MITEN AAPINEN TEHTIIN.
Kaksi viikkoa sen jälkeen kuin Taffimai Metallumai (nimitämme häntä edelleenkin Taffiksi, Rakkaani) oli tehnyt tuon pienen erehdyksensä isän keihään ja Muukalaisen ja kuvakirjeen ja kaiken suhteen, läksi hän taas kalaan isänsä kanssa. Hänen äitinsä olisi tahtonut hänen jäävän kotiin auttamaan vuotien ripustamisessa kuivausseipäille heidän Neoliittisen luolansa ulkopuolelle, mutta Taffi livahti isänsä matkaan hyvin aikaisin, ja sitten he kalastelivat. Pian Taffi rupesi tirskumaan, ja hänen isänsä sanoi:
»Älä tee tyhmyyksiä, lapsi.»
»Mutta eikö se ollut huvittavaa!» vastasi Taffi. »Etkö muista, miten
Ylipäällikkö pullisti poskiaan ja miten hullunkuriselta meidän mainio
Muukalainen näytti mutaisine hiuksineen?»
»Muistan kyllä», sanoi Tegumai. »Sain maksaa kaksi porontaljaa — kaksi pehmeätä, reunuksilla koristettua porontaljaa — Muukalaiselle kaikesta mitä olimme hänelle tehneet.»
»Me emme tehneet mitään», vastusteli Taffi. »Emme me, vaan äiti ja Neoliittiset rouvat — ja muta.»
»Älkäämme siitä jutelko», sanoi Tegumai. »Syökäämme välipalaa.»
Taffi otti ydinluun ja istui hiirenhiljaa kymmenen kokonaista minuuttia, ja sillä välin hänen isänsä kiskoi hainhampaalla tuohta. Sitten ei Taffi enää voinut pitää suutaan kiinni:
»Isä, olen ajatellut salaista yllätystä. Lausu joku ääni — mikä tahansa.»
»Ah!» sanoi Tegumai. »Kelpaako tämä aluksi?»
»Kelpaa», vastasi Taffi. »Sinä näytit aivan toutaimelta, jonka suu on auki. Sano se uudelleen, ole hyvä.»
»Ah! Ah! Ah!» sanoi isä. »Älä rupea hävyttömäksi, tyttöni.»
»En aio olla hävytön, en lainkaan», vastasi Taffi. »Tämä on osa sala-yllätys-ajatustani. Sanothan, isä kulta, a h ja pidät suutasi auki ja lainaat tuota hammasta. Aion piirtää toutaimen, joka pitää suutaan ammollaan.»
»Miksi?» kysyi hänen isänsä.
»Etkö huomaa?» vastasi Taffi piirtäen tuohelle. »Tästä tulee meidän oma pieni salainen yllätyksemme. Kun minä piirrän avosuisen toutaimen nokeen luolan perälle — jos äiti ei huomaa — niin se muistuttaa sinua tästä ah-äänestä. Sitten me voimme leikkiä, niinkuin minut olisi heitetty pimeyteen ja yllättäisin sinut tuolla äänellä — niinkuin tein majavarämeellä viime talvena.»
»Todellako?» sanoi isä sillä äänellä, jota aikuiset käyttävät, kun he kuuntelevat tarkasti. »Jatka, Taffi.»
»Äh!» huudahti Taffi. »En osaa piirtää koko toutainta, mutta voin piirtää jotakin, mikä muistuttaa toutaimen suuta. Tiedäthän, miten ne seisoivat päällään mutaan uppoutuneina? Hyvä, tässä on vaatimaton toutain (voimme kuvitella, että se on kokonaan piirretty). Tässä juuri on suu, ja se merkitsee: ah.»
»Ei hullumpaa», sanoi Tegumai ja raapusti itseään varten omaan tuohenkappaleeseensa, »mutta olet unohtanut viiksisäikeen, joka riippuu sen suun poikki.»
»Mutta minä en osaa piirtää, isä.»
»Ei sinun tarvitsekaan piirtää siitä muuta kuin suuaukko ja viiksisäije sen poikki. Silloin tiedämme, että se on juuri toutain, koska ahvenilla ja taimenilla ei ole viiksisäijettä. Katsohan tätä, Taffi.»
»Minä jäljennän sen», sanoi tyttö. »Mutta ymmärrätkö, kun näet tämän?»
