KRAPU, JOKA PITI MERTA LEIKKINÄÄN.
Kauan sitten, jo ennen etäisiä aikoja, oi Rakkaani, tuli Varsinaisen Alun aika; se tapahtui niinä päivinä, jolloin Vanhin Loitsija järjesteli kaikki asiat kuntoon. Ensin hän järjesteli Maan, ja sitten hän järjesteli Meren, ja sitten hän kutsui kaikki eläimet leikkimään. Ja eläimet sanoivat:
»Oi Vanhin Loitsija, mitä meidän on leikittävä?»
Ja hän vastasi:
»Näytän teille kohta.»
Hän otti Norsun — Koko-Maailman-Norsun — ja sanoi:
»Leiki Norsuna olemista», ja Koko-Maailman-Norsu leikki.
Hän otti Majavan — Koko-Maailman-Majavan ja sanoi:
»Leiki Majavana olemista», ja Koko-Maailman-Majava leikki.
Hän otti Lehmän — Koko-Maailman-Lehmän — ja sanoi:
»Leiki Lehmänä olemista», ja Koko-Maailman-Lehmä leikki.
Hän otti Kilpikonnan — Koko-Maailman-Kilpikonnan — ja sanoi:
»Leiki Kilpikonnana olemista», ja Koko-Maailman-Kilpikonna leikki.
Toinen toisensa jälkeen hän otti kaikki nelijalkaiset ja linnut ja kalat ja sanoi kullekin, mitä oli leikittävä.
Mutta illansuussa, kun ihmiset ja eläimet käyvät rauhattomiksi ja väsyneiksi, tuli paikalle Mies (Omine pienine tyttärineenkö?) — Niin, omine pienine rakkaine tyttärineen, joka istui hänen olkapäällään; ja Mies sanoi:
»Mikä leikki tämä on, Vanhin Loitsija?»
Ja Vanhin Loitsija vastasi:
»Hoi, Aatamin Poika, tämä on Varsinaisen Alun leikki, mutta sinä olet liian viisas tähän leikkiin.»
Ja mies tervehti ja sanoi:
»Niin, olen liian viisas tähän leikkiin, mutta laita niin, että kaikki eläimet ovat minulle alamaisia.»
No niin, heidän keskustellessaan Krapu Pau Amma, joka juuri odotti vuoroaan, hypähti sivuun ja pujahti mereen sanoen itsekseen:
»Tahdon leikkiä omaa leikkiäni syvällä vedessä enkä milloinkaan tahdo totella tätä Aatamin Poikaa.»
Kukaan muu ei nähnyt sen poistuvan kuin pikku tytär, joka nojautui miehen olkapään ylitse. Ja leikki jatkui, kunnes kaikki eläimet olivat saaneet ohjeensa; sitten Vanhin Loitsija pyyhkäisi tomun käsistään ja läksi kiertämään maailmaa katsoakseen, miten eläimet leikkivät.
Hän meni Pohjoiseen, oi Rakkaani, ja hän tapasi Koko-Maailman-Norsun kaivamasta torahampaillaan ja polkemasta jaloillaan hurmaavaa uutta puhdasta maata, joka oli järjestetty sitä varten.
»Kun?» sanoi Koko-Maailman-Norsu; se on: »Onko oikein?»
»Payah kun», vastasi Vanhin Loitsija; se on: »Aivan oikein.» Ja hän hengähti suurille kallionkärjille ja multakummuille, jotka Koko-Maailman-Norsu oli kasannut, ja ne muuttuivat suuriksi Himalajan Vuoriksi, jotka voit nähdä kartastasi.
Hän meni Itään ja tapasi Koko-Maailman-Lehmän laitumelta, joka oli järjestetty sitä varten, ja se nuolaisi koko metsän kerrallaan ja nielaisi sen ja istuutui märehtimään.
»Kun?» sanoi Koko-Maailman-Lehmä.
