Niin! Tunnen hyvin tri Leeten mielipiteet ja perusteet hänen tilapäisistä puheistaan sekä hänen kirjoituksistaan, joita hän toisinaan julkaisee hallituksen lehdissä", vastasi Forest. "Ja hän on epäilemättä esittänyt muitakin syitä, jotka vahingoittivat työtä teidän aikananne. Luultavasti hän on maininnut sotajoukon ja laivaston aiheuttamat menot, tulli- ja veronkantovirkamiehet, monet tuomarit ja virkamiehet, joita te tarvitsitte. Hän on luultavasti puhunut siitä työn paljoudesta, minkä aiheutti pesu ja keittäminen yksityisissä kodeissa, sekä välikauppiaiden lukuisuudesta, jotka antoivat tavaran käydä käsiensä kautta, ennenkuin työn tulokset joutuivat työmiesten käsistä niitä tarvitseville. Ja tri Leete lienee kai maininnut asianajajat, rahamiehet ja heidän apulaisensa, jotka tosin tekivät työtä tavallaan, mutta joiden työllä ei ollut minkäänarvoisia tuloksia. Kaikki ne työvoimat, jotka työskentelivät noilla aloilla, ovat nyt liitetyt työarmeijan palvelukseen."
"Tosiaankin", vastasin minä, "on tri Leete esittänyt useimmat mainitsemistanne seikoista syinä aikamme köyhyyteen. Ja kun noita syitä ei enää ole, näyttää minusta luonnolliselta, että teidän työjärjestelmänne vallitessa kansan keskimääräisen vuosiansion täytyy olla suurempi, ja minua ihmetyttää vaan se, ettei hyvinvointi ole vielä suuremmassa määrässä kasvanut."
"En aio tuhlata aikaa", alkoi Forest, "ryhtyäkseni seikkaperäisesti tutkimaan, kuinka suuren tappion kaikki nuo jo mainitut seikat tuottivat 19:nnen vuosisadan työlle. Mutta minusta näyttää, että liioittelette niiden merkitystä. Onnistumattomat liikeyritykset esimerkiksi vahingoittivat kylläkin yrittäjiä, mutta useimmissa tapauksissa niistä oli arvotuloksia, jotka lisäsivät kansallisvarallisuutta ja lopullisesti tulivat toisten hyödyksi. "Mieletön kilpailu" teki päinvastoin tavarat halvemmiksi, lisäsi senkautta niiden käyttöä ja siten niiden valmistusta ja tuli siis sekin ihmiskunnan hyödyksi. Väite, että 19:nnellä vuosisadalla neljä liikeyritystä viidestä epäonnistui, on noita tri Leeten väitteitä, joita kymmenen väkevimmän miehen yhteenlaskettu usko ei voisi sulattaa. Teidän täytyy itse paraiten voida päättää, että se on mieletöntä liiottelua."
"Olemme jo puhuneet säästöstä, mikä syntyy ruoan valmistamisesta yhteisissä keittolaitoksissa", jatkoi Forest. "Jos siitä todella on jotain etua, on se kaupungeissa vähäinen, maalla vielä vähäisempi, eikä se missään tapauksessa korvaa siitä johtuvaa kotoisen mukavuuden tunteen puutetta. Edelleen tulee meidän ottaa huomioon, että monet tuomarit, asianajajat, rahamiehet, virkamiehet ja välikauppiaat sekä heidän apulaisensa olivat miehiä alle 21 tai yli 45 ikävuoden. Nämä miehet, jotka siis eivät olleet siinä ijässä, jolloin työarmeijaan kuulutaan, ovat luettavat pois niistä, joiden tulokseton toiminta on katsottava tappioksi."
"Mutta kuitenkin täytyi tappioiden, jotka johtuivat huonosti sijoitetusta kapitaalista ja huonosta työstä y. m. m. asioista, olla aivan tavattoman suuret", sanoin minä. "Ja nämä tappiot selittävätkin sangen hyvin kansan suuren köyhyyden viime vuosisadan lopulla."
