III.
Palazzo Braschi on kolmiomainen palatsi, jonka pääsivu on Piazza Navonalle päin ja toiset kaksi seinää sivukaduille päin. Komeat portaat, joita kaunistaa kuusitoista itämaalaista graniittipylvästä ja kuusi suurta kuvapatsasta ja joiden marmorilevyjä peittää vanha, likainen matto, johtavat ilottomaan suureen saliin yläkertaan, jossa palvelijoita ja ovenvartijoita vetelehtii epäsiisteissä puvuissa. Tätä tietä tultiin sisäasiainministerin virastoon, joka ministeri tavallisesti myöskin on Italian pääministerinä.
Roma saapui kello yksitoista ja hänet vietiin heti ministerin huoneeseen etuhuoneen läpi, missä virkamiehiä ja kirjureita istui odottamassa vuoroaan. Paroni istui paperien ja kirjojen peittämän pöydän ääressä. Hänen polvillaan oli nahkamatto ja hänen oikealla puolellaan pöydällä oli pieni revolveri, jonka pää oli norsunluuta. Hän nousi Roman tullessa ja otti hänet vastaan kohteliaasti kuten aina.
»Kuinka täsmällinen! Ja kuinka suloiselta näytät tänään, lapseni! Tällaisena pimeänä aamuna sinä tuot auringon mukanasi yksinäisen ministeriraukankin virastoon. Istu.»
Romaa ei pettänyt tuo tervehdyksen kohtelias sointu.
»Te tahdoitte tavata minua?» sanoi hän.
Paroni nojasi käsivartensa pöytään, painoi päänsä kättään vasten, katsoi Romaan muuttumaton hymy kasvoillaan ja sanoi:
»Kuulin, että sinua saa onnitella, lapseni.»
Roma punastui hiukan.
»Hämmästytkö, että tiedän tuon?» kysyi paroni.
»Miksi siitä hämmästyisin?» vastasi Roma. »Tehän tiedätte kaikki.
Tämähän on sitäpaitsi julkinen asia, jonka jokainen tietää.»
Paronin hymyilevät kasvot eivät muuttaneet ilmettään.
»Nyt ymmärrän mitä tarkoitit sunnuntaina. Vaimoa ei voi vaatia todistamaan miestään vastaan. Minä olen voitettu. Myönnän sen ja onnittelen sinua neuvokkuutesi johdosta.»
Roma tiesi, että paroni katseli häntä kasvoihin aivan kuin tunkeutuakseen hänen sielunsa sisimpiin sopukkoihin saakka.
»Mutta eikö se kumminkin ole hiukan liian rohkeata tuo, että ajattelet avioliittoa?»
»Miksi se on niin rohkeata?» sanoi Roma, mutta hänen katseensa laskeutui ja puna nousi hänen poskilleen.
»Miksikä rohkeata?» toisti paroni?
Hän antoi lyhyen hetken kulua ja sanoi sitten matalalla äänellä: »Jos ajattelemme menneisyyttä ja kaikkea mitä on tapahtunut…»
Roman silmäluomet värisivät ja hän nousi seisaalleen.
»Tuota te siis tahdoitte sanoa minulle…»
»Ei, ei! Istu, lapseni. Minä pyysin sinut tänne osoittaakseni sinulle, että aikomasi avioliitto on vaikea, ehkäpä mahdoton.»
»Olen täysi-ikäinen — ei ole olemassa mitään esteitä.»
»On ehkä olemassa suurin kaikista esteistä, rakkaani.»
»Mitä tarkoitatte?»
»Tarkoitan… Mutta odota hiukan! Eihän sinulla ole kiirettä? Muutamat herrasmiehet odottavat tuolla tavatakseen minua, ja jos sallit minun soittaa kirjuriani… Älä liiku. Ne ovat vain virkatovereitani. He eivät kummeksi sinun läsnäoloasi. Olethan holhottini — melkein perheeni jäsen. Tuossapa on kirjurini. Kuka odottaa nyt?»