»Payah kun», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän henkäisi niille paljaille läiskille, jotka se oli syönyt, ja niille paikoille, johon se oli asettunut makuulle; edellisistä tuli suuri Intian erämaa ja jälkimmäisestä Saharan erämaa, jotka voit nähdä kartastasi.
Hän meni Länteen, ja tapasi Koko-Maailman-Majavan rakentamasta majavapatoa isojen jokien suihin, jotka olivat järjestetyt sitä varten.
»Kun?» kysyi Koko-Maailman-Majava.
»Payah kun», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän henkäisi kaatopuille ja seisovalle vedelle, ja niistä tuli Floridan ruohonevat, jotka voit nähdä kartastasi.
Sitten hän meni Etelään ja tapasi Koko-Maailman-Kilpikonnan räpyläjaloillaan kaapimasta hiekkaa, joka oli järjestetty sitä varten, ja hiekka ja kallionlohkareet kiisivät ilman läpi ja putosivat kauas mereen.
»Kun?» kysyi Koko-Maailman-Kilpikonna.
»Payah kun», vastasi Vanhin Loitsija, ja hän hengähti hiekalle ja kallioille, jotka olivat vierineet mereen, ja niistä tulivat koko maailman ihanimmat saaret Borneo, Celebes, Sumatra, Jaava ja muut Malaijien saariston saaret, jotka voit tarkemmin katsoa kartastostasi.
Ennen pitkää Vanhin Loitsija tapasi Miehen Perak-joen rannoilta ja sanoi:
»Hei, Aatamin poika, ovatko kaikki eläimet alamaisia sinulle?»
»Ovat», vastasi Mies.
»Onko koko maa sinulle alamainen?»
»On», vastasi Mies.
»Onko koko meri sinulle alamainen?»
»Ei», sanoi Mies. »Kerran päivällä ja kerran yöllä meri nousee Perak-joelle ja ajaa makeanveden metsään, niin että taloni kastuu; kerran päivällä ja kerran yöllä se virtaa jokea alas ja vetää kaiken veden jäljessään, niin ettei jää muuta kuin mutaa jäljelle ja kanoottini jää kuivalle maalle. Oletko sinä käskenyt sen leikkiä sellaista leikkiä?»
»En», sanoi Vanhin Loitsija. »Se on uusi ja ikävä leikki.»
»Katso!» sanoi Mies, ja hänen puhuessaan kohosi meri Perak-joen suusta päin ajaen jokea taaksepäin, kunnes se peitti penikulmittain synkkiä metsiä ja tulvi yli Miehen talon.
»Tämä on väärin. Lykkää kanoottisi vesille, niin menemme etsimään sitä, joka pitää merta leikkinään», sanoi Vanhin Loitsija.
He nousivat kanoottiin, ja pikku tytär tuli heidän mukaansa; ja Mies otti krisinsä — käyrän, aaltomaisen puukon, jonka terä loisti kuin liekki — ja he meloivat pitkin Perak-jokea. Sitten meri rupesi vetäytymään taaksepäin, ja kanootti ajautui Perak-joen suusta ohi Selangorin, ohi Malakan, ohi Singaporen aina Bintangin saarelle aivan kuin sitä olisi langasta vedetty.
Silloin Vanhin Loitsija nousi seisomaan ja huusi:
»Hei, nelijalkaiset, linnut ja kalat, jotka otin käsieni väliin Varsinaisessa Alussa ja opetin leikkimään kunkin omaa leikkiään! Kuka teistä pitää merta leikkinään?»
Silloin kaikki nelijalkaiset, linnut ja kalat sanoivat yhteen ääneen:
»Vanhin Loitsija, me leikimme sitä leikkiä, jonka sinä opetit meille — me ja meidän lapsenlapsemme. Mutta kukaan meistä ei leiki merellä.»
Silloin Kuu nousi suurena ja täyteläisenä meren yli, ja Vanhin Loitsija sanoi kyssäselkäiselle vanhukselle, joka istuu Kuussa kehräten ongen siimaa, jolla hän jonakin päivänä toivoo saavansa maailman kiinni:
»Hei, Kuun Kalastaja! Sinäkö leikit merellä?»
