NELJÄSTOISTA LUKU.

Tänä syksynä valittiin eräs mr. W. G. Harding Marionista, Ohiosta, Yhdysvaltain presidentiksi, mutta Zenith oli vähemmän kiinnostunut kansalliseen vaalikamppailuun kuin omiin vaaleihinsa. Seneca Doane oli, siitä huolimatta, että hän oli asianajaja ja yliopistosivistyksen saanut, asetettu ehdokkaaksi Zenithin pormestarinvirkaan levottomuutta herättävän työläisohjelman nojalla. Häntä vastustaakseen asettivat kansanvaltalaiset ja tasavaltalaiset yhteisen ehdokkaan, Lucas Proutin, patjatehtailijan, jolla oli nuhteeton tervejärkisyyden maine. Mr. Proutia kannattivat pankit, Kauppiasyhdistys, kaikki säädylliset sanomalehdet ja George F. Babbitt.

Babbitt oli Floral Heightsin piiriesimies, mutta tämä piiri oli luotettava, ja hän kaipasi tuimempia taisteluita. Hänen puheensa vuosikokouksessa oli hankkinut hänelle kaunopuheisuuden orastavan maineen, minkä vuoksi tasavaltais-kansanvaltainen Keskuskomitea lähetti hänet seitsemänteen vaalipiiriin Etelä-Zenithiin puhumaan pienille kuulijakunnille työmiehiä ja konttorihenkilöitä ja naisia, jotka eivät tienneet, mitä tekisivät uudella äänioikeudellaan. Hän saavutti kuuluisuuden, jota kesti viikkokausia. Silloin tällöin oli joku reportteri läsnä jossakin hänen kokouksistaan, ja nimikkeet (vaikkeivät olleet erikoisen suuria) kertoivat, että George F. Babbitt oli puhunut väkijoukolle suosiohuutojen kaikuessa ja etevät liikemiehet olivat osoittaneet Doanen kataluuden. Kerran oli Advocate-lehden kuvallisessa sunnuntailiitteessä Babbittin ja kymmenkunnan muun liikemiehen kuvat, ja niiden yllä nimike: »Zenithin raha- ja liikemiespiirien johtajat, jotka kannattavat Proutia.»

Hän ansaitsi maineensa. Hänellä oli uskoa; hän oli vakuutettu että jos Lincoln olisi elänyt, niin hän olisi agiteerannut mr. W. G. Hardingin hyväksi — ellei olisi tullut Zenithiin ja agiteerannut Lucas Proutin hyväksi. Hän ei hämmentänyt kuulijoitansa joutavalla kuurnimisella. Prout edusti rehellistä ahkeruutta, Seneca Doane edusti nurkuvaa laiskuutta, ja oli vain valittava. Leveäharteisena ja lujaäänisenä oli hän ilmetty Oikeauskoinen liikemies, ja, harvinaisinta kaikista, hän piti tosiaan kansasta. Hän piti melkein tavallisista työmiehistäkin. Hän toivoi, että he olisivat hyvin palkatuita ja kykenisivät maksamaan hyvän vuokran — vaikka tietenkään he eivät saaneet ehkäistä osakkeenomistajain kohtuullista voittoa. Tämä jalo katsomuskanta ja se korkea tunnelma, jonka keksintö, että hän oli syntynyt puhujaksi, antoi hänelle, tekivät hänet suosituksi kuulijain keskuudessa, hän oli hyvin haluttu koko vaalitaistelun aikana, hyvin tunnettu ei vain seitsemännessä ja kahdeksannessa vaalipiirissä, vaan vielä muutamissa osissa kuudettatoistakin.

Sulloutuneina hänen autoonsa he ajoivat Turnverein Halliin Etelä-Zenithiin — Babbitt, hänen vaimonsa, Verona, Ted, ja Paul ja Zilla Riesling. Sali sijaitsi erään leikkelepuodin yläpuolella kadun varrella, joka jytisi raitiovaunujen kolinaa ja tuoksui sipulilta ja bensiiniltä ja paistokalalta. Uusi tunne Babbittin arvosta täytti heidät kaikki, Babbitt mukaan luettuna.

