RENKUTUS VANHASTA KENGURU-UKKELISTA.
Kenguru ei aina ole ollut sellainen kuin nykyään, vaan Erikoinen Eläin, jolla oli neljä lyhyttä jalkaa. Se oli harmaa ja villainen, ja sen ylimielisyys oli rajaton: se tanssi eräällä Keski-Austraalian kalliopengermällä ja meni pikku jumala Nqan luo.
Se meni Nqan luo kello kuudelta ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minusta erilainen kuin kaikista muista eläimistä tähän iltaan kello viiteen mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nqa istuimeltaan hiekkatasangolta ja huusi:
»Mene tiehesi!»
Kenguru oli harmaa ja villainen, ja sen ylimielisyys oli rajaton: se tanssi eräällä Keski-Austraalian kalliopengermällä ja meni keskimmäisen jumalan Nquingin luo.
Se meni Nquingin luo kello kahdeksalta ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minut erilaiseksi kaikkia muita eläimiä; tee minut myöskin erikoisen kansanomaiseksi tähän iltaan kello viiteen mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nquing kaniinikuopastaan kaktuksien keskeltä ja huusi:
»Mene tiehesi!»
Kenguru oli harmaa ja villainen, ja sen ylimielisyys oli rajaton: se tanssi eräällä Keski-Austraalian hiekkapengermällä ja meni suuren jumalan Nqongin luo.
Se meni Nqongin luo kello kymmeneltä ennen aamiaista ja sanoi:
»Tee minusta kaikkia muita eläimiä erilaisempi; tee minut kansanomaiseksi ja ihmeelliseksi juoksijaksi tähän iltaan kello viiteen mennessä.»
Pystyyn ponnahti Nqong kylvystään suola-altaasta ja huusi:
»Olkoon menneeksi!»
Nqong kutsui Dingon — Keltaisen Dingo-Koiran — aina nälkäisen, auringossa tomunkarvaisen, ja osoitti sille Kengurua. Nqong sanoi:
»Nousehan, Dingo! Näetkö tuon herrasmiehen, joka tanssii kuin tulisilla hiilillä? Hän tahtoo tulla kansanomaiseksi ja eteväksi juoksijaksi. Dingo, tee hänet sellaiseksi!»
Pystyyn ponnahti Dingo — Keltainen Dingo-Koira — ja sanoi:
»Mikä, tämäkö kissakaniini?»
Juoksuun läksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — aina nälkäinen, irvistäen kuin hiilisanko — juoksuun jälkeen Kengurun.
Juoksuun läksi ylpeä Kenguru neljällä pienellä jalallaan — aivan kaniinin näköisenä.
Tähän, oi oma Rakkaani, loppuu kertomuksen ensimmäinen osa!
Se juoksi läpi aavikon; se juoksi välitse vuorien; se juoksi läpi suola-allasten; se juoksi läpi kaislikkojen; se juoksi läpi sinisen liejun; se juoksi läpi kaktuksien; se juoksi, kunnes etujalkoja kolotti.
Sen oli pakko.
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — aina nälkäinen, nauraen kuin rotanloukku, joutumatta lähemmäksi, joutumatta kauemmaksi — juoksi jäljestä Kengurun.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Kenguru — Vanha Kenguru-Ukkeli. Se juoksi läpi rautapuiden; se juoksi läpi sinivalvattien; se juoksi läpi pitkän ruohon; se juoksi läpi lyhyen ruohon; se juoksi kautta Kravun ja Kauriin kääntöpiirien; se juoksi, kunnes sen takajalkoja kolotti.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira— nälkäisempänä entistään, irvistäen kuin länkipari, joutumatta lähemmäksi, joutumatta kauemmaksi; ja ne tulivat Wollgong-joelle.
No, siellä ei ollut siltaa, ei siellä ollut lauttaa, eikä Kenguru tiennyt, miten päästä yli; silloin se nousi takajaloilleen ja hyppäsi.
Sen oli pakko!
