SYNTYMÄPÄIVÄ.
Sinä päivänä, jolloin pikku tyttö täytti vuotensa, kaivoi Janne, hänen isänsä, ojaa Fallan Erikin kesannolla.
Hän koetti muistuttaa mieleensä entisiä aikoja, jolloin hänellä ei ollut ketään, jota ajatella työskennellessään pellolla, jolloin hänellä ei vielä ollut sykkivää sydäntä rinnassaan, jolloin hän ei ikävöinyt mitään eikä koskaan ollut levottomalla mielellä.
»Kummallista, että ihminen voi sillä lailla elää!» sanoi hän halveksien itseänsä.
»Niin», jatkoi hän, »siitä yksin kaikki riippuu. Jos olisin rikas niinkuin Fallan Erik tai voimakas niinkuin Börje, joka luo ojaa viereisellä pellolla, niin ei se olisi minkään arvoista verrattuna sykkivään sydämeen.»
Hän vilkaisi toveriinsa, joka oli tavattoman vahva mies ja teki melkein kaksi sen vertaa työtä kuin hän. Samassa hän tuli huomanneeksi, ettei Börje tänään ollutkaan saanut niin pitkältä ojaa luoduksi kuin tavallisesti.
He tekivät työtä urakalla. Börje otti aina enemmän työtä tehdäkseen kuin Janne, ja sittenkin hän melkein aina sai työnsä valmiiksi miltei yhteen aikaan kuin hänkin. Mutta tänään Börjen työ oli sujunut hitaasti. Hän ei pysynyt Jannen rinnalla, vaan oli jäänyt pitkälle jälkeen.
Mutta Janne olikin tehnyt työtä oikein voimainsa takaa, jotta hän pian pääsisi kotiin pikku tyttönsä luo. Tänään hän ikävöi häntä vielä tavallista enemmän. Tyttö oli iltauninen, ja jollei Janne pitänyt kiirettä, niin voisi sattua, että tyttö hänen kotiin tullessaan olisi jo yöpuulla.
Kun Janne oli saanut työnsä valmiiksi, näki hän, että Börjen urakka oli tuskin puolitiessä. Sellaista ei ollut tapahtunut kaikkina niinä vuosina, jolloin he olivat työskennelleet yhdessä, ja Janne hämmästyi siinä määrin, että hän astui Börjen luo.
Börje seisoi ojassa ja ponnisteli turpeen kimpussa. Hän oli astunut jalkansa lasisiruun ja saanut syvän haavan jalkapohjaan. Jalka ei sietänyt saapasta, ja helppohan on ymmärtää, miten kurjaa oli painaa haavoittuneella jalalla lapiota maahan.
»Etkö sinä jo lopeta?» kysyi Skrolyckan Janne.
»Minun täytyy saada työ tänään valmiiksi», vastasi toinen. »En saa viljaa Fallan Erikillä, ennenkuin urakkatyö on suoritettu. Jauhot ovat meiltä lopussa.»
»No, hyvästi sitten täksi päivää!» sanoi Janne.
Börje ei vastannut. Hän oli niin väsynyt, ettei hän edes jaksanut toivottaa hyvää yötä Skrolyckan Janne astui pellon pientareelle, mutta pysähtyikin siihen. »Mitäpä hyötyä siitä on pikku tytölle, jos tulet kotiin hänen syntymäpäiväkseen?» tuumi hän mielessään. »Hänen on yhtä hyvä siltä. Mutta Börjellä on seitsemän lasta kotona eikä ruokaa heille. Sällitkö heidän nähdä nälkää, jotta itse pääsisit kotiin leikkimään Klara Gullan kanssa?»
Hän alkoi tehdä työtä Börjen rinnalla, mutta hän oli jo ennestään väsynyt, ja siksi työ ei sujunut nopeasti. Oli jo melkein pimeä, ennenkun he olivat valmiit.
»Nyt Klara Gulla on jo aikoja nukkunut», tuumi Janne, kun hän vihdoin heitti viimeisen lapiollisen maata.
»Hyvää yötä täksi päivää», huusi hän Börjelle toistamiseen.
»Hyvää yötä», sanoi Börje, »ja kiitoksia avusta! Nyt minä käyn heti ottamassa rukiini. Toisen kerran minä autan sinua, siitä voit olla varma!»
»En minä maksua halua. Hyvää yötä vaan!»
»Etkö sinä halua palkkaa siitä, että autoit minua? Mikä sinun sitten on, kun olet niin jalomielinen?»
»Niin, katsos .. . tänään on tytön syntymäpäivä.»
»Ja siksikö sinä autat minua?»
»Niin, siksi, mutta myös toisesta syystä. Niin, hyvää yötä!»
Hän läksi nopeasti, voidakseen vastustaa kiusaustaan ilmaista sitä toistakin syytä. Sanat polttivat jo hänen huulillansa: »Ei ole vain Klara Gullan, vaan myöskin minun sydämeni syntymäpäivä.»
Mutta onneksi hän ei tullut sitä sanoneeksi, sillä varmaan Börje olisi luullut hänen kadottaneen järkensä.