VYÖTIÄISEN SYNTYMINEN.
Tämä, oi Rakkaani, on eräs toinen kertomus noilta ylen kaukaisilta ajoilta. Aivan niiden aikojen keskivaiheilla oli eräs Pistävän-Piikikäs Siili, joka eleli samean Amazon-joen äyräillä syöden kuorietanoita ja muita sellaisia elukoita. Ja sillä oli ystävä, Vitkallisen-Vankka Kilpikonna, joka eleli samean Amazon-joen äyräillä syöden salaattia ja muuta sellaista. Sitä myöten kaikki oli oikealla tolalla, Rakkaani. Eikö niin?
Mutta myöskin ja samaan aikaan, noina ylen kaukaisina aikoina, oli Pilkukas Jaguaari, joka sekin eleli samean Amazon-joen äyrämillä; ja se söi mitä vain sattui saamaan kiinni. Kun se ei saanut kiinni saksanhirviä ja apinoita, niin se söi sammakoita ja koppakuoriaisia; ja kun se ei tavoittanut sammakoita ja koppakuoriaisia, niin se meni Emä Jaguaarin luo, ja tämä kertoi sille, miten voi syödä siilejä ja kilpikonnia.
Se sanoi Pilkukkaalle Jaguaarille monta monituista kertaa, viskellen viehättävästi häntäänsä:
»Poikani, kun löydät Siilin, niin sinun on vieritettävä hänet veteen, ja silloin hän oikenee, ja kun saat kiinni Kilpikonnan, niin sinun on käpälälläsi kaivettava hänet irti kuorestaan.»
Ja sitä myöten kaikki oli oikealla tolalla, Rakkaani.
Eräänä kauniina iltana kävellessään samean Amazonin äyräillä Pilkukas Jaguaari tapasi Pistävän-Piikikkään Siilin ja Vitkallisen-Vankan Kilpikonnan istumasta kaatuneen puunrungon alla. Ne eivät voineet juosta pakoon, ja niinpä Pistävän-Piikikäs kiertyi kerälle, koska se oli Siili, ja Vitkallisen-Vankka veti päänsä ja jalkansa niin syvälle kuoreen kuin saattoi, koska se oli Kilpikonna; ja sitä myöten kaikki oli oikealla tolalla, Rakkaani. Eikö niin?
»Kuulkaahan nyt», sanoi Pilkukas Jaguaari, »sillä tämä on hyvin tärkeätä. Äitini sanoi, että kun tapaan Siilin, on minun kieritettävä hänet veteen oikenemaan, ja kun tapaan Kilpikonnan, on minun kaivettava käpälälläni irti hänet kuorestaan. Kumpi teistä nyt on Siili ja kumpi Kilpikonna? En näet, vaikka pilkkuni menisivät, osaa arvata.»
»Oletko varma siitä, mitä äitisi on sanonut?» kysyi Pistävän-Piikikäs
Siili. »Oletko aivan varma? Ehkäpä hän sanoikin, että kun oikaiset
Kilpikonnan, niin sinun täytyy kuoria hänet vedestä kaivolla, ja kun
käpälöit Siiliä, on sinun vieritettävä hänet kuorelleen.»
»Oletko varma siitä, mitä äitisi on sanonut?» kysyi Vitkallisen-Vankka
Kilpikonna. »Oletko aivan varma? Ehkäpä hän sanoikin, että kun kastelet
Siilin, niin sinun on vieritettävä se käpälääsi, ja kun tapaat
Kilpikonnan, niin sinun on kuorittava häntä, kunnes hän oikenee.»
»En luule, että hän sanoi aivan niin», vastasi Pilkukas Jaguaari, mutta hän tuntui hieman hämmentyneeltä. »Olkaa ystävällisiä ja sanokaa uudelleen vähän selvemmin.»
»Kun kaivat vettä käpälälläsi, niin sinä oikaiset sen Siilillä», sanoi
Pistävän-Piikikäs. »Muista se, sillä se on tärkeätä.»
