16. "OIKEAUSKOINEN" KOLTTA.

Koltat kuuluvat venäläiseen "oikeauskoiseen" kirkkoon. Sen yhteyteen on heidät jo ammoisina aikoina kastettu ja käännytetty. Vuosisatoja ovat venäläiset papit kolttien erämaista kadonneita lampaita etsineet, ripustaneet heidän kaulaansa pyhän ristin ja opettaneet heitä ristimään silmiänsä ja molimaan pyhiä rukouksia, kumartamaan pyhää Miiklaa, pyhää Jovgoria ja Pedaria sekä pyhää Elljaa, tuoneet heille pyhän Pooretsin kuvia ja muita pyhiä kaavaksia, joiden edessä on silmiä ristien kumarrettava ja rukoiltava.

Komeita kirkkoja on kolttien suuriin keskuspaikkoihin, pogostoihin, pystytetty ja pienempiin talvikyliin rakennettu isohkoja tsassounia, tsassania, joissa pappi silloin tällöin käy jumalanpalvelusta pitämässä. Vielä on sinne tänne erämaihin, lohien kalastuspaikkoihin ja merenrannan kalastamoihin, laitettu pikku tsassania, joihin hyvän saaliin saanut kalamies saattaa astua kiittämään jumalia hyvästä onnestaan taikka pyytämään parempaa kalaonnea.

Ja tämä tunturimaita kiertelevä pakanallinen kansa on saatukin niin perinpohjin käännytetyksi oikeauskoiseen oppiin, että se hartaasti aina silmiään jumalankuvan edessä ristii ja kumartelee, muistaen sekä suuret että pienet paastot ja niitä myös koettaen noudattaa. Muistaapa se vielä pyhäpäivät: passe-pejvet, ja suuret praasniekat ja ne pyhittää.

Niin on oikeauskoisen koltan muistettava ja pyhitettävä roshtev, joulupäivä, odda-pejv, uusivuosi, ja veerest, loppiainen, sekä Trefan-pejv, Trifonin päivä. Ja sitten on hänellä majtt-niahtel, maitonetäli, laskiaisviikko, jolloin suuri seitsenviikkoinen paasto, jonn-paast, alkaa ja kestää ohitse Olssi-pejvin, Spoor-niahtelin ja straasnaipjätnetsin eli pitkän perjantain aina eije-pejviin, äijä-päivään eli pääsiäiseen asti, josta lappalainenkin laskee kevään alkavan. Ja keväällä on koltalla reatnets-pejv, joka on sama kuin karjalaisten raatintsa eli vainajain pääsiäinen, sitten Jovgor-pejv, pyhän Yrjönpäivä, ja Mihkel-pejv, pyhä Miikkula, sekä troits-pejv, joka on sama kuin helluntai. Kesällä taas on kauneimman Lapin kesän Evvan-pejv, juhannus, ja Pedar-pejv, sekä Ellje-pejv, joka lappalaiselle jo kääntää kesän syksyksi. Ja syksypuolen merkkipäiviä on Spaasse-pejv, Kristuksen kirkastamisen päivä, Lassn-pejv, Laurin päivä, Poorets-pejv, karjalaisten pohorotsa eli neitsyt Marianpäivä, ja Sveesnäi, Fiishoi eli ristinpäivä, ja vielä Pookrov-pejv, karjalaisten Pokrova, synkän syksyn juhlapäivä. Sitten jo taas pian saapuukin pitkä joulupaasto jouluineen, uusine vuosineen ja uusine praasniekkoineen. [Trefanin päivä on vanhan luvun helmik. 1 p:nä. Olssip. helmik. 14 p. Spoorn. helmik. puolivälissä. Raatnets toista viikkoa jälkeen pääsiäisen. Jovgor huhtik. 23 p. Miikkula toukok. 9 p. Pedar kesäk. 29 p. Ellje heinäk. 20 p. Spaassep, elok.6 p. Lassnp. elok.10 p. Poorets elok. 15 p. Sveesnäi syysk. 14 p. Pookrov lokak. 1 p.]

