XX.
SALAISIA SUUNNITELMIA.
Kun pastori poistui Shoulthwaitestä sinä aamuna, tapasi hän Joe Garthin tien mutkassa. Seppä tulla tallusteli tietä pitkin vanne olallaan. Hän nosti lakkiaan, kun pastori saapui hänen kohdalleen. Hänen kunnianarvoisuutensa oli tavallisesti niin vaipunut ajatuksiinsa, ettei hän vastannut sellaisiin tervehdyksiin, mutta tällä kertaa hän kuitenkin pysähtyi.
"Olisiko kukaan kuolevainen voinut uskoa sitä", sanoi hän. "Tuo Simeon Stagg asuu ja oleskelee vanhan ystäväni ja kunnioitetun seurakuntalaiseni, Angus Rayn talossa."
Joe Garthin näytti olevan hyvin vaikea ymmärtää tämän huomautuksen merkitystä. Hän ei vastannut mitään.
"Mies on uskomattoman julkea", jatkoi pappi. "Ajatelkaa hänen häpeämättömyyttään. Kuvitteleeko hän, että Jumala ja ihmiset ovat unhottaneet sen, mitä tapahtui tuona yönä Martinmessun aikaan."
Seppä ymmärsi, että pappi odotti häneltä jonkinlaista vastausta.
Katsoen maahan hän mumisi: "Niin, hän voittaa julkeudessa oman itsensä."
"Voittaa julkeudessa oman itsensä! Luulisinpä niin, todellakin. Mutta totisesti, tilinteon päivä on koittanut. Voi häntä, joka kantaa rikoksen kuormaa sydämessään ja luulee, ettei kukaan tiedä siitä mitään! Parempi olisi hänelle, jos myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän heitettäisiin meren syvyyteen."
Pastori läksi jatkamaan matkaansa. Garth seisoi hetkisen paikoillaan katsellen yhä maahan huomaamatta, että hän oli jäänyt yksikseen. Sitten hän jatkoi matkaansa toiselle suunnalle.
Saavuttuaan kotiin hän heitti vanteensa pajaan ja meni asuinrakennukseen. Hänen äitinsä oli siellä.
"Sim asuu nyt Shoulthwaitessä", sanoi hän. "On hyvin luultavaa, että hänen tyttärensäkin on siellä."
Äiti Garthin kasvot muuttuivat hyvin ivallisen näköisiksi.
"Niin onkin. Hän on juuri sellainen, että hän voisi mennä naimisiin lantatunkion kanssa rahojen vuoksi."
"Tarkoitatko, että hän koettaa kietoa pauloihinsa jompaakumpaa Rayn veljeksistä?"
Rouva Garth niiskautti nenäänsä antamatta sen selvempää vastausta.
"Hän ei ole niinkään tyhmä, tuo tyttö", huomautti seppä.
Tätä hän ei oikeastaan ollut aikonut sanoa. Vaiettuaan hetkisen hän lisäsi: "Mihin hänen paperinsa joutuivat arkusta?"
"Kenen?"
"Kyllä sinä sen tiedät."
Rouva Garth vilkaisi nopeasti poikaansa.
"Ne ovat luultavasti vielä Fornsidessä. Minun pitää tarkastaa ne vielä kerran."
Seppä vastasi kiihkeästi:
"Tee se, äiti, viipymättä."
He vaikenivat molemmat jälleen. Joe oli teroittavinaan viilaa, jonka hän oli ottanut käteensä lavitsalta.
"Et ole varmaankaan saanut selville, onko vanha Angus tehnyt testamenttia?" kysyi rouva Garth.
"En."
"Et tietystikään", sanoi rouva Garth nyrpistäen ivallisesti huuliaan. "Se, minkä haluan saada tehdyksi, pitää minun tehdä itse. Niin on aina ollut, ja niin tulee olemaankin."
"Toivoisin sen olevan totta, äiti", mumisi Joe melkein kuulumattomalla äänellä.
"Minkä sitten?"
"Ei minkään."
"Käväisen Shoulthwaitessä huomenna", hyrräsi rouva Garth. "Ellei vanhus ole tehnyt mitään testamenttia, on minulla heille ehkä jotakin sanottavaa, mikä tulee hämmästyttämään heitä kelpo lailla."
Nainen murahteli tyytyväisesti itsekseen ajatellessaan sitä. "Niin, niin", mumisi hän, "se tekee lopun heidän kuhertelustaan. Ja mikä on vielä ihanampaa, se tuo Ralphinkin päätä pahkaa kotiin."
"Äiti, äiti", huudahti seppä, "etkö voi milloinkaan karkoittaa tuota ilkeätä asiaa mielestäsi?"