NESTORI NIKKINEN MALLAA MOOTTORIPYÖRÄLLÄ AJOA
Kauppias Kipakka osti tässä keväällä moottoripyörän. Se onkin hänelle hyvä ja hyödyllinen kapine. Hänellä on kundeja pitkin pitäjää ja hän voi pistäytyä niitä tapaamassa pyörällään tuon tuostakin.
Mainion moottorin Kipakka sattuikin saamaan. Kone on kestävä ja juosta joilottelee jopa 120 kilometriä tunnissa. Ja kun sen säiliöön sopii polttoainetta kymmeneksi tunniksi, tulee siitä taivalta, jos yhteen rysyyn mennä hyryttelee.
Kipakka puhdisteli ja koetteli pyöräänsä pihamaallaan viime perjantaina. Pyörän pärinä ja koneen rähinä houkutteli koko kaupunkimme sinne sitä surraamista ja pörräämistä katsomaan.
Kipakka lankesi luonnollisesti heti paikalla kaikkien moottorimiesten helmasyntiin, kehumiseen. Hän alkoi kiitellä ja ylistellä pyöräänsä parhaimmaksi maan päällä. Ja uskoahan se piti, kun ei kukaan ollut sen parempaa eikä pahempaa nähnyt. Mutta kun Kipakka sitten yltyi runoilemaan moottoripyörällä ajamista ihanimmaksi nautinnoksi, minkä taatto taivahinen on älynnyt ja osannut ihmislapselle tässä ajallisuuden olevaisuudessa luoda, alkoi jo yksi ja toinen kohautella sekä housujaan että hartioitaan ja sanoa, että jo nyt, kauppias, laulat vähän liikaa. Kun Kipakka sen huomasi, kiivastui hän ja sanoi, jotta kah, saahan tällä koettaakin, jos kuka ei ota uskoakseen, ja kehoitti lähinnä seisovaa Nestori Nikkistä nousemaan pyörän satulaan ja koettelemaan muutaman kiehkerön pihamaalla.
Nikkinen on kaupunkimme vanha ja tunnettu polkupyörämies ja kun yksi ja toinen kivotteli häntä koettelemaan, ei hän voinut kunniansa eikä arvonsakaan vuoksi vastustaa viettelystä, vaan vastasi:
— No, jospa hänellä, rakkineella, tosiaankin mallaisi muutaman lenkin lystiksensä.
Hänet autettiin monin avuliain käsin pyörän selkään ja Kipakka polkaisi koneen käyntiin.
Moottori päästi peijakkaan moisen papatuksen ja sylkäisi kolme katalan pahalta löyhkäävää pensiinituhausta. Ja sitten se läksi liikkeelle kuin noiduttu. Se mennä vihkaisi ensin vihaista vauhtia kohti Kipakan kyökin rappuja ja olisi kai mennyt itse kyökkiinkin, ellei Nestori olisi saanut sitä viime hetkessä kiepautetuksi toiselle taholle ja ajanut hurjaa kyytiä Kipakan avoimesta heinäliiterin ovesta sisälle.
Sieltä hänet löydettiin vahingoittumattomana pyörää syleilemässä ison olkikuvon päältä.
Kun Nestori ilmestyi pihamaalle, syntyi yleinen ilo, nauru ja leikinlasku. Ja kun hän yritteli puolustella itseään, naurettiin ja veisteltiin hänelle päin naamaa, niin että piha kaikui.
Silloin Nestori suuttui. Hän tempasi kenenkään arvaamatta pyörän sitä juuri vajasta taluttavalta Kipakalta, polkaisi sen käyntiin, hyppäsi satulaan ja alkoi hyrrätä huimaa kyytiä pihamaalla. Ensin hän ohjasi päin pahimmin nauraa hehettelevää akkaparvea ja ahdisti sen Kipakan kyökkiin, niin että kintut vain vilahtelivat. Sitten hän ajoi ukot tikaportaille ja tallin ja aitan rapuille ja pojat kilpajuoksussa lankulle. Pihalle jäi vain nauraa hohottava Kipakka ja kummallisia kuvioita moottoroiva Nikkinen.
— Jos — hekekehe — — tahdot — hekekekeke heeh — — hiljentää, niin — — hekekekekek — — niin hekekhek — väännä vain — — hekekekek — — kekekee———käsimiä — hek —
Ja Nestori väänsi, mutta väärin päin. Sen sijaan että olisi vauhdissaan vaimentunut, ulahtikin pyörä kuin vesikauhuinen koira ja läksi rullaamaan niin riivatusti, ettei Nestorista näkynyt kuin vilahdus siellä täällä.
