OLEN NYT PÄÄSSYT MAANANTAIHIN, VANKEUTENI JA KURJUUTENI VIIDENTEEN PÄIVÄÄN.
Toivoin saavani tilaisuuden tavata Johnia ja hiukan jutella hänen kanssaan kahden kesken ennen hänen lähtöänsä; mutta se oli mahdotonta. Mies-paran ääretön suru sai rouva Jewkesin siihen luuloon, että hän rakasti minua; ja sen vuoksi hän tänä aamuna toi minulle Johnilta sanan, että tämä teki lähtöä. Halusin että hän tulisi ylös omaan komerooni, joksi sitä nimitin; mutta rouva tuli mukana. Kunnon mies, jollaisena häntä pidin, oli hyvästi jättäessään kovin huolissaan, kuten ennenkin. Annoin hänelle kaksi kirjettä; toinen niistä, rouva Jervisille tarkoitettu, oli suljettuna isäntäni kirjeen sisään: mutta rouva Jewkes tahtoi nähdä minun sulkevan ne sinetillä, jotten pistäisi niihin mitään muuta. Ihmeekseni näin miehen poismennessään pudottavan paperipalan ihan portaitten päähän, ja minä otin sen rouva Jewkesin huomaamatta ylös; mutta kummastuin tuhat kertaa enemmän, kun sopukkaani palattuani avasin sen ja luin seuraavaa:
HYVÄ MAMSELI PAMELA,
Mielipahakseni täytyy minun kertoa teille, kuinka paljon teitä on petetty ja harhaannutettu, ja että sen on tehnyt minunlaiseni viheliäinen koira. En aavistanutkaan, että asia kehittyisi näin pitkälle. Mutta minun täytyy sanoa, että jos maailmassa on konsaan ollut lurjusta, niin se olen minä. — Olen kaiken aikaa näyttänyt kirjeenne herralle: hän käytti minua siihen tarkoitukseen; hän luki jokaisen ennen kuin vein ne isällenne ja äidillenne; ja sitten hän sulki ne ja lähetti minun mukanani. Minulla oli joitakin asioita sinnepäin, muttei puoliksikaan niin usein kuin sitä uskottelin. Ja niin pian kun kuulin, kuinka asianlaita oli, olin valmis hirttämään itseni. Voitte hyvin käsittää, etten kehdannut seisoa edessänne. Voi minua kurjaa, kurjaa raukkaa, kun olen saattanut teidät tähän! Jos te joudutte turmioon, niin minä kutale olen siihen syypää. Oikeuden nimessä en nyt voi muuta kuin ilmoittaa teille, että olette kunnottomissa käsissä; ja pelkään että joudutte hukkaan kaikesta suloisesta viattomuudestanne huolimatta. En usko voivani elää sitte kun sen tiedän. Jos saatatte minulle antaa anteeksi, olette tavattoman hyväsydäminen; mutta en totisesti koskaan anna sitä itselleni anteeksi. Oli miten oli, tämän ilmaisemisesta ei olisi teille mitään hyötyä; ja kenties vielä voin tehdä teille jonkun palveluksen. Jos voin, niin tahdon. Varmasti olen siihen velvollinen. — Herra pidätti viimeiset kaksi tai kolme kirjettänne eikä lähettänyt niitä ollenkaan. Minä olen kaikista hylkiöistä kurjin.
J. ARNOLD.
Näette että turmiotanne on kauvan haudottu ja suunniteltu. Olkaahan varuillanne. Rouva Jewkes on paholainen: mutta herran toisessa kartanossa ei ainoakaan sydän syki teille vilpillisesti omaani lukuunottamatta. Voi minua lurjusta!
Rakas isä ja äiti, tähän kohtaan päästyänne tukkanne epäilemättä nousee pystyyn, kuten omanikin. — Voi ihmissydämen vilpillisyyttä! — Tätä Johnia minä pidin miesten rehellisimpänä, ja samaa ajattelitte hänestä tekin. Tämä mies, joka aina ylisteli teitä minulle ja minua teille ja etupäässä rehellisen sydämemme vuoksi, juuri tämä mies oli kaiken aikaa kurja teeskentelijä ja petollinen heittiö sekä avullinen minun saattamisessani turmioon.