Se hyppäsi läpi maiden; se hyppäsi läpi mantereiden; se hyppäsi läpi
Keski-Austraalian aavikoiden. Se hyppäsi kuin Kenguru.
Aluksi se hyppäsi yhden metrin; sitten se hyppäsi kolme metriä; sitten se hyppäsi viisi metriä; sen jalat kasvoivat sitkeiksi; sen jalat kasvoivat pitkiksi. Sillä ei ollut aikaa virvoitukseen eikä vilvoitukseen, ja se kaipasi niitä kovasti.
Yhä juoksi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — hyvin villinä, hyvin nälkäisenä, ihmetellen mistä kummasta Vanha Kenguru-Ukkeli oli keksinyt hyppynsä.
Se näet hyppeli kuin sirkka, kuin herne kattilassa tai kuin uusi kumipallo lastenkamarin lattialla.
Sen oli pakko!
Etujalat se nosti maasta ja hyppäsi takajaloillaan; tasapainoa se piti hännällään; ja se hyppi yli Darlingin vuoriketjun.
Sen oli pakko!
Yhä juoksi Dingo — uupunut Dingo-Koira nälkäisempänä entistään, äärettömän villinä ja ihmetellen, milloin Vanha Kenguru-ukkeli seisahtaisi.
Silloin Nqong nousi kylvystään suola-altaasta ja sanoi:
»Kello on viisi.»
Maahan istui Dingo — Vaivainen Dingo-Koira — aina nälkäinen, auringossa tomunkarvainen; riiputti kieltään ja läähätti.
Maahan istui Kenguru — Vanha Kenguru-Ukkeli — pisti hännän alleen kuin lypsyjakkaran ja sanoi:
»Herran kiitos, että se loppui!»
Silloin sanoi Nqong, joka aina on hieno mies:
»Etkö ole kiitollinen Keltaiselle Dingo-Koiralle? Miksi et kiitä häntä kaikesta mitä se on hyväksesi tehnyt?»
Silloin sanoi Kenguru — Uupunut Kenguru-Ukkeli:
»Hän on ajanut minut lapsuuteni kodista; hän on ajanut minut säännöllisistä ruoka-ajoistani; hän on ajanut minut muodostani, jota en enää milloinkaan saa takaisin; ja hän on laskenut törkeätä leikkiä jalkojeni kustannuksella.»
Silloin sanoi Nqong:
»Ehkä olen erehtynyt, mutta etkö pyytänyt minua tekemään sinut kaikkia muita eläimiä erilaisemmaksi, jotta tulisit hyvin kansanomaiseksi? Ja nyt kello on viisi.»
»Niin», sanoi Kenguru. »Toivon, etten olisi pyytänyt. Luulin sinun tekevän muutoksen manaamalla ja loihtimalla, mutta tämä on käytöllistä pilaa.»
»Pilaa!» huudahti Nqong kylvystään sinisestä liejusta. »Sanopa vielä sillä tavoin, niin vihellän Dingon juoksemaan takajalkasikin poikki.»
»Älä», sanoi Kenguru. »Pyydän anteeksi. Jalat ovat jalkoja, eikä sinun tarvitse muuttaa niitä, niin kauan kuin minä voin estää. Tarkoitin vain selittää Sinun Ylhäisyydellesi, etten ole sitten aamun saanut suupalaakaan ja olen aivan tyhjä.»
»Niin», sanoi Dingo — Keltainen Dingo-Koira — »minäkin olen samassa tilanteessa. Minä tein hänet erilaiseksi kaikkia muita eläimiä, mutta mitä siitä minulle tippuu?»
Silloin sanoi Nqong kylvystään suola-altaasta:
»Tulkaa kysymään huomisaamuna, sillä nyt menen peseytymään.»
Niinpä ne jäivät Keski-Austraaliaan, Vanha Kenguru-Ukkeli ja Keltainen
Dingo-Koira, ja kumpikin sanoi:
»Se on sinun vikasi.»