SEITSEMÄS KOHTAUS.
Kamreeri. Rouva. Edelliset.
KAMREERI (yönutussa kärsivän näköisenä): Niin, niin, kyllähän sinä olet oikeassa, Emmaseni, vallan oikeassa. Mutta älä nyt enää siitä viitsi puhua — olenhan minä sen jo kuullut niin monta kertaa että —
ROUVA. Niin, mutta sinun pitää se kuuleman vielä sata, vielä tuhat kertaa, sillä eikö ole suuri skandaali, että vanha mies, perheen isä, rahatoimiston kamreeri ja valtuusmiesten sihteeri esiintyy semmoisessa tilassa kuin sinä eilen ja säikäytät kuoliaaksi vaimosi, lapsesi ja koko talosi, ja jos tuo olisi ensimmäinen kerta, mutta kun —
KAMREERI. Niin, niin, minä myönnän, minä myönnän; mutta katsohan, Onni on täällä — älä nyt vieraitten läsnäollessa rupea —
ROUVA. Ei se mitään tee — päivää! — (Nyökkää sivumennen Onnille, joka kumartaa vähän hämillään). Hyvä on, että hänkin saa sen kuulla. Ja pitäisihän sinun, ymmärtäväisen miehen, nyt sen verran tietää, mitä kestät, mitä et. Mutta ei, aina vain sama juttu. Ja mitä varten sinä sitten pidät velvollisuutenasi juoda yhtä paljon kuin muut ratit. Juo vähemmän, kastele vain huuliasi! Kun muut tilaavat totia, niin ota sinä lasi viiniä, limonaadia tai yksi leivos, mutta —
KAMREERI. Kyllä, kyllä, vastedes — mutta mene, hyvä Emma, paistamaan minulle tuo silli, niinkuin lupasit! Päätäni kolottaa niin kauheasti.
ROUVA. Ähäh, se on oikein! Jos kolottaisi vieläkin kovemmin, että viimein tulisit vahingosta viisaammaksi; sillä onhan se nyt oikein ihme ja kumma, että vaikka hyvin tiedät, mitkä seuraukset siitä on sinulle, niin et kumminkaan malta olla tuota elämää pitkittämättä. Niin se on ollut jok'ikinen kerta ja niin se oli viimeinkin kun sinä — —
KAMREERI. Mutta, Herra Jumala, onhan siitä jo kokonainen vuosi! Mitä sinä nyt enää noista vanhoista jutuista viitsit —
ROUVA. Onko siitä vuosi? Sitäpä en luulisi. Kyllä sinä sen muistat, Hilma. Sinulla oli vielä silloin hammastauti, ja me olimme juuri lähettäneet Reetan apteekkiin, kun kuulimme naputusta ikkunalta ja —
HILMA. En minä muista.
ROUVA. Jassoo, vai et muista! No, no, kyllä se aika sinullekin vielä koittaa, jolloin tuommoista panet mieleesi — muuta en sano. Mutta minäpä sen muistan vallan hyvin. Allakassani seisoo huhtikuun viidennen päivän päällä: »Maitotinki maksettu» ja sitten vähän alempana: »Pappa tuli kotiin hutikassa». Ja saa nähdä, vielä sinua kerran —
KAMREERI. Mutta nythän olemme jo maaliskuussa, niin etteihän tuota —
ONNI. Niin, me olemme todellakin maaliskuussa, täti hyvä —
ROUVA. Sinun ei tarvitse häntä puolustaa, ei ollenkaan. Missä se on sanottu, että tuommoista pitää tapahtuman joka vuosi maaliskuussa, missä? Ei, se ei milloinkaan saa tulla kysymykseen. Katso esimerkiksi tuomaria, meidän naapuriamme! Vaikka hän niin paljon liikkuu kaupungilla ja on niin monissa asioissa ihmisten kanssa, niin ei hän koskaan mitään karvasta maista ja —
ONNI (keskeyttäen): Niin, kun hänellä on vatsakatarri, ja tohtori on häntä kieltänyt —
ROUVA. Minä en ylipäätään puhu sinulle nyt tällä erää.
ONNI (kumartaa ja vetäytyy vähän takaisin): He, he, suokaa anteeksi!
ROUVA (miehelleen jatkaen): Ja paitsi häntä löytyy kaupungissamme monta muutakin, jotka elävät yhtä säännöllisesti ja raittiisti ja joiden seuraa sinun juuri pitäisi hakea, vaikka sinä, valitettavasti kyllä, et siitä näy välittävän. Ja olkoon kuinka tahansa, niin onhan kuitenkin sinun velvollisuutesi olla juomatta, koska terveytesi ei sitä salli, sillä niinkuin jo sanoin —
KAMREERI. Voi, voi, lopeta nyt jo Herran nimessä —
ROUVA. En, kun minä puhun, niin minä puhun suuni puhtaaksi. Niin, mitä minun pitikään — niin, saa nähdä että sinulle vielä jotain tapahtuu noilla juomaretkilläsi ja että sinut vielä jonakuna iltana kannetaan kuolleena kotiin ja — —
KAMREERI (pitäen päätään): Hoh hoo, kunhan nyt vain saisi tuota silliä!
Mene sinä Hilma, paistamaan se minulle!
HILMA. Miksei, jos pappa —
ROUVA. Älä mene — et sinä sitä kumminkaan kunnollisesti osaa tehdä! Jaa, jaa, varo vaan itseäsi, pappa, ettei käy sinulle niinkuin tullinhoitajalle, joka humalapäissään putosi alas rappusilta ja löi päänsä kiveen, että —
KAMREERI. Mutta enhän minä, hiiessä, ole mikään juoppolalli, jos kerran tai pari käynkin ravintolassa, tietääkseni. Voi, voi, tuota päätä! Eikö nyt kukaan —?
HILMA (nousee): Kyllä minä menen, pappa —
ONNI (lähestyy): Niin, ja minä tulen sinua auttamaan —
ROUVA. Joutavata! Kyllä minä sen itse toimitan, koska kerta lupasin. Odota nyt sitten tuossa vähäisen, senkin riepu! (Mennessään itseksensä:) Mutta kyllä minä sinua vielä ripitän, kunhan olemme kahden kesken, sen lupaan!
(Menee peräovesta).