KOLMAS KOHTAUS.
Entiset ja Suveliini (joka tulee ulkoa, panee postillan tuolille, ottaa varovaisesti lakin päästään ja panee sen postillan päälle, kaivaa taskustaan kamman, jolla, kasteltuaan sitä suussaan, silittää pitkiä suortuvia kaljun paikan päälle.)
SUVELIINI (tervehtii Eevaa kädestä)
Kuinkas täällä nyt jaksetaan terveyden tilaisuuden puolesta nimittäin? (Katselee Kerttua ja tarjoaa kättä.) Hyvää ehtoopuolta, pikku piikani, sa seetri Liibanoonin hyvälle tuoksuva, kuten virressä veisaamme!
KERTTU (antamatta kättä)
Minun nyrkkini ovat saippuassa.
SUVELIINI
Ah! Ei mikään kompuneeraa vaimo-ihmisen kättä kauniimmaksi kuin kotoinen kaste, joka kumpuaa ylös taloudenpidon lähteestä eli ekonoomiasta. Sen kasteen helmipäärlyt ovat ihanammat kuin kauniimmat smarakdit, durkoosit, stalismannit ja muut käädyt, se vaimo on sanalla sanoen jalokivihelmipäärly itse. (Katsoo itsetietoisena.)
MIKKO (Kertulle)
Katsos nyt, miten herra Sylvester eli vuoden viimeinen päivä (purskahtaa nauruun) sinua suinailee.
KERTTU
St! Puhu hiljempaan. Toisinaan se kuulee tarkemmin kuin täti.
EEVA (tuo kermaa ja vehnäsiä väliköstä)
Suveliini, juo, ole hyvä. Luulen, että sämpylät ovat oivallisia, ne kun ovat Kertun käsialaa. Tiedäpäs, että tuo tyttö on tuiki taitava taloustoimissa, vaikka on niin nuori. (Kerttu nauraa turskuu hellan edessä, jossa pyyhkii vielä astioita.)
SUVELIINI
Jassoo, vai niin, että tämä on niin sanoakseni hänen omaa produsuuniaan. (Syö.) Vai hänen valkokätösillään tämä on leivottu. Jospa saisi näitä, joissa (nuuskii sämpylää) on niin ihmeen ihana tuoksukin syödä lakkaamatta, jospa saisi myös vaeltaa läpi tämän surujen laakson tuommoisen käden taluttamana. (Ahmii sämpylöitä.)
MIKKO (Sakarille)
Nyt se alkoi, sanoi ankerias, kun sitä nylkemään ruvettiin. (Kerttu istuu ompeluksineen häntä ja Sakaria vastapäätä, Eeva keinuu. Kertulle:) Voi minun pikku ankeriasparkaani!
SUVELIINI (saarnaavalla äänellä)
Niinkuin ma jo sanoin: taluttamana. Jospa saisi häntä puollustaa elämän ristiriitaisia kotraasteja eli vastahakoisuuksia kohtaan, hoitaa häntä hänen vanhuudessaan ja (juo kahvia) — — —.
SAKARI (nauraa)
Kuulkaa, kuinka rakkaus nuorentaa! Vanhat piiat lyhentävät vuosiansa kymmenellä, tuo kerrassaan kolmellakymmenellä.
SUVELIINI (on kaatanut lisää kahvia Eevan viittauksesta, jatkaa syöden)
Niin — — — niin, rakkaat ystäväiseni. Mitä suu on täynnä, siitä sydän puhuu. (Toiset nauravat.) Minulle on käynyt selvemmäksi päivä päivältä, että Kerttu se on minun tuleva Saarani, Raakelini, Repekkani, Leani. (Juo loppuun, vetää tuoliaan Kerttua kohti.)
MIKKO
Kuuletko! Hän ottaa yhtä monta muijaa kuin vanhan testamentin patriarkat.
EEVA (liikutuksella)
Jos nyt Kerttu (viittaa Suveliinin luokseen) on sinulle niin rakas kuin väität, niin ei minulla ole mitään liittoanne vastaan, päinvastoin minä olen hyvin iloinen, jos hän sinusta saa turvan elon salakarien keskelle kumminkin niiksi vuosiksi, jotka sinulla on jäljellä.