Eivät ole kovin erikoisia ne pyhän praasniekan pyhittämiset, joita koltta erämaan järvillä asuessaan toimittaa. Jumalankuvan edessä olevat pikkukynttilät, vielkij-tuovvaz, valkeat tuohukset, hän sytyttää palamaan ja suitsuttaa sitten laatanalampun, kaadnetsin, pyhällä savulla koko pirttinsä, varsinkin sen peräpuolen ja arnis-sajen. Savustaapa hän vielä jokaisen perheen jäsenen kaularistin, koska "puörreb lii tiervas jielli", parempi on terve elämä silloin ja parempi terveys. Ja koko perhekuntansa kanssa, pikkuisista vesoista alkaen, hän jumalan edessä pitkät rukoukset molii, ristii ja kumartelee, osaapa vielä joku joukosta pyhää virttäkin laulaa, jolloin toisetkin koettavat parhaansa pannen mukana pysyä. Toistamiseenkin vielä vähän ajan päästä hän pyörähtää jumalan eteen kumartamaan ja rukoilemaan, ja sammuttaa sitten tuohuksen, jättäen vain pikkuisen tuikun tuikuttamaan. Mutta iltapäivällä jo talon nuori mies tuhauttaa senkin sammuksiin, ottaa haitarin, istuu lautsalle ja alkaa vetää kaatrellaa.

Näin koltta viettää yksinäisissä metsissään praasniekkapäivät, semmoiset kuin Jovgorin, Mihkelin, troitsan, Evvanin ja Ellje-päivän ja muut. On vain vielä useilla pyhillä oma muistettava merkityksensä. Niinkuin Evvanillakin, jolloin ei kenenkään suinkaan pidä mennä järveen uimaan — hukkuu helposti, niinkuin ennenmuinoin oli seitsemän pappia hukkunut. Oli ollut yksi uskomaton pappi, joka oli uhalla mennyt Evvanina järveen näyttääkseen, ettei huku. Mutta olikin vajonnut ja ruvennut apua parkumaan. Silloin oli toinen pappi mennyt auttamaan, mutta vajonnut hänkin ja ruvennut parkumaan. Siitä oli mennyt kolmas apuun, mennyt neljäs, viides, kuudes ja viimeinenkin aina toistansa auttamaan, mutta kaikki olivat vajonneet ja parkuen hukkuneet. Miksikäs menivät pyhänä Evvanina järveen? Molemmat Evvan-päivät, sekä ensimmäinen, ueivhtemmes-Evvan, päätön Evvan, että seuraava päivä, vain pelkkä Evvan, ovat yhtä vaarallisia uimamiehille. Ja syksypuolen juhlista on Sveesnäi tärkeä poromiesten ja metsänkävijäin päivä sekä vanhain erämiesten peurapäivä. Silloin keitetään ja syödään poronlihaa ja metsänsaalista. Jos satutaan silloin olemaan eräretkellä taikka porometsässä, ei tehdä muuta kuin makaillaan nuotiolla lihakattilan ääressä ja täysinäisistä vatsoista lasketellaan miehekkäitä röyhtäyksiä. Siitä metsä antaa hyvät saaliit edelleenkin, ja porot menestyvät hyvästi. Sveesnäistä alkaa porojen rykimäaika, päättyen Pookrovana, joka myös on poromiesten merkkipäiviä.

Suurina praasniekkoina tekevät koltat pyhiinvaellusretkiä Petsamon pyhään luostariin, missä sen perustaja pyhä Trifon on haudattuna, taikka muihin merkkipaikkoihin. Niinpä heinäkuussa, Pedarin päivänä, useat kolttamiehet lähtevät pitkälle Petsamon retkelle. Erämaan järvet he halkovat veneillä ja soutaa mutkittelevat jokia myöten kymmenin penikulmin sekä astuvat maataipaleet jalkaisin raskaat kantamukset hartioilla. Muutaman päivän he siellä viipyvät, käyvät kirkoissa kuulemassa jumalanpalvelusta, tekevät kauppoja, ostavat viinaa ja pirtua sekä juovat.

Mutta kun praasniekat sattuvat talviseen aikaan, jolloin talvikylissä yhdessä elellään, vietetään juhlaa oikein juhlana, käymällä ensin kirkossa ja sitten pitämällä iloista elämää, ajelemalla porovaljakoilla ja juomalla. Kaikkein hurjimmin eletään laskiaisena, suuren paaston alkujuhlana, jolloin varustaudutaan tansseilla, juonneilla ja ajeluilla sekä vankoilla lihakeitoilla ottamaan vastaan ankaraa paastoa. Vihdoin sitten taas pääsiäisenä, paaston loppujuhlana, oikein iloitaan ja remutaan, ja täytetään kurisevat vatsat valtavilla lihamäärillä. Niissä suurkylissä, joissa ei ole pappia, vaan joissa vain joku kirjantaitava koltta toimittaa papilliset tehtävät, astuu tämä tsassanin peräpuoleen, voltarin luo, ja siellä lukee rukouksia ja luiluttaa kirkkolauluja. Ja seurakunta hartaana kuuntelee "pappiansa", avustaen laulussa, ristien ja kumarrellen.