»En», sanoi Kalastaja, »minä kehrään lankaa, jolla jonakin päivänä otan maailman kiinni, mutta minä en leiki merellä.» Ja hän jatkoi lankansa kehräämistä.
Onpa Kuussa myöskin Rotta, joka aina puree poikki vanhan Kalastajan langan, kohta kun se on valmis, ja Vanhin Loitsija sanoi sille:
»Hei, Kuun Rotta! Sinäkö leikit merellä?»
Ja Rotta vastasi:
»Minulla on liian kiire purressani lankaa, jota vanha Kalastaja kehrää.
Minä en leiki merellä.» Ja se jatkoi langan puremista.
Silloin pikku tytär ojensi pienen pehmeän, ruskean käsivartensa, joka oli koristettu valkoisista raakunkuorista tehdyllä rannerenkaalla, ja sanoi:
»Oi Vanhin Loitsija! Kun isäni puheli sinun kanssasi Varsinaisen Alun aikana, ja minä kumarruin hänen olkansa ylitse, ja kaikki eläimet opettelivat leikkiään, meni eräs eläin kavalasti mereen, ennen kuin sinä olit opettanut sille sen leikin.»
Ja Vanha Loitsija sanoi:
»Miten viisaita ovat pikkulapset, jotka näkevät ja osaavat olla vaiti!
Miltä se eläin näytti?»
Ja pikku tytär sanoi:
»Se oli pyöreä ja se oli litteä, ja sen silmät olivat varsien päässä, ja se kulki sivuttain, ja sen selkä oli vahvan kilven peittämä.»
Ja vanha Loitsija sanoi:
»Miten viisaita ovat pikkulapset, jotka puhuvat totta! Nyt tiedän minne
Pau Amma on mennyt. Anna airo minulle!»
Sitten hän otti airon; mutta airoa ei tarvittu, sillä vesi juoksi edelleenkin ohi kaikkien saarien, kunnes he tulivat paikalle, jota nimitettiin Pusat Tasekiksi — Meren sydämeksi — missä on suuri luola, joka johtaa maailman sydämeen, ja siinä luolassa kasvaa Ihmeellinen puu, Pauh Janggi, joka kasvaa taikakaksoispähkinöitä. Silloin Vanhin Loitsija pisti käsivartensa olkapäätä myöten syvään lämpimään veteen ja Ihmepuun juurien alla hän kosketti Krapu Pau Amman leveätä selkää. Ja Pau Amma sukelsi kosketuksen tuntiessaan syvemmälle, ja meri nousi niinkuin vesi nousee pesumaljassa, kun pistät kätesi siihen.
»Ahaa!» sanoi Vanhin Loitsija. »Nyt tiedän kuka on pitänyt merta leikkinään.»
Ja hän huusi:
»Mitä sinä teet, Pau Amma?»
Ja Pau Amma vastasi syvältä alhaalta:
»Kerran päivällä ja kerran yöllä menen hakemaan ruokaa. Kerran päivällä ja kerran yöllä palaan takaisin. Jätä minut rauhaan.»
Silloin Vanhin loitsija sanoi:
»Kuule, Pau Amma. Kun sinä lähdet luolastasi, niin meren vedet juoksevat Pusat Tasekiin ja kaikkien saarien kaikki rannat tulevat kuiviksi ja pikkukalat kuolevat ja Raja Moyang Kaban, norsujen kuningas, saa jalkansa mutaisiksi. Kun sinä menet takaisin ja istuudut Pusat Tasekiin, niin meren vedet nousevat ja puolet pikkusaarista hukkuvat ja Miehen talo joutuu veden valtaan ja Raja Abdullah, krokodiilien kuningas, saa suunsa täyteen suolaista vettä.»
Silloin Pau Amma, joka istui syvällä alhaalla, nauroi ja sanoi:
»Enpä tietänytkään, että olin niin tärkeä. Tästä lähtien lähden ulos seitsemän kertaa päivässä, ja vedet eivät milloinkaan saa olla rauhassa.»