— Vedä keskuskammesta, vedä keskuskammesta! huusi kamalaa kyytiä kauhistunut Kipakka.
Ja Nestori veti ja sai pyörälle 120 kilometrin vauhdin. Pyörä pauhasi ja peuhasi, naputti ja koputti, suhutti ja tuputti kuin kappaleiksi aikoen ja päästeli pensiinikaasutupsauksia niin tiheään, että pihamaa oli kuin usvassa.
Pyörän satulassa silmät pelosta pyöreinä istua kehottava Nestori havaitsi pihamaan moiselle menon hurakalle kovin rajoitetuksi ja pyörsi laveampaa alaa antavalle kadulle. Siellä hän hieman rauhoittui ja ohjasi mahdollisimman vakavasti.
Hän ajaa vinhasi kaikki kaupunkimme kuusi katua ylös ja alas ainakin kymmeneen kertaan. Ettei sattuisi päälleajoa eikä onnettomuutta, huusi ja hoilasi hän jo kaukaa ihmisiä nähdessään:
— Ho-holoooo! Tulooo! Pyörä tuloooo!
Kuudennella kiehkerolla olivat kaikki kadut ihmisistä kuin nuollut. Ikkunat ja puotien ovet olivat täynnä suut auki ja silmät renkaina päitään vikkelästi käänteleviä kaupunkilaisia Nestorin vilahtaessa ohitse.
Mutta jos kadut olivatkin tyhjät ihmisistä, ei sentään koirista. Kaikki kaupunkimme kolmekymmentäkaksi koiraa kiitivät näet kielet pitkällä roikkuen ja koivet yhtenä vilinänä ulvoen, haukkuen ja häristen Nestorin jälestä. Pari lyhytjalkaisinta ja huonovauhtisinta jäi niistä läähättäen jälkeen ja Nestori ajoi ne seuraavalla kierroksellaan kumoon, pyörän kimmahtaessa korkealle ilmaan.
Kun yhä useampia koiria oli joutua pyörän jalkoihin, katsoi Nestori kaupungin kadut hieman turvattomiksi ja ohjasi maantielle.
Maantie kaupungistamme vie Oulua kohti. Viiden peninkulman päässä eroaa siitä kaaressa etelään toinen viiden peninkulman tie Kiuruvedelle ja sieltä kahden peninkulman tie kaupunkiimme.
Sittenkun oli päästy pahimmasta Nestori Nikkisen kaupungissamme aiheuttamasta pelästyksestä ja sekasorrosta ja kuultu eräältä hevosmieheltä, että Nestori oli nähty Oulun tiellä, alettiin puhelimitse ottaa selkoa, missä hän milloinkin oli menossa. Kaikki kynnelle kykenevät kaupunkilaisemme kokoontuivat puhelinkeskuksen edustalle, josta puhelinneitoset antoivat avaimesta ikkunasta tietoja kuin eräät sanomalehdet viime olympialaisten kisojen kulusta. Jännittävintä oli se, älyäisikö Nestori kääntyä tuolle toiselle tielle vai pyyhältäisikö kahdenkymmenen peninkulman päässä olevaan hänelle outoon Ouluun ja joutuisi siellä kukaties mille mahdottomille mereen tai lossipaikkaan päättyville maanteille.
Pyörää hän ei osaisi seisottaa kuin Luojan laupiaaksi ihmeeksi, niin vakuutti ja valitteli Kipakka, ja pensiiniä pyörässä riitti ainakin yhdeksäksi tunniksi 120 kilometrin vauhdilla, joka Nestorilla oli.
Kun oli joka paikkaan matkan varrelle ilmoitettu Nestorin kulusta, saatiin jo miltei samassa viiden peninkulman tiehaarasta tiedoitus puhelimella, että sivu se nyt viuhahti ja Kiuruvedelle se kiepahti, sitten Kiuruvedeltä ilmoitus, että täällä jo ohi solahti niin että pöly pelmahti ja että kohta se on siellä kaupungissa.
Sen kuultua kiipesivät kaupunkilaiset katupuihin ja lankuille ja rapuille ja — samassa kuuluikin jo maantieltä pakananmoinen papatus ja tuhutus ja Nestori tulla tupsahti pöly- ja pensiinipilvenä kaupunkiin, jossa hän kiersi kolmasti kadut ja karautti taas takaisin maantielle.
Taas pantiin puhelimet kilisemään kaikkialle matkan varrelle ja saatiin kuulla, että Nestori oli ajanut ensin viiden peninkulman taipaleella suuren karjan maantieltä suohon ja pelästyttänyt erään hevosmiehen kuormineen ojaan ja toisella taipaleen osalla ajanut kumoon kaksi koiraa ja — siinä hän jo taas hyrräsi kaupunkia kiertämässä.
