III.
Puoli tuntia myöhemmin eräs huhu kulki läpi Vatikaanin aivan kuin tuuli myrskyn edellä. Paavi huomasi jotakin tullessaan messusta.
»Mitä on tapahtunut, Gaetano?» kysyi hän.
»Kerrotaan jotakin murhasta», sanoi kamaripalvelija, ja paavi seisoi kuin ukkosen iskemänä, sillä hän ajatteli Rossia ja kuningasta.
Vähän ajan kuluttua tuo epämääräinen huhu kävi varmemmaksi. Ei kuningas, vaan pääministeri oli surmattu.
Paavin yksityisasuntoon alkoi kokoontua kalpeita kasvoja. Siellä oli kardinaalisihteeri, maestro di camera ja vihdoin myöskin pieni majordomo. Erityissanoma tapahtumasta oli jo saapunut Vatikaaniin, joten saatettiin keskustella asiasta. Pääministeri oli löydetty kuolleena palatsistaan Piazza Navonan varrelta. Hän oli ollut illallisella Kvirinaalissa ja viipynyt siellä tanssiaisten alkuun asti, eikä siis voinut saapua Palazzo Braschiin ennen kello 11 tai 12. Kaksi laukausta oli kuultu puoliyön aikaan, ja ruumis oli löydetty aikaisin aamulla.
Paavi kuunteli ääneti.
Kardinaalisihteeri kertoi toisen kertomuksen. Parlamentinjäsen Rossi, joka oli tuotu Roomaan Genevestä tulevalla junalla juuri kello 11.45, oli metelöitsijöiden avulla päässyt pakoon asemalla. Vapauttaminen oli edeltäkäsin järjestetty, ja Rossi oli heittäytynyt vaunuihin ja ajanut pois täyttä vauhtia pitkin Via Nazionalea, ja vähää ennen kahtatoista samojen vaunujen oli nähty kääntyvän Piazza Navonalle. Sattumalta karabinieerit, jotka ajoivat takaa pakenijaa, olivat huomanneet murhan.
Paavi ei vieläkään sanonut mitään, mutta hänen päänsä oli kumarassa ja hänen sielunsa oli surun vallassa.
Papit katsoivat toisiinsa epäluuloa ja kauhua kertovin katsein. Myrsky oli nousemaisillaan Vatikaanissa, ja kuka saattoi sanoa, mitä tapahtuisi, jos paavi pysyisi entisessä päätöksessään? Vihdoin kardinaalisihteeri lähestyi hänen pyhyyttään ja sanoi polvistuen:
»Pyhä isä, antakaa anteeksi tänä epäilyksen ja epätietoisuuden hetkenä, jos sanoissani ei ole alamaisuutta, mutta minä pelkään, että isällinen sydämenne on pettänyt teidät ja saattanut teidät suojelemaan rikoksellista. Siinä ei ole kyllin, että tuo mies, Rossi, on vallankumouksellinen ja että häntä syytetään valtakunnan hallitusta vastaan tähdätyistä vehkeistä. Se ehkä antaisi teille oikeuden suojella häntä valtiollisena pakolaisena, joka on paennut tähän taloon kuin vieraaseen maahan. Mutta epäilemättä hän on myöskin murhaaja, ja jos pidätte häntä täällä, rikotte jokaisen sivistyneen maan lakeja ja saatatte itsenne alttiiksi maailman moitteelle.»
Paavi ei vastannut. Toiset sanat, toinen ääni kaikui hänen korvissaan, ja niiden sisällys oli uusi ja kaamea: »Minä olen rikkonut Jumalan ja tämän valtakunnan lakia vastaan, ja jos te vähääkään pelkäätte seurauksia, tulee teidän ajaa minut pois, kun vielä on aikaa.»
»Teidän pyhyytenne muistanee myöskin», sanoi kardinaalisihteeri, »että valtakunnan laissa, joka määrää pyhän isän oikeudet ja vallan, on nimenomaan sanottu, ettei hänellä ole mitään valtaa, joka on ristiriidassa valtion lakien ja yleisen järjestyksen kanssa. Siitä syystä rikoksellisen suojaaminen jo itsessään on rikos, ja Jumala yksin tietää, mitä seurauksia siitä voisi olla Vatikaanille ja kirkolle.»
»Oi, vaiti! Vaiti!» huudahti paavi kohottaen kasvonsa, jotka osoittivat mitä syvintä tuskaa. »Minulla on toisia ja korkeampia, peloittavampia asioita ajateltavana kuin mahdolliset seuraukset. Jättäkää minut! Jättäkää!»
Kardinaalisihteeri ja toiset papit kumarsivat syvää nöyryyttä osoittaen paaville ja poistuivat huoneesta. Hetken perästä nuori monsignor astui sisään. Hän toi sanomalehden, sillä hän oli paavin lukija.
»Pyhä isä», alkoi hän hermostuneesti, »tuon teille pahoja uutisia.»
»Mitä, poikani?» kysyi paavi tuskallisesti.
»Pääministerin murhaaja on eräs henkilö, jonka…»
»Mitä?»
»Jonka te tunnette, pyhä isä.»
»Älkää pelätkö pyhää isää… Sanokaa suoraan, monsignor.»
»Eräs nainen, teidän pyhyytenne.»
»Nainen!»
»Hänet on vangittu ja hän on tunnustanut.»
»Tunnustanut?»
»Se on Donna Roma Volonna, teidän pyhyytenne. Hän ampui pääministerin revolverilla, ja syynä siihen oli kosto.»
Paavi kohotti päätään ja loi nuoreen monsignoreen katseen, jota ei mikään kieli voi kuvata. Vapahdus, ilo, häpeä ja katumus kuvastuivat salaman tavoin hänen vanhoilla kasvoillaan. Hän oli vaiti hetken ja sanoi sitten:
»Ei tule kertoa tästä sille nuorelle miehelle, joka on huoneistossa täällä alhaalla. Koska hän on pyhätössä, täytyy hänen saada olla rauhassa. Hän ei saa kuulla mitään ulkomaailmasta muilta kuin minulta. Ilmoittakaa tämä käskyni kaikille. Ja nyt suokoon Jumala, joka on säälinyt palvelijaansa, armonsa meille kaikille!»