SUNNUNTAI-ILTANA.
Rouva Jewkes on saanut jonkun rivin isännältäni; en osaa arvata, mitä on tapahtunut, sillä hänen vaununsa tulivat kotiin ilman häntä. Mutta emännöitsijä ei tahdo kertoa minulle mitään, joten on turha häneltä kysyäkään. Minä niin pelkään vehkeitä ja kujeita, etten tiedä mitä tehdä! Kaikkea minä epäilen; sillä mitä voin ajatella nyt, kun epäsuosioni on tunnustettu? Epäilemättä yritetään pahinta. Voin ainoastaan vuodattaa sieluni rukouksessa Jumalan eteen anoen hänen siunattua suojelustaan; mutta jos minun täytyy kärsiä, älköön minun annettako pitkää aikaa surussani elää! Älköön Jumala kuitenkaan salliko minun synnillisesti lyhentää elämääni!
Tuo nainen jätti isäntänsä lähettämän kirjeen kamarin pöydälle, ja minä salpasin itseni huoneeseen, kunnes olin ehtinyt sen jäljentää. Riveistä näette, kuinka käteni vapisi. Toivon poloisen herra Williamsin vapaaksi päästämistä; mutta tämä kirje tuottaa minulle sydämenkivistystä. Kuitenkin siirtyy turmioni uhka vielä päivää tuonnemmaksi, Jumalan kiitos.
ROUVA JEWKES,
Minua on niin kiihkeästi suostuteltu Williamsin asiassa, että lähden ehtoopäiväksi Stamfordiin sir Simonin vaunuissa pastori Petersin kanssa, joka on hänen välittäjänsä; enkä palaa ennen kuin huomenillalla, jos silloinkaan. Mitä holhottiinne tulee, olen häneen kerrassaan julmistunut: hän on niskoitellut yli aikansa, ja jos hän nyt tahtoisikin hyväksyä ja allekirjoittaa pykäläni, on se myöhäistä. Kenties saan papilta jotakin kuulla; ja palattuani annan tytön tietää, että mikään hänen kiehtova herttaisuutensa ei voi pelastaa häntä kohtalosta, joka häntä odottaa. Mutta älkää hiiskuko hänelle mitään tästä, jotta hän ei säikähtyneessä mielessään ryhtyisi vehkeisiin ja kolttosiin. Älkää millään ehdolla uskoko häntä kahden kesken kanssanne yöksi, jottei hän hupsussa yltiöpäisyydessään yrittäisi ikkunasta ulos: sillä minä vaadin hänet teidän käsistänne. Teidän j.n.e.
Olin hädin saanut tämän jäljennetyksi ja laskenut kirjeen paikoilleen sekä päästänyt oven salvasta, kun hän tuli ylös kovin kuohuksissaan pelosta, että olin sen ehkä nähnyt. Mutta kun minä olin komerossani ja kirje samassa paikassa mihin hän oli sen jättänyt, ei hän epäillyt. "Oh", puhkui hän, "pelkäsin sinun nähneen isäntäsi kirjeen, jonka huolimattomasti jätin pöydälle". — "Jospa olisin sen tiennyt!" virkoin minä. — "Ka", sanoi hän, "jos olisitkin, niin et kai olisi yrittänyt lukea minun kirjeitäni?" — "Olisin kyllä tällä kertaa, jos se olisi osunut silmiini", vastasin. "Antakaa minun se nähdä." — "Ah", sanoi hän, "toivon Williams-poloisen onnellisesti selviytyvän: herra kuuluu lähteneen sopimaan hänen kanssansa, ja se on kyllä oikein hyvä asia. Kieltämättä", lisäsi hän, "on hän perin hyväluontoinen herrasmies ja hyvin anteeksiantavainen!" — "No, mutta kuinka hän voi sopia pastorin kanssa?" kysyin ikäänkuin en olisi mitään tiennyt. "Eikö herra Williams ole Stamfordissa?" — "On", vastasi hän, "niin luulen: mutta pastori Peters ajaa hänen asiaansa, ja isäntämme on matkustanut hänen mukanaan Stamfordiin eikä palaa tänä iltana. Meillä ei siis ole muuta tekemistä kuin syödä aikaisin illallisemme ja mennä levolle." — "Voi, se on onnellista", sanoin minä, "ja toivon tänä yönä saavani virkistävää unta". — "Niin voisit saada joka yö", selitti hän, "jollet turhia pelkäisi. Sinä pelkäät ystäviäsi, kun ketään ei ole lähelläsi." — "Niin, se on totta", myönsin; "ketään ei ole lähelläni".
Minulla on siis vielä yksi hyvä, kunniallinen yö edessäni; millainen seuraavasta koituu, sitä en tiedä. Koetan siis nukkua hyvin, voidessani olla hiukan levollisena. Senvuoksi sanon tässä: "Hyvää yötä, rakkaat vanhempani"; sillä minulla ei ole mitään enempää kirjoitettavaa tänä iltana; ja vaikka hänen kirjeensä kauhistuttaa minua, tahdon kuitenkin olla niin reipas kuin voin, jottei matami aavista minun sitä nähneen.