KASTE.
Kun Skrolyckan pikku tyttö vietiin pappilaan kastettavaksi, käyttäytyi
Janne, hänen isänsä, niin tyhmästi, että hän oli saada nuhteita
Katrinalta sekä kummeilta.
Fallan Erikin emännän oli määrä olla sylikummina. Hän ajoi pappilaan pikku tyttö sylissään, ja Fallan Erik itse astui rattaiden rinnalla ohjaten hevosta. Ensimäisellä taipaleellahan, aina Duvnäsin tehtaalle saakka, oli tie niin huonoa, että sitä tuskin saattoi tieksi sanoa, ja Fallan Erik tahtoi olla varovainen, koska hänellä oli kastamaton lapsi rattaillaan.
Skrolyckan Janne oli seisonut vieressä ja katsellut heidän lähtöään. Hän oli itse kantanut lapsen tuvasta, eikä kukaan tiennyt sen paremmin kuin hän, miten kelpo väen huostaan hän jätti lapsensa. Hän tiesi, että Fallan Erik oli yhtä luotettava ajomiehenä kuin kaikessa muussakin, ja Fallan muori, hän oli synnyttänyt ja hoitanut seitsemän lasta, niin että Janne saattoi olla täysin huoleton.
Mutta kun he olivat lähteneet ja Janne oli jälleen alkanut kaivaa ojaa Fallan Erikin kesannolla, valtasi hänet hirveä tuska. Mitäs jos Fallan Erikin hevonen pillastuisi, tai jos pappi pudottaisi lapsen ottaessaan sen vastaan sylikummilta, tai jos Fallan emäntä käärisi liian monta huivia pikku tytön ympärille, niin että hän heidän pappilaan saapuessaan olisi tukehtunut!
Janne sanoi itselleen, että oli aivan väärin kiusata itseään tuollaisilla huolilla, kun Fallan Erik ja hänen vaimonsa olivat kummeina. Mutta levottomuus ei vain ottanut hävitäkseen. Ja miten olikaan, niin hän laski kädestään lapion ja läksi astumaan pappilaan aivan sellaisenaan kuin hän oli. Hän kulki oikotietä myöten vaaran yli ja riensi niin kovasti, että kun Fallan Erik ajoi pappilan pihalle, niin osuivat hänen silmänsä kaikkein ensinnä Janne Anderssoniin.
Ei ole lainkaan sopivaa, että isä tai äiti on läsnä lasta kastettaessa, ja Janne huomasi heti, että Fallan väki pani pahakseen sen, että hän oli juossut pappilaan. Erik ei kutsunut häntä auttamaan hevosta, vaan riisui sen itse valjaista, ja Fallan emäntä nosti lapsen käsivarrelleen ja sanaakaan sanomatta Jannelle nousi mäkeä, ylös pappilan keittiöön.
Kun kummit eivät olleet hänestä tietävinään, ei hän uskaltanut lähestyä heitä. Mutta hän kuuli heikkoa vikinää kääröstä, naapurin emännän astuessa hänen ohitseen, ja siitä hän ainakin sai tietää, ettei lapsi ollut tiellä tukehtunut.
Omastakin mielestään hän käyttäytyi tyhmästi, kun ei palannut heti kotiin, mutta nyt hän oli aivan varma siitä, että pappi pudottaisi lapsen maahan, ja siksi hänen pakostakin täytyi jäädä.
Hetken aikaa hän odotti pihalla, sitten hän läksi asuinrakennusta kohti ja astui eteiseen.
Ei mitään sen sopimattomampaa voi tapahtua, kuin että isä seuraa mukana pappilaan, varsinkin kun kummeina on sellainen pariskunta kuin Fallan Erik ja hänen emäntänsä. Ja kun papin virkahuoneen ovi avautui ja Skrolyckan Janne Andersson huonoissa työvaatteissansa työntäytyi hiljaa sisään heti sen jälkeen kun pappi oli alkanut toimituksen, niin ettei ollut mitään mahdollisuutta ajaa tulijaa ulos, niin päättivät molemmat kummit, että hän, heti heidän päästyään kotiin, saisi kuulla, miten typerästi hän oli käyttäytynyt.
Kastetoimitus meni tavallista menoaan ilman vähintäkään onnettomuuden uhkaa, eikä Janne Andersson voinut millään puolustaa tunkeilevaisuuttaan. Juuri ennenkuin toimitus oli loppunut hän avasi taas oven ja työntäytyi hiljaa eteiseen. Olihan hän nähnyt, että kaikki kävi hyvin ja onnellisesti hänen avuttaankin.
Hetken kuluttua tulivat Fallan Erik ja hänen vaimonsa myöskin eteiseen. Heidän piti mennä keittiön puolelle, jossa Fallan emäntä oli riisunut lapsen yltä kaikki liiat peitteet.
Fallan Erik astui edeltä ja avasi keittiönoven vaimolle, mutta samassa kun hän sen teki, hyökkäsi kaksi kissanpoikasta eteiseen kierien Fallan emännän jaloissa, jotta hän oli kompastua niihin ja kaatua kumoon. Hän ennätti parhaiksi ajatella: »Nyt minä menen lapsineni kumoon, ja lapsi lyö itsensä kuoliaaksi ja minä tulen elinajakseni onnettomaksi», kun samassa vahva käsi tarttui häneen ja esti häntä kaatumasta.
Ja kun hän katsoi ympärilleen, huomasi hän, että Skrolyckan Janne Andersson oli kiiruhtanut hänen avukseen, sillä hän oli jäänyt seisomaan eteiseen, aivan kuin hän olisi tiennyt, että häntä täällä tultaisiin tarvitsemaan.
Ennenkuin emäntä ennätti tointua ja sanoa hänelle mitään, oli Janne kadonnut. Ja kun hän miehineen ajoi kotiin, oli Janne jälleen kesannolla ojaa kaivamassa.
Mutta Fallan Erik ei, enempää kuin hänen vaimonsakaan, sanallakaan moittinut Jannea huonosta käytöksestä. Sen sijaan Fallan emäntä kutsui hänet sisään kahville, niin savisena ja likaisena kuin hän oli työskenneltyään syksyn hapattamalla kesannolla.