"Epäilemättä olisi asia niin", arveli Forest, "jollei olisi muita syitä, jotka vaikuttavat tuottokykymme vähentymiseen. Mutta sellaisia syitä on useampia, ja te olette huomaava niiden suuren tärkeyden ja kantavuuden, kunhan mainitsen ne teille. Pääsyy töittemme tuloksen vähennykseen niin paljouteen kuin laatuunkin nähden on kilpailun poistaminen. Tämä jättiläisvoima oli se, joka kristillisen sivistyksen 19 ensimäisenä vuosisatana pani liikkeelle jokaisen paraat henkiset ja ruumiilliset kyvyt. Mutta siitä saakka, kun kommunismi on pantu voimaan, kun laiskin työmies saa saman kuin ahkerinkin, s. o. sitte kun ahkeralta riistetään osa hänen työnsä tuloksista laiskan hyväksi, sittekun jokainen varmasti tietää saavansa yhtä suuren osan työn tuloksista, tehköön hän paljon ja hyvää tai vähän ja huonoa työtä, — siitä saakka ovat kansan suuret joukot vuosi vuodelta käyneet yhä välinpitämättömämmiksi ja hitaammiksi. He eivät enää ponnista paraita voimiaan, tuottaakseen paljon ja hyvää työtä. He tahtovat elää mukavasti. Henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat yhä alaspäin menossa. Yhdysvaltain kansa, joka ennen oli kuulu kekseliäisyydestään ja tarmostaan, huononee. Kelvollisinten ylentäminen korkeampiin asemiin olisi mahdollisesti kannustanut ponnistuksiin, jollei politikoitsijoiden suosikkijärjestelmä olisi jo määrännyt kaikkia hyviä paikkoja niiden vaalikiihottajien sukulaisille, jotka ovat hallituksen kätyreitä."
"Toinen syy kansan hyvinvoinnin vähenemiseen on työajan, niin vuosien kuin jokapäiväisten työtuntien, lyhentäminen. On sangen vaikeata tarkalleen määrätä, kuinka monta ihmistä kumpaakin sukupuolta ja eri ikää teidän aikananne teki hyötyä tuottavaa työtä. Viimeinen väenlasku, joka pantiin toimeen ennen teidän vaipumistanne satavuotiseen uneenne, oli v. 1880. Kertomus on hyvin seikkaperäinen, mitä tulee sekä eri ikää olevien henkilöiden lukuun että heidän sukuperäänsä y. m. Mutta mitä työläisten ikään tulee, jaetaan heidät kertomuksessa vaan kolmeen luokkaan. Ensimäiseen kuuluvat kaikki henkilöt alle 15 vuoden, toiseen 16—59 vuoden ikäiset ja kolmanteen kaikki 60 vuotta täyttäneet. Poikia ja tyttöjä alle 15 vuoden oli työssä 1,118,356; 60 vuotta täyttäneitä 1,004,517, joista 70,873 naista. Yhdysvaltain 50,155,783 asukkaasta kuului työarmeijaan kokonaista 17,392,099 henkeä, joista 2,647,157 naista, palvelijat siihen luettuina."
"Muistan lukeneeni nämä luvut", huomautin minä.
"Vuoden 1880 väenlasku osottaa siis, että yli 12 prosenttia Yhdysvaltain työarmeijaan kuuluvista henkilöistä oli alle 15 tai yli 60 vuotta", laski Forest edelleen. Tämä on tosin sangen surullinen tulos. Alle 15 vuotta olevien tyttöjen ja poikien olisi vielä pitänyt käydä koulua, ja 60 vuotta täyttäneillä olisi pitänyt olla riittävä toimeentulo, ettei heidän enää olisi tarvinnut tehdä työtä. Mutta siitä ei voi olla epäilystä, että viime vuosisadan lopussa työarmeija oli suhteellisesti paljoa suurempi kuin nyt. Sillä 1880 vuoden väenlaskun mukaan oli Yhdysvalloissa 21—45 vuoden ikäisiä 15,527,215, mutta työarmeijaan kuului 17,392,099. Teillä oli siis työssä 2,173,184 sellaista henkilöä, jotka meillä ikänsä vuoksi eivät ole velvolliset kuulumaan työarmeijaan. Tässä tietysti otaksutaan, että meillä kaikki ihmiset, jotka ovat työvelvollisuusijässä, myös todella tekevät työtä; mutta, kuten tunnettua on, ei asian laita ole niin. Sillä sairaat, mielenvikaiset, rammat, pienten lasten äidit y. m. s. eivät tee mitään työtä. Teidän täytyy siis myöntää, että teidän aikalaisenne pitivät suhteellisesti paljoa suurempaa työarmeijaa kuin me."