»Minä en käsitä, kuinka sinä jaksat puhua kolmelle yleisölle yhtenä iltana. Ei minulla olisi sitä voimaa», sanoi Paul, ja Ted äännähti Veronalle: »Ukko osaa tosiaan liukastella noita härkäpäitä!»

Miehiä, yllään mustat satiinipaidat, vastapestyjä, vaikka silmien alla vielä oli jäljellä likainen varjoviiru, seisoi odottamassa saliin johtavilla leveillä portailla. Babbittin seura raivasi itselleen kohteliaasti heidän keskitseen tien valkeaksirapattuun huoneeseen, jonka perällä oli lava ja siinä punainen plyyshivaltaistuin ja vedensiniseksi maalattu honka-alttari, jota joka ilta käyttivät lukemattomien veljeskuntien suurmestarit ja ylimmät arvonhaltijat. Sali oli täysi. Kun Babbitt tungeksi oven luona seisovien keskitse, kuuli hän hivelevää hyväksymishyminää: »Se on hän!» Puheenjohtaja riensi vastaan keskikäytävää pitkin ja sanoi vaikuttavasti: »Puhuja? Kaikki on kunnossa, sir! Hm — niin — mikä olikaan nimi, sir?»

Sitten liukui Babbitt kaunopuheisuuden merelle:

»Kuudennentoista vaalipiirin herrat ja naiset, on eräs, joka ei voi olla mukanamme täällä tänä iltana, mies, jonka uljas troijalainen rohkeus on aivan yksinäistä valtiollisella kiistakentällä — minä tarkoitan johtajaamme, kunnianarvoisaa Lucas Proutia, kaupungin värien kantajaa. Kun hän ei ole täällä, niin toivon, että koetatte suvaita minua, jos minä, ystävänä ja naapurina, miehenä, joka olen ylpeä siitä, että minulla on teidän kanssanne yhteinen etu saada olla Zenithin suuren kaupungin kansalainen, sanon teille yksinkertaisesti, rehellisesti ja vilpittömästi, miltä kiistakysymykset tässä vaalitaistelussa yksinkertaisesta liikemiehestä — miehestä, joka, kasvaneena köyhyyden ja ruumiillisen työn siunauksessa, ei kuitenkaan koskaan, silloinkaan kun kohtalo tuomitsi hänet istumaan pulpetin ääressä, ole unohtanut miltä tuntuu olla ylhäällä kello puoli kuusi ja tehtaan luona, vanha ruoka-astia kovenneessa kourassa, kun pilli puhalsi kello seitsemää, paitsi kun omistaja keljuili itselleen kymmenen minuuttia ja puhallutti aikaisemmin! (Naurua.) Tullakseni nyt tärkeisiin ja perustaviin kiistakysymyksiin tässä taistelussa, niin on se suuri erehdys, jota ihan nurinpäisesti esittää Seneca Doane — —»

Muutamat työmiehet nauroivat ivallisesti — nuoret kyynilliset työmiehet, enimmäkseen ulkomaalaisia, juutalaisia, ruotsalaisia, irlantilaisia, italialaisia — mutta vanhemmat miehet, kärsivälliset, värittömät, kumarat puusepät ja mekaanikot, huusivat suosiota, ja kun hän vähitellen tuli kaskuunsa Lincolnista, olivat heidän silmänsä kosteat.

Vaatimattomasti ja kiirehtien riensi hän ulos salista maireisen kättentaputusrätinän jälkeen ja ajoi kolmanteen puhepaikkaansa tänä iltana. »Ted, ehkäpä sinä ajat», sanoi hän. »Minä tunnen itseni ikäänkuin hiukan raukeaksi tämän vuodatuksen jälkeen. No, Paul, miten se meni? Sainko minä ne mukaani?»

»Mainiosti! Maanmainiosti! Se oli uhkapontevaa!»

Mrs. Babbitt sanoi, ihailua äänessään: »Voi, se oli ihanaa! Niin selvää ja kiintoisaa ja niin hyviä aatteita. Kun minä kuulen sinun pitävän puhetta, niin ymmärrän, etten ole käsittänyt, kuinka syvällisesti sinä ajattelet ja kuinka tavaton äly ja puhujataito sinulla on. Yksinkertaisesti — — — suurenmoista!»