Ja Vanhin Loitsija sanoi:
»En voi antaa sinulle sitä leikkiä, joka oli tarkoitettu sinua varten, Pau Amma, koska sinä livahdit minulta pakoon Varsinaisen Alun aikana; mutta ellet pelkää, niin tule ylös keskustelemaan siitä.»
»En pelkää», sanoi Pau Amma, ja se nousi meren pinnalle kuunvaloon. Maailmassa ei ollut ketään niin suurta kuin Pau Amma — sillä se oli kaikkien Krapujen Kuningaskrapu. Ei tavallinen Krapu vaan Kuningaskrapu. Sen mahdottoman kilven toinen kylki kosketti Sarawakin rannikkoa, toinen kosketti Pahangin rannikkoa, ja se oli korkeampi kuin kolmen tulivuoren savu! Noustessaan ihmepuun oksien läpi se raastoi irti erään noita suuria kaksoispähkinöitä — taikavoimaa sisältäviä kaksisydämisiä pähkinöitä, jotka tekevät ihmisen nuoreksi — ja pikku tytär näki sen kelluvan kanotin vieressä ja otti sen käteensä ja rupesi kaivelemaan sen pehmeätä sydäntä pienillä kultaisilla saksillaan.
»No», sanoi Loitsija, »teehän Loitsu, Pau Amma ja näytä, että tosiaankin olet tärkeä.»
Pau Amma pyöritteli silmiään ja heilutteli jalkojaan, mutta ei voinut muuta kuin nostattaa merta, sillä vaikka se oli Kuningaskrapu, niin se ei kuitenkaan ollut muuta kuin Krapu, ja Vanhin Loitsija nauroi.
»Etpä loppujen lopuksi olekaan ylen tärkeä, Pau Amma», sanoi hän. »Annahan minun yrittää», ja hän teki Loihdun vasemmalla kädellään — juuri vasemman kätensä pikkusormella — ja katso, Rakkaani, Pau Amman kova sinisenvihreänmusta kilpi putosi niin kuin kuori putoaa kookospähkinästä, ja Pau Amma oli muuttunut pehmeäksi — yhtä pehmeäksi kuin ne pienet kravut, joita joskus löydät rannalta, Rakkaani.
»Oletpa totisesti ylen tärkeä», sanoi Vanhin Loitsija. »Pyydänkö tätä
Miestä viiltämään sinua krisillään? Lähetänkö Raja Moyang Kabanin,
norsujen kuninkaan, paloittelemaan sinut torahampaillaan? Vai kutsunko
Raja Abdullahin, krokodiilien kuninkaan, puremaan sinua?»
Silloin Pau Amma sanoi:
»Minä häpeän! Anna takaisin kova kilpeni ja anna minun mennä takaisin Pusat Tasekiin, niin en nostata merta hakeakseni ruokaa kuin kerran päivällä ja kerran yöllä.»
Ja Vanha Loitsija sanoi:
»Ei, Pau Amma, minä en anna sinun kilpeäsi takaisin, sillä sinä kasvat suuremmaksi ja ylpistyt ja vahvistut ja ehkäpä unohdat lupauksesi ja tahdot vielä kerran pitää merta leikkinäsi.»
Silloin Pau Amma sanoi:
»Mitä minun on tehtävä? Olen niin iso, että voin vain piiloutua Pusat Tasekiin ja jos minnekään muualle menen näin pehmeänä, niin hait ja valaat syövät minut. Ja jos menen näin pehmeänä Pusat Tasekiin, niin vaikka olisinkin turvassa, en milloinkaan voisi lähteä ruokaa hakemaan ja niin kuolisin nälkään.» Sitten se heilutteli jalkojaan ja voivotteli.
»Kuuntele, Pau Amma», sanoi Vanhin Loitsija. »En voi antaa sinulle sitä leikkiä, joka oli tarkoitettu sinua varten, koska sinä livahdit minulta pakoon Varsinaisen Alun aikana; mutta jos haluat, niin voin tehdä jokaisen kiven ja jokaisen kolon ja jokaisen meriruohotukun kaikissa merissä turvalliseksi Pusat Tasekiksi sinulle ja sinun lapsillesi iankaikkisiksi ajoiksi.»