"Se näyttää minusta epäilemättömältä tosiasialta", vastasin minä.
Forest veti nyt taskustaan esiin paperin ja laski edelleen: "Tässä on luettelo kaikista niistä ammattioloista, jotka ovat otetut lukuun väenlaskussa v. 1880 ja jotka te voitte lukea luottamattomiin (improduktiivisiin) ammatteihin. Olen tässä esittänyt tuottamattomina monta toimialaa, joiden hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta voisi puolustaa. Monet näistä ihmisistä ovat toimintansa kautta ainakin säästäneet aikaa niiltä ihmisiltä, jotka tekevät tuottavaa työtä. Monet naiset eivät ehkä olisi kyenneet kehittymään taiteilijattariksi, laulajattariksi tai muuksi semmoisiksi eivätkä niissä ammateissa toimia, jollei heillä taloudenhoidossa olisi ollut apua. Kun otetaan nämä palvelijat lukuun, oli herran vuonna 1880 Yhdysvalloissa, 1,654,319 henkilöä sellaisessa työssä, jonka tri Leete sanoisi tuottamattomaksi. Jos luemme nämä 1,654,319 ihmistä pois niistä 2,173,084 hengestä, jotka teidän aikananne kuuluivat työarmeijaan, olematta työvelvollisuusijässä, jää jälelle vielä 518,765 työtä tekevää henkilöä joko alle 21 tai yli 45 vuoden ijässä."
Minä kehoitin herra Forestia jatkamaan selityksiään ja hän sanoi: "Teillä oli siis v. 1880 epäilemättä paljoa enemmän ihmisiä hyödyllisessä työssä (tietysti väestön lukumäärään verraten) kuin meillä. Ajatelkaapahan sen lisäksi, että teidän aikanne työmiehiä kannusti vapaa kilpailu, että heidän pyrintönänsä oli joskus päästä riippumattomiksi, voidakseen vanhoilla päivillään elää huolettomasti, ja että he tämän päämaalin saavuttamiseksi panivat liikkeelle paraat voimansa. Teidän aikalaisenne tekivät siis työtä useampia vuosia kuin me, työpäivä oli pitempi, kilpailu kannusti voimakkaasti kaikkia, ja niin ollen oli aivan luonnollista, että teidän aikananne saatiin valmiiksi paljoa enemmän ja paljoa parempaa työtä kuin nykyään."
"Se minun kai täytyy myöntää", vastasin.
