VIIDES KOHTAUS.
Sakari ja Suveliini (viimemainittu tulee happamennäköisenä).
SAKARI
Tässä minä juon onneksesi. Maljasi! (Istuu.) Sinä saat hiivatin korean tytön. Mutta kyllä sinä itsekin vielä miehestä käyt, vaikka oletkin jo viisissäkymmenissä. Sinulla on vielä nuorekas korporatsuuni eli mikä se on sinun ranskallasi! Niin, niin. Onni yksillä, kesä kaikilla. Kertulle kävi paremmin kuin hyvin, kun saa miehen, joll' on rauniot rahoina, pikku kivet penninkeinä. Mutta itsepäs hän ei tulekaan rahapusseihinsa kompastumaan.
SUVELIINI (Katsoo syrinkarein)
Mi, mi, mitä! Mitä sinä meinaat insignamenteilläsi? Hänhän juuri perii
Eevan talon ja tavarat?
SAKARI
Mi, mi, mitä! Mitä sinä höpiset, sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa? Eevahan on polttanut sinun sepittämäsi jälkisäädöksensä ja kirjoituttanut lukkarilla uuden.
SUVELIINI
Se on helv… (katkaisee) — Helsingin valhe se! (putoa keinutuoliin istumaan ja kääntää sen päin akkunaa, jonka ruutuja neuvotonna koputtelee.)
SAKARI
Valhe! Harvoinpa sinä minun valheillani olet kenkäsi rikki travannut! Eeva on hurskas leski, ja siksi sai rukoushuone kolmekymmentätuhatta ja hottentottilähetyksenne kymmenentuhatta. — — — Mutta kyllä hän yhtäkaikki olisi voinut Kertulle jotain määrätä, vaikkapa vain sen summan, minkä Lempi Ovensuu sinulta vaatii, ennenkuin kihlasi takaisin antaa. (Edellinen sanotaan ikäänkuin sivumennen ja tuttuna asiana.)
SUVELIINI
Helvettiäkö se Lempi ja sen kihlat sinuun kuuluvat! (Nousee kävelemään, istuu sitten akkunasta tuijottamaan.)
SAKARI
Ei kuulukaan. Mutta (taputtaa Suveliinia olalle) älä viitsi kiroilla, sinä herännyt sielu toisen heränneen huoneessa. Mutta unohdanpa silitysrautani, se on varmaan tulipunaisena jo. (Menee välikköön, puhuu siellä.) Mene nyt sisään, Eeva; kauppias halkeaa suuttumuksesta ja kiroilee itsensä kadotukseen. Mutta anna oven jäädä raolleen, niin toinen meistä astuu avuksesi tarvittaessa.