Mutta Verona oli häiritsevä. »Pappa», leukaili hän, »mistä sinä voit tietää, että valtionliikkeen ja niin edespäin ja niin edespäin, aina täytyy epäonnistua?»

Mrs. Babbitt oikaisi häntä: »Rona, minun mielestäni sinun pitäisi nähdä ja käsittää, että kun sinun pappasi on ihan näännyksissä puheiden pitämisestä, niin ei se ole oikea hetki odottaa, että hän rupeaisi selittämään noita sotkuisia asioita. Minä olen varma siitä, että kun hän levännyt, hän mielellään selittää ne sinulle. Ollaan nyt vain kaikki hiljaa ja annetaan papalle tilaisuutta miettiä seuraavaa puhettaan. Ajatelkaahan! Juuri nyt kokoontuvat ne Makkabealais-temppeliin ja odottavat meitä!»

Mr. Lucas Prout ja terve liike-elämä voittivat mr. Seneca Doanen ja luokkavallan, ja Zenith oli taas pelastettu. Babbittille tarjottiin erinäisiä alempia paikkoja annettavaksi köyhille sukulaisille, mutta hän halusi mieluummin saada ennakolta tietoa kivettyjen liikenneväylien laajentamisesta, ja kiitollinen hallitus suostui siihen. Sitäpaitsi hän oli vain yksi yhdeksästätoista puhujasta niillä päivällisillä, joilla Kauppiasyhdistys vietti oikeuden voittoa.

Kun hänen puhujamaineensa nyt oli vakiintunut, piti hän vuosipuheen Zenithin Kiinteistöyhdistyksen päivällisillä. Asianajajalehti selosti tätä puhetta tavattoman täydellisesti:

»Vilkkaimpia banketteja, mitä viime aikoina on ollut, pidettiin eilen illalla Zenithin Kiinteistöyhdistyksen vuotuisessa Yhteentulojuhlassa, joka vietettiin O'Hearn Housen tanssisalissa. Isäntä mr. Gil O'Hearn, oli kuten tavallista voittanut oman ennätyksensä, ja kokoontuneet herkuttelivat sellaisella määrällä ruokia, ettei sen veroista voisi löytää länsipuolelta New Yorkia, jos edes sieltä, ja huuhtoivat runsaan ravinnon alas sillä nesteellä, joka innostuttaa huumaamatta, ciderin muodossa, jonka on maatilallaan valmistanut Chandler Mott, yhdistyksen puheenjohtaja, joka oli tilaisuuden sukkela ja taitava rex convivium.»

»Kun mr. Mott lievän kylmetyksen johdosta poti kurkunpääntulehdusta, piti G.F. Babbitt pääpuheen. Sivuuttaen selonteon siitä, kuinka pitkälle kiinteistölakien tarkastus oli edistynyt, julkaisemme tässä osittain mr. Babbittin puheen:

— Kun minä nyt nousen puhumaan teille, improvisoitu puheeni huolellisesti pantuna liivintaskuun, niin muistuu mieleeni tarina kahdesta irlantilaisesta, Mikestä ja Patista, jotka ajoivat Pullman-vaunussa. Molemmat, se on huomattava, olivat laivaston matruuseja. Mikellä lienee ollut alempi vuode. Vähitellen alkoi hän kuulla kauheaa menoa ylimmästä, ja kun hän karjaisi sinne saadakseen tietää, mikä oli hätänä, vastasi Pat: 'Voi tätä kurjuutta, ja mahtanenko minä ikinä saada unen hiventä silmääni ollenka-an? Minä olen koettanut hivuttaa itseäni tähän mitättömän pieneen riippumattoon kahdeksasta lasista alkaen!' [Lasi: Merimiehen aikailmoitus kellon sijasta. — Suom.]

— Nyt, hyvät herrat, seistessäni teidän edessänne, tunnen itseni hyvin Patin kaltaiseksi, mutta ehkäpä minä, hetken puhuttuani, tunnen itseni niin mitättömän pieneksi, että voisin ilman vähintäkään vaikeutta putkahtaa Pullman-vuoteen vieressä olevaan verkkoon!

