VIIDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
Iltaisella, Huhtikuun 8 päivänä, oli herttua kutsunut kirjastoonsa valtionvalvojan, valtiokanslerin, presidentin paroni Kurckin, paroni Reuterholm'in ja oikeuskansleri Loden. Pöydällä oli paksuja, kirjoitettuja paperikääryjä, ja laskien kätensä yhdelle niistä, lausui herttua-hallitsija:
— Onnellisen sattuman kautta, jota en rohjennut toivoakaan, olen saanut käsiini ne asiakirjat, jotka todistavat paroni Armfelt'in rikoksellisen osallisuuden siihen kapinaliittoon, jolla on tarkoitettu hallituksen kumoamista ja valtakunnan asettamista vieraan vallan hoidonalaiseksi.
— Kas tässä, hyvät herrat, — jatkoi herttua, — lukekaa itse nämät kirjeet Armfelt'ilta, Ehrenström'iltä ja neiti Rudenschöld'iltä… salakirjainten selitys on kaikeksi onneksi löydetty; mitä ennen vaan epäiltiin, on nyt näytetty todeksi, ja maamme on temmattu vaarasta, joka täydellä todella on sen turvallisuutta uhannut.
Herttua vaikeni, ja noiden lukevien herrojen kasvot ilmaisivat mitä suurinta hämmästystä sekä velvollista mielikarvautta valtiorikoksesta, jonka johtajana selvästi todistettiin olleen paroni Armfelt, Ruotsin ministeri Italiassa ja joka monen sadan penikulman päästä oli pitänyt kädessänsä sen vehkeilyn ohjat, jonka surulliset seuraukset nyt niin raskaasti tulivat sattumaan siihen osallisiin.
— Neiti Rudenschöld on täällä kaiken toimittaja ja alkuunpanija, — keskeytti Reuterholm loistavin silmin, eikä laisinkaan koettaen salata kostonhimoansa, joka ei sallinut hänen koskaan suoda anteeksi tuolle ihanalle naiselle sitä vaikutusmahtia, jota hänellä herttuaan nähden oli, mahtia, joka olisi voinut tulla niin vaaralliseksi Renterholm'ille itsellensä; — hän on juonillansa houkutellut mitä rehellisimpiäkin miehiä salaliittoon, — jatkoi hän, miehiä sellaisia kuin esim. meidän nuoren kuninkaamme opettajan, kreivi Gyldenstolpen. Hän on mitä viekoittelevin nainen, — paroni Reuterholm'in silmäykset olivat vakavasti luotuina himmenemättömällä loistolla herttuaan, lisätessänsä: — nainen, jonka mielestä ei mikään ole pyhää ja joka terävällä sekä purevalla kielellänsä ryhtyy kaikkeen, — jatkoi Reuterholm, selaillen neiti Rudenschöld'in monia sekä tiheään kirjoitettuja kirjeitä — jotka tekivät pilaa ja ivasivat kaikkia, jotka tarkoittavat hänen parastansa… niin, hän on vähintänsäkin sanottu, vaarallinen ja hän ansaitsee todellakin sen ankaran rangaistuksen, johon laki tulee hänet tuomitsemaan.
— Niin, niin, lausui herttua kiivaudella; sitte käski hän valtion valvojaa seuraavana päivänä kutsumaan ko'olle Svean hovioikeuden, jotta tutkinto voisi heti alkaa.
Kaikki vetäytyivät nyt pois, paitsi Reuterholm, joka jäi yksinänsä herttuan luokse.
— Sinua, ystäväiseni tulee minun kiittää näistä tärkeistä papereista, jotka ovat opettaneet minua täydellisesti ottamaan selvää tuon rikoksellisen naisen vehkeistä, — lausui herttua, joka sytyttäen tupakkapiippunsa nyt kääntyi suosikkiinsa, ja puhaltaen suustansa paksuja savuja lisäsi hän: — nämät paperit ovat tosin maksaneet suuria summia, mutta sitä minä en kadu…
— Niin, sellaisen herran, kuin Armfelt'in jälillä pysyminen ei ollut mikään helppo asia, mutta ilman Ruotsin Romassa olevaa konsulia, Piranesia, en olisi voinut mitään saada aikaan. Sitä suurta palvelusta, jonka hän on tehnyt meille… minä tarkoita Ruotsille, tulisi teidän kuninkaallisen korkeutenne kuninkaallisesti palkitakin.
— Mitähän sanot isosta hohtokivillä varustetusta sormuksesta, jossa on kuninkaan muotokuva, ja Pohjantähden ritarin merkistä sekä kohteliaasta kirjeestä kaikki kuninkaan nimessä!
— Niin, ne ovat hyvät; mutta minä haluaisin vielä lisätä jotakin…
— Puhu, ystäväiseni, puhu!
— Ennenkuin esittelen mitään, tahtoisin muutamalla sanalla koskettaa Piranesin käytöstä tässä vaikeassa asiassa. Tarkoin tuntien Italiassa vallitsevan vakoilemisen, pääsi hän Armfelt'in jälille; tämän kirjeenvaihdosta Venäjän kanssa ja milt'ei yksinomaisesta seurustelemisesta venäläisten tahi niiden kanssa, jotka olivat tunnetut Ranskan vihollisiksi, vieläpä tämän pienimmistäkin hankkeista sekä salaisimmista puheistakin kuin myöskin tuosta "Katsahduksesta Kustaa III:nen historiaan," tahi, oikeammin sanottu häväistyskirjoituksesta teidän kuninkaallista korkeuttanne vastaan, niin, kaikesta tästä kertoi minulle Piranesi jo varhemmin. Mutta eipä siinä kylläksi; meidän milt'ei jo epäillessä noiden salakirjainten selityksen saamisesta, käsitimme sen Piranesilta, — paroni Palmqvistin ei onnistunut saada kouriinsa Armfelt'ia eikä hänen paperejansa; asia olisi ollut menetetty, jos ei Piranesi olisi oivaltanut lahjoa erästä palvelijaa, joka oli ollut Armfelt'in apuna kaivamassa erääsen puutarhaan sitä lipasta, jossa hän tallenteli kirjeitänsä ja muita paperejansa. Nämät tärkeät asiakirjat ovat nyt teidän kuninkaallisen korkeutenne pöydällä, ja tutkimusta voi jatkaa… koettakoon Armfelt päästä pakoonkin; mutta tuomion tuottamaa häpeätä hän ei kuitenkaan voi paeta!