»Mutta», sanoi Kilpikonna, »kun käpälöit tapaamistasi, niin vierität sen Kilpikonnaan kaivolla. Kuinka et sellaista ymmärrä?»
»Te teette minun pilkkuni kipeiksi», sanoi Pilkukas Jaguaari, »ja sitäpaitsi en ole pyytänyt neuvojanne. Halusin vain tietää, kumpi teistä on Siili ja kumpi Kilpikonna.»
Veikeitä juttuja — 6
»Enpä sanokaan sitä», virkkoi Pistävän-Piikikäs. »Sinähän voisit kaivaa minut irti kuorestani, jos sinua huvittaisi.»
»Ahaa!» sanoi Pilkukas Jaguaari. »Nyt tiedän, että sinä olet
Kilpikonna. Luulit, etten tahtoisi! Mutta minäpä tahdon.»
Pilkullinen Jaguaari iski pehmeällä käpälällään juuri samassa kuin Pistävän-Piikikäs kiertyi entistä tiukemmalle kerälle, ja tietysti Jaguaarin pehmeä käpälä oli heti piikkejä täynnä. Vielä pahempi juttu oli, että se iski Pistävän-Piikikkään kauas, kauas puiden ja pensaiden väliin, mistä oli liian pimeä sitä löytää. Sitten Pilkukas pisti pehmeän käpälänsä suuhunsa, ja tietysti piikit pistivät vielä enemmän. Heti kyetessään taas puhumaan se sanoi:
»Nyt tiedän, ettei se lainkaan ollut mikään Kilpikonna. Mutta» — ja sitten se raapi päätään piikittömällä käpälällään — »mistä minä tiedän, että tämä toinen on Kilpikonna?»
»Mutta minä olen Kilpikonna», virkkoi Vitkallisen-Vankka. »Äitisi oli aivan oikeassa. Hän sanoi, että sinun oli kaivettava minut kuorestani käpälälläsi. Aloitahan.»
»Minuutti sitten sinä et sanonut, että hän sanoi niin», valitti Pilkukas Jaguaari imien piikkejä pehmeästä käpälästään. »Sinä sanoit, että hän sanoi jotakin aivan muuta.»
»No niin, otaksutaan, että sinä sanot, että minä sanoin, että hän sanoi jotakin aivan muuta, niin ei se minun mielestäni tee mitään muutosta; jos hän näet sanoi mitä sinä sanoit minun sanoneen hänen sanoneen, niin se on juuri samaa kuin jos minä sanoin mitä hän sanoi sanoneensa. Jos toiselta puolen luulet hänen sanoneen, että sinun oli oikaistava minut kaivolla, sen sijaan että käpälöisit minut viereen kuorella, niin en voi auttaa sitä, vai mitä?»
»Mutta sinä sanoit, että tahdoit minun käpäläni kaivavan sinut kuorestasi», virkkoi Pilkukas Jaguaari.
»Jos muistelet tarkasti, niin huomaat, etten minä ole puhunut mitään sellaista. Sanoin, että sinun äitisi sanoi, että sinun oli kaivettava minut kuorestani», sanoi Vitkallisen-Vankka.
»Mitä tapahtuu, jos teen niin?» kysyi Jaguaari nuuhkien nenäänsä äärettömän varovaisena.
»En tiedä, sillä minua ei ole milloinkaan aikaisemmin kaivettu kuorestani; mutta kaikessa luottamuksessa voin kertoa, että jos haluat nähdä minun uivan tieheni, niin sinun tarvitsee vain vierittää minut veteen.»
»En usko», sanoi Pilkullinen Jaguaari. »Sinä olet sekoittanut kaikki asiat, jotka äitini käski minun tehdä niille asioille, joista sinä kysyit, olinko minä varma, ettei hän ollut sanonut, kunnes en tiedä, seisonko päälläni vai pilkullisella härmälläni; ja kun sinä nyt juttelet jotakin, jota minä voin ymmärtää, niin siitä tulee entistä pahempi sotku. Äitini käski minun vierittää toisen teistä veteen, ja kun sinä näytät nyt niin haluavan kastumista, niin minä luulen, että sinä et tahdo kastua. Siispä hyppää sameaan Amazoniin ja äkkiä!»