Joulupyhän aikana on koltan varoen elettävä. Silloin, pimeinä pakkasöinä, ovat peloittavat kummitukset ja kaikenlaiset henget kulkemassa, niin ettei ole hyvä pitää kovin pahaa elämää eikä yksinään liikkua ulkona. Jopa vaatteetkin, jos niitä on ulkona kuivattava, on käännettävä nurin, etteivät öiset henget niihin kajoaisi. Uudenvuodenaattona on koltalla ankara tehtävä: pitää saada koko vuoden synnit ja räähkät anteeksi. Iltamyöhällä, maatamenon lähestyessä, hän käy kylässä joka pirtissä kanssaveljeään puhuttelemassa ja sanoo:

— Proistje muureähksam! Anna anteeksi minun syntini.

— Boh proistij! — Jumala antaa anteeksi, vastaa toinen, ja niin on kaikki sovittu. Lyödään siitä vain kättä ja toivotetaan toisilleen onnea ja menestystä alkavalle vuodelle.

Varsin tärkeä juhla on loppiainen, veerest, jolloin saadaan oikein pyhään oikeauskoiseen tapaan käydä Jordanassa. Silloin pappi astuu kirkosta, ristinkantaja edellä ja toinen perässä, ja menee mukanaan kokonainen kansanpaljous lähellä olevalle järvelle taikka joelle, johon on puhkaistu avanto "Jordanaksi"; pappi siunaa jäisen veden ja kastaa siihen pyhän ristin. Kiireesti silloin hyökkää avannolle sekä akkaa että ukkoa astioineen, pulloineen ja poartteineen ottamaan siunattua vettä, rist-tshaatsea, jolla sitten kotona pirskoitetaan pirtti ja jumalat sekä kaikki pirtissä asuvaiset. Pannaanpa vettä talteenkin, ja otetaan sitä aina aamulla suuruksettomaan suuhun tilkkanen — se on nimittäin erittäin terveellistä ja parantavaa, oli sisuksissa mikä kipu tahansa.

Mutta kaikkein terveellisintä on itse käydä pyhässä Jordanan avannossa. Roikaistaan vain päältä peskit ja kaikki muutkin vaatteet, niin että ainoastaan pajit ja lein-puvsat jäävät ylle, ja sitten puljahdetaan avantoon umpisukkeloon, noustaan heti ylös ja kiireesti kirmaistaan kirkon lämpöiseen eteissuojaan pukeutumaan. Eikähän avannossa olekaan kylmä, vaikka muualla onkin kymmenien asteiden pakkanen, "siellä on samanlainen lämmin kuin on jumalassa… muu vesi on kyllä kylmää… Ja se on niin terveellistä reahkaiselle ihmiselle". Useat miehet ovat monesti käyneet Jordanassa, ja moni nainenkin on pyhästä avannosta apua etsinyt.

Niissä suurkylissä, joissa ei ole pappia, käy pogostan pappi talven kuluessa joitakuita kertoja jumalanpalvelusta toimittamassa. Niinpä ajaa Nuortijärven Ristikentän pappi Suonikylään kolmesti talvessa: jouluna, loppiaisena ja Trifonin päivänä, ja palvelee Herraa kylän kansan kanssa tsassounassa. Loppiaisena toimittaa hän kylän pienellä Pohteljoella suuren Jordananjuhlan.

Talvisten praasniekkain aikana käydään myös vieraissa naapurikylien sukulaisissa ja tuttavissa. Helisevin tiuvuin ja kilisevin kulkusin porovaljakolla komeasti ajetaan monipenikulmaiset metsä- ja tunturimatkat, jängät ja järvenselät, jopa joskus oikein koko karavaanissa, useista kylän taloista kun on yht'aikaa vierailuretkelle lähdetty.

