SUNNUNTAI-AAMUNA.
Päähäni pälkähti ajatus: en tarkoittanut mitään pahaa, mutta hieman rohkeatahan se oli. Sillä nähdessäni isäntäni pukeutuvan kirkkoon mennäkseen ja hänen vaunujaan säälittävän valmiiksi minä menin komerooni ja kirjoitin:
"Tämän seurakunnan esirukouksia anotaan hartaasti eräälle hyvinarvoiselle ja kunnioitettavalle herrasmiehelle, joka on kiusauksessa käyttää suurta valtaansa turmellakseen köyhän, ahdistetun, arvottoman neitseen." Ja sitten:
"Tämän seurakunnan esirukouksia anoo hartaasti köyhä ahdistettu tyttö-poloinen hyveellisyytensä ja viattomuutensa säilyttämiseksi."
Rouva Jewkes saapui. "Aina raapustelemassa", virkkoi hän tahtoen nähdä kirjoitukseni; ja suoraa päätä — ennen kuin juuri mitään ennätin sanoa — hän vei sen alas herralle. Tämä vilkaisi siihen ja lausui: "Sanokaa hänelle että hän pian saa nähdä, kuinka hänen rukouksiinsa vastataan. Hän on hyvin rohkea: mutta koska hän on hyljännyt kaikki suosionosoitukseni, ei tilinteko kaikesta ole kaukana." Minä katsoin hänen jälkeensä ikkunasta, ja hän oli ihastuttavasti puettu. Hän on komea, hieno herrasmies! Mikä vahinko, ettei hän ole sydämeltään yhtä hyvä kuin ulkonäöltään! — Miksi en voi häntä vihata? — Mutta älkää käykö levottomiksi, jos tämän kyhäykseni näette; sillä on mahdotonta että häntä rakastaisin, kun hänen paheensa hänet kauttaaltaan rumentavat, niin sanoakseni.
Isäntäni lähetti sanomaan, ettei hän tule kotiin päivälliselle: kaiketi hän aterioitsee sir Simon Darnfordin luona. Olen kovin huolissani poloisen herra Williamsin tähden. Matami Jewkes sanoo että hän on yhä pidätettynä ja kovin alla päin. Kaikkiin hänen kärsimyksiinsä olen minä syypää: se surettaa minua kovin. Isäntäni kuuluu vaativan häneltä rahojansa: se on perin kovaa, sillä hän antoi pastorille kolme viidenkymmenen punnan rahaerää, jotka toinen otaksui palkkioksi kolmivuotisesta virantoimituksestaan. Mutta heidän keskensä ei ollut mitään sopimusta, ja hän oli kokonaan riippuvainen isäntäni suosiosta. Sitä jalomielisempää menettelyä oli hänen antautumisensa näihin vaaroihin ahdistetun viattomuuden tähden! ja minä toivon hänen aikanaan saavan ansaitun hyvityksensä. Voi minua! En uskalla puhua hänen puolestaan: se nostattaisi ahdistajani mustasukkaisuutta vielä enemmän, eikä minusta ole omankaan hätäni keventäjäksi.