— Hyvät herrat, minusta tuntuu, että tässä joka vuosi palautuvassa juhlassa, jolloin ystävä ja vihollinen tulevat yhteen ja panevat pois sotakirveen ja antavat hyvän toveruuden aaltojen viedä itsensä ystävyyden kukkaisille kunnaille, meidän on, kun seisomme yhdessä silmä silmää vasten ja olka olassa kiinni, maailman parhaan kaupungin kansalaisina, ajateltava asemaa, sekä oman itsemme että yhteisen hyvän kannalta.

— Se on totta, että vaikka asukaslukumme on 361 000 tai käytännöllisesti katsoen 362 000, viimeisen väenlaskun mukaan on lähes kaksikymmentä suurempaa kaupunkia Yhdysvalloissa. Mutta, hyvät herrat, ellemme me seuraavassa väenlaskussa ole ainakin kymmenennellä sijalla, niin olen minä ensimmäinen antamaan kenen kerskurin tahansa nylkeä paidan päältäni ja syömään sen G. F. Babbittin onnentoivotusten kanssa! Olkoon vain, että New York, Chicago ja Philadelphia tulevat edelleenkin pysymään meidän edellämme, mitä suuruuteen tulee. Mutta lukuunottamatta näitä kolmea kaupunkia, jotka tiettävästi ovat siinä määrin kasvaneet yli oman päänsä, ettei kunniallinen valkoinen mies, ei kukaan, joka rakastaa vaimoaan ja lapsiaan ja Jumalan vapaata ja ihanaa luontoa ja haluaa pudistaa naapurinsa kättä häntä tervehtiessään, tahtoisi asua niissä — ja sallikaa minun sanoa teille, nyt ihan suoraan asiaan mennen, minä en luovuttaisi ensiluokkaista tonttia Zenithissä Broadwayn tai State Streetin koko pituutta ja leveyttä vastaan! Lukuunottamatta näitä kolmea on selvää jokaiselle, joka pystyy näkemään tosiasioita, että Zenith on amerikkalaisesta elämänstandardista ja vauraudesta hienoin esimerkki, mitä ylimalkaan on olemassa.

— Minä en tarkoita, että olemme täydellisiä. Meillä on vielä koko joukko tehtävää kivettyjen automobiilibulevardien laajentamisessa, sillä uskokaa minua, mies, jolla on neljästä kymmeneen tuhanteen vuodessa ja ehkä lisäksi automobiili ja herttainen pieni perhe omassa bungalowissaan kaupungin ulkolaidalla, se mies on paneva edistyksen pyörän pyörimään!

— Hän edustaa sitä tyyppiä, joka hallitsee Amerikkaa nyt; niin, hän oikeastaan on se ihannetyyppi, jota kohti koko maailman täytyy pyrkiä, jotta rakkaalla, pienellä planeetallamme voisi olla säädyllinen, tasainen, menestyksellinen, kristillinen tulevaisuus. Silloin tällöin istahdan hetkeksi ajattelemaan tätä Vakaata Amerikkalaista Kansalaista melko tyytyväisenä.

— Meidän ihannekansalaisemme — niin häntä ajattelen — on ensinnäkin kiihkeämpi kuin lintukoira, joten hän ei tuhlaa kallista aikaa unelmoimiseen tai juoksemalla hienoissa teekutsuissa tai sekaantumalla asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, vaan käyttää tarmonsa johonkin liikkeeseen tai johonkin ammattiin tai johonkin taiteenhaaraan. Illalla hän sytyttää hyvän sikarin ja kiipeää pieniin kärryihinsä, noituu kenties kaasuttajaa ja hyrrää kotiansa. Hän tasoittaa pihan nurmikkoa tai harjoittelee salaa hiukan golfia, ja niin hän on valmis päivälliselle. Ruoan jälkeen kertoo jonkun sadun tenaville tai ottaa perheen eläviin kuviin tai pelaa muutaman pelin bridgeä tai lukee iltalehden ja luvun tai kaksi jostakin ponnekkaasta Villin-Lännenromaanista, jos hänellä on taipumuksia kirjallisuuteen; ja naapuritalon perhe kenties pistäytyy viemisille, ja he istuvat ja juttelevat ystävistään ja päivän kysymyksistä. Sitten hän menee onnellisena levolle omatunto puhtaana, kannettuaan roponsa kaupungin hyvinvoinnin ja oman pankkikirjansa vaurastuttamiseksi.