Suurella hartaudella ja arvonannolla, niinkuin ainakin oikea kirkon lapsi, puhuu koltta pyhimyksistään ja jumalistaan, kirkosta ja tsassanista. Ovatpa muutamat vanhat koltat niin hartaita jumalien palvojia, etteivät matkallekaan uskalla jumalatta lähteä. On heillä pikkuinen laatikko, ahkionmuotoinen kannellinen kaavas-koolag, jumal-ahkio, johon he sulkevat pienen pyhimyksenkuvan sekä pyhää lootanaa; niin kätkevät he laatikon ahkioonsa ja saavat täten jumalan matkaansa. Ovatpa jotkut kolttaäijät olleet niin pyhiä ja hurskaita Herran palvelijoita, että ovat omin päinsä rakentaa rytkäyttäneet tsassaninkin. Tosin vain pienen ja vaatimattoman, mutta tsassanin sittenkin. Semmoinen hurskas äijä oli ollut ennen Nieskem-Evvan Nuortijärven yläpäässä, kaakkoisrannalla. Satakunta vuotta, ylikin, lienee jo siitä kulunut, kun ukko oli järvellä elänyt perheineen, asustaen siellä aina samalla paikalla yksinäisenä erakkona kuin metsänhaltia; talveksikaan hän ei muuttanut muiden seuraan Nuohtsijtaan, Ristikentän luo, missä silloin ei ollut vielä ollut kirkkoakaan, tsassouna vain. Tämä ukko oli salvanut lähelle kotaansa, korkealle rantakummulle, pikku-pikkuruisen pyhäkön, vain sylen seiniltään olevan ja toista korkean, kartiokattoisen hökkelin, ja hankkinut sen peräseinälle pyhiä kuvia. Pyhälle Pedarille oli rakentaja tsassaninsa pyhittänyt, ja Pedarin päivänä olivat Nuortijärven koltat siellä käyneet rukoilemassa, olipa joskus pappikin siellä palvontaa pitänyt. Mutta tästä huolimatta oli hurskas tsassanin rakentaja vanhana joutunut pahojen valtaan, karannut metsään ja sinne kuollut.

Vieläkin on Evvanan pieni pyhäkkö pystyssä, yksinäisenä erämaan temppelinä kummullaan kyhjöttäen, ja kummulla, tsassanin vieressä, petäjien suojassa lepää haudattuna kuusi, seitsemän kolttaa, jotka ovat elämänsä lopun saavuttaneet kesäkautenaan Nuortilla. Pedarin päivänä sekä muulloinkin seudun koltat vielä käyvät tsassounassa kumartamassa ja rukoilemassa. Kalaretkelle mentäessä pistäydytään siellä Pedarilta anomassa kalaonnea. Pedarihan oli aikoinaan itsekin kalamies, ja hyvä saalis saatua viedään sinne hänelle kiitosuhreja. Aina kun uudella verkolla taikka nuotalla mennään ensi kertaa koettamaan, luvataan osa tsassanin haltialle, jos pyydys suopi hyvän saaliin.

Ja niin on kertynyt tsassanin pyhälle hyllylle koko kasat kuivaa kalaa, villoja, villalankaa, jopa rahaakin pieneen laatikkoon. Onpa siellä joukoittain rihmaan ripustettuina joutsenen muniakin, tosin vain kuoria. Pyhäkköön keräytyneet uhrilahjat sitten myydään ja rahat annetaan kirkolle.

Koulujen avulla on koetettu kolttia jo jonkun aikaa kasvattaa oikeiksi venäläisiksi — miehet osaavatkin melkein järjestään venäjää solkata. Miltei jokaisessa suurkylässä on toimessa venäläinen koulu, missä omassa huoneistossaan, missä tsassounan syrjäsuojassa. Koulutalot ovat osaksi hyvinkin uhkeita Lapin oloihin katsoen. On niissä mattem-portt, opetussali, ja sen eteissuoja, johon oppilaat saavat peskinsä riisua, ja opettajalla on leihp-pastu-portt eli keittiö sekä kuornets, kamari; keittiön kyljessä on ruokakomero, aitt, ja vielä keittiön edessä eri sisäänkäytävä, kart. — Lukemista, kirjoitusta ja luvunlaskua koulunkävijoille opetetaan, ja neljä, viisi tuntia päivässä heitä koulunpenkillä istutetaan. Mutta lyhyeksi käy koltan kouluaika: vain talvikautena, jolloin suurkylässä asustetaan, saattavat lapset olla opissa kolme, neljä kuukautta. Siksipä tuloksetkin ovat sen mukaiset, ja vieläkin huonommat, kun opetus tapahtuu aivan venäjäksi.