XXI.
Pian saivat Teerelän miehet, niin ukko kuin Joonaskin, haaston välikäräjiin todistamaan viinanpoltosta, josta syytettiin Teerinevan Kustua ja Tervahaudan Juhaa. Ukko oli ihmeissään kun häntäkin vaadittiin todistamaan asiassa, josta ei sanonut mitään tietävänsä.
Talontuvassa ukko yhä harvemmin kävi. Silloin kun lautamies oikeuteen haastoi kävi hän siellä.
"Mitähän varten ne minuakin sinne vaativat, enkä minä tiedä koko asiaan mitään", sanoi. Joonasta kylmäsi tuon kuultuaan. Aikoneeko tuo valehdella? mietti. Mutta lohduttautui heti sillä, että ukon olisi pakko valan perästä sanoa totuus.
"Tottahan jotain tiedätte, kun kerran teitä on haastettu?" kiusasi
Johanna.
"Mitä minä tiedän? En enempää kuin sinäkään. Taidat sinä tietää enemmän", vastusti ukko omituisesti huutamalla.
Johannan oli jo suu auki sanoa, että miksette te tiedä sitä, mitä Tervahaudan Juha teille jutteli. Mutta taas hän ajatteli: "Mitähän tuota härnään. Kyllähän oikeudessa täytyy sanoa, mitä tietää".
Sitä ei sopinut ukolle myöskään ilmoittaa, että Joonas oli ollut ikkunan alla urkkimassa, sillä se jotenkin hävetti.
Johanna kerran sanoi Joonaalle:
"Oletko vakuutettu, että tuo isä oli silloin selvällä päällä, kun Tervahaudan Juha hänelle kertoi olevansa osallinen siihen viinapolttimoon? Entä jos ei hän muista sitä. Pitäisi kysyä varmuuden vuoksi".
"Kyllä hän sen muistaa, ei hän ollut silloin vielä ollenkaan päissänsä.
Kieräilee vaan eikä tahdo sanoa tietoansa ennen kun lain edes", arveli
Joonas.
"Mutta eikö olisi parahinta puhua hänelle siitä? Tulishan todistuksennekin paremmin yhtäpitäviksi".
"Kyllähän noin vanha mies jo tietää mitä puhuu".
"Olkoon sitten", Johanna alakuloisena vastasi.
"Älä nyt sitä sure, kyllä hän sen asian varmaan muistaa yhtä hyvin, kuin minäkin", jatkoi Joonas lohduttaen. "Tahtoo vaan olla niin viisas, ettei ilmoita ennen kun oikeudes tietojaan ja siinä hän tekeekin oikein".
"Joskopahan niin olis, kun ei vaan rupeaisi sotkemaan —"
"Se on hänen oma asiansa, eikä todistajaan saa kukaan vaikuttaa; sen vaan pitää puhua, mitä tietää itse".
Silleen jäi asia käräjiin asti.
Kuppilan ylikerrassa käräjiä istuttiin. Asianomaiset, joilla juttuja oli ratkaistavana, alkoivat jo aikaisin tulla paikalle.
Teerelän vaari lähti jo klo 8 ajoissa. Käräjäpaikallakin vielä ihmetteli, kun häntä oli käsketty tänne, vaikka ei tietänyt asiaan tuon taivaallista.
Tuomari oli noussut aikaisin ja kävi jo odotustuvassa tiedustelemassa lautamiesten asuntopaikkoja. Iso aika niitä saatiin odotella, sillä he olivat tottuneet siihen että tuomari makasi myöhäälle. Vähitellen kuitenkin yksi ja toinen saapui ja istunto voitiin alottaa.
Oikeushuoneen ovi aukeni, huutaja pisti puolen ruumistaan odotustuvan puolelle ja huusi komentavalla äänellä:
"Kustaa Hedviikinpoika Teerineva ja Juha Sakariaksenpoika Trii, tulkaa sisään!" Molemmat sivuivat lakit päistään, sukivat sormillaan pörhöisiä hiuksiaan ja menivät saliin.
Ovi suljettiin heti ja ulkopuolelle jääneet koettivat laskea korvansa ovenrakojen kohdalle, kuullakseen, mitä puhuttiin.
Kului vähän aikaa. Huutaja ilmestyi taasen ovenrakoon, ja kutsui kaikki todistajat, jonka jälkeen ovi suljettiin.
Todistajina olivat Teerelän Joonas, susivouti ja Teerelän vaari. Pian oli Teerinevan Kustu syylliseksi todistettu.
Tervahaudan Juhan syyllisyyttä ei ollut vielä kukaan todistanut taikka oikeammin, hänestä ei ollut vielä ollut kysymystäkään. Ensinnä sai susivouti puhua. Hän ei tietänyt mitään.
Teerelän vaari sai mennä todistamaan. "Mitä te tiedätte tähän asiaan?" kysyi tuomari.