— Politiikassa ja uskonnossa on tämä terve kansalainen ovelin mies maan päällä, ja taiteellisella alalla on hänellä poikkeuksetta synnynnäinen maku, joka saa hänet aina valitsemaan parasta. Ei missään koko maailmassa voi tavata niin monta jäljennöstä vanhoista mestareista ja tunnetuista maalauksista eteishuoneiden seinillä kuin täällä Yhdysvalloissa. Ei missään ole läheskään sellaista määrää fonografeja, ja niissä ei ainoastaan tanssilevyjä ja koomillisia kappaleita, vaan myöskin parhaat oopperat, kuten Verdi, maailman parhaiten palkattujen laulajain esittäminä.

— Muissa maissa hoitavat taidetta ja kirjallisuutta kaikennäköiset nukkavierut retkut, jotka asuvat vinttikomeroissa ja elävät alkoholista ja makaroonista, mutta Amerikassa on menestyksellinen kirjailija ja taulumaalari täysin samanlainen kuin jokainen muu säädyllinen liikemies, ja minä puolestani olen iloinen, että mies, jolla on harvinainen kyky höystää sanottavaansa asioilla, jotka ovat kiintoisia lukea, ja joka osoittaa sekä määrätietoisuutta että tarmoa käsitellessään kirjallisia tavaroitansa, saa tilaisuuden hankkia kokoon viisikymmentätuhatta dollariansa vuodessa, seurustella suurimpien liikepomojen kanssa tasa-arvoisena ja ostaa itselleen yhtä suuren talon ja yhtä hienon auton kuin kuka teollisuusruhtinas tahansa! Mutta, huomatkaa, juuri se kunnon porvari, jonka kuvan äsken esitin, tekee tämän mahdolliseksi antamalla arvoa hänen työlleen, ja häntä tulee kunnioittaa yhtä paljon kuin tekijöitä itseään.

— Vihdoin, ja se on tärkeintä kaikista, on standardisoitu kansalaisemme, vaikkapa hän on poikamieskin, pienten lasten ystävä ja tukee kotiliettä, joka on meidän sivistyksemme peruskivi, aluksi ja lopuksi ja aina, ja joka kaikkein eniten erottaa meidät Euroopan rappeutuneista kansoista.

— Minä en ole vielä milloinkaan matkustellut Euroopassa — enkä totisesti oikein tiedä, tokko sanottavasti siitä välitänkään, niin kauan kuin meillä on omat mahtavat kaupunkimme ja vuoremme kaltseltavina — mutta arvelen sentään, että ulkomaillakin täytyy olla koko joukko meidänlaatuisiamme ihmisiä. Niin, eräs innokkaimpia Rotariaaneja, mitä olen koskaan tavannut, julisti minulle uskonkappaleitansa sataprosenttiseen tarmokkuuteen sorahtavalla murteella, joka muistutti vanhaa Skotlantia ja Robby Burnsin vihreitä nummia. Mutta joka tapauksessa asia, joka erottaa meidät toisella puolella puuhailevista hyvistä veljistämme, on se, että he eivät ole ollenkaan vastahakoisia teikarien ja sanomalehtimiesten ja poliitikkojen jätkyttelemiseen monissa asioissa, kun taas nykyaikainen amerikkalainen liikemies tietää itse puhua puolestaan, tietää tehdä selväksi jokaiselle, että hän aikoo hoitaa puotinsa itse. Hänen ei tarvitse etsiä apua keneltäkään älyniekalta, kun hänen on pakko vastata järkevän, kovakouraisen elämän kohtuuttomaan arvosteluun. Hän ei ole niin mykkä kuin vanhanaikainen kauppamies. Hänellä on sanavarastoa ja vauhtia.

