LXXX LUKU.
Uudet kovat säännöt tekivät elämän meille yhä yksitoikkoisemmaksi. Vuodet 1824, 1825, 1826, 1827, mihin lienevätkin ne kaikki meiltä kuluneet? Kielletty oli meidän enää lukea kirjojamme, johon kuvernööri oli toistaiseksi antanut luvan. Vankihuoneesta tuli todellinen hauta, jossa kumminkaan ei haudan rauhaa meille sallittu. Kuukausittain, milloin minäkin päivänä, tuli kovaa tarkastusta pitämään poliisitirehtori apulaisensa ja vahtien kanssa. Meidät riisuttiin alastomiksi, tarkasteltiin jokaista saumaa vaatteissamme, koska peljättiin, että niissä piileisi joku paperilehti tahi muuta; vuoteillamme olevat olkisäkitkin ratkottiin ompeluksista katselmusta varten. Vaikk'ei mitään salaista tullut ilmi, niin tässä äkki-arvaamattomassa ja vihantapaisessa menettelyssä, jota uudistettiin loppumattomiin asti, oli jotakin ärsyttävää, joka aina tuotti minulle kuumetta.
Edelliset vuodet, jotka olivat tuntuneet niin onnettomilta, niitä minä nyt ajattelin kaipauksella, niinkuin mennyttä suloista aikaa. Missä olivat nyt ne tuntikaudet, jolloin istuin raamatun ja Homeron lukemiseen vaipuneena? Lukemalla Homeroa alkukielellä, oli vähäinen Kreikan kielen taitoni lisääntynyt, ja tämä kieli oli käynyt minulle ylen rakkaaksi. Mikä kaipaus, ett'en saanut tätä opinharjoitusta jatkaa! Dante, Petrarca, Shakespeare, Byron, Walter Scott, Schiller, Goethe, ynnä monta muuta ystävää, olivat minulta pois temmatut. Niiden joukkoon on luettava myös muutamia kristillisen viisauden kirjoja, niinkuin Bourdaloue, Pascal, Kristuksen seuraaminen, Filotea, j.n.e. Ken niitä kirjoja ahdasmielisesti ja säälimättömäsi! arvostellen lukee, hänpä on hyvillään jok'ainoasta mahdollisesta hyvän aistin puutteesta tahi paikkaansa pitämättömästä ajatuksesta ja viskaa niitä nurkkaan eikä sen ko'ommin aukaise. Mutta vilpittä luettuina, nämät kirjat tarjoovat ylevää ravintoa sekä sydämelle että järjelle, ja niissä huomataan mitä syvintä filosofiiaa.
Muutamia tällaisia uskonnon kirjoja lähetettiin meille sittemmin lahjaksi keisarin puolesta, mutta muunlaiset kirjalliset tuotteet jyrkästi kiellettiin meiltä.
Mainitun kirjalahjan hankki meille vuonna 1825 dalmatialainen rippi-isä Pater Stefan Paulovich, joka lähetettiin tänne Wienistä ja kaksi vuotta myöhemmin nimitettiin Cattaron piispaksi. Häntä on meidän kiittäminen siitäkin, että vihdoin pääsimme Jumalanpalvelukseen osalliseksi, jota sitä ennen aina oli meiltä kielletty, syystä, kuten sanottiin, ett'ei meitä sopinut viedä kirkkoon ja samalla ryhmittää meitä kaksittain erilleen muista, niinkuin oli käsketty.
Tämmöinen eroittaminen kun oli mahdoton, niin saimme sinne mennä kolmessa eri ryhmässä; yksi urkuparvelle, toinen alas kirkkoon sen alle, niin ett'ei se tullut näkyviin, ja kolmas sivukappeliin, josta ristikon kautta voi nähdä kirkon sisään.
Maroncell'ille ja minulle pantiin kumppaliksi kuusi vankia, joiden tuomiot olivat langenneet ennen meidän tuomioitamme, mutta ankara kielto esti eri paristoja puhuttelemasta toisiansa. Kaksi heistä oli ollut naapureitani Venezian Lyijykamareissa. Vahdit saattoivat meidät määrättyihin paikkoihin ja messun jälkeen takaisin itsekunkin parin kammioon. Messun piti eräs Kapusiini-munkki. Tämä hyvä mies lopetti aina toimituksensa rukoilemalla meille vapautta, ja sitä tehdessään hänen äänensä värähti liikutuksesta. Kun hän läksi pois alttarilta, niin hän loi säälivän silmäyksen kuhunkin vankiryhmään, ja rukoillen hän nyykäytti surumielin päätänsä.