"Korkeasti kunnioitettava oikeus", sanoi Teerelän vaari ja kumarsi syvään. "Minä en tiedä tähän asiaan mitään ja koko kylä sen tietää todistaa, etten minä hilja-aikoina ole kulkenutkaan missään, että olisin semmoisia kuullutkaan. Mutta herra vallesmanni on varmaankin erehtynyt ja luullut minun tästä jotain tietävän, kun me tämän Tervahaudan Ju— tuota, piti sanomani, Juha Triin kans yhdes satuimme tulemaan häntä vastaan, silloin kun tämä viinapränni oli löydetty. — Niin minä en tiedä mitään". Vaari puhui harvinaisen kiireesti, aivan kuin hätääntynyt.
"Eikö mitään?" kysyi tuomari.
"Ei mitään, korkeasti kunnioitettava oikeus".
Sai mennä. Joonas kutsuttiin sisään. Todisti.
"Korkeasti kunnioitettava oikeus! Sen päivän edellisenä yönä, kun tämä viinapolttimo käytiin hävittämässä, kuulin minä, kun tämä Juha Trii kolkutti appeni ovella. Minä tunsin Juha Triin äänen. Kun olin vähin kuullut huhuja, että taas pitäisi oleman salapolttimo näillä mailla, arvelin, että kenties tämä Juha siitä jotain tietäisi ja alkaisi apelleni kertoa. Minä pukeuduin ja menin ikkunan taa kuultelmaan heidän puhettansa —"
"Hän puhuu vihasta, hän todistaa vainosta!" huusi ja keskeytti
Juha Trii.
"Hiljaa!" ärjäsi tuomari.
"— Minä kuulin, kun tämä Juha Trii kertoi appiukolleni muun muassa, että tämä Kustaa Teerineva on taas laittanut sala—"
"Se on vihapuhetta", keskeytti syytetty.
"Hiljaa!" ärjyi tuomari.
Joonas jatkoi:
"— Niin, että tämä Kustaa on taas laittanut polttimon Varessaareen. Itsellänsä kertoi tämä Juha Trii olevan myös osuuden siihen, ja muuta en tiedä hänen päällensä todistaa".
Teerelän ukko kutsuttiin nyt uudestaan sisään, kerrottiin Joonaan todistuksen sisältö ja tiukattiin selitystä.
"Mi-minä olin sil-silloin juo-juovuksis, kun tämä Juha oli minun luonani ja —"
Kylmä hiki pisaroitsi vaarin vaalealla otsalla monien silmäparien häntä tutkien tarkastellessa.
"Mutta minä pyydän vielä huomauttaa, korkea oikeus, että Joonas Teerelä puhuu vihasta", keskeytti Juha Trii.
"No se on näytettävä toteen, jos syytöksessänne pysytte", sanoi tuomari.
"En minä tiedä mistä hän on minulle vihassa, mutta vihaa se, sen tiedän".
Tuomarin huomio oli taas kääntynyt Teerelän vaariin.
"Juovuksissako sanoitte olleenne silloin, kun tämä Juha Trii oli yöllä luonanne ja kertoi tästä puheena olevasta salapolttimosta?" kysyi hän. Vaari ei ensin näyttänyt havaitsevan että tuomarin kysymys koski häntä, mutta kun joku siitä huomautti, kavahti hän kuin unesta ja vastasi kysymykseen, jonka kyllä oli kuullut:
"Niin, juovuksis minä, olin pahoin".
"Ettekö muista vähääkään, mitä Juha Trii puhui?"
"En, en yhtään, tuota".
"Oliko hän juovuksissa?" kysyi tuomari Tervahaudan Juhalta.
"Oli!" vastasi Juha empimättä.
"Joonas Teerelä, oliko hän juovuksissa?"
"Sitä en voisi vannoa", vastasi Joonas vitkaan, ja hänenkin otsaltaan tippui kylmä hiki.
Tuomari oli synkeän näköinen,
"Matti Matinpoika Teerelä saapi tulevissa käräjissä vastata juopumuksesta. Saatte mennä kaikki ulos", sanoi ja silmät olivat taas kiintyneinä Teerelän vaariin.
Vastaajat ja todistajat lähtivät. Teerelän vaari näytti aikovan sanoa jotain, mutta kieli ei tehnyt palvelustaan. Horjuen seurasi hän toisia. Tuomari pudisti päätään kun ovi suljettiin.
"Lähdetään kotiin", sanoi Joonas ukolle porstuassa. Puhuteltu ei vastannut sanaakaan, loi vaan vävyynsä kummallisen käsittämättömän silmäyksen.
"Tulkaa" uudisti Joonas ja tarttui käsipuoleen.
Ukko lähti, mutta riisti kätensä irti. Sanaakaan eivät he matkalla toisilleen puhuneet.
Kului vähän aikaa. Teerelän Joonaskin oli jo ehtinyt takaisin Kuppilaan. Taas aukeni tuo suljettu oikeussalin ovi ja asianomaiset kutsuttiin sisään tuomiota kuulemaan.
Teerinevan Kustu tuomittiin toisen kerran viinanpoltosta sakkoon.
