YHTEISTÄ PARASTA.
Se oli joku arkipäivä elokuulla v. 1900 kun pastori Kerkkonen tuli Ristijärven kirkonkylään, kutsui eräitä miehiä ympärilleen ja jutteli siitä yhteistoiminnasta, joka heti saadaan lain kautta turvatuksi, jolloin ihmiset vapautuvat keinottelijain holhouksen alta, jos vaan ymmärtävät ruveta tämän lain turvaamia etuja hyväkseen käyttämään. Ensimäisen sinnepäin nojautuvan toimenpiteen sanoi olevan paikkakunnalle maamiesseuran perustamisessa. Tiesipä neuvoa valitsemaan väliaikaisen toimikunnan, joka tulevalle maamiesseuralle hankkii säännöt ja niille vahvistuksen kuvernööriltä. Opettaja A. Jussila ja neuloja Joonas Härkönen saavat nyt tämän ensimäisen ja samalla kunniakkaan toimen tehtäväkseen.
Lauvantaina lokak. 13 p., se oli Mikkelin lauvantai, kutsutaan isäntiä ja emäntiä kansakoululle kokoukseen maamiesseuraan jäseniksi kirjoittautumista varten, jossa samalla valittaisiin varsinainen johtokunta. Nimiä sanottiin jo olevan paljon listalla, jossa Sanna Härkösen nimi kuului olevan ensimäisenä. Niin vakuutti Joonas ja samalla nauroi.
Kun kokous alkoi koululla, puhui Tuliniemen Lauri Keränen muutamia sanoja tämän seuran tarpeellisuudesta. Samalla valittiin hänet seuran esimieheksi.
Ensimäisinä johtokunnan jäseninä saivat kunnian olla opettaja A. Jussila, neuloja Joonas Härkönen, maanviljelijä Taavetti Kinnunen ja torppari Salomo Pulkkinen.
Seuran sääntöjä päätettiin painattaa 60 kappaletta, että jäsenet saisivat siitä lukemalla syventyä seuran suuriarvoiseen tehtävään.
Pastori Kerkkonen oli käydessään puhunut yhteisostoista. Tätä asiaa sitten kaiken syksyä hautoi johtokunta mielessään. Oltiinpa varmatkin miten tullaan menettelemään. Kerran jo vakuutettiinkin että ellei muuta saataisi aikaan, niin ostettaisiin tynnyrittäin lamppuöljyä ja jaettaisiin tynnyrihinnan mukaan ostajille. Niinpä eräs Kirkonkylän isäntä kerran jo naurahtikin että tänä talvena sitä poltetaan huokeahintaista lamppuöljyä. Jopa uskallettiin suunnitella vieläkin pitemmälle. Ajateltiin että lähetetään pari miestä Kajaanin markkinoille ostamaan velaksi kaikenlaista tavaraa jota sitten jäsenille rahalla jaettaisiin ja senjälkeen velka maksettaisiin. Tuumasta toimeen. Kajaanin joulukuun markkinoin edellisen sunnuntain illaksi ilmoitettiin seuran yleinen kokous Pyhännän Eskolaan, jossa Pyhännän isännät itse saisivat rehellisesti määrätä mitä he tahtovat ja tarvitsevat.
Eskolan pirtti oli silloin täynnä uteliasta väkeä. Voitonriemulla ja naureskellen puhuttiin miten ostetaan yhteisesti, sitten itsekullekin jaetaan pienempiin osiin ja hinta niin halpa kun paljottain ostaessa tulee. Kirjoitettiin lista johon kymmenluvulla merkittiin mitä ostetaan. Luetteloon tuli kahvia, sokeria, lamppuöljyä, ryyniä, tupakkaa, saiputta, nahkaa, kaloja, suoloja y.m. y. m. Rovasti Lönnrot oli luvannut riihensä jakelupaikaksi ja neuloja Joonas Härkönen valittiin jakajaksi 1:75 p. päiväpalkalla. Tavaran ostajiksi taas Tuliniemen Lauri Keränen ja Salomo Pulkkinen, josta hommasta kumpaisellekin luvattiin maksaa seuran kassasta 1 markka. Kokouksen pöytäkirja ja jäsenluettelo ostajille valtakirjaksi ja rahaa ei penniäkään.
Vielä hyvin muistan miten m.m. Iisalmen Putkosen lesken valtuutettu Lauri Kärkkäinen nauroi Ristijärven maamiesseuran valtuutettujen pienelle palkalle. Mutta itse asiasta sanoi hyvää. Kun Kärkkäinen viitasi jäsenluetteloon, arveli vain että kyllä kaiketi sitä tuollaiselle joukolle uskaltaa velkaa antaa. Ja antoi myös. Kajaanin kauppiaatkin olisivat kilvalla antaneet ja niin paljon kun vaan olisi ottanut. Mutta Pyhännän Eskolan kokouksen pöytäkirjassa oli tarkat määrät ja sitä oli noudatettava.