Kolmannella kierroksella oli häneltä lennähtänyt hattu jonnekin matkan varteen, ja neljännellä hän oli juoksuttanut eräässä paikassa kuutta irtohevosta edellään puolisen kilometriä, kunnes hevoset vaahtoisina älysivät karata tiepuoleen ja metsään.
Viidenneltä kierrokseltaan kaupunkiimme palatessaan hän soitti jo tullessaan ja kaupungin katuja kahdesti kiehkeroon kiertäessään. Tottapa hän lienee tullut jotenkuten nykäisseeksi merkkitorvea ja älynnyt sen hälytyslaitteeksi.
Ihmiset alkoivat jo väsyä Nestorin lakkaamattomaan kierrosajoon ja läksivät kaduilta kotiinsa arvellen, että tottapahan se siitä kerran seisottuukin. Ja niin jätettiin Nestori oman onnensa varaan ja mentiin maata.
Mutta joka tunnin perästä kuuli kukin ikkunansa alta hirmuista hurinaa ja pärinää ja sen keskeltä korvissa huikeasti hujeltavaa:
— Huuuuup! Huuuuup! Huuuuup! Pa, pa, pa, pa. Hyrryn, hyrryn, hyrryn.
Sytkyt, sytkyt, sytkyt. Huuuuup! Huuuup!
Sinä yönä ei moni nukkunut rauhaisaa unta kaupungissamme. Ei vaikka peitteen kuinka korvilleen veti. Sillä joka tunti kuului aina herättävänä äänenä horroksiin vaipuneille:
Pa, pa, pa, pa — Huuuuup, huuuuup — hyrryn ryrrryn — sytkytsytkyt — huuuuiphuuup — —!
Tämä meno ja metakka loppui vasta aamuyöstä.
Joka tunti Nestorin merkinantoja kuulemaan tottunut korva odotti pari tuntia näitä siknaaleja turhaan.
Niitä ei enää kuulunut. Kaupunki vaipui siihen kesäiseen syvään hiljaisuuteen, joka on niin täydellinen, että kuulee, jos korvansa heristää, kuinka meidän katuruohomme kasvaa.
Kello puoli neljä aamulla kuuli Kipakka ulko-oveltaan vaimeata naputusta. Kun hän meni avaamaan, seisoi siellä Nestori Nikkinen.
Mutta minkälaisessa muodossa ja asussa! Hatutta ja hiukset ja kasvot harmaina pölystä, nutun toinen hiha roikkuen halkinaisena paljaasta kyynäspäästä alaskäsin, toinen housunlahje haljenneena ja koko puku pölyssä ja liassa, koneöljyssä ja lätäköiden ravassa ja mies tuoksuen pensiiniltä kuin kymmenen litran kanisteri.
Kakisteltuaan ja ryiskeltyään kymmenisen minuuttia Nestori sai sanotuksi:
— Jjjjosss sssisinulla sasattuu olemaan ryryryypyllinen kokokonjakkia jajaja sasasavukkeita, niniin a-a-a-anna Jujuj-jumalan nininimessä heheheti.
Kipakka kehoitti häntä tulemaan sisään ja istumaan ja ryyppäämään ja tupakoimaan, mutta Nestori viittasi vain murheellisesti kädellään ja sanoi:
— Mimiminua ei nynynyt oikein i-i-istuta.
Saatuaan siihen rappusten eteen seisoville jaloilleen kolme kookasta pikaria konjakkia ja savukkeen suuhunsa hän ilmoitti:
— Se on hyvä pyörä ja mainio menijä. Voit sanoa sen jokaiselle. Mutta elä kutsu enää minua sitä muille mallaamaan.
Heitettyään polttamansa savukkeen pätkän pois hän lisäsi:
— Minua tinkii nälättämään ja nukuttamaan. Hyvää yötä.
Portilta hän vielä pyörähti pihaan päin ja huomautti:
— Olin unohtaa sanoa, että rakkineesi on Heiskalan isossa hiekkahaudassa, kahdeksan kilometriä Ouluun käsin, jonne se seisahtui. Voit käydä sen sieltä hakemassa. Minä en halua enää koko pörriäistä nähdäkään.
Siitä saakka on Nestori Nikkinen periaatteellisista syistä vihannut kaikkea, mitä moottoriksi mainitaankaan.
Ja kun joskus tulee puhe moottoripyöristä, lähtee hän heti semmoisista seuroista pois.