»Varoitan sinua! Äitisi ei tule hyvilleen. Älä sano hänelle etten minä sanonut sinulle», varoitti Vitkallisen-Vankka.
»Jos sanot vielä sanankaan siitä, mitä äitini sanoi..» vastasi Jaguaari, mutta hän ei ollut vielä lopettanut ajatustaan, kun Vitkallisen-Vankka levollisesti sukelsi sameaan Amazoniin, ui veden alla pitkän matkan ja nousi toiselle rannalle, jossa Pistävän-Piikikäs oli sitä odottamassa.
»Hädin tuskin pääsit pakoon», sanoi Pistävän-Piikikäs. »En pidä
Pilkukkaasta Jaguaarista. Mikä sinä sanoit olevasi?»
»Sanoin hänelle rehellisesti, että olin rehellinen Kilpikonna, mutta hän ei uskonut sitä, vaan pakotti minut hyppäämään jokeen nähdäkseen, että minä olin se, joka minä olin, ja hän ällistyi kovasti. Nyt hän on mennyt mammansa luo. Kuunnellaanpa!»
He kuulivat Pilkukkaan Jaguaarin kuljeskelevan kiljuen puiden ja pensaiden välissä omalla puolellaan Amazonia, kunnes äiti saapui.
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä äärettömän monta kertaa, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Mitä sinä olet nyt tehnyt, jota ei olisi pitänyt tehdä?»
»Minä kaivoin jotakin, joka sanoi tahtovansa, että minun käpäläni kaivaisi hänet ulos kuorestaan, ja nyt minun käpäläni on täynnä piikkejä», sanoi Pilkukas Jaguaari.
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä äärettömän monta kertaa, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Käpäläsi piikeistä näen, että sen on täytynyt olla Siili. Sinun olisi pitänyt vierittää hänet veteen.»
»Minä tein niin sille toiselle olennolle; ja hän sanoi olevansa Kilpikonna, ja minä en uskonut häntä, ja se olikin aivan totta, ja hän on sukeltanut sameaan Amazoniin, eikä hän tahtonut tulla takaisin, ja minulla ei ole mitään syömistä, ja minusta meidän olisi parasta muuttaa kortteeria. Nämä täällä samean Amazonin rannalla ovat liian viekkaita minulle raukalle!»
»Poikani, poikani!» sanoi hänen äitinsä kerran toisensa jälkeen, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Kuuntele nyt sanojani ja pidä mielessäsi. Siili kiertyy kerälle, ja sen piikit pistävät joka suunnalle. Siitä tunnet Siilin.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta tippaakaan», sanoi Pistävän-Piikikäs suojapaikassaan suuren lehden alla. »Mitähän muuta hän mahtaa tietää?»
»Kilpikonna ei voi kiertyä kerälle», jatkoi Emä Jaguaari viehättävästi viskellen häntäänsä. »Hän vain vetää päänsä ja jalkansa kuoren suojaan. Siitä tunnet Kilpikonnan.»
»En pidä tästä vanhasta rouvasta lainkaan — en lainkaan», sanoi Vitkallisen-Vankka Kilpikonna. »Pilkukas Jaguaarikaan ei voi unohtaa näitä ohjeita. Ikävä juttu, ettet osaa uida, Pistävän-Piikikäs.»
»Älä muuta puhu», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Ajattelin juuri, miten parempi olisi, jos sinä osaisit kiertyä kerälle. Nyt ollaan totisesti pahassa pulassa! Kuuntelehan vain Pilkukasta Jaguaaria.»
Pilkukas Jaguaari istui samean Amazonin äyräällä imien piikkejä käpälästään ja toistellen itsekseen:
»Kierry ei, mutta ui — Vitkan-Vankka, hän se on! Kiertyy kyllä, muttei ui — Pistin-Piikki, hän se on!»
»Hän ei tuota unohda, ennen kuin sunnuntaita on koko kuukausi peräkkäin», sanoi Pistävän-Piikikäs. »Pidä koholla leukaani, Vitkallisen-Vankka. Koetan opetella uimaan. Siitä voi olla hyötyä.»