"Ja meidän yhteiskuntajärjestyksemme luonne pakottaa yhä kehitystä siihen suuntaan, että työaikaa yhä edelleenkin lyhennetään ja että työn tuotteet käyvät vielä vähemmiksi ja huonommiksi, kuin mitä nyt ovat", jatkoi Forest selittelyjään. "Katsokaamme esim. maanviljelijöitä, jotka näyttävät olevan nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen niin tyytymättömiä, kuin suinkin vaan on mahdollista. He valittavat katkerasti, että he teaattereihin, museoihin, konserttisaleihin ja muihin julkisiin laitoksiin nähden ovat huonommassa asemassa kuin kaupunkilaiset. Myös väittävät maalaisemme, että heidän työnsä on paljoa raskaampaa kuin kaupunkilaisten. Tyytymättömyyden seurauksena oli maalaisväestön pyrkiminen kaupunkeihin paljoa runsaammassa määrässä kuin teidän aikananne, jolloin sitä jo valitettiin. Maa olisi jäänyt aivan ilman maanviljelystuotteita, jollei hallitus olisi ryhtynyt estämään maalaisten muuttoa kaupunkeihin. Tulokkaita ei otettu lainkaan avosylin vastaan. Heidät yksinkertaisesti käskettiin tekemään maatyötä. Tämän kautta sammui heiltä toivo saada asua kaupungeissa, — mutta samalla myös heidän kunnianhimonsa ja työhalunsa. Maalaiset ovat nyt vakuutetut siitä, että heiltä muut alat ovat suljetut, että heidän täytyy kaiken ikänsä viljellä peltoa ja että kaupunkilaiset heidän kustannuksellaan elävät paremmin kuin he itse. Seuraus on, että he tekevät niin vähän ja niin huonoa työtä kuin mahdollista ja että maanviljelystuotteiden määrä yhä vähenee. Ja useita kertoja on täytynyt nälänhädän välttämiseksi lähettää kaupungeista alimmanasteen työmiehiä maalle avuksi."
"Kertokaahan vaan minulle pahinkin", sanoin väkinäisesti hymyillen; sillä minä näin, kuinka tri Leeten minulle kuvaama ihana pilvilinna luhistui Forestin logiikan[1] murhaavan tykkitulen alla.
[1] lokiikka-oppi johdonmukaisesta ajattelemisesta, johdonmukaisuus. Suom. muist.
"Olemme nähneet", jatkoi Forest taas esitystään, "että työarmeija v. 1880 oli suhteellisesti paljoa suurempi kuin meidän, että työaika oli pitempi ja että kilpailu kiihoitti työmiehet käyttämään kaiken työkykynsä. Mutta teidän tulee myös ottaa huomioon, että me tuhlaamme tavattoman määrän työtä työnvalvontaan ja kirjanpitoon. Teidän pikkukauppanne tapahtui enimmäkseen käteistä maksua vastaan ja pienet liikkeenharjottajat hoitivat pienen kirjanpitonsa iltasin, kun olivat sulkeneet kauppansa. Meillä sitävastoin on valtion kirjoissa jokaisella miehellä, naisella ja lapsella oma tilinsä.[1] Meillä on virasto, jolle "jokaisen lääkärin määräaikoina täytyy jättää kertomus toiminnastaan."[2] Meillä on toinen virasto, jossa pannaan kirjoihin kaikki apu, mitä työarmeijan jäsen käyttää taloustoimissaan tai muuhun tarkoitukseen. Siellä merkitään käytetty apu sen menopuolelle, joka sitä on tarvinnut, ja sen tulopuolelle, joka sitä on antanut.[3] Meillä on virastoja kaikkia inhimillisen työn haaroja varten ja niiden pitäisi olla oikeita malliesimerkkejä, osottamaan miten hallitus paraiten voi tuhlata inhimillistä työvoimaa. Tuottavan työn koko ala on, kuten tiedätte, jaettu kymmeneen suureen osastoon. Kukin näistä käsittää joukon läheisiä ammatteja. Jokaisella näistä alaosastoista on taas oma virastonsa, jossa pidetään tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, mitä asianomaisella ammattialalla tehdään, käytettävissä olevista työvoimista, tehdystä työstä j. n. e., samoin kuin nykyisestä tuotantokyvystä ja mahdollisuuksista kohottaa sitä. Erityinen osasto, joka pitää huolta tavaroiden jakamisesta, tekee arviolaskun tarvittavista tavaroista ja kun hallitus on tämän menoarvion hyväksynyt, määrätään kullekin noista kymmenestä suuresta osastosta heidän tehtävänsä, nämä kymmenen osastoa jakavat tehtävät eri ammattikunnille ja nämä panevat sitte jäsenensä työskentelemään.
[1] S. 69.
[2] S. 96.
[3] S. 94.
"Jokainen ammattivirasto on vastuunalainen sille uskotusta työstä, ja sen toimintaa tarkastaa asianomainen piirihallinto ja hallitus.