»Täydelleen», vastasi hänen isänsä. »Ja nähdessäni sen missä tahansa minä hämmästyn, aivan kuin sinä hyppäisit puun takaa ja sanoisit ah!»
»No, lausu joku toinen ääni», kehoitti Taffi hyvin ylpeänä.
»Yah!» sanoi hänen isänsä hyvin äänekkäästi.
Nyt sinun pitää muistaa, Rakkaani, että Tegumai Bopsulain kielessä y lausuttiin niinkuin meillä j; Tegumai siis äänsi: »Jah!»
»Hm», sanoi Taffi. »Se on sekalainen ääni. Loppupuoli on ah-toutaimensuu; mutta miten me piirrämme alkupuolen? Ye-ye-ye jaah! Ya!»
»Se muistuttaa paljon toutaimensuu-ääntä. Piirtäkäämme joku toinen osa toutainta ja yhdistäkäämme ne», sanoi hänen isänsä. Hänkin oli innostunut.
»Ei. Jos ne yhdistetään, niin silloin minä unohdan. Piirrä se erikseen.
Piirrä pyrstö. Jos se seisoo päällään, niin pyrstö tulee ensiksi.
Luulen muuten, että osaan piirtää häntiä helpommin», sanoi Taffi.
»Sattuva huomautus», sanoi Tegumai. »Tässä on toutaimen pyrstö ye-ääntä varten.»
»Minäkin koetan», sanoi Taffi.
»Muista, etten minä osaa piirtää yhtä hyvin kuin sinä, isä. Eikö menettele, jos piirrän vain hännän haljenneen osan ja pistän pienen viivan siihen, missä ne yhtyvät?»
Isä nyökkäsi, ja hänen silmänsä säteilivät innostuksesta.
»Ihastuttavaa», sanoi Taffi. »No, lausu taas joku ääni, isä.»
»Oh!» sanoi hänen isänsä hyvin kovaa.
»Se on hyvin helppo», sanoi Taffi. »Sinun suusi on pyöreä kuin muna tai kivi. Siis joku muna tai kivi voi merkitä sitä.»
»Et aina löydä munia tai kiviä. Meidän on piirrettävä ympyrä, joka suunnilleen muistuttaa sellaista.»
»Voi miten lystiä!» sanoi Taffi. »Miten monta äänikuvaa me jo olemmekin saaneet kokoon! No, isä, lausu taas jotakin.»
»Ssh!» sanoi hänen isänsä rypistäen otsaansa, mutta Taffi oli liian innoissaan sitä huomatakseen.
»Sehän on ihan helppo», sanoi hän riipustaen tuohelleen.
»Mh, mitä?» kysyi hänen isänsä. »Tarkoitin, että olin ajatuksissani enkä tahtonut tulla häirityksi.»
»Sama ääni juuri, aivan sama. Saman äänen käärme tekee, kun se on ajatuksissaan eikä tahdo tulla häirityksi. Tehdään ssh-ääni käärmeestä. Kelpaako tämä?»
»Kas tällä tavalla», jatkoi hän. »Tämä on toinen salayllätys. Kun piirrät sihisevän käärmeen pienen takaluolasi ovelle, jossa sinä korjaat keihäitäsi, niin minä tiedän, että sinä ajattelet kovasti; ja minä tulen sisään ihan hiirenhiljaa. Ja jos sinä piirrät sen puuhun joen rannalle, kun olet kalastamassa, niin minä tiedän, että sinä tahdot minun kulkevan ihan, ihan hiirenhiljaa, jotteivät rannat tärisisi.»
»Aivan oikein», sanoi Tegumai. »Tässä leikissä on paljon enemmän asiaa, kuin saatat ajatellakaan. Taffi-kiltti, olen huomannut, että sinun isäsi tytär on keksinyt hienoimman asian, mikä ikinä on keksitty siitä pitäen, kuin Tegumain heimo otti käytäntöön hainhampaat keihäittensä kärkiin piikiven asemesta. Uskon, että me olemme keksineet maailman suurimman salaisuuden.»
»Kuinka niin?» kysyi Taffi, ja hänenkin silmänsä kimalsivat ihastuksesta.
»Katsohan nyt», sanoi hänen isänsä. »Mikä on vesi Tegumain kielellä?»
»Ya luonnollisesti, ja se tarkoittaa myöskin jokea — niinkuin Wsgai-ya — Wagai-joki.»
»Mikä on paha vesi, joka juotua antaa kuumeen — musta vesi — rämevesi?»