— Kaikessa häveliäisyydessä pyydän tässä seistä edustavana liikemiehenä ja hiljaa kuiskata: Tämä on meidän tyyppimme! Tämä on amerikkalaisen standardikansalaisen perikuva! Uusi amerikkalainen sukupolvi on tällainen: mies, jolla on voimaa rinnassa, hymyä silmissä ja laskukoneita konttorissaan. Me emme kersku, mutta olemme koko lailla tyytyväisiä, ja ellette te pidä meistä, niin pitäkää varanne — silloin on teidän parasta suoriutua katon alle, ennenkuin pyörremyrsky puhkeaa kaupungissa.

— No niin! Tökeröllä tavallani olen koettanut kuvata Oikeata Miestenmiestä, miestä, jossa on vauhtia ja pontta. Ja senvuoksi, että Zenithissä on suhteellisesti paljon semmoisia miehiä, on se merkitsevin ja suurin meidän kaupungeistamme. Onhan New Yorkissa tosin tuhatmäärin kunnon miehiä, mutta New York on lukemattomien muukalaisten tyyssijana. Samoin Chicago ja San Francisco. Oo, meillä on kultainen sarja kaupunkeja — Detroit ja Cleveland kuuluisine tehtaineen, Cincinnati ja sen suuri työkalu- ja saippuatuotanto, Pittsburg ja Birmingham teräksineen, Kansas City ja Minneapolis ja Omaha, joka avaa porttinsa valtamerenkaltaisten vehnävainioiden ulapalle, ja lukemattomia muita suurenmoisia sisarkaupunkeja, sillä viimeisen väenlaskun mukaan oli maassa kokonaista kahdeksanseitsemättä kunniakasta amerikkalaista kaupunkia, joiden väkiluku oli yli satatuhatta! Ja kaikki nämä kaupungit puolustavat yhteisesti voimaa ja puhtautta ulkomaisia aatteita ja kommunismia vastaan — Atlanta ja Hartford, Rochester ja Denver, Milwaukee ja Indianapolis, Los Angeles ja Scranton Portland, Maine ja Portland Oregon. Ponteva, naseva mies Baltimoresta tai Seattlesta tai Duluthista on jokaisen Buffalosta tai Akronista, Fort Worthista tai Oskaloosasta kotoisin olevan samanlaisen propagaattorin kaksoisveli!

— Mutta vasta täällä Zenithissä, miesmäisten miesten ja naisellisten naisten ja nasevien nulikkain kotipaikassa, tapaatte suhteellisesti suurimman määrän näitä Kunnon Kansalaisia, ja juuri se seikka sijoittaa sen omaan erikoisluokkaansa; senvuoksi tullaan Zenith mainitsemaan historiassa perustan laskijana sivistykselle, joka on kestävä vielä kauan sen jälkeen kun vanhat aikaasyövät menetelmät on ainiaaksi hyljätty ja vakavan, määrätietoisen pyrkimyksen päivä on koittanut kautta maailman!

— Kerran, niin toivon, lakkaavat ihmiset antamasta kunniaa kaikenmoisille koinsyömille, homehtuneille, vanhanaikaisille eurooppalaisille tyhmyreille ja rupeavat antamaan asianmukaista tunnustusta mainehikkaalle Zenithin hengelle, rehelliselle taistelunhaluiselle tahdolle saavuttaa menestystä, joka on tehnyt pienen kaupunkihelmemme kuuluisaksi jokaisessa maassa ja maapallon kolkassa, missä kondensoitu maito ja pahvirasiat tunnetaan! Uskokaa minua, maailma on liian kauan palvonut noita loppuuneläneitä maita, jotka eivät tuota muuta kuin kenkämustetta ja luonnonkuvauksia ja pöhnää, joilla ei ole yhtä kylpyhuonetta sataa asukasta kohti ja jotka eivät voi erottaa rengaskirjankantta tavallisesta kartongista; ja on tosiaan aika, että joku zenithiläinen oikaisee selkänsä ja hihkaisee razziaa!

— Uskokaa pois, että Zenith ja sen sisarkaupungit luovat paraillaan uutta sivistystyyppiä. On paljon yhtäläisyyttä Zenithin ja noiden toisten kaupunkien välillä, ja siitä olen helkkarin hyvilläni! Kauppahuoneiden, konttorien, katujen, hotellien, vaatteiden ja sanomalehtien tavaton, kasvava, terve standardisointi kaikkialla Yhdysvalloissa osoittaa, kuinka luja ja kestävä meidän tyyppimme on.