Tervahaudan Juhaa ei voitu yhden todistajan todistuksen nojalla tuomita syylliseksi, mutta nimismies huusi asian toisiin käräjiin, luvaten hankkia uusia todistajia.
Eräs kohta pöytäkirjassa oli näin kuuluva:
"Eläkemies Matti Matinpoika Teerelä ei tietänyt tähän asiaan mitään, vaikka talokas Joonas Teerelä oli kuullut syytetyn, Juha Triin, edellä mainitulle kertovan olevansa osallinen Kustaa Teerinevan viinapolttimoon. — Matti Matinpoika Teerelä tunnusti olleensa juovuksissa ja teki sen syyksi muistamattomuuteensa".
Oli saman päivän ilta. Teerelän vaari makasi hiljaisena tuijottaen vuoteen lakeen.
Johanna pudisteli ja tomutti hänen huonettaan ja silmistä tipahteli tuo'tuostakin kyynelpisaroita.
"Tuntuuko pistos helpottavan?" kysyi Johanna lähestyessään vuodetta.
"Vähäsen. Sydänalaani pakottaa niin kamalasti. — Kumma, kun ihminen niin äkkiä tulee kipeäksi", puhui vaari.
"Ettekö halua syödä?"
"En".
Johanna istui vuoteen viereen tuolille. Hänen kieleltään pyrki kysymys: "Teittekö väärän valan?" Mutta Joonas oli ankarasti kieltänyt siitä sanaakaan puhumasta. Johannaa puistatti. "Tuo tuossa oli hänen isänsä. Miksi ei Joonas antanut edeltäkäsin ilmoittaa, että hänkin tiesi —? Kentiesi olikin isä silloin juovuksis, eikä muista asiaa? Siinä tapauksessa hän ei olisikaan väärin vannonut! — Kysynköhän? — Ei uskalla, kun Joonas kielsi. — Kumma että hän noin kipeäksi … ja sydämessään sanoo olevan pistoksen. Varmaan puhui isä vasten tietoansa, jonka tähden tuommoiset seuraukset. Voi hirmuista! Voi Jumalani, Jumalani…"
Johanna poistui talontupaan tuskasta valittaen ja käski Amalian vaarin puolelle.
Kun Joonas tuli kotiin, kuuli hän vaarin olevan edelleen vuoteessa.
"Kovinhan se koski. Oletko puhunut siitä asiasta hänelle?" kysyi vaimoltaan.
"En, sanoithan etten saa mitään kysellä".
"Se oli sinulta oikein".
"Sydäntäni pakottaa, niinkuin olisin itse semmoisen työn tehnyt", valitti Johanna.
"Sama on minun. Tunnen itseni puolittain syylliseksi, kun en antanut vaarille ennen tietoa siitä, että olin siellä ikkunan alla kuultelemas".
Johannan teki mieli muistuttaa, että "mahdoit seurata minun neuvoani", mutta asia ei olisi sillä parantunut. Joonas sanoi taas:
"En luullut hänen sentään vielä olevan noin kurjan".
"En minäkään. En tullut edes ajatelleeksi koko väärää valaa. Sitä vaan pelkäsin, että jos hän oli silloin juovuksis, niin ei muista mitä Juha puhui".
"Juovuksissa ei hän ollut", sanoi Joonas.
"Eipä saattanut olla", myönsi Johanna ja kysyi: "Aiotko mennä isän luo?"
"Kyllä menisin, mutta mitä minä hänelle sanon?"
"Koeta kysyä, mitä hän ajattelee kamalasta työstään".
"Sitä en tee! Ajattelin tosin päivällä kun häntä kotiin toin, että minä hänen nyt oikein… Mutta nyt olen asiaa paremmin ajatellut. Mikä oikeus minulla on häneltä salarippiä vaatia? Sovittakoon Jumalansa. Mutta minun omaatuntoani vaivaa, kun en tullut hänen kanssansa puhuneeksi ennen kun käräjään menin".
"Mene nyt kuitenkin häntä katsomaan".
Joonas seurasi kehoitusta ja lähti. Kun tuli vaarin tupaan, viittasi hän Amalian menemään pois ja istui itse rahille vuoteen viereen. Ukko makasi kasvot seinään päin käännettyinä ja näytti nukkuvan. Joonas oli vähän aikaa ääneti. Toinen ei itseään liikauttanut.
Ei mitään vastausta kuulunut.
"Nukutteko te?" uudisti Joonas.
Ei mitään vastausta.
Joonas kosketti kädellään vaarin käsivartta ja uudisti vielä kerran:
"Nukutteko te?"
Niin kuin seinä, pysyi puhuteltu vastaamatta.
"Voi sitä sydäntä, sitä sydäntä", huokasi Joonas ja meni pois.
Kohta kun ovi oli kiini paukahtanut, käännähti vaari ja murahti.
"Salakuuntelija…! Mutta odota… Ai ai!"
Pistos alkoi uudelleen.