»Sotaministeri, prefekti, commendatore Angelelli ja yksi hänen apulaisiaan», vastasi kirjuri.
»Tuokaa prefekti ensin sisään», sanoi paroni, ja ankaran näköinen, sotilasryhtinen mies astui huoneeseen.
»Astukaa sisään, senaattori. Tunnettehan Donna Roman. Meidän asiamme on kiireellinen — hän kyllä suo meidän jatkaa. Tahdon mielelläni kuulla kuinka asianlaita on ja mitä nyt teette.»
Prefekti aloitti raporttinsa. Heti kun uusi laki oli kuninkaan käskystä julistettu, oli hän lähettänyt kiertokirjeen kaikille pormestareille maakunnassaan ilmoittaen, että poliisilla oli valta hajoittaa yhdistykset ja estää kokoukset.
»Mutta mitä me voimme odottaa maaseutukaupungeilta, teidän ylhäisyytenne, kun me emme pääkaupungissa tee mitään? Kaikkien vallankumouksellisten seurojen päämies on Roomassa ja niiden johtava henki on meidän seassamme. Kuunnelkaa tätä, teidän ylhäisyytenne.»
Prefekti veti sanomalehden taskustaan ja alkoi lukea: »Roomalaiset! — Uusi laki koettaa riistää meiltä ne oikeudet, joita esivanhempamme vallankumouksienkin avulla meille ovat hankkineet. Siitä syystä meidän velvollisuutemme on vastustaa sitä ja siksi meidän täytyy pitää kokouksemme helmikuun l:nä päivänä, kuten alkuperäisesti oli aiottu. Ainoastaan siten voimme näyttää hallitukselle ja kuninkaalle, mitä maailman yleisen mielipiteen vastustaminen merkitsee… Kokoontukaa Piazza del Popoloon päivän laskiessa ja kulkekaa Colosseumiin Corson kautta. Olkaa rauhalliset ja hyvässä järjestyksessä, ja Jumala varjelkoon hallitsevia aikaansaamasta verenvuodatusta.»
»Onko tuo Koitosta?»
»On. Se on viimeinen monesta julistuksesta. Ja mikä on seuraus? Kansaa tulvii Roomaan kaikista maakunnan osista.»
»Kuinka monta valtiollista toivioretkeläistä täällä on jo?»
»Viisikymmentätuhatta, ehkä kuusikymmentä, ehkä satatuhatta. Se ei saa jatkua, teidän ylhäisyytenne.»
»Se on todellakin levée-en-masse. Mitä neuvotte?»
»Ensiksikin, että Koitto lakkautetaan.»
»Siitä puhumme kohta. Entä sitten?»
»Sitten muukalaiset sanomalehtimiehet, jotka lähettävät vääriä ilmoituksia ja liioitteluja ulkomaille, olisi kohteliaasti saatettava rajan yli.»
»Ja sitten?»
»Sitten hallituksen ja valtion viholliset, joiden väärä käsitys vapaudesta on aikaansaanut nämä anarkistisen hengen purkaukset, olisi jätettävä poliisin huostaan.»
Paroni katsahti Romaan, jonka kasvot punastuivat ja silmät säkenöivät.
»Tuo», sanoi hän, »käy ehkä vaikeaksi, koska tyytymättömiä on niin monta. Kuinka vahva teidän poliisinne on?»
»Seitsemänsataa univormussa ja neljäsataa ilman ja viisisataa viisikymmentä kunnalliskaartilaista. Paitsi näitä on kolmetuhatta karabinieeriä ja kahdeksantuhatta muuta sotilasta.»
»Siis yhteensä noin kaksitoistatuhatta viisisataa aseellista miestä?»
»Aivan niin. Ja mitä se on viittäkymmentä tai sataatuhatta tai ehkäpä sataaviittäkymmentätuhatta vastaan!»
»Te tahtoisitte, että armeija olisi saapuvilla?»