"Jakotoimistot eivät ota vastaan tavaraa, ennenkuin ovat sen koetelleet. Ja niin tarkka on valvonta, että "vaikka tuotteen huonous tai virheellisyys huomattaisiinkin vasta kuluttajan käsissä, voidaan syyllistä etsiä aina siihen työntekijään saakka, joka on valmistanut tuotteen erikoisosia."[1]
[1] S. 148.
"Tuo suunnaton kirjanpito- ja valvontajärjestelmä, jonka avulla hallitus voi saada selvän työmiehestä, joka on tehnyt viallisen neulan tai huonon sikarin, antaa sille myös tilaisuuden pitää suosikeitaan varten avoinna lukemattoman määrän hyviä paikkoja; mutta luonnollisesti kansan tuotantovoima ja valmistuvien tavaroiden määrä vastaavassa suhteessa vähenevät. Lisäksi tulee, että kuluttajien luku on suurempi kuin ennen."
"Kuinka sen selitätte?" kysyin.
"Eikö tri Leete ole teille maininnut, että tavallisen lujarakenteiset henkilöt elävät keskimäärin 85 — 90 vuoden vanhoiksi?"[1]
[1] S. 160.
"On kylläkin."
"Hyvä. Tämähän selittää, miksi on tullut lisää kuluttajia, jotka jokainen vaativat täyden osansa työn tuloksista luottokortin muodossa", selitti Forest. "Ihmiset elävät nykyään kauemmin kuin teidän aikalaisenne. He harrastavat mukavuutta, ja samalla kun henkinen terävyys, tarmo ja yritteliäisyys yhä vähenevät, sitä kauemmin ruumis elää."
"Vihdoinkin myönnätte, että nykyisen järjestelmän kautta on jotain saavutettu!" huudahdin minä.
"Jos sitä voi yleensä sanoa miksikään saavutukseksi", arveli Forest, "että henkisen elämän ja toiminnan kustannuksella saavutetaan yhä tyhmistyvän ihmisen ijän pidennys." —
Ja hetken vaiti oltuaan lopetti Forest esityksensä kommunistisesta yhteiskuntajärjestyksestä 20:nnen vuosisadan lopulla seuraavasti:
"Luulen osottaneeni, että valtio-olemuksemme oletettuun kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuteen perustuvine laitoksineen on erehdys, että luontoon perustuva eriarvoisuus nykyään on monessa suhteessa paljoa rasittavampi kuin teidän aikananne, että suosikkijärjestelmä ja turmelus rehottavat tänään yhtä hyvin kuin 113 vuotta sitte, että henkilökohtaisesta vapaudesta on tuskin mitään jälellä ja sen sijalle astunut sietämätön orjuus ynnä mateleminen ja silmäinpalvelus esimiesten edessä, että työarmeijan jäsenet, äänioikeutta vailla ollen, riippuvat upseeriensa armoista, että ne "teollisuusarmeijan" jäsenet, joita pidetään hallituksen vastustajina, saavat viettää kurjaa elämää, jota hyvin voisi nimittää "kaksikymmentäneljä-vuotiseksi helvetintuskaksi maan päällä", ja että vapaan kilpailun poistamisesta on ollut seurauksena henkisten voimien ja kansan hyvinvoinnin alaspäin meneminen. Todella onkin vapaan kilpailun poistaminen, työvuosien ja päivien lyhentäminen ja lukemattomien laiskanvirkojen perustaminen vaikutusvaltaisten politikoitsijoiden laiskottelevia suosikkeja ja jalkavaimoja varten siihen määrään vähentänyt tuotantoa, samalla kun kuluttajien määrä yhä on kasvanut, että keskimääräinen vuositulomme nyt tuskin on suurempi, kuin teidän päivinänne tavallisen työmiehen. Se antaa meille vain hyvin kohtuullisen toimeentulon. Eikä mielestäni voi olla epäilystäkään siitä, että jos ihmiskunta edelleen elää tämän järjestelmän alaisena, sen muutaman vuosisadan kuluttua täytyy vaipua takaisin raakalaisuuteen."