»Yo tietenkin.»
»No, katsohan nyt!» sanoi hänen isänsä. »Otaksutaanpa, että näet tämän piirrettynä jonkin majavarämeessä olevan seipään kylkeen?» Ja hän piirsi näin (YO).
»Toutaimenpyrstö ja pyöreä muna. Kaksi ääntä sekoitettu! Y o, huono vesi», sanoi Taffi. »Tietysti minä en juo tuota vettä, koska tiedän, että se on pahaa.»
»Mutta minun ei tarvitse olla lainkaan lähellä tuota vettä. Voin olla penikulmien päässä metsästämässä ja kuitenkin…»
»Ja kuitenkin olisi aivan samaa, kuin jos sinä olisit siinä huutamassa: 'Mene pois, Taffi, tai saat kuumeen!' Kaikki tuo on toutaimenpyrstössä ja pyöreässä munassa! Voi isä, meidän täytyy pian päästä tästä kertomaan äidille!» ja Taffi tanssi hänen ympärillään.
»Ei vielä», virkkoi Tegumai, »ei ennen kuin olemme päässeet hiukan pitemmälle. Katsotaanhan! Yo on huonoa vettä, mutta so on tulella keitettyä ruokaa, eikö niin?» Ja hän pursi näin (SO).
»Niin. Käärme ja muna», sanoi Taffi. »Se merkitsee siis, että ateria on valmis. Jos näet sen piirrettynä puuhun, niin tiedät, että on aika tulla luolalle. Niin minä tekisin.»
»Kyllähän sinä tulisit!» sanoi Tegumai. »Mutta olet oikeassa. Odotahan hiukan; tässä on pieni hankaluus. So merkitsee 'tule syömään', mutta sho tarkoittaa kuivaussalkoja, joihin me ripustamme taljoja.»
»Inhoittavat vanhat kuivausseipäät!» sanoi Taffi. »Minua vihoittaa, kun pitää auttaa äitiä ripustamaan noita raskaita, kuumia, karvaisia nahkoja niille. Jos sinä piirtäisit käärmeen ja munan, ja minä luulisin sen tarkoittavan päivällistä ja tulisin metsästä kotiin ja huomaisinkin, että minun pitäisi auttaa äitiä ripustamaan nahkoja kuivausseipäisiin, niin kuinka silloin kävisi?
»Sinä olisit äreä ja tekisit äidin samanlaiseksi. Meidän on tehtävä uusi kuva sho-ääntä varten. Meidän on piirrettävä täplikäs käärme, joka sihisee: 'sh-sh', ja kuvitella, että sileä käärme sihisee vain: 'sss'.»
»En ole varma, osaisinko pistää nuo täplät», sanoi Taffi. »Ja ehkä sinä olisit niin kiireissäsi, että jättäisit ne pois, ja minä luulisin, että on so, kun onkin sho, ja äiti saisi minut kiinni joka tapauksessa. i! Minusta on parempi piirtää nuo hirvittävät korkeat kuivausseipäät itse, ja tehdä asia aivan selväksi. Pistän ne heti sihisevän käärmeen jälkeen. Katsohan!» Ja hän piirsi näin (SHO).
»Ehkä tuo on varminta. Kyllähän nuo muistuttavat meidän kuivausseipäitämme», sanoi hänen isänsä nauraen. »Nyt minä teen toisen äänen, jossa on käärme- ja kuivausseiväs-äänet. Sanon: shi. Se merkitsee Tegumain kielellä keihästä, Taffi.» Ja hän nauroi.
»Älä tee minusta pilkkaa», sanoi Taffi, joka muisti kuvakirjettä ja
Muukalaisen hiuksiin hierottua mutaa. »Piirrä sinä se, isä.»
»Emme tällä kertaa välitä majavista emmekä kallioista, vai mitä?» sanoi hänen isänsä. »Piirrän suoran viivan keihästäni varten.» Ja hän n piirsi näin (SHI).
»Äitikään ei voisi erehtyä luulemaan, että minut on murhattu.»
»Pyydän, ettet jatka, isä. Se tuntuu niin epämiellyttävältä. Anna tulla enemmän ääniä. Me olemme päässeet pitkälle.»
»Mm-hm!» sanoi Tegumai tuijottaen eteensä. »Otetaan shu. Se merkitsee pilveä.»
Taffi piirsi käärmeen ja kuivausseipään. Sitten hän pysähtyi.