»Aivan niin! Mutta ennen kaikkea meidän tulisi saada lupa hallitukselta menetellä suurimpien rikoksellisten suhteen, olkootpa he parlamentinjäseniä tai mitä tahansa, siten kuin uusi säädös edellyttää.»
Paroni nousi ja ojensi kätensä: »Kiitos, herra senaattori! Hallitus ottaa ehdotuksenne käsiteltäväksi aivan heti. Olkaa hyvä ja käskekää tänne virkatoverini, sotaministeri.»
Kun prefekti läksi, nousi Roma mennäkseen pois.
»Ymmärrätte kai, että tämä ei ole kovin hauskaa minulle?» sanoi hän kiihtyneesti.
»Odota! Tämä ei kestä kauan… Terve, kenraali Morra! Roma, tunnettehan kenraalin? Istukaa molemmat… No, kenraali, te tiedätte, että tuo levée-en-masse on tulossa?»
»Tiedän.»
»Prefekti vakuuttaa, että vallankumoukselliset yhdistykset ovat kiihoittaneet kansaa, ja tahtoo tietää, kuinka paljon väkeä voitte antaa hänen käytettäväkseen pitämään sitä kurissa.»
Kenraali antoi yksityiskohtaisen selityksen. Roomassa oli jo kuusitoistatuhatta aseellista miestä, ja sotaministeriö oli kutsunut tänne kahden viimeisen vuoden soturit myöskin — yhteensä noin viisikymmentätuhatta miestä.
»Ministerinä ja teidän virkaveljenänne», sanoi kenraali, »olen yhtä mieltä teidän kanssanne siitä, että järjestystä ja yleisten laitosten turvallisuutta on suojattava, mutta ihmisenä ja roomalaisena en voi muuta kuin anoa, että minua ei kutsuttaisi toimintaan muuta kuin lain edellyttämillä ehdoilla.»
»Tietysti ei», sanoi paroni. »Ja ollaksemme varmat, että käskymme täytetään inhimillisellä tavalla ja viisaasti, pyydän teitä antamaan joukolle seuraavat säädökset: Ensiksi, että jos huomisiltana syntyy häiriöitä joko Colosseumissa tai munalla, upseerien täytyy odottaa varmaa käskyä poliisin edustajalta.»
»Hyvä on!»
»Sitten, että saatuaan käskyn ampua, sotilaiden tulee pitää huoli siitä, että ensimmäiset laukaukset tähdätään ilmaan, kansan yli.»
»Se on hyvä.»
»Ellei tämä hajoita joukkoja, jos he alkavat heittää kiviä sotamiehiä kohti tai muutoin koettavat vastustaa, on toinen laukaus tähdättävä — en voi sille mitään — se on tähdättävä niihin henkilöihin, jotka johtavat tietämätöntä, harhaan vietyä kansaa.»
»Ah!»
Kenraali epäröi, ja Roma, joka hengitti lyhyesti ja nopeaan, loi häneen hellän, kiitollisen katseen.
»Teettehän niin, kenraali Morra?»
»Pelkään, ettei minulla ole muuta neuvoa. Mutta jos johtajien veri vain kiihoittaa kansaa, niin kolmas laukaus…»
»Tuo», sanoi paroni, »on liian kamalaa ajatella. Minä ennustan, että jos heidän johtajansa kaatuu, niin kurja, harhaan johdettu kansa lähtee pakoon. Mutta kaikissa ihmisaikeissa on viimeinen päätösvalta jätettävä kohtalolle. Antakaamme kohtalon päättää tässäkin. Hyvästi, hyvä kenraalit⁻ Olkaa hyvä ja pyytäkää kirjurini käskemään poliisipäällikköä tänne.»
Sotaministeri läksi, ja taas Roma nousi mennäkseen pois.
»Ette suinkaan uskone, että tuonkaltainen keskustelu …» aloitti hän, mutta paroni keskeytti hänet taas.
»Älä mene vielä. Olen lopettanut heti. Angelelli ei pitäne minua kuin hetkisen. Kas tässähän te jo olette, Commendatore.»
