KUUDES KOHTAUS
Viivi. Palvelijatar. Kekkonen.
VIIVI (yksin): Niin, ne ovat iloisia ja onnellisia, nuo! Ja kun ajattelen itseäni! Jos vielä on sallittu että tulen tuon kanttorin omaksi? Oh, tätä onnetonta matkaa! Ja jos sattumalta tulisi ilmi etten saapunutkaan aamujunassa ja että olin yötä ravintolassa kanttorin kanssa? Kuinka silloin selittää käytöstäni? Päätäni pyörryttää kun tuota ajattelen! Onneksi en kumminkaan enää tule häntä tapaamaan täällä, koska meillä ei enää ole mitään tekemistä toistemme kanssa.
PALVELIJATAR. Täällä olis eräs herra, joka tahtoisi puhutella neitiä.
(Menee).
VIIVI. Minua? Kuka minua —?
KEKKONEN. Hehehe, antakaa anteeksi, neiti Viivi että —
(Aivastaa).
VIIVI (säikähtyneenä): Mitä! Kanttori! Teidän pitää paikalla mennä!
Kuulkaa, ihan paikalla!
KEKKONEN. Heh?
VIIVI. Elkää kysykö mitään! Kyllä minä sen sitten jälestäpäin — Menkää nyt vaan, menkää nyt —?
KEKKONEN. Mutta —?
VIIVI. Herran nimessä menkää, sanon minä! Muuten olen hukassa! Jos vähääkään pidätte minusta, niin — Vait! Joku tulee! Muistakaa, en tunne teitä. Te olette erehtynyt. Muistakaa!
KEKKONEN. Niin, erehdyshän se juuri oli, joka —