»Meidän pitää tehdä uusi kuva tuolle äänelle, eikö pidäkin?»
»Shu-shu-u-u-u!» sanoi hänen isänsä. »Se kuulostaa samalta kuin tuo pyöreä muna-ääni ohennettuna.»
»Ehkä piirrämme pyöreän ohuen munan ja kuvittelemme, että se on sammakko, joka on paastonnut vuoden.»
»E-ei», sanoi hänen isänsä. »Jos me piirrämme sen kiireesti, niin voimme erehtyä ja luulla sitä oikeaksi pyöreäksi munaksi. Shu-shu-shu! Sanonpa mitä on tehtävä. Me avaamme pienen reiän sen toiseen päähän osoittaaksemme, miten O-ääni vuotaa ohueksi. Tällä tavalla.» Ja hän piirsi näin (U).
»Voi, kun siitä tuli hyvä! Paljon parempi kuin laiha sammakko. Jatka», sanoi Taffi käytellen hainhammastaan.
Hänen isänsä jatkoi piirtämistä, ja hänen kätensä vapisi kiihkosta. Hän jatkoi, kunnes oli piirtänyt tämän (SHUYA).
»Älä katsele muualle, Taffi», hän sanoi. »Koeta, voitko saada selville mitä tämä merkitsee Tegumain kielellä. Jos voit, niin me olemme keksineet Salaisuuden.»
»Käärme — seiväs — särjetty muna — toutaimenpyrstö ja toutaimensuu», sanoi Taffi. »Shu-ya. Pilvi-vesi (sade).»
Juuri silloin putosi pisara hänen kädelleen. Taivas oli mennyt pilveen.
»Hei, isä, sataa. Sitäkö aioit sanoa minulle?»
»Tietysti», sanoi hänen isänsä. »Ja minä puhuin sinulle siitä sanomatta sanaakaan, eikö niin?»
»Kyllä. Luulen, että olisin ymmärtänyt sen pian, mutta sadepisara sai minut aivan varmaksi. Nyt muistan sen aina. S h u-y a merkitsee sadetta, tai että sade on tulossa'. Mainiota, isä!» Hän hypähti pystyyn ja tanssi isänsä ympärillä. »Otaksutaan, että sinä olet lähtenyt ulos ennen minun heräämistäni ja piirtänyt shu-ya nokeen seinälle, ja silloin minä tiedän, että sade on tulossa ja panen päähäni majavannahkaisen hilkan. Kylläpä äiti hämmästyy!»
Tegumai hyppäsi pystyyn ja tanssi. (Isätkin tekivät sellaista siihen aikaan.)
»Enemmän vielä! Enemmän vielä!» huusi hän. »Jospa minä tahtoisin kertoa, ettei sada kovasti ja että sinun on tultava luokseni joelle, niin mitä silloin piirrän? Sano se ensin Tegumain kielellä.»
»Shu-ya-las, ya maru. (Pilvivesi loppuu. Joki tule luokse.) Kovin monta uutta ääntä! Minä en ymmärrä, miten voit niitä piirtää.»
»Mutta minä voin — minä voin!» sanoi Tegumai. »Seuraa nyt mukana hetkinen, niin sitten lopetamme tältä päivältä. Shu-ya on selvä, vai miten, mutta tämä las tekee kiusaa. La-la-la!» ja hän heilutti hainhammastaan.
»Sen lopussa on käärme ja käärmeen edellä toutaimensuu — as-as-as.
Puuttuu vain la-la», sanoi Taffi.
»Tiedän sen, mutta meidän on tehtävä la-la. Ja me olemme maailman ensimmäinen kansa, joka sitä on yrittänyt, Taffimai!»
»Hyvä juttu», sanoi Taffi haukotellen, sillä häntä rupesi väsyttämään. »Eikö las merkitse katkaisemista tai lopettamista yhtä paljon kuin loppumista?»
»Kyllä», vastasi Tegumai. »Yo-las merkitsee ettei äidin sammiossa ole vettä keittämistä varten — varsinkin silloin, kun minä olen menossa metsälle.»
»Ja shi-las merkitsee, että sinun keihääsi on poikki. Jos olisin vain ajatellut sitä, sen sijaan että piirtelin typeriä majavankuvia Muukalaiselle!»
»La! La La!» lallatteli Tegumai heilutellen kulmat rypyssä piirrintään. »Oh, mikä kiusa!»
