V

TIEDEMIEHIÄ MATKALLA.

Pitkin matkaa Kuhmon ja Suomussalmen välisiä salokyliä kulkiessamme kerrottiin meille taloissa vähäväliä, että "kulki tästä pari miestä toissakin päivänä, mitä lienevät nekin olleet, sanoivat kulkevansa Hämeen maasta". Ylen on harvinainen tapaus että näissä kylissä matkustajia kulkee, eikä kummakaan siis jos meiltä udeltiin, mitä retkeilijöitä ne ovat mahtaneet olla. Arvelimme heidän mahdollisesti olleen joitakin tiedemiehiä eli tutkijoita, vaikkemme sitäkään oikein osanneet käsittää, kun he missään pitemmältä viipymättä matkustivat yhtä nopeasti kuin me, joilla ei ollut mitään tutkimusasiata.

Mutta muutamassa talossa — muistaakseni se oli Suomussalmella Vuokin rannalla — pääsimme siitä varmuuteen.

Siinä talossa olimme yötä, ja kylvimme illalla. Kylyn päälle istuttiin tuvassa makeasti levähdellen ja tavan mukaan tarinoiden talonväen kanssa, ja taas tulivat ne toissapäivänä kulkeneet puheeksi.

— Kävivät ne tässäkin, tulivat tuossa iltahämärässä vähän ennen kuin talossa makuulle ruvettiin, kertoi isäntä, pistäen vieraan kukkarosta "vaappitupakkaa" visakoppaiseen piipunkänäänsä. — Satuin tuohon juuri pihalle näinikään kylyn jälkeen, katselin sitä yhtämittaista sadetta, että ei kai se sinäkään yönä herkeä. Näin silloin tuolta mäen alta nousevan parin kummallista olentoa: jalat kuin ihmisellä, vaan pään kohdalla laajat, pyöreät kommervenkit. Minulta jo vähän sydäntä hyppäytti. No, tunsinhan minä ne sitten lähempää ihmisiksi, niillä oli vain semmoiset varataivaat pään suojana, jommonen on meidän rovastillakin. Mutta vaivaloisesti ne nousivat sieltä, aivan käppyrässä kumpanenkin. Kovin niillä olikin molemmilla isot ja raskaat laukut selässä.

— Ja oli niillä vielä kolmaskin laukku, vaan sitä oli kantamassa
Aholasta piikatyttö, säesti emäntä väliin.

— Oli kolmaskin. Ja se niiden Aholaan tulo se vasta kuuluu kummannäköistä olleen. Suota kulkea retuuttaneet raukat sateessa, ja korennossa kantaneet laukkua välissään, arvaa sen miten siinä pysyy kapeilla, heiluvilla suoportailla.

— Mutta pestäpä ne oli saaneetkin housunsa, säesti taaskin emäntä.

Isäntä, joka ei oikein näyttänyt pitävän siitä, että toinen hänen puheeseensa puuttui, sytytti uudelleen piippunsa ja oli hetkisen ääneti ikäänkuin miettien että mihinkä hän jäikään. Sitte jatkoi:

— Niin olivat tuiki väsyneitä pirttiin tullessaan että laukkunsa viskasivat laattialle, — kirjoja ja papereita kertoivat olevan laukut täynnä — ja itse istualleen retkahtivat. Sanoivat olevansa runon kerääjiä ja niitähän ne lie olleetkin, vaikka tässä akkaväki jo säikkyi että mitä lienevät.

Taas puuttui emäntä puheeseen:

— Säikähtivät ne vähän muutkin, ei yksin akat. Ja oliko tuo kumma, kun heti taloon tultuaan rupesivat velhoja kyselemään.

— Niin ne todellakin kysyivät, että onko täällä muka velhoja, ja toinen veti heti paperit taskustaan ja rupesi kirjoittamaan, pistelemään sinne kaikki mitä me puhuttiin. — Ei hyvät herrat sanoin minä, eihän meidän kulmalla mitään tiettyjä velhoja ole, ei me ainakaan ole kuultu puhuttavan. Eikä niitä olekaan, — sanovat ne muutaman miehen tuolla Ylävuokissa taitavan taikoja, mutta en minä sitäkään usko, eikähän sekään mikään velho ole. No sitten nämä utelemaan, oliko täällä meillä muka ketään joka loihtuja tuntisi. Mitä loihtuja, kysyin minä, ei me hyvät herrat täällä sydänmaalla tiedetä niistä mitään. Mutta akkaväki kun täällä pirtissä rupesi pelkäämään, että mitä hyvinkin lienevät, eivätkä tytöt uskaltaneet makuulleen ruveta puoleen yöhön. Ja mietitytti se vähän minuakin, kun se toinen herra koko ajan pisteli paperille juuri kaikki mitä minä satuin sanomaan; ajattelin että mitä rotokollaa se tekee. Mutta tottapa se kirjoitti siinä omiksi huvikseen.

Me koetettiin selittää siihen, että ne on mahtaneet kirjoittaa muistiin jonkunlaisia kielennäytteitä, saadakseen selville minkälainen kielenmurre eli puheenparsi täällä on. Mutta naispuoliset eivät varsinkaan näyttäneet paljokaan uskovan sitä selitystä. Mitä varten ne sitten muka olisivat velhoja kyselleet? Isäntä oli kumminkin ymmärtävinään koko asian.

— Sanoinhan minä jo heti, että oikeita kulkijoita ne ovat, tuommoisia tietomiehiä, nuoria vielä olivatkin, melkein poikasia, — eihän ne mitä ilkimyksiä olleet. Ja ruunun rahoillahan nuo vielä sanoivat kulkevansa, ja kaikki maksoivat rehellisesti yösijasta ja muusta. Ne olivat näet tässä meillä yötä, ja aamulla lähti Jaakko niitä saattamaan veneellä alaspäin.

— Reissuapa siinä oli ollut Jaakollakin, väitti emäntä vieläkin sekaan.

— Niin, ne kun taas veneessä olivat ruvenneet Jaakolta kyselemään minkä mitäkin ja pistäneet paperille kaikki mitä Jaakko taas sanoi, niin oli tämäkin siitä vähän ällistynyt, ja jo lopulla taivalta herennyt aivan ummikoksi, aivan puhumattomaksi. Mutta se kun ei hänkään sitä älynnyt, että mitä varten ne niitä kirjoittelevat.

Kaikista selityksistä päättäen tulimme siihen varmaan käsitykseen, että tiedemiehiä ne on olleet, ja että ovat ehkä pikakirjoituksella panneet muistiin kaikki mitä kuulivat, niinkuin kuuluvat tekevän tiedemiehet. Mutta sen vakuutuksemme saimme vielä monessa paikassa vakuuttaa useille uteliaasti kyseleville, sillä ne samat tiedemiehet kummittelivat vielä pitkät matkat meidän edellämme.