KAKSI KUVAA KULUNEILTA AJOILTA
Yhden vuoden puitteisiin on Suomen pohjoisimman perukan sekä läntiselle että itäiselle kulmalle mahtunut kaksi suurta merkkitapausta: rautatie valmistui sekä Tornioon että Kajaaniin — ei vuottakaan väliä. Nämä kulkuneuvot toivat mukanaan vilkkaan herätyksen henkäyksen noille pohjoisille perille, joiden elämästä ja toimeentulosta niin usein on oltu joutua melkein epätoivoon, ne toivat sinne uusia toiveita, uusia yritteliäisyyden mahdollisuuksia.
Onpa Suomessa väliin, kun kato toisensa perästä on kohdannut näiden pohjoisten seutujen heikkoja viljelyksiä ja hätä on ollut joka ovella, kuultu keskusteltavan aivan vakavasti siitä, kannattaako ajan mittaan viljelys ja yleensä mikään ihmisten eläminen ollenkaan näillä raukoilla rajoilla, eikö olisi ihmisten parempi sieltä kokonaan muuttaa pois raatamaan edes vähän onnellisemmissa oloissa, — muuttaa pois, niinkuin sen väestöstä osa vuosien varrella on muuttanutkin, mikä Amerikkaan, mikä Ruijan kalastusrannoille, mikä Pohjois-Ruotsin vuoritöihin. Eiväthän, nuo seudut ole millekään elinkeinolle otolliset: maa ei elätä, kalat ja riista ovat huvenneet, metsät ovat hävitetyt, toivottomuus on edessä nousevalla polvella. Eihän voi ajatella, on sanottu, että kokonaisia suuria maakuntia ijankaiken voitaisiin muiden ihmisten avuilla ja almuilla elättää, eiväthän parhaatkaan auttamiskeinot tepsi siellä, missä itse luonto iskee vastaan… Mutta tuo väestö ei ole hyljännyt karuja maitaan eikä köyhiä kotejaan, se on koettanut elää siellä sitkeästi kaikesta huolimatta. Ehkäpä aika vielä paranee… Niin se on toivonut ja toivoo taas. Onhan toki vielä edellytyksiä, että nämäkin luonnon vihaamat perät taas virkoavat uuteen kukoistukseen. Onhan saatu rautatie, vähitellen varmaankin tämä mennyt aika on jäävä voitetuksi, kestetyksi koettelemusten ajaksi, menneiden muistojen ajaksi… Mutta onko tuo mennyt aika puheenaolevilla seuduilla aina ollut yhtä värittömän synkkää, yhtä ilotonta ilman vivahduksia, yhtä yksitoikkoista taistelua ahnaan luonnon kitsautta vastaan?
Ei. Näilläkin maakunnilla on ollut toisiakin vaiheita, ellei juuri loistoaikoja, niin kumminkin vilkkaamman toiminnan ja elämän aikoja. Aikoja, jolloin niiden oloissa on ollut suurempia nousuja ja laskuja, väliin suurempaa onnea, väliin suurempaa onnettomuuttakin.
Ne ovat jääneet kauas taaksepäin nuo ajat, mutta jokunen muisto on niistä toki aikakirjoihin säilynyt. Siten voimme vielä pikkuisen pilkistää silloiseen elämään ja tutustua pariin kuvaan näiden "nälkämaiden" entisistä vaiheista, jotka kuvat ehkä voivat esiintyä täytekuvina niille muistoille, joita näiden maakuntain viimeiset vuodet ja vuosisadat jättävät jälkeensä.