Silloin Pau Amma sanoi:
»Hyvä on, mutta en valitse vielä. Katsohan, tässä on mies, joka puheli kanssasi Varsinaisen Alun aikana. Jos hän ei olisi kiinnittänyt sinun tarkkaavaisuuttasi, niin minä en olisi väsynyt odotukseen ja juossut pois ja kaikki tämä ei olisi tapahtunut. Mitä hän tekee minun hyväkseni?»
Ja Mies sanoi:
»Jos haluat, niin minä teen Loihdun, joka tekee sekä syvän veden että kuivan maan sinun ja lastesi kodiksi — niin että voit piiloutua sekä maalle että mereen.»
Ja Pau Amina sanoi:
»En valitse vielä. Katso, tässä on tyttö, joka näki minun karkaavan
Varsinaisen Alun aikana. Jos hän olisi puhunut siitä, niin Vanhin
Loitsija olisi kutsunut minut takaisin, eikä kaikki tämä olisi
tapahtunut. Mitä hän tekee minun hyväkseni?»
Ja pikku tytär sanoi:
»Tämä pähkinä, jota syön, maistuu hyvältä. Jos tahdot, niin teen Loihdun ja annan sinulle tämän saksiparin, hyvin terävän ja kovan, niin että sinä ja sinun lapsesi voitte tällä tavoin syödä kookospähkinöitä kaiket päivät, kun nousette merestä maalle. Sinä voit myöskin kaivaa Pusat Tasekin itsellesi näillä saksilla, kun kiveä tai koloa ei ole lähistöllä; ja kun maa on liian kovaa, voit näiden samojen saksien avulla nousta puuhun.»
Ja Pau Amma sanoi:
»En valitse vielä, sillä näin pehmeätä kuin minä eivät nämä lahjat voi auttaa. Anna takaisin kilpeni, oi Vanhin Loitsija, niin sitten leikin sinun leikkiäsi.»
Ja Vanhin Loitsija sanoi:
»Annan sen takaisin, Pau Amma, yhdeksitoista kuukaudeksi vuodessa; mutta jokaisen vuoden kahdenneksitoista kuukaudeksi sinä muutut pehmeäksi jälleen, jotta sinä ja sinun lapsesi muistaisitte minun loihtutaitoni ja olisitte nöyriä. Minä näen, Pau Amma, että jos sinä voit liikkua veden alla ja maalla, niin sinä tulet pöyhkeäksi; ja jos sinä voit kiivetä puihin ja särkeä pähkinöitä ja kaivaa koloja saksillasi, niin sinä tulet ahnaaksi, Pau Amma.»
Silloin Pau Amma mietti hiukan ja sanoi:
»Olen tehnyt valintani. Otan kaikki nuo lahjat vastaan.»
Silloin Vanhin Loitsija teki Loihdun oikealla kädellään, kaikilla oikean kätensä viidellä sormella, ja katso, Rakkaani, Pau Amma pieneni, pieneni, pieneni, kunnes lopulta vain pieni vihreä krapu ui kanootin sivulla huutaen pienen pikkaraisella äänellä:
»Anna sakset tänne!» Ja tyttö nosti sen pienelle ruskealle kämmenelleen ja asetti sen kanootin pohjalle ja antoi sille saksensa, ja se heilutteli niitä pienissä käsivarsissaan ja availi niitä ja sulki niitä ja naksutteli niitä ja sanoi:
»Voin syödä pähkinöitä. Voin murtaa näkinkenkiä. Voin kaivaa koloja.
Voin kiivetä puihin. Voin hengittää kuivaa ilmaa ja voin löytää Pusat
Tasekin jokaisen kiven alta. En tiennytkään, että olin niin etevä.
Kun?»
