YRITTELIÄISYYTTÄ.
Että kova ja uupumaton työnteko on paras maamiehen turva, on kautta aikojen tunnustettu totuus. Ja tuskinpa tämä milloinkaan tulee toiseksi vaihtumaan.
Mutta sitäpaitsi maamiehen pitää olla jonkunlainen liikenero. Että sen pitää osata taloustuotteensa edullisemmin myydä. Tätä seikkaa enemmän harkitsevat isännät Ristijärvellä miettivät jo 1890-luvulla.
Oli Jokikylän Mutkalaan ostettu käsiseparaattori ja muut uudenaikaiset voikirnut. Hyrynsalmelta Mutkalaan muuttanut isäntä Eeli Keränen oli tämän homman esimiehenä, vaan hänellä oli vaan kaksi liikekumppania, nekin lehmittömiä. Tarkoitus oli siis ostaa kermaa ja voittaa voinvalmistuksella. Tämä liikeyritys ei päässyt pitkälle kehittymään, sillä Eeli Keränen hukkui ja talo tavaroineen siirtyi vieraalle.
Kauppias E.A. Karjalainen kirkonkylässä otti senjälkeen kerman oston ja voinvalmistuksen huostaansa. Tämä liike monia vuosia toimi sitten hyvällä menestyksellä. Tähän meijeriin tuotiin maitoa halkaistavaksi ulkokylistäkin. Separaattoria ei yhdelläkään talolla ollut kotonaan; maito piti kulettaa meijerillä edestakaisin.
Mutta tämä kirkonkylän meijeri ei toisia kyliä oikein tyydyttänyt, sillä matkat olivat pitkät, eikä älytty että maidon kulettaminen tehtäisiin yhteiseksi, kukin kävisi vuoron mukaan. Jokikylässä panivat toimelliset isännät tuumansa tukkuun ja hommasivat oman meijerin separaattoreineen ja voikirnuineen. Tähänkin oli aikomus ostaa syrjäisiltä kermaa, niin että antavat, maitonsa halkaista separaattorilla, ja niin voitot kuin tappiot pitää meijeri omanaan. Maitokilon kermasta maksettiin 6—7 penniä. Maidon rasvapitoisuutta tuskin osattiin tutkia. Laihasta ja lihavasta kun maksettiin vain painon mukaan, ei tullut oikein.
Pyhännällä muutamat isännät seurasivat Jokikyläläisten esimerkkiä. Täälläkin oli aikomus ostaa kermaa ja rikastua. Että toiset homman pystyttäjiä kadehtivat, oli selvä asia. Oltiin taipuvaisia uskomaan että meijerin omistajat rikastuvat liian paljon. Silläpä moni ei pitänyt koko hommasta.
Jokikylässä meni homma rempalleen. Kirjanpitokin oli tainnut sotkeutua. Kermanantajat eivät saaneet säännöllisesti tiliänsä. Se isäntä joka sai voiastian Kajaaniin viedäkseen, pääsi rahoihin käsiksi, kun möi sen. Toiset jäivät odottamaan. Olisihan ollut ihme jos näin ollen ei kerman antajat olisi kyllästyneet. Meijeri jäikin tyhjänä seisomaan. Hommaan ryhtyneet isännät maksoivat yhteisesti kaluston. Omavaltaisesti ne lienee jaettukin. Lopullista tiliä ei tule milloinkaan.
Samaa latua kulkivat asiat Pyhännälläkin. Voitto-osinkoja meijeristä ei ole jaettu, mutta meijerinkaluston hintaan pääluvun mukaan on pitänyt lantit lyödä.
Oli vahinko, ettei yhteistoimintaa nykyisessä muodossaan silloin tunnettu. Ei osattu ajatella, että jokaisen pitää osansa mukaan liikevoitosta hyötyä. Tarkoitus oli hyötyä toisten kustannuksella. Se ei käynyt päinsä.
Yritteliäisyys ei niin pitkälle ole kehittynyt Ristijärvellä, että joku tavallinen talonmies olisi hommautunut kauppamieheksi. Siihenhän olisi monta kertaa ollut hyvä tilaisuus. "Suutarit pysykööt lestissään." Tämä neuvo onkin paras elämänohje maamiehille.