— Niin, hyvät herrat, nämä toiset kaupungit ovat uskollisia aseveljiämme suuressa taistelussa elinvoimaisen olemassaolon puolesta. Mutta älkäämme salliko itsellemme mitään hairahdusta siinä suhteessa. Minä väitän, että Zenith on paras kaveri ja nopeimmin kasvava kaveri koko kasassa. Minä toivon, että suotte anteeksi, jos esitän muutamia tilastollisia tietoja väitteeni tueksi. Jos ne ovat vanhaa uutta muutamille teistä, niin eivät kuitenkaan tiedot menestyksestä enempää kuin hyvät sanomat Raamatussa ole koskaan pitkäveteisiä todellisen eteenpäinpyrkijän korville, kerrottiinpa sitä kaunista tarinaa kuinka usein tahansa! Jokainen intelligentti ihminen tietää, että Zenith valmistaa enemmän kondensoitua maitoa ja sterilisoitua kermaa, enemmän pahvirasioita ja enemmän lampunpitimiä kuin mikään muu kaupunki Yhdysvalloissa, ehkäpä koko maailmassa. Mutta ei ole yhtä yleisesti tunnettua, että me olemme toisella sijalla vientivoin valmistamisessa, kuudennella jättiläismäisessä moottori- ja automobiilimaailmassa ja noin kolmannella juuston, nahkatavaroiden, kattohuovan, viljanviennin ja päällyshousujen alalla!

— Meidän suuruutemme ei kuitenkaan ole ainoastaan ponnekkaassa vauraudessa, vaan yhtä paljon siinä yleishengessä, siinä eteenpäinkatsovassa ihanteellisuudessa ja veljesrakkaudessa, joka on ollut tunnusomaista Zenithille siitä saakka, kun Isät sen perustivat. Meidän oikeutemme, jopa suorastaan velvollisuutemme kaunista kaupunkiamme kohtaan on puhua laveasti ja leveästi korkeakouluistamme, joiden erikoisominaisuutena on täydellinen ainesvarasto ja hienoin ilmanvaihtojärjestelmä koko maassa, olkoon kyseessä mikä muu koulu tahansa; suurenmoisista uusista hotelleistamme ja pankeistamme, ja maalauksista ja marmorikorkokuvista niiden eteishuoneissa, ja Second National Towerista, kaikkien sisämaan kaupunkien toiseksi korkeimmasta liikerakennuksesta. Kun lisään, että meillä on saavuttamaton lukumäärä kivettyjä katukilometrejä, kylpyhuoneita, pölynimijöitä ja kaikkia muita sivistyksen tunnusmerkkejä, että kirjastomme ja taidemuseomme nauttivat runsasta kannatusta ja ovat sijoitetut tilaviin ja tarkoituksenmukaisiin rakennuksiin; että puistojärjestelmämme on enemmän kuin erinomainen kauniine, nurmikoilla, pensailla ja veistoteoksilla koristettuine ajoteineen, niin annan vain viittauksia Zenithin kaikkiylittävästä ja rajattomasta suuruudesta.

— Mutta minä olen sitä mieltä, että paras on säästettävä viimeiseksi. Kun huomautan teille, että meillä on automobiili joka viittä ja seitsemääkahdeksatta osaa henkilöä kohti, niin annan ytimekkään, käytännöllisen esimerkin siitä edistyksen ja intelligenssin laadusta, joka ilmaisee samaa kuin Zenithin nimi!

