ALAKYLÄN ENSIMMÄISET ASUKKAAT
Kittilän suurimpia kyliä, Kirkonkylän ja Kaukosen rinnalla, on Alakylä
Ounasjoen suuren väylän itäpuoleisella rantatasangolla.
Täällä jo etelästä tulija ensi kerran saa hiukan Lapin tuntua, sillä kylän eteläpuolisille hiekkatievoille, parhaiten korkealle Äijänpuljulle, kumottavat taivaan pohjoisilta ääriltä Lapin monilukuiset tunturit — Ylläs-, Kesanki-, Lainio-, Pyhä-, Aakenus-, Kätkä-, Levi- ja Kumputunturit — mahtavina, sinertävinä köyryinä. Eikä kesänaikana päiväkään mene enää mailleen viikkokausiin.
Täälläkin alkuisin asusti lappalainen. Mutta helppo oli tänne lannanmiehen osata: suurta Ounasta vain soutaa ja sauvoa vastavirtaan. Siksipä jo aikaisin tänne etelästä-nousija saapuikin.
Muuan karkulainen, jonka sanottiin olleen lähtöisin aina Ruotsista, Taalainmaasta asti, tuli ensiksi Lapinkorpeen ja asettui Alakylän lappalaisten seuraan, tehden talon jokirannalle. Naapureilleen miehellä oli aina tapana kerskailla:
— Mie olen mies muita mokompi! Mie olen sillan alta kiviarkusta löyvetty ja kauppiaalta kasvatettu ja pitkäkyntisyyteni takia pois hääetty, ja kaksi kertaa elämässäni liinapakkaan sattunut.
Kerrottiinkin, että mies "muita mokompi" oli pikku lapsena liinapakkaan kääräistynä heitetty maantien sillan alle kuolemaan. Poika-pahaisen oli kuitenkin löytänyt muuan kauppamies, korjannut kotiinsa ja kasvattanut apulaisekseen. Mutta pojasta oli tullutkin pitkäkyntinen, niin että isännän oli täytynyt häätää hänet maantielle. Sitten oli liinapakan mukana löydetty joutunut taas kommelluksiin, tappeluihin, ja pieksänyt toverinsa liinapakalla pois päiviltä, ja sen johdosta lähtenyt karkuun Lapin erämaihin, jossa ilmestyi miehenä muita mokompana ja teki talon Ounasjoen rannalle.
Ja kun ei miehestä tiedetty muuta kuin hänen tarinansa, ruvettiin häntä sanomaan "Liinapakka-äijäksi", ja miehen taloa Mokoksi. Ja Mokkona on Liinapakka-äijän perustama talo sitten pysynytkin.
Parhaat niittymaat Ounaan varrelta ennätti Mokon Liinapakka-äijä valita asuinpaikaltaan aina Laini-joelle asti, jossa joutui Kaukosen asukkaan kanssa rajatusten Kentänniemellä, penikulma Kaukosesta alaskäsin.
Mutta vanha pitkäkyntisyys pysyi Mokon miehessä Lapinkorvessakin.
Kaukosen ukolla oli kerran lehmä laitumella Kentänniemellä. Lähti ukko illalla saunan lämmetessä hakemaan sitä kotiin, mutta lehmää ei löytynytkään. Silloin ukko arvasi heti asian ja lähti seuraavana päivänä poikineen ja pyssyineen ahdistelemaan naapurin äijää, joka oli niityllään. Ja äijän takki oli veressä.
— Miksi on takkis veressä? Kaukonen heti ensi asiakseen kysyi.
— Pyitä ammuskelin, Mokko murahti.
— Olet lehmäni tappanut!
— Enkä!
Mutta kun Kaukonen meni ja etsi suovan, löytyi sieltä lehmänraato.
Siitä Kaukoset taas Mokon kimppuun:
— Tapamme sun nyt, sinä lehmännylkijä!
Mokko häätyi rukoilemaan sovinnontekoa. Ja sovinto tehtiinkin, mutta Mokon täytyi luovuttaa monia parhaita Ounasjoen niittyjään Kaukoselle — muuan niistä, Välinahka, on vieläkin samalla Kaukosen talolla.
Isossajaossa kyllä joku niitty, Välikaarto, palautettiin takaisin
Mokolle.
Sai sitten Mokko naapureikseen Hietaniemen ja Erkin talon, joiden ensimmäisten asukasten sanotaan olleen lapinrotua. Ounasjoesta pyysivät uudiseläjät lohta, ja kävivät myös kalastelemassa Molkojärvelläkin, parin penikulman päässä, Sodankylän rajoilla. Samoihin aikoihin tekivät alhaalta käsin kemiläisetkin joka kesä kalaretkiä Molkojärvelle.
Mutta Molkojärvellä jo asusti kaksi kamalaa äijää, jotka olivat sinne jostakin alamaasta koituneet: Tuimala-raukka ja Jääskön äijä. Tuimala asui lounaisrannan Pirttilahdella, Tuimalankentällä, jossa vielä nähdään huoneen sijoja sekä tavaton "väkikivi", jota äijä on väliin huvikseen heitellyt. Ja vastapäätä, itärannalla, möyri Jääskön äijä, raivasi korpea ja rakenteli kiviaitaa, minkä jätteitä nykyisinkin nähdään rantakorvessa Kenttävaaran laidassa. Äijä olikin vielä mokomampi kuin Tuimalan ukko, oli Molkojärvelle tullessaan vain kivellä istuen melonut ylös Ounas- ja Molkojoet.