»Olisin piirtänyt shi-sanan hyvin helposti», jatkoi Taffi. »Sitten olisin piirtänyt keihääsi aivan poikkinaisena — näin!» Ja hän piirsi. (L).
»Siinäpä se», sanoi Tegumai. »Nyt on la selvä. Se ei ole minkään muun merkin näköinen.» Ja hän piirsi näin (LAS).
»Nyt ya. Jaa niin, senhän me olemme jo tehneet. Sitten maru. Mum-mum-mum. Mum sulkee suun, eikö niin? Siis on piirrettävä suljettu suu tähän tapaan.» Ja hän piirsi. (M).
»Sitten avonainen toutaimensuu. Siitä tulee ma-ma-ma! Mutta mistä r r r r r-äänne, Taffi?
»Se kaikuu karkealta ja ratisevalta, aivan samalta kuin sinun hainhampaasi, kun se leikkaa lankkua kanoottia varten», sanoi Taffi.
»Sinä tarkoitat teräväpäistä tähän tapaan?» kysyi Tegumai. Ja hän piirsi (r).
»Juuri niin», vastasi Taffi. »Mutta me emme tarvitse kaikkia noita hampaita; kahta vain.»
—»Minä pistän vain yhden», sanoi Tegumai. »Jos tästä meidän leikistämme tulee sitä, mitä ajattelen, niin sen parempi jokaiselle, mitä helpommaksi ne teemme.» Ja hän piirsi.
»Nyt olemme saaneet sen», sanoi Tegumai seisoen yhdellä jalalla.
»Piirränpä ne kaikki riviin niinkuin kalat vitsakseen.»
»Eikö olisi parempi pistää pieni tikku tai joku sellainen jokaisen sanan väliin, etteivät ne töykkisi toisiaan ja tunkeilisi niinkuin olisivat toutaimia?»
»Oh, jätän kyllä pienen kolon sitä varten», sanoi hänen isänsä. Ja hän oli niin innoissaan, että piirsi ne kaikki yhtä mittaa uudelle suurelle tuohenkappaleelle. (SHU YA LAS YA MARU)
»Shu-ya-las ya-maru», sanoi Taffi lukien äänne äänteeltä.
»Riittää tämän päivän osalta», sanoi Tegumai. »Näytät muuten olevan väsyksissä, Taffi. Älähän huoli, pienokaiseni. Pääsemme loppuun huomenna, ja sitten meitä muistetaan vielä vuosia senkin jälkeen kuin isoin puu, minkä näet, on hakattu polttopuuksi.»
Sitten he menivät kotiin, ja koko illan Tegumai istui tulen toisella puolen ja Taffi toisella piirrellen ya- ja yo- ja shu- ja shi-merkkejä nokeen seinälle ja hihittäen keskenään, kunnes rouva Teshumai Tewindrow sanoi:
»Totisesti, Tegumai, sinä olet vielä pahempi kuin Taffi.»
»Pyydän, älä välitä», sanoi Taffi. »Se on vain meidän salainen yllätyksemme, äiti rakas, ja me kerromme sinulle kaiken, kohta kun se on valmis; mutta ole ystävällinen, äläkä kysy sitä nyt tai muuten minun täytyy kertoa.»
Siispä hänen äitinsä huolellisesti vältti kysymästä, ja aikaiseen seuraavana aamuna Tegumai meni rannalle ajattelemaan uusia äänikuvia, ja noustessaan vuoteesta Taffi näki, että luolan ulkopuolella olevan suuren vesisammion kylkeen oli liidulla piirretty: Ya-las (vesi on lopussa tai loppumassa).
»Mmm», sanoi Taffi. »Nämä kuvaäänet ovat pelkäksi kiusaksi! Sama kuin jos isä itse olisi tullut sanomaan, että äiti tarvitsee lisää keittovettä.»
Hän meni lähteelle asunnon taakse ja täytti sammion ämpärillä; sitten hän juoksi joelle ja veti isäänsä vasemmasta korvasta — siitä, josta hän sai vetää ollessaan kiltti.