SUVELIINI
Ja minä hänen kauttaan maallista tavaraa tehdäkseni niillä hyvää, ravitakseni alastomia (saarna kiihtyy) ja, ja pukeakseni nälkäisiä, vaikuttaakseni kalliin suuntamme edistämiseksi tänä aikakautena, jona perjuudein lahonnut, konservaatisuuteen taipunut sosiaalidemotraakillinen valtiokirkko seisoo ja vapisee perikatonsa korkeimmalla töyräällä, — — kasvattaakseni nuorta sukuani kolmanteen ja neljänteen polveen — — kantaakseni häntä kämmenilläni kuin Saaronin liljaa yli erämaan orjantappuraisen sannan, turviin kauniin Kaanan rannan. (Eeva on aukaissut kaapin, nostaa pikareita pöydälle ja hakee sitten pulloa. Suveliini on heti vaiennut ja lähenee tuoleineen pöydän päätä.)
SAKARI (Suveliinin vielä puhuessa)
Oletteko ennen kuulleet noin ylösrakentavaa sekamelskausta?
MIKKO
»Uskoa täytyy olla, että pohja on alla», sanoi akka, kun käveli veden päällä, mutta alkoi vajota.
EEVA (kaataa pikareihin)
Tämän hetken juhlallisuutta ylentääkseni — — — tämmöistä ei ole ollutkaan tässä majassa sittemyöten kuin Eeverttini parempaan kotiinsa läksi — — — pyydän teitä kaikkia ottamaan tästä lasinsa. (Kukaan paitsi Suveliini ei ole kuulevinaankaan.) Juo, Sylvester, ilosi enentämiseksi, juo kumminkin sinä!
SUVELIINI (vähä vetää tuoliaan loitommalle, tekee torjuvan liikkeen)
Ei, ei. Fluitumit eivät ole minulle, heränneelle sielulle.' En maista mitään milloinkaan paitsi mahanpurujen vallitessa. (Hieroo vatsaa.) Höm, hömk! Lienen vähän vilustunut ja fuktautunut, kun eilen pidin myllyn luona kirkonmenot. (Lähenee pöytää.) Siksi minä tämän ainoan kerran teen tulevani anoppini mieliksi. (Juo.) Kas, kas! Hyvääpä se teki koko sisikunnan masiinalle. Kiitoksia! (Panee kädet ristiin, katsoo ylös.) Niin, niin. Lahjat ovat moninaiset.
MIKKO
Ja konstit myös.
SUVELIINI
Koska minä (nousee seisomaan) näinmuodoin olen proponeerannut elämäni porstuunit, niin saan samalla tiettäväksi tehdä, ettei minulla ole paljoa kultaa ja helmipäärlyjä, vaan minulla on tarjottavana vain palavainen ja eksploseerava sydän ja — — —
MIKKO
Ja huono vatsa!
SUVELIINI
Ja minä toivomuksella toivon, että pyyntöni pidetään posetiivina eikä nekatiivina, että minä Kertun maallisista tavaroista saan intressiä. Myös jollakin tavoin me ehkä voimme niillä vähillä, jotka minä olen koonnut säästäväisyydelläni ja ahkeruudellani — — —
SAKARI
Ja mädänneillä silleillä ja luvattomalla oluen myynnillä!
SUVELIINI
— — — tulla toimeen niin kauan, että sinä, Eeva, ehdit laskea vaellussauvasi haudanlepoon, jolloin Kerttu on saava tavaraisi jäännöksetkin.
EEVA (kylmästi)
Kulta ja tavara ei ole tärkeintä avioelämää varten. Eikähän sitä tiedä, vaikka sinä pääsisit pois jo ennen minua. Katsos Olli Marttista, joka vielä maanantaina maantiellä hoilasi ja nyt kuuluu viime taisteluaan kamppailevan.
SUVELIINI (lysähtää takanaan olevalle tuolille)
Mitä? (Nousee, puhuu erikseen yleisölle.) Se riivattu kuolee eikä se jättänyt siitä neljästätoista markastani revänssiä edes! (Eevalle.) Nyt minun täytyy heti mennä ja puhua hänelle vakavia armon sanoja, kenties hän pelastuu vielä yhdennellätoista hetkellään ja kenties hän määrää jonkun summan rakkaalle vapaakirkolliselle lähetyksellemme. (Tekee lähtöä.) Minä tulen pian takaisin, oi, kallis kontrahentti. (Poistuu.)
EEVA (Sakarille, joka istuu piisin havuilla tupakoiden)
Näetkös, että hän todella on hurskas mies ja innolla harrastaa hyvää.
Sinä, Kerttu, tulet onnelliseksi, tulet ihan varmasti.
SAKARI (Mikolle)
Mene sinä tiehesi vähäksi aikaa, niin leikitään hiukan saarnasaksan pyhimmillä tunteilla.
MIKKO (oikoo saapasvarret, ottaa takkinsa, puhuu mennessään)
Voi turkanen, kun minun tekisi mieleni antaa sitä ohtaan, että kävisi silmän kohtaan. (Poistuu.)