Molkojärven korpikontiot vihasivat kovin kaikkia vieraita, jotka kävivät verottamassa heidän kalavettään. Varsinkin Jääskön äijä oli heille äkäinen. Niinpä hän kerran riitautui kemiläisten kanssa ja raivoissaan kangella pieksi hukuksiin koko nuottueen, neljä miestä. Miesten ruumiit ajautuivat sitten rannoille: Raappana-nimisen Raappanalahteen, Tiiron Tiirolahteen, Hannun Hannulahteen ja Lisman Lismalahteen. Veneramiskon ajoi tuuli Laivalahteen.
Sellainen meno Molkojärvellä säikähdytti Mokon ynnä hänen naapurinsa — saattaisi hurjapää helposti heidätkin samoin ruhjoa. Ja Molkojärvi oli hyvä kalavesi, jossa pitäisi saada pyydystää. Mokko lähti tovereineen Jääskön äijää puhuttelemaan. Kun miehet astuivat äijän pirttiin, niin siellä isäntä istuu pöydän takana, ja karhun leukaluut yksikseen omia aikojaan tanssivat pöydällä, saman karhun, jonka Jääskön äijän suuri sonni oli hiljattain tappanut. Se kyllä miehiä hirvitti, mutta saivat sentään sanotuksi asiansa:
— Etkö lähe meijän kylään asumaan? Siellä on hyviä talonpaikkoja ja paljon hyviä niittyjä. Saat itse valita paikan ja niittyjäkin kyllä saat. Lähe pois sinne muijen joukkoon, korttoakos täällä kiveliössä yksin möyrit. Lähe katsomaan!
Ja äijä lähti, meni veneeseen ja herrana istui, ja miehet lähtivät
soutamaan Molkojokea alas ja sitten taas sauvomaan Ounasta ylös.
Päästiin Pahtakosken niskaan, Nurmikorvaan, jossa on suuri
Räystäskallio rannassa, niin jo sanoivat sauvojat:
— No, ei ole enää pitkä kylään. Minkälainen paikka tämä olisi? Mutta äijä vain istuu herrana veneessä, katsahtaa rantaan päin ja murahtaa:
— Ei tämä ole hyvä paikka. Sauvokaa eteenpäin!
Tullaan Neitikosken niskaan, jossa on rannalla synkkä kuusikko, ja taas kysäistään:
— Minkäslainen paikka tämä olisi?
Äijä nousee rannalle, ja miehet jäävät veneeseen odottelemaan. Vähän ajan päästä äijä palaa metsästä, kädessä verekset karhunkorvat, istahtaa veneeseen ja ärähtää:
— Ei tämä ole ihmisten asuinsija. Sauvokaa vain ylöspäin!
Päästään siitä jo lähelle miesten asuinpaikkoja, ja sauvojat ovat jo kovin hätäyksissään. Silloin äijä komentaa:
— Soutakaapa kosteeseen! Eihän tästä ole enää kaukana teijänkään koti.
Miehet soutavat rantaan, äijä nousee maalle ja sanoo:
— Tähän mie asetun!
Ja siihen äijä asettuikin ja teki Jääskön talon, neljänneksen alapuolelle Mokkoa. Niittyjä hän sai valita Ounasjoelta, Lainiosuvannolta. Talonpaikastaan arveli äijä:
— Kyllähän tässä pari kolme polvikuntaa elää hyvästi, mutta voivat sitten ohjakkeet ja orjantappurat tukahuttaa pellot.
Niin tuli Molkojärven pelottavasta äijästä Alakylän asukas, ja Alakylän miehet saivat rauhassa käydä Molkojärvellä kalassa. Heillä olikin siellä sitten aina viimeaikoihin saakka jokaisella omat kalakenttänsä ja aittansa, samoinkuin lähellä olevalla Saarijärvelläkin.
Mutta vaikka Jääskön äijä olikin nyt oman kylän miehiä ja kävi yhdessä kalaretkillä Molkojärvellä ja heinätöissä Lamiosuvannolla, vistotti kuitenkin toisia koko ukko. Harvoin hän pistäysi kylässä, eleli vain jokitörmällään ja raivasi rantakorpeaan. Näkivätpä naapurit, jotka salaa pitivät ukkoa silmällä, kauhukseen hänen joskus suurella kivilaakalla meloskelevan poikki joen.
Ja vielä enemmän kauhtuivat kylänmiehet, kun kerran näkivät, minkälainen valta äijällä oli Hiisiinkin, joita siihen aikaan vielä majaili niilläkin selkosilla, Pahtakahiossa, joen länsirannalla. Oli Hiisi-äijä kyllästynyt ihmiskansaan, joka jokea myöten myötäänsä nousi erämaahan hänen rauhaansa häiritsemään. Hiisi päätti sulkea koko Ounasjoen ja lähti akkoineen ja poikineen kantamaan Pahtakalliosta hirmuista kivitaakkaa jokea kohden. Taakkansa rymäytti äijä virtaan poikkiteloin, ja akka-Hiisi rysäytti toisen jatkoksi. Mutta silloin juuri sattuikin Jääskön äijä rannalle. Kun poika-Hiisi aikoi paiskata väylän tukkoon, jyräytti Jääskö rannalta:
— Poika, äläs heitä sitä siihen!
Hiidenpentu pelästyi, niin että kiviröykkiö rysähti hänen selästään alapuolelle muorin kannannaista. Hiidet laukkasivat korpeensa, ja Ounasjoki jäi patoamatta.
Mutta Hiisien kantamat kiviröykkiöt ovat vieläkin kuin patona poikkiteloin Ounasjoessa, ja sanotaan niitä Äijänpadoksi, ja rannalla olevaa Jääskö-äijän uudistilaa nimitetään 1700-luvun alkupuolella asiakirjoissakin Äijänpadon taloksi.