Kun tavarakuormat tulivat pappilan riiheen, oli ensimäinen työ saada selville miten tavara hinnotetaan, jotta vähittäin myytäessä saadaan justiin se hinta mitä se rahtipalkkoineen tuli maksamaan. Siinä ei auttanut muu kuin tupakkarulla- ja saippualaatikot täytyi purkaa tyhjäksi, lukea montako kappaletta ne sisältävät sekä jakolaskun avulla etsiä yhden kappaleen hinta. Samoin painotavaroissa.
Nyt jo tiedettiin sekin että kylän kauppamiehet ovat kovasti suuttuneet maamiesseuralaisiin ja erityisesti sen johtohenkilöihin. Tiedettiin lisäksi että jo markkina-aikana olivat pitäneet salaisia kokouksia seuralaisten homman vuoksi, mutta ei vielä tiedetty, mitä oli päätetty. Täyty tyytyä siihen tietoon, että ovat vihassa.
Kim sitten riihestä lauvantaisin ruvettiin tavaraa jakelemaan, oli riihessä ja sen edustalla ääretön ahdinko. Seuraan liittyi yhä uusia jäseniä, että riihessä olisi vieläkin suurempi ahdinko. Kaikki tunnustivat että riihessä on tavara paljon halvempaa kuin kauppamiehillä. Ja tämä taas toi uusia jäseniä.
Jopa tuli ilmi sekin, mitä kauppiaat salaisessa kokouksessaan olivat päättäneet. Vallesmanni näet eräänä päivänä tulee pitämään poliisikuulustelua tämän ennen kuulumattoman menettelyn johdosta. Kauppamiehet olivat niin vaatineet. Vallesmannin eteen levitetään nyt koko komento sääntöineen, kirjanpitoineen ja tavaroineen ja kun tämä tarkastus oli mennyt ohi, luultiin että yhteisostot ovat pelastuneet uhkaavasta selkäsaunasta, mutta myöhemmin tulee lautamies ja haastaa kaikki johtokunnan jäsenet käräjille luvattomasta kaupasta. Sanottiin vielä että vallesmanni ei koko jutusta enää perustaisi, vaan päälle painaa kaupanhoitaja Tuomas Härkönen. Kuten arvata sopii, yleinen mielipide oli tätä Tuomas Härkösen menettelyä vastaan, mutta hän oli siksi itsepäinen, että piti lujasti kiini siitä minkä itselleen oli oikeaksi omaksunut. Käsityksensä hän nähtävästi nojasi voimassa oleviin lakeihin, m.m. kaupan harjoittamisesta maalla, mutta samalla jätti huomioonottamatta sen tosiasian, että yhteisostopuuhan puolella oli myös vasta vahvistettu osuustoimintalaki. Asiasta käytiin Hyrynsalmella käräjiä. Koko johtokunta ja esimies oli yhteisostohommastaan vastaamassa. Tuomas Härkönen vallesmannin kanssa olivat kaatujan puolella. Kanne kokonaan kumottiin ja Härkönen tuomittiin vastaajille maksamaan yhteensä 100 mk kuluja.
Sanomattakin ymmärtää, miten tämä voitollinen taistelu antoi johtokunnalle uutta intoa työskentelemään yhteiseksi hyväksi. Kesän tullen siirrettiin tavaravarasto pappilan riihestä Mikkolan rantamakasiiniin ja talven tullen taas Mikkolaan, entiseen Karjalaisen kauppapuotiin. Joonas Härkösen jälkeen jakeli tavaraa Antti Junkkari, senjälkeen muurari Kusti Kemppainen. Opettaja Jussila piti kassanhoidosta hyvän huolen.
Vaikka yhteisostot menestyivätkin kiitettävän loistavasti, oli maamiesseuran johtokunta kuitenkin sitä mieltä, että yhteisostot ovat muutettavat tavalliseksi osuuskaupaksi. Tämä sillä että kun lain mukaan ei tavaran hinnassa saisi periä edes tavaran jakajan palkkaa ja että kaiken varovaisuuden ohella tahtoi kassaan pyrkiä tulemaan ylijäämää, jota ei olisi saanut tulla. Myöskin siksi, että johtokunta on yksinään kaikesta vastuunalainen. Niin että pahimassa tapauksessa voisi tämä yhteishomma viedä johtokunnan jäsenet taloudelliseen perikatoon. Niinpä osuuskauppa päätettiin perustaa ja avattiin se 1 p. tammik. 1904, nimellä Ristijärven osto- ja myyntiosuuskunta. Maamiesseuran koko tavaravarasto siirrettiin osuuskunnalle. Hinnasta sovittiin hyvin, kun samat henkilöt olivat ostajina ja myyjinä. Ensimäisen vuoden hoiti osuuskauppaa Salomo Pulkkinen, toisen Reeta Mäkäräinen Mieslahdelta, siitä lähtien Aatu Juntunen.