— Niin, sinä olet oikeassa, me olemme todellakin Piranesille sangen suuressa kiitollisuuden velassa.
— Hän on minun ystäväni, — paroni Reuterholm pani päänsä pystyyn; minkä kunnioituksen hän täten osoitti tuolle Ruotsin konsulille, tunsi hyvin tuo ylpein ja korskein Ruotsin aatelisista, — ja minun ystävänäni soisin häntä palkittavankin. Esittelen hänet siis Ruotsin ministeriksi roomalaisessa hovissa, kolmentuhannen scudin vuotuisella palkalla sekä elinkautisella eläkerahalla.
Herttua puhalsi paksun savupilven suustansa, samalla kertaa kuin siinä silmäyksessä, jonka hän loi suosikkiinsa, oli milt'ei hämmästyksen kummastelemista.
— Ministeriksikö — kertoi hallitsija epäillen, — se ei käyne laatuun… noh, niin, mielelläni minun puolestani! lisäsi hän äkkiä ja sävyisästi mukiin menemällä, huomatessaan suosikkinsa rypistyneet kulmakarvat ja synkän katsannon.
— Teidän, armollinen herrani, tahdon täyttäminen tulee minusta olemaan hauskaa, — lausui paroni Reuterholm pienellä päännyökkäyksellä, mutta alkakaamme nyt ottaa selkoa näistä kirjeistä.
Seuraavana, huhtikuun 4 päivänä, kokoontui neuvosto uudestansa. Kuningas vietiin hallitsijan työhuoneesen, joka sijaitsi sen huoneen vieressä, jossa neuvottelua pidettiin. Hallitsija antoi nyt hänelle tiedon kaikesta, näyttäen hänelle niitä papereja, joita he olivat saaneet ilmi, sekä lausui hänelle, mikä kohtalo hänen opettajaansa, kreivi Gyldenstolpea, odotti.
— Se tullee olemaan mitä kauhein, — lisäsi hallitsija, — kuten teidän majesteettinne helposti voi huomata, ja minä kysyn siis, tahtooko teidän majesteettinne Gyldenstolpea tuomittavaksi lain koko ankaruudella, vai pitäisikö häntä kohdella sillä lempeydellä, jonka pidän, hänen ikäänsä ja asemaansa teidän majesteettinne luona nähden, soveliaana.
Kustaa Aadolf, vaikka vielä lapsi, käyttäytyi kuitenkin sangen järkevästi. Hän lausui tuskin sanaakaan, vaan jätti setänsä toimitettavaksi milt'ei kaiken, mitä tämä piti hyödyllisenä ja tarpeellisena; kuitenkin lisäsi hän aina pitävänsä parempana lempeyttä, mikäli se oli sopusoinnussa oikeuden kanssa, etenkin kun kysymys oli kreivi Gyldenstolpen arvoisesta henkilöstä, joka jo kauan oli nauttinut sekä kuninkaan isän että hänenkin ystävyyttänsä.
Vähän tämän jälkeen vietiin kuningas neuvottelusaliin, jossa hänelle ilmoitettiin koko salaliitto.
Tyyneydellä ja näyttämättä tyytyväisyyden tahi tyytymättömyyden merkkiäkään kuulteli hän, mitä hänelle ilmoitettiin; sitte noudatti hän herttuan kehoitusta palajamaan työhuoneesen, jott'ei hänen tarvitsisi vastenmielisesti olla todistajana entisen opettajansa nöyrytykseen ja rangaistukseen. Heti tämän jälkeen tuotiin kreivi Gyldenstolpe sisään, ja hänelle luettua Armfelt'in kirjeen, tunnusti hän itsensä syylliseksi ja tuskin koki puolustaakaan itseänsä. Tuo vanha mies sai sitte nuhteita herttualta, joka samalla julisti Gyldenstolpen virkansa menettäneeksi sekä kielletyksi enään oleskelemasta Tukholmassa ja että hänet armosta ynnä laupeudesta vapautettaisiin muusta kanteesta rikokseensa syyllisenä. Gyldenstolpe kumarsi ja pyysi, liikutettuna tästä hänelle osoitetusta, suuresta ja ansaitsemattomasta armosta, saada suudella herttuan kättä, joka hänelle sallittiin ja jonka tehtyä hän meni pois. Sitte kutsuttiin kuningas jälleen huoneesen, jolloin korkealla äänellä julkiluettiin hänen herttuan nimessä annettu käskynsä Svean hovioikeudelle viivyttelemättä ryhtymään ja joutuin antamaan tuomionsa kysymyksessä olevassa valtiorikoksessa, huolimatta paroni Armfelt'ia koskevasta manausajasta, jonka ohessa Armfelt itse olisi tuomittava, niin pian kuin mainittu aika olisi kulunut, vaikk'ei hän olisikaan saapuvilla. Tämä kuninkaan käsky sekä Armfeltin paperit jätettiin nyt valtion valvojan käteen, jonka tehtyä neuvosto hajosi.