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka; ja hän piteli koholla
Pistävän-Piikikkään leukaa kun Pistävän-Piikikäs potkaisihe sameaan
Amazoniin.
»Sinusta tulee vielä mainio uimari», virkkoi Vitkallisen-Vankka. »Jos sinä nyt vähän purat minun selkälevyjäni, niin koettelen puolestani, mahtaisiko kiertyminen onnistua. Siitä voi olla hyötyä.»
Pistävän-Piikikäs auttoi purkamaan Kilpikonnan selkälevyjä, niin että vääntelemällä ja taivuttelemalla itseään Vitkallisen-Vankan tosiaankin onnistui hiukkasen kiertyä.
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Mutta minä en ponnistelisi enempää vähään aikaan. Sinä olet aivan musta kasvoiltasi. Ole ystävällinen ja vie minut vielä kerran veteen, niin harjoittelen tuota sivuvetoa, jota sinä sanot niin helpoksi.»
Ja Pistävän-Piikikäs harjoitteli, ja Vitkallisen-Vankka ui hänen sivullaan.
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka. »Vähäinen harjoittelu tekee sinusta oikean valaan. Jos nyt vaivaudut purkamaan taka- ja etulevyjäni pari reikää lisää, niin koetan harjoitella tuota hurmaavaa taivutusta, jota sinä sanot niin helpoksi. Eiköhän Pilkukas-Jaguaari mahda hämmästyä!»
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs aivan märkänä samean Amazonin vedestä. »Vakuutan, että voisin luulla sinua aivan omaksi sukulaisekseni. Kai sanoit kaksi reikää? Vähän ilmehikkyyttä lisää, pyydän, äläkä pärski niin kovaa, tai pilkukas Jaguaari kuulee meidät. Kun olet lopettanut, niin minä koetan tuota pitkää sukellusta, jota sinä sanot niin helpoksi. Eiköhän Pilkukas Jaguaari mahda hämmästyä!»
Ja sitten Pistävän-Piikikäs sukelsi, ja Vitkallisen-Vankka sukelsi hänen sivullaan.
»Suurenmoista!» sanoi Vitkallisen-Vankka. »Hiukan enemmän huolta hengityksen pidättämiseen, ja sinä voit ruveta majailemaan samean Amazonin pohjassa. Nyt koetan harjoitella tuota takajalkojen kiertämistä korvien taakse, jota sinä sanot varsin hauskaksi. Eiköhän Pilkukas Jaguaari mahda hämmästyä!»
»Suurenmoista!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Mutta se rasittaa vähän liikaa sinun selkälevyjäsi. Ne ovat nyt kaikki toistensa päällä, sen sijaan että liittyisivät toisiinsa kyljittäin.»
»Oh, se on harjoituksen tulos», sanoi Vitkallisen-Vankka. »Olen huomannut, että sinun piikkisi näyttävät sulavan yhteen, ja sinä rupeat muistuttamaan kuusenkäpyä, sen sijaan että ennen olet näyttänyt okaiselta kuin kastanjanhedelmä.»
»Rupeanko?» kysyi Pistävän-Piikikäs. »Se johtuu veden liottavasta vaikutuksesta. Oi, miten Pilkukas Jaguaari mahtaakaan hämmästyä!»
He jatkoivat harjoituksiaan, kumpikin auttaen toistaan aina aamun tuloon; ja auringon noustua taivaanlaelle he lepäsivät ja kuivailivat itseään. Ja sitten he sanoivat, että he kumpikin olivat aivan erilaisia kuin ennen.
»Pistävän-Piikikäs», sanoi Kilpikonna aamiaisen jälkeen, »minä en ole sama kuin eilen, mutta luulen, että vielä voin huvittaa Pilkukasta Jaguaaria.»
»Sitä samaa minä juuri ajattelin», vastasi Pistävän-Piikikäs. »Minusta levyt ovat suunnattoman paljon hienommat kuin piikit — puhumattakaan uimataidosta. Oi, kuinka mahtaakaan Pilkukas Jaguaari hämmästyä! Mennään häntä etsimään.»
