MAAHENKISIÄ MIEHIÄ.
Maahengestä ja maanviljelysinnosta puhuttaessa täytyy myöntää että se Ristijärvellä varhaisemmasta ajasta alkaen on ollut yleistä. Sitä todistavat vielä nytkin kivikkovaarain selänteille kuokitut laajat pellot, synkkiin korpiin raivatut niityt. Nähdäänpä vielä järven kuivaushankkeita ja vedenkääntämisiä syvällä ojituksella. Kuitenkin ansaitsee tulla mainituksi eräitä henkilöitä ja sukuja, joilla maanviljelys ja maataloudelliset pyrkimykset ovat olleet sydämen asia.
Hiisijärvellä on asunut kauvan vanha Härkösten suku. Näillä on ollut aina perinnöllistä taipumusta uutteruuteen maatöissä ja sitäpaitsi ovat varustetut hyvillä ruumiin voimilla.
Mainitaan näitä Härkösiä, nimeltään Paavo, tulleen Mustavaaralle. Hän meni Tiikkajan perikunnalle isännäksi, otti huostaansa silloisen Myttylän verotilan, mutta Kuljan paikan katsoi edullisemmaksi peltomaan vuoksi. Paavolla oli sitten neljä leveäharteista poikaa, Paavo, Risto, Joona ja Esko. Näiden miesten käsivarsilla ovat Kuljan suuret pellot kivikkovaaralle kuokitut. Pysyväistä sijaa ei kuitenkaan Härkösille tullut Kuljasta. Ukko Härkönen möi tilansa vieraalle ja pojat jäivät oman onnensa nojaan, kun isä itse rupesi ruokolle.
Samaan aikaan oli Härkösen veljeksillä naapurissa väsymättömät kilpailijat. Karppisen veljekset Karppilassa eivät antaneet Härkösille perään viljelysten laajentamisessa. Karppilassa oli tosin vähäkivisempi peltomaa, mutta pettu- ja olkileipä kuokkamiehen eväänä usein.
Oli kolmaskin suku, joka tahtoi Härkösten malliin pauna toivonsa maahan. Se oli Moilasten suku, asuen aluksi Kunnaalla. Täältä pitäin he alkoivat asutusta ajatella Kuljun naapuriksi Vihiin, sillä Kunnaalla ei voinut pellon takalaitaa juoksuttaa yhtä laajalle kuin Karppilassa oli. Kun sitten Moilanen ensimäisiä kertoja kävi uudella paikalla työssä, kysyttiin kotona tultua, mitä näkyvätä siellä nyt valmistui. Tähän oli Moilanen vastannut: "Teinpähän vaan vähän vihiä." Se on samaa kuin: tein saman verran taloa kun pistellään varpuja linnun pyydyksen vierelle. Siitä tälle uudelle talolle pantiin nimi Vihi.
Jos Härköset leveähartiaisina olivat ruumiin voimista rikkaita, niin kyllä Moilaset taas ahkeruudessa ja väsymättömyydessä olivat kerrassaan voittamattomia. Karppiset taas matalajalkaisina kylän työmyyrinä ampiaisen tavoin suurella luottamuksella unkusivat maassa kiinni. Se oli 19:nnen vuosisadan viidennellä ja kuudennella vuosikymmenellä kun Mustavaaran kylässä tällaisella kolmivaljakolla ajettiin.
Nämä kolme maahengen terästämää sukua ovat vähitellen muuttaneet pois kylästä, niin että nyt enää rippeitä on vain jälellä, ei kuitenkaan niillä tiloilla joilla esi-isänsä tekivät työtä ja uhrasivat voimansa.
Hyrynsalmen Luvan kylän Kypärä on antanut monessa eri erässä Kemppaisia Ristijärvelle. Ja siellä oli mistä antaa. Kypärä nimittäin on ollut aina väkirikas talo. Aina siinä on ollut paljon veljiiksiä ja kullakin näistä paljon lapsia. Pitänee puhua 19:nnen vuosisadan ensimäisistä vuosikymmenistä, kun Kypärästä tuli asukkaat Jokikylän Säkkilään. Kuten nimikin osoittaa, oli Säkkilä pohjaltaan Säkkisten alottama.
Tällä Kypärästä Säkkilään tulleella ukkelilla oli viisi poikaa, Perttu, Paavo, Penna, Matti ja Aato. Nämä Kypärän kivikkovaaralta tulleet Kemppaiset päästessään Jokikylän nepseille maisemille alkoivat näytellä kauneinta osaa maanviljelysharrastuksessa. Kun tämä näin miestalo oli, riitti heillä aikaa huomattavan suuressa määrässä tervan polttoon, mutta pellon ruokintaa ei unhotettu. Niinpä kerrotaan että silloin kun miesvoimat olivat parhaimmillaan, ei saattanut kesähelteellä sytyttää lehmäin savua pellolle, syystä että pelto syttyi palamaan. Niin paljon oli peltoon mehtätörkyä sekoitettu.
Paavo veljeksistä oli sikäli kirjamies, että hyväksyttiin kiertokoulun opettajaksi. Perttu veli kuoli Oulun sairashuoneelle vaikean leikkauksen jälkeen. Kaulasta oli joku kasvannainen poistettava. — Säkkilän jokirannassa oli veljesten aikana viisi vankkaa kuusta. Siis joka veljekselle oma kuusensa. Tuli merkityksi sekin tosiasia, että kun joku veljeksistä aina kuoli, taittoi tuuli heti yhden kuusen joukosta. — Säkkilässä asuu vielä samaa Kemppaissukua, mutta ei ole enää sitä mahtavuutta kun oli niiden viiden veljen aikana.