»Tulehan nyt tähän, niin piirrämme loput äänikuvat», sanoi hänen isänsä, ja he saivat äärettömän jännittävän päivän, maittavan välipalan ja kaksi tanssileikkiä muun lomassa. Kun he tulivat T-kirjaimeen, niin Taffi sanoi, koska hänen nimensä samoin kuin isän ja äidinkin alkoi sillä, niin oli piirrettävä jonkunlainen perheryhmä käsi kädessä. Se oli mukava piirtää kerran tai kahdesti; mutta kun se oli piirrettävä kuusi tai kymmenen kertaa, niin Taffi ja Tegumai piirsivät sen hutiloivammin, kunnes T:stä oli lopuksi jäljellä vain pitkä laiha Tegumai, joka ojentaa käsiään pitääkseen Taffia ja Teshumaita.
Monet muista kuvista olivat aluksi liiankin viehättäviä, varsinkin ennen välipalaa; mutta kun niitä oli piirretty uudelleen ja uudelleen tuohenkappaleelle, niin ne muuttuivat yksinkertaisemmiksi ja helpommiksi, kunnes lopuksi Tegumaikin sanoi, ettei hän voinut huomata mitään virhettä niistä. He käänsivät sihisevän käärmeen toisin päin z-äännettä varten osoittaakseen, että se taakse päin kääntyneenä sihisi pehmeämmin ja vienommin; E:tä varten he piirsivät sivukuvan hypistelevistä sormista, koska se esiintyi kuvissa niin usein; ja B:tä varten he piirsivät Tegumain Heimon pyhän Majavan, joka Tegumain kielellä on Beshawar; ja koska N oli ruma nenä-äänne, piirsivät he sitä varten neniä, kunnes aivan väsyivät; ja he piirsivät ison hauen suun ahnetta Ga-ääntä varten; ja he piirsivät uudelleen hauen varustettuna takana seisovalla keihäällä kovaa, kiukkuista Ka-äännettä varten; ja he piirsivät kappaleen väärää Wagai-virtaa tuota viehättävää Wa-äännettä varten; ja niin poispäin ja niin poispäin ja niin edespäin, kunnes olivat piirtäneet kaikki ne äänikuvat, mitkä he halusivat, ja silloin oli aapinen valmis.
Ja vuosituhansien kuluttua ja hieroglyfien ja demoottisen ja niloottisen ja kryptiläisen ja kufulaisen ja doorilaisen ja joonilaisen ja riimukirjoituksen ja kaiken mahdollisen jälkeen (sillä Woonit ja Negukset ja Akhoondit ja Perintötapojen Säilyttäjät eivät milloinkaan jättäneet rauhaan hyvää asiaa, kun sattuivat sen näkemään) tuo vanha hieno helppo ymmärrettävä aapinen — A, B, C, D, E ja koko loppujono — pääsi taas puhtaassa muodossa esille kaikkien Rakkaitten opittavaksi, kun ovat ennättäneet tarpeelliseen ikään.
Mutta minä muistan Tegumai Bopsulain ja Taffimai Metallumain ja Teshumai Tewindrowin, hänen äiti kultansa, ja nuo vanhat ajat. Ja niin tapahtui — juuri niin — kauan sitten — ison Wagai-virran rantamilla!
* * * * *
Ensimmäisiä tehtäviä, johon Tegumai Bopsulai ryhtyi sen jälkeen kuin hän ja Taffi olivat saaneet aapisten valmiiksi, oli taika-aakkos-kaulaketjun laittaminen kaikista kirjaimista; sitä oli tarkoitus säilyttää Tegumain temppelissä iankaikkisesti. Koko Tegumain Heimo toi kauneimmat helmensä ja kalleutensa, ja Taffi ja Tegumai kuluttivat kokonaista viisi vuotta kaulaketjun järjestelemiseen. Nauha oli tehty hienoimmasta ja vahvimmasta poronjänteestä, joka oli kiedottu ohueen kuparilankaan.
Jos aloitetaan yläpäästä, niin ensimmäinen helmi on vanhaa hopeata, joka kuului Tegumain Heimon ylipapille; sitten tulee kolme mustaa simpukkahelmeä; sitten savihelmi (sininen ja harmaa); sitten nystyräinen kultahelmi, saatu lahjaksi eräältä heimolta, joka puolestaan oli saanut sen Afrikasta (mutta oikeastaan se oli Intiasta peräisin): seuraava on pitkä sileäsivuinen afrikkalainen lasihelmi (Tegumain Heimon sotasaalista): sitten kaksi savihelmeä (valkoinen ja sininen), toinen pilkullinen, toinen pilkullinen ja viirullinen; sitten kolme jonkun verran särkynyttä meripihkahelmeä; sitten kolme savihelmeä (punaisia ja valkoisia), joista kaksi on pilkullista, ja iso keskimmäinen on koristettu ripsulaitaisella kangaspalasella. Sitten alkavat kirjaimet, ja jokaisen kirjaimen välissä on pieni vaaleahko savihelmi, johon kirjain on toistettu pienoiskoossa. Tässä ovat kirjaimet:
A on kaiverrettu hampaaseen — hirven torahampaaseen luullakseni.