Ennen pitkää he löysivät Pilkukkaan Jaguaarin, joka yhä hoiteli eilen illalla vahingoittunutta käpäläänsä. Hän ällistyi niin, että pyllähti kolme kertaa peräkkäin yli oman pilkukkaan häntänsä.
»Hyvää huomenta!» sanoi Pistävän-Piikikäs. »Miten sinun suloinen ja viehättävä äitisi jaksaa tänä aamuna?»
»Hän jaksaa hyvin, kiitoksia vain», vastasi Pilkukas Jaguaari, »mutta sinun on suotava anteeksi, ellen nyt juuri tällä hetkellä voi muistaa nimeäsi.»
»Se ei ole kohteliasta sinun puoleltasi», sanoi Pistävän-Piikikäs, »varsinkin, kun eilen tähän aikaan koetit käpälälläsi kaivaa minut kuorestani.»
»Mutta sinulla ei ollut kuorta. Ei muita kuin piikkejä», vastasi
Pilkukas Jaguaari. »Kai minä tiedän. Katso vain käpälääni!»
»Minun sinä käskit hypätä sameaan Amazoniin hukkumaan», virkkoi Vitkallisen-Vankka. »Miksi olet niin epäkohtelias ja huonomuistinen tänään?»
»Etkö muista mitä äitisi opetti?» sanoi Pistävän-Piikikäs:
»Kierry ei, mutta ui —
Pistin-Piikki, hän se on!
Kiertyy kyllä, muttei ui —
Vitkan-Vankka, hän se on!»
Sitten he molemmat kiertyivät kerälle ja vierivät Pilkukkaan Jaguaarin ympäri, kunnes hänen silmänsä pyörivät kuin kärrinpyörät hänen päässään.
Sitten se meni etsimään äitiään.
»Äiti», se sanoi, »tuolla metsässä on tänään kaksi uutta eläintä, ja toinen, josta sinä sanoit, ettei se osaa uida, ui, ja toinen, josta sinä sanoit, ettei se osaa kiertyä, kiertyy. Ja ne ovat nähtävästi tasanneet keskenään piikkinsä, sillä molemmilla on kuori yli koko ruumiin, sen sijaan, että toinen on ollut sileä ja toinen piikikäs; ja sitäpaitsi ne kiertävät alituista ympyrää, ja se tuntuu oikein ilkeältä.»
»Poikani, poikani!» sanoi Emä Jaguaari kerran toisensa perästä, viehättävästi viskellen häntäänsä. »Siili on Siili eikä voi olla muu kuin Siili, ja Kilpikonna on Kilpikonna eikä voi muuksi milloinkaan muuttua.»
»Mutta se ei ole Siili, eikä se ole Kilpikonna. Se on vähän kumpaistakin, mutta minä en tiedä sen oikeata nimeä.»
»Lorua!» sanoi Emä Jaguaari. »Kaikilla on oma nimensä. Minä nimitän sitä 'Vyötiäiseksi', kunnes keksin oikean nimen. Ja minä jätän sen rauhaan.»
Pilkukas Jaguaari seurasi äitinsä esimerkkiä, varsinkin siinä suhteessa, että jätti ne rauhaan; mutta kummallisin juttu, oi Rakkaani, on se, että siitä päivin ei kukaan ole samean Amazon-joen rannalla nimittänyt Pistävän-Piikikästä ja Vitkallisen-Vankkaa miksikään muuksi kuin Vyötiäiseksi. Siilejä ja Kilpikonnia on tietenkin muilla paikoilla (muutamia on minun puutarhassani), mutta tuota oikeata vanhaa ja älykästä lajia, jonka kilvet ovat limittäin toistensa päällä kuin kuusenkävyn suomut ja joka jo ylen kaukaisina aikoina eleli samean Amazon-joen rannoilla, on aina nimitetty Vyötiäiseksi, koska se oli niin kekseliästä.
Siis sitäkin myöten kaikki on oikealla tolalla, Rakkaani. Eikö niin?