»Payah kun», sanoi Vanha Loitsija, ja hän nauroi ja antoi sille siunauksensa; ja pikku Pau Amma hypähti kanootin laidan yli veteen; ja se oli niin pikkarainen, että se saattoi piiloutua maalla kuivan lehden varjoon tai meren pohjalla kuolleen näkinkengän alle.
»Onko hyvin?» kysyi Vanhin Loitsija.
»Kyllä», sanoi Mies. »Mutta nyt meidän on mentävä takaisin Perakille, ja sinne on rasittava matka meloa. Jos olisimme odottaneet, kunnes Pau Amma olisi mennyt takaisin Pusat Tasekiin, niin vesi olisi itsestään vienyt meidät kotiin.»
»Sinä olet laiska», sanoi Vanhin Loitsija. »Sinunkin lapsesi tulevat laiskoiksi. Heistä tulee maailman laiskin kansa. Heitä tullaan nimittämään Malaiskoiksi — laiskaksi kansaksi», ja hän ojensi sormensa Kuuta kohden ja sanoi: »Oi Kalastaja, tässä on mies, joka on liian laiska soutaakseen kotiin. Vedä hänen kanoottinsa kotiin langallasi, Kalastaja.»
»Ei», sanoi Mies. »Jos minusta tulee laiska koko iäkseni, niin anna meren tehdä minulle työtä kaksi kertaa päivässä iankaikkisesti. Se säästää melomista.»
Ja Vanhin Loitsija nauroi ja sanoi:
»Payah kun.»
Ja Kuun Rotta lakkasi puremasta lankaa; ja Kalastaja laski lankaansa, kunnes se kosketti merta, ja veti koko syvän meren eteenpäin ohi Bintangin, ohi Singaporen, ohi Malakan, ohi Selangorin, kunnes kanootti suhahti takaisin Perak-joen suusta sisään.
»Kun?» kysyi Kuun Kalastaja.
»Payah kun», vastasi Vanhin Loitsija. »Pidä vain huolta meren vetämisestä kahdesti päivässä ja kahdesti yössä, niin että tämän laiskan kalastajan ei tarvitse meloa. Mutta varo, ettet vedä liian kovaa, muuten teen sinulle Loihdun niinkuin Pau Ämmälle.»
Sitten he meloivat pitkin Perak-jokea ja menivät nukkumaan, rakkaani.
Kuulehan nyt tarkasti!
Siitä päivin on Kuu vetänyt merta ylös ja alas ja saanut aikaan sen, jota me nimitämme vuorovedeksi. Joskus Kalastaja vetää liian kovaa, ja silloin on tulvavuoksen aika, ja joskus hän vetää liian hiljaa, ja silloin on matalan vuoksen aika; mutta melkein aina hän on huolellinen, sillä hän pelkää Vanhinta Loitsijaa.
Miehestä ja hänen pikku tyttärestään syntyi kansa, jota vieläkin nimitetään malaiskoiksi, mutta useammin kuitenkin malaijeiksi.
Entä Pau Amma? Rannalle mentyäsi voit nähdä, miten Pau Amman pikkulapset tekevät itselleen pieniä Pusat Tasekeita jokaisen kiven ja ruohomättään alle; voit nähdä niiden heiluttavan pieniä saksiaan, ja muutamissa paikoin maailmaa ne tosiaankin elävät kuivalla maalla ja nousevat palmupuihin ja syövät kookospähkinöitä, aivan niinkuin tyttö lupasi. Mutta kerran vuodessa kaikkien Pau Ammojen täytyy luopua kovasta kilvestään ja tulla pehmeiksi — jotta ne muistaisivat, mihin Vanhin Loitsija kykenee. Ja silloin ei ole kaunista tappaa ja ajaa Pau Amman pikkulapsia takaa vain siksi, että vanha Pau Amma oli tyhmänylpeä kauan, kauan aikaa sitten.
Niinpä niin! Ja Pau Amman pikkulapset eivät pidä siitä, että ne otetaan pienistä Pusat Tasekeistaan ja kannetaan pärekorissa kotiin. Siksi ne nipistävät sinua saksillaan, ja se on sinulle aivan oikein!