B on Tegumain Pyhä Beshawar (Majava), joka on piirretty vanhalle norsunluukappaleelle.
C on helmiäisnäkinkenkä — sisäpuoli ulospäin.
D on varmaankin jonkinlainen simpukankuori — ulkopuoli ulospäin.
E on hopealangasta kierretty silmukka.
F on särkynyt, mutta jäljellä oleva on kappale uroshirven sarvea.
G on puukappaleelle maalattu mustalla. (G:tä seuraava helmi ei ole savea, vaan pieni näkinkenkä. En tiedä minkävuoksi.)
H on jonkinlainen suuri ruskea kauri-näkki.
I on pitkän, käsin hiotun simpukan sisäpuoli. (Sen hiominen vei
Tegumailta kolme kuukautta.)
J on helmiäisestä tehty ongenkoukku.
L on hopeainen katkennut keihäs. (K:n pitäisi seurata J:tä tietenkin, mutta kaulaketju katkesi kerran ja se liitettiin uudelleen väärin.)
K on ohut luusirpale, joka on kaivettu ja kiilloitettu mustaksi.
M on piirretty himmeänharmaalle näkinkengälle.
N on palanen niin sanottua porfyyria, jolle on kaiverrettu nenä.
(Tegumailta meni viisi kuukautta tuon kiven kiilloittamiseen.)
O on kappale osterinkuorta, jonka keskessä on reikä.
P ja Q puuttuvat. Ne katosivat kauan aikaa sitten eräässä suuressa sodassa, ja heimo korjasi kaulaketjun kalkkarokäärmeen kalistimilla, mutta P:tä ja Q:ta ei milloinkaan löydetty. Siitä syntyi Tegumain Heimon keskuuteen sananlasku: »Sinun pitää muistaa peesi ja kuusi!»
R on tietenkin hainhammas.
S on pieni hopeainen käärme.
T on pieni luunkappale, ruskeaksi ja kiiltäväksi kiilloitettuna.
U on taaskin simpukankuori.
W on kiemurainen kappale helmiäistä, joka löydettiin suuren helmisimpukan sisältä ja sahattiin hiekkaan ja veteen upotetulla langalla. Taffilta vei puolitoista kuukautta sen kiilloittaminen ja reikien poraaminen.
X on hopealangasta, jonka keskestä yhdistää hiomaton granaattikivi.
(Taffi löysi granaattikiven.)
Y on norsunluulle piirretty toutaimenpyrstö.
Z on kellonmuotoinen agaattikivi, jossa on Z:n muotoisia juomuja. Z-käärmeen he tekivät kaivertamalla tuon pehmeän kiven erästä juovaa ja hieromalla siihen punaista hiekkaa ja mehiläisvahaa. Juuri kellon suussa näet savihelmen, jossa Z-kirjain toistuu.
Siihen ne kirjaimet loppuvat. Ä:tä ja Ö:tä ei Tegumain kielessä ollut.
Eräs toinen heimo keksi ne vasta paljon myöhemmin.
Kaulaketjun seuraava helmi on pieni pyöreä vihertävä kuparimalmikappale; seuraava on hiomaton turkoosikappale; sitten hiomaton kultapala (niin sanottua vesikultaa); seuraava on melonin muotoinen savipallo (valkoinen ja viheriäpilkkuinen). Sitten tulee neljä litteätä norsunluukappaletta, jotka pilkkuineen muistuttavat dominonappuloita; sitten tulee kolme kovin särkynyttä kivihelmeä; sitten kaksi pehmeätä ruostesyrjäistä rautakappaletta (luultavasti taikakapineita, koska ne ovat niin kuluneen näköisiä); ja lopuksi hyvin vanha afrikkalainen helmi, joka näyttää lasiselta — sininen, punainen, valkoinen, musta ja keltainen. Sitten tulee silmukka, joka kiinnitetään toisessa päässä olevaan suureen hopeanappiin, ja siinä kaikki.