Poliisipäällikkö astui esiin kumarrellen liioitellun kohteliaasti, mistä voi erottaa nousukkaan tosi sivistyneestä.
»Onko mitään lupaa pyydetty tuon kokouksen pitämiseen Colosseumissa,
Commendatore?»
»Ei mitään, teidän ylhäisyytenne.»
»Siis me voimme pitää sitä luvattomana.»
»Tietysti, teidän ylhäisyytenne.»
»Kuulkaa! Sopikaa heti sotaministerin kanssa. Hän asettaa viisikymmentätuhatta miestä teidän käytettäväksenne. Valitkaa edustajanne huolellisesti. Neuvokaa heitä hyvin. Ensimmäisen vastustuksen ilmaantuessa käskette ampumaan. Loput jätätte sotilaskunnan huostaan.»
»Ymmärrän, teidän ylhäisyytenne.»
»Olkaa minun käytettävissäni huomenna päivällisiin saakka. On mahdollista, että meidän täytyy julistaa kaupunki piiritystilaan, ja siinä tapauksessa kuninkaan säädös astuu voimaan heti. Valmistakaa poliisikuntaa vastaanottamaan erityisiä käskyjä. Sopikaa siitä, että Angelon linnan kanuunaa voitte käyttää antaaksenne merkkejä. Ilmoittakaa, että jos kanuunalla ammutaan huomis-iltana, ovat kaikki kadut heti suljettavat, kaikkien kaupungista lähtevien junien kulku estettävä ja kaikki sähkösanomatoimistot asetettava valvonnan alaisiksi, ymmärrättekö?»
»Täydellisesti, teidän ylhäisyytenne.»
»Kun merkki on annettu, älköön kukaan menkö pois kaupungista eikä mitään sähkösanomia saa lähettää. Lyhyesti, siitä hetkestä alkaen olkoon Rooma täydellisesti hallituksen valvonnan alaisena.»
»Täydellisesti, teidän ylhäisyytenne.»
»Sotajoukot ovat jo saaneet käskynsä. Kun poliisin edustaja antaa merkin, on ensimmäinen laukaus tähdättävä ilmaan kansan yli, toinen kansan johtajia vastaan. Mutta, jos joku heistä pääsisi pakoon…»
Paroni vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten hitaasti ja hyvin painokkaasti:
»Jos joku pääsee pakoon, Commendatore…»?
»Ei kukaan ole pääsevä pakoon, teidän ylhäisyytenne.»
Oli hetken syvä äänettömyys. Roma oli melkein tukehtua ja saattoi tuskin pidättää huudahdusta.
»Antakaa minun mennä», sanoi hän poliisipäällikön lähdettyä kumarrellen ovesta, mutta paroni ei nytkään ollut ymmärtävinään häntä.
»Yksi ainoa asiamies vielä. Parin minuutin perästä olen lopettanut», ja sitten Charles Minghelli astui huoneeseen.
Miehen valppaat silmät sävähtivät huomattavasti, kun hän näki Roman, mutta hän koetti tyyntyä ja alkoi sormellaan pyyhkiä takkinsa rintamusta.
»Istukaa, Minghelli. Voitte puhua suoraan Donna Roman kuullen. Teidän on kiittäminen asemastanne hänen ystävällistä suositustaan, ja hän tietää kaikki asiamme. Oletteko tavannut kenraaliprokuraattoria?»
»Olen, teidän ylhäisyytenne.»
»Ja mitä hän on päättänyt?»
»Samoin kuin ennen hän kieltäytyy pyytämästä parlamentin lupaa sen jäsenen vangitsemiseen ennenkuin hänellä on täydellinen todistussarja, joka tyydyttää sekä omaatuntoa että lakia.»
»Hyvä on. Siinä tapauksessa meidän täytyy keksiä toinen keino saadaksemme kiinni rikokselliset, joita etuoikeudet suojaavat… Tiedättehän yksityiskohtaisesti Colosseumin kokouksesta?»
Minghelli kumarsi.