* * * * *
Se oli muutamana heinäkuun arkipäivänä v. 1905 kun istuttiin monissa miehin Mikkolassa osuuskaupan rappusilla. Siinä valitettiin yleensä huonoja raha-aikoja, mutta myöskin sitä että karjanviljalla saapi vain mitättömän pieniä hintoja.
Tässä pienessä joukossa sattui tällä kertaa kuitenkin istumaan mies, joka oli "päätään pitempi" toisia. Hän tiesi suoraan sanoen syyn miksi olemme rahassa köyhiä, miksi voillamme saamme huonoja hintoja, vieläpä senkin miksi meillä on niin vähän tuota karjanviljaa. Tämä viisaampi mies oli J.G. Lagus, nyk. Hirvensalo Iisalmelta. Tiesi esimerkkejä luetella paljonkin, miten tämän asian kanssa on muualla ennen ollut ja miten taas sen jälkeen kun meijerinkomento on lyöty pystyyn. Miesten mielet hytkähtivät ilostu. Olipa joukossa mies, joka toi selvän esimerkin esille aivan kotoisista kokemuksista. Silloin kun Kirkonkylässä oli ostomeijeri, oli aina tarverahat isännän taskussa, mutta kun se lakkasi toimimasta, on kukkarokin asunut tyhjänä.
Tässä pienessä seurassa keskustellen ei ollut puheenjohtajaa, ei kirjanpitäjää, mutta tästä se meijerijuoni alkuun lähti. Tällöin päätettiin, että oikein kunnan esimiehen nimessä kutsutaan kuntalaiset kirkkokuulutuksella pappilan pirttiin 2 p. elokuuta, jossa keskustellaan meijeriasiasta ja jos tarpeelliseksi katsotaan, ryhdytään tuumasta toimeen. Iisalmen mies lupasi tulla mukaan.
Ja sanansa piti Iisalmen mies. Elokuun 2 p:nä ilmestyi pappilan pirttiin silloin kun kokouksen piti alkaa. Ensimäiseksi heitti takkinsa pirtin naulaan ja puseroisillaan sitten kierti pöydän päähän, josta sanottavansa saneli. Samalla luetaan sääntöehdotus tulevalle meijerille, kirjoitetaan väliaikainen hallinto, myöskin nimien keräyslistat. Kaikista tuntui noin erinomaisen hyvältä, mutta moni mahtoi ajatella, että varovaisuuden vuoksi on parasta pitää nimensä näistä kirjoista ensin erillään.
Seuraavan vuoden helmikuun 24. p. on jo meijerirakennuksen omien seinien sisällä meijerin yhteinen juhla. Siitä huolimatta, että kaiken talvea on rakennuksella tehty töitä, ei ole vieläkään valmis. Tämä ei ole kuitenkaan saanut estää juhlimasta, kun sellaisesta kerran on päätelty.
Kun meijerillä juhlaohjelma on alkanut, ilmestyy joukkoon taas Iisalmen mies antamaan rohkeutta ja toivoa meijeriasian esitaistelijoille. Otti taskustaan painetun kirjasen ja luki siitä, miten eräälläkin paikkakunnalla oli ollut yksi mies, joka aatteen lippua oli pitänyt korkealla niin kauvan, että jokainen meijerin jäsen tuli velvollisuutensa meijeriä kohtaan tuntemaan. Ennen kuin tämä oli toteutunut, sai tämä esitaistelija osakseen tunnustustakin. Niinpä eräänkin kerran, kun isännät huomasivat, että meijerialalla oli astuttu onnellinen askel, tarjottiin miehelle käteen 5:den pennin sikaari.
Opettaja A. Jussila oli meijerihomman alkuunpanemisessa koko ajan uskollisesti mukana. Moneen epäilevään isäntään ja emäntään sai hän teroittaa luottamusta ja uskoa homman vastaiseen menestymiseen.
Mari Nikula oli sen meijerskan nimi, joka Ristijärven osuusmeijerillä ensimäiset voit valmisti.