— Mutta oikeamielisyyden tie ei kulje vain ruusuilla. Ennenkuin lopetan, täytyy minun kiinnittää teidän huomiotanne erääseen ongelmaan, joka joutuu ratkaistavaksemme ensi vuonna. Pahimpana vaarana terveelle hallinnolle eivät ole avoimesti tunnustetut sosialistit, vaan joukko takana hiipiviä pelkureita — se pitkätukkainen seura, joka nimittää itseään 'liberaaleiksi' ja 'radikaaleiksi' ja 'villeiksi' ja 'intelligentsijaksi' ja Herra yksin tietää lopulta miksi kaikeksi! Edesvastuuttomat opettajat ja professorit ovat pahimpana ytimenä tässä joukkueessa ja minua hävettää sanoa, että heitä tapaa runsaasti suuren Valtionyliopistomme tiedekunnissa! Yliopisto on minun oma Alma Materini, ja minä olen ylpeä siitä, että voin lukeutua sen oppilaihin, mutta siellä tuntuu nykyään olevan erinäisiä opettajia, joiden mielestä meidän pitäisi jättää kansan johto kaikkinaisten kulkurien ja anarkistien käsiin.

— Nämä professorit ovat vihollisia, joita täytyy vastustaa — he ja koko heidän laverteleva lajinsa! Amerikkalainen liikemies on antelias liikanaisuuteen saakka, mutta yhtä vaatii hän kaikilta opettajilta ja luennonpitäjiltä ja sanomalehtimiehiltä: jos me luovutamme kelpo kultaamme heille, niin täytyy heidän auttaa meitä pitämällä esillä kehitysmahdollisuuksia ja koettamalla vaikuttaa järkiperäisen vaurastumisen hyväksi! Ja mitä näihin lörpötteleviin, irvisteleviin, pessimistisiin, kyynillisiin yliopistonopettajiin tulee, niin uskallan sanoa, että ensi vuonna on yhtä suuri velvollisuutemme käyttää vaikutusvaltaamme saadaksemme nuo juipit nakatuiksi pois kuin tehdä kaikkemme myydäksemme niin monta kiinteistöä ja kootuksemme niin monta sekiiniä kuin voimme.

— Vasta kun se on tehty, saavat poikamme ja tyttäremme nähdä, että amerikkalaisen mieskunnon ja kulttuurin ihanteena ei ole joukkue pölkkypäitä, jotka istuvat ja jaarittelevat oikeuksistaan ja vääryyksistään, vaan jumalaapelkääväinen, työteliäs, menestyksellinen, lujanyrkkinen, oikeamielinen liikemies, joka kuuluu johonkin ponnekkaaseen ja hurskaaseen kirkkoon, joka kuuluu propagaattoreihin tai rotariaaneihin tai Kiwanis-kerhoon tai Hirviin tai Punanahkoihin tai Kolumbuksen Ritareihin tai johonkin muuhun hilpeiden, reippaiden, nauravain, hikoavain, suoraselkäisten, avuliasten, kuninkaallisten kunnon kaverien yhdistykseen, jotka pelaavat kovaa peliä ja tekevät kovaa työtä ja vastaavat vastustajalleen leveäturpaisella saappaalla, opettavat virnunaamat ja ovelat lurjukset kunnioittamaan miestenmiestä ja ahertavat Uncle Samuelin, U.S.A:n hyväksi!»

Babbitista uhkasi tulla tunnettu puhuja. Hän huvitti erästä kokousta presbyteriaanisen kirkon Miesten kerhossa Chatham Roadin varrella irlantilaisilla, juutalaisilla ja kiinalaisilla murrejutuilla.

Mutta missään hän ei osoittautunut selkeämmin eteväksi kansalaiseksi kuin esitelmässään »Kiinteistökysymyksen perusperusteista», jonka hän piti »Myyntimenetelmäin» luokalla Zenithin K.N.M.Y:ssä.

Asianajajalehti selosti esitelmää niin laajasti, että Vergil Gunch sanoi Babbittille: »Sinusta alkaa tulla kaupungin suurimpia puhujapomoja. Eihän enää voi avata sanomalehteänsä lukematta sinun tunnetusta puhujataidostasi. Kaiken tuon moskan pitäisi hankkia sinulle aikamoisesti afäärejä. Mainio keino! Jatka sinä vain sitä, kuule!»

»Älä viitsi irvistellä», sanoi Babbitt heikosti, mutta tästä Gunchin taholta tulleesta tunnustuksesta, jolla miehellä itsellään oli tunnetun kaunopuhujan maine, paisui hän maireisen onnekkaaksi ja kummasteli, kuinka hän ennen lomaansa oli saattanut epäillä, oliko mitään iloa olla »vakiintunut kansalainen».