Mutta hän itse sanoo menettelystään kylliksi: tahdon vain istahtaa kirjoittamaan sen surumielisen mietteen, että niiltä, joilla on valtaa ja varallisuutta, ei koskaan puutu kätyreitä heidän ilkeimpienkään pyrkimystensä avittamiseen; ja ettei ole mitään niin vaikeata kuin ihmissydänten tunteminen. En voi muuta kuin sääliä sitä kurjaa raukkaa, koska hänellä näkyy olevan suuria tunnonvaivoja; luullakseni on parasta, että pidämme hänen pahuutensa salassa. Jos minulla on siihen tilaisuutta, niin tahdon rohkaista hänen katumustansa; sillä minä voin siten kenties keksiä jotakin.
Tässä kohdassa minun on mainittava eräs seikka: hän toi mukanaan matkalaukussa kaikki vaatteet ja muut kapineet, jotka armollinen rouva ja isäntäni olivat minulle antaneet, ja sitäpaitsi kaksi samettihilkkaa ja samettisen huivin, joita armollisen rouvan oli tapana käyttää; mutta ne eivät tuota minulle lohtua, eikä mikään muukaan. Rouva Jewkes antoi tuoda matkalaukun komerooni ja näytti minulle, mitä se sisälsi; mutta sitte hän sulki sen ja sanoi antavansa pyytäessäni sieltä minulle mitä haluaisin; mutta jos minulla olisi avain, niin se kenties olisi vähän kuin matkoille lähtöä; ja niin tuo ujostelematon nainen pisti sen taskuunsa. Antauduin murheellisiin mietteisiin Johnin aavistamattoman ja hämmästyttävän paljastuksen johdosta ja itkin paljon hänen tähtensä ja myöskin itseni tähden. Sillä nyt näen, kuten hän sanoo, että turmiotani on kauvan suunniteltu, enkä voi olla epätietoinen siitä, mihin isäntäni kunnialliset vakuutukset päättyvät. — Millaisia ankaria nimityksiä mies-parka itselleen antaakaan! Mutta mitä täytyy niiden ansaita, jotka asettavat hänet moiseen työhön! Mistä kaikesta tuon häijyn isännän onkaan vastattava, kun itse on niin turmeltunut ja vielä turmelee muitakin, jotka olisivat olleet viattomia; ja juonittelee tyttö-poloisen tärvelemiseksi, joka ei eläissään ole tehnyt tai suonut hänelle mitään pahaa, vaan vieläpä voi rukoilla, että hän tulisi onnelliseksi ja katuisi?
En voi olla ihmetellen kysymättä itseltäni, mitä nämä jalosukuiset miehet, niinkuin heitä nimitetään, ajatellevat itsestään ja näistä kurjista teoista! Johnilla oli edes jotakin viettelystä, sillä hän toivoi tekevänsä mieliksi isännälleen, joka häntä palkitsi; ja samaa voi kaikesta hänen häijyydestään huolimatta sanoa rouva Jewkesista. Mutta mitä vaikutinta on isännälläni nähdäkseen näin paljon vaivaa paholaisen työssä? — Jos hän rakastaa minua, kuten sitä valheellisesti nimitetään, täytyykö hänen senvuoksi virittää minulle ansoja tärvelläkseen minut ja tehdäkseen minut yhtä pahaksi kuin itsekin on? En voi käsittää mitä hyötyä hänelle voi koitua minunlaiseni tyttö-poloisen saattamisesta turmioon. — Kieltämättömästi olen arvoton olento. Minua sanotaan kauniiksi, mutta eikö niin ollen herrasmiehen tulisi pitää kunnollista palvelijaa rikollista porttoa parempana? Ja täytyykö hänen sitä vakavammin yrittää minua vietellä, koska pelkään vietellyksi joutumista ja mieluummin tahtoisin menettää henkeni kuin hyveellisyyteni.
Niin, nämä ovat kummallisia asioita! En voi niitä selittää; mutta varmaankaan ei kukaan väitä näillä komeilla herrasmiehillä olevan muuta kiusaajaa kuin heidän oma häijy tahtonsa! — Tämä ilkeä isäntä saattoi juosta tiehensä luotani, kun pelkäsi palvelijainsa mahdollisesti huomaavan hänen viheliäiset yrityksensä siinä surkeassa komerojutussa. Mutta on ihmeellistä, ettei hän kavahda kaikkinäkevää silmää, jolta hänen kurjan, juonittelevan sydämensä salaisimmatkaan aivoitukset eivät voi olla kätkettyinä! — Mutta mitäpä nämä surulliset mietiskelyt hyödyttävät? Hän on häijy ja häijynä pysyy, ja on määrännyt minut laittomien yritystensä uhriksi, jollei Jumala, johon luotan ja jota joka hetki rukoilen, sitä estä.