Mäkäräiset Pyhännällä ovat osoittaneet erityistä maaharrastusta. He ovat myös olleet jättiläismäisiä vartaloltaan, niin että tällaisia ei näe enää tavallisen työn ääressä. Missä enää tällaisia lienee, niin kyllä ne mieluummin otetaan näyttelijäseurueeseen sirkuspainijoiksi.
Näillä Mäkäräisillä oli Pyhännällä oma sukutila Mäkärälä, nyk.
Vanhatalo. Hovilakin oli jättiläis Mäkäräisten hallussa. Nämä
Mäkäräiset olivat työhön tarttuvaa väkeä ja sehän heillä oli vain
leikkiä, kun oli paljon voimaa. Pyhännän harjulla näkyy vielä nytkin
Mäkäräisten suurtyöntuloksia laajana peltona ja ladottuina kiviaitoina.
Mäkäräisten voimakas suku ulettui aina Hiisijärvelle asti.
Samoin Hyrynsalmelta Pyhännälle tullut Heikkisen suku on näyttänyt verratonta osaa maanviljelysharrastuksessa. Ovat kyenneet käytännössä näyttämään miten miesten käsissä maa on ehtymätön ja että se kykenee elättämään ripevuosinakin.
Vielä on Pyhännän Klemetti maahenkisyydestään ja uutteruudestaan tunnustettuna tähän lukuun otettava.
Ukko-Klemetti oli kotoisin Sotkamosta. Hänellä talonostossa tuli paljon velkaa, josta tuli paljon harmia, varsinkin syystä, että kauppalankonsa herrastuomari ulosottotoimin peri saatavansa. Kaikki ponnistukset näyttivät ikäänkuin olisi tuulta vastaan taistellut. Herrastuomari ei armahtanut. Pakkohuutokaupalla oli vain ottanut saamisensa ja siihen oli putipuhtaaksi mennyt koko talon irtaimisto, eläimetkin.
Tästä köyhyyden pohjasta kun Klemetit lähtivät nousemaan, niin se oli huomiota herättävää. Pojat ottivat pellonhoidon sydämenasiakseen ja uutteruutta ei yhdeltäkään puuttunut. Useammalla heistä oli erikoisala, jossa näyttivät suurinta ennätystä, Reeti oli leikannut päivässä ruista ennen kuulumattoman määrän, ja Tuomas kuori mäntyjä kolopuiksi yhdessä päivässä enemmän kuin kukaan ennen häntä. Aapo taas oli yhdessä päivässä yksinään tekassut pystystä metsästä niittyladon.
Muuten kaikki Klemetin pojat olivat sitä mieltä että työt ovat suoritettavat aina ajallaan ja vieläpä etukynteen. Ahkeruus ja täsmällisyys siis aina Klemetissä oli silmään pistävä. Itse ukko-Klemetti taas oli uutteruuden varsinainen perikuva. Hänen tarvitsi nukkuakin vain vähän yösydännä kun lintusen.
Muuten hauska juttu on ukko-Klemetin levähtämistavasta päivällä ja on hänen ahkeruuttaan sattuvasti kuvaava. Kerrotaan hänen olleen kerran Multikankaalla työväkineen tervaruukihommissa. Päivällisen syötyä oli ukko-Klemettikin tapansa mukaan kellistynyt pitkälleen vain vähäksi aikaa. Selkäpiillään keljottaen oli asettanut polvensa pystyyn, jotta kun ne siitä herpaantuvat leviämään, hän heti herää. Mutta työmiehet tekivätkin ukolle niksin, pistäen vitsapannan polvien ympärille. Niinpä ukkelin polvet eivät päässeetkään herpaantumaan ja ukkeli nukkui makeasti lännelle päivin. Herättyään tietysti kovasti harmitteli.
Ukko-Klemetin suurin huoli oli vielä saada pojilleen rikkaita emäntiä.
Siinä hän osaksi onnistuikin.
Ukko-Klemetin täytyi monasti käydä käräjilläkin. Kerran sattui sitten että Klemetti ei riitapuolensa antanut rauhassa puhua. Tuomari sähähti silloin: "Ole sinä Klemetti vaiti." Klemetti vastaa: "Oonnihan minä." Tuomari: "Etpähän oo." Klemetti: "No en enää virka mitään."
Suuri ja valitettava vahinko vain että näiden kovakouraisten pellon repijäin käsiin ei osunut suonviljelys. Heinäviljelystä tavotellessaan he löivät kumoon aarniokorpia ja polttivat, puut roviolla. Tosin tähänkin aikaan hautoi joku mielessään parempia heinänviljelystapoja, mutta ei osannut panna mielihauteita käytäntöön.
Kirkonkylän Aholassa oli sentään rohkea isäntä. Hän kaivatti paljon ojia Siltasuon ja Juuttilan väliselle väleikölle, mutta kun ei osannut lannoituksella auttaa kasvukuntoon, jäi tämä suuri työala mieliharmina ja tuloa tuottamattomana seisomaan. Muutamaksi pahaksi oli tuo ojittaminen tuonut siksi velkaa, että talo oli myytävä toiselle miehelle. Nämä edellisen isännän ojitukset jäivät kauvaksi aikaa unhotuksiin.
Vähän parempaa, joskaan ei viisainta, oli Seppälän Tolosten suoviljelys
Hankasuolla, muutoin vuosikymmeniä myöhemmin.
Tässä kuitenkin on nyt kysymys miesten uskaltamisesta ja työtarmosta ja ei siis laisinkaan onnistumisesta. Siitä lienee siis jo saatu jonkunlainen kuva, ehkä kylläkin puutteellinen.