»Poliisin edustajat ovat saaneet ankarat käskyt, että he eivät saa antaa ampumamerkkiä sotilaille ennenkuin kansa on selvästi asettunut vastarintaan. Tämä on välttämätöntä sekä harhaan johdetun kansa-raukkamme tähden että myöskin meidän maineemme tähden maailman silmissä. Mutta vastustus sellaisessa tapauksessa voi olla vallan pieni asia, herra Minghelli.»
Taas Minghelli kumarsi.
»Isku, laukaus, kiven heitto, kaikki tuommoinen on rauhan rikkomista ja poliisi voi ryhtyä toimintaan.»
Kolmannen kerran Minghelli kumarsi.
»Onnetonta kyllä on aivan varma, että kansa tulee vastustamaan poliisia, kun kaupunkimme on näin surkeissa olosuhteissa.»
Minghelli pyyhkäisi pois tomuhiukkasen kalvosimestaan ja sanoi:
»Se on varma, teidän ylhäisyytenne.»
Nyt seurasi toinen vaitiolo, jonka aikana Roma tunsi sydämensä tykyttävän rajusti.
»Hyvästi, herra Minghelli. Sanokaa kirjurilleni, että tahdon sanella kirjeen.»
Kirje oli ulkoasiainministerille, paroni saneli:
»Hyvä virkaveli! Olen vallan yhtä mieltä kuin te siitä ehdotuksesta, jonka olette lähettänyt Euroopan ja Amerikan hallituksille, että nimittäin anarkistit on hävitettävä kansainvälisen verkon avulla, jonka läpi heidän on mahdoton paeta. Soisin, että luovuttamista koskeva Belgian säädös tulisi yleisesti hyväksytyksi, joten kuningasmurhaan syyllisiä rikoksellisia kohdeltaisiin samoin kuin tavallisia murhaajia. Kaikissa tapauksissa olkaa hyvä ja sanokaa, että Italia aikoo täyttää velvollisuutensa sivistynyttä maailmaa kohtaan ja toivoo, että muut hallitukset auttavat sitä sen ponnistuksissa, sallien sellaisten rikoksellisten vangitsemisen, jotka tahtovat uudestaan rakentaa yhteiskunnan hautaamalla sen ensin raunioitten alle.»
Huolimatta kaikista ponnistuksistaan pysyä tyynenä Roman teki mieli juosta ulos ja huutaa ääneen. Nyt hän ymmärsi, miksi hänet oli kutsuttu tänne. Paroni tahtoi puhua hänelle vertauksin — hän tahtoi osoittaa Romalle selvästi ja armotta, millaiset ne esteet ovat, jotka estävät häntä menemästä naimisiin Davido Rossin kanssa.
Vihkiminen ei voinut tapahtua ennenkuin yhdentoista päivän kuluttua, mutta huomenna oli kokous Colosseumilla, ja varmaa oli, että siitä seuraisi kahakka ja Davido Rossi tulisi ammutuksi!
Kirjuri otti muistikirjansa ja läksi huoneesta. Silloin kääntyi paroni silmät kiiluen Romaan päin ja hymyili.
»Vihdoinkin olen lopettanut! Tuhannesti anteeksi, Romaseni! Kello on jo kaksitoista. Lähtekäämme nyt jonnekin aamiaiselle!»
»Antakaa minun mennä kotiin», sanoi Roma.
Hän vapisi huomattavasti ja noustuaan seisomaan hän horjahti.
»Rakas lapsi, et voi hyvin. Juo tämä lasi vettä.»
»Ei ole vaarallista. Antakaa minun mennä.»
Paroni saattoi häntä portaille.
»Ymmärrän teidät täydellisesti», sanoi Roma hillityllä äänellä, »mutta yhtä asiaa ette ole ottanut laskuissanne huomioon, ja siksi erehdytte täydellisesti.»
Ja ponnistaen voimansa hän astui ylpeästi pää pystyssä alas portaita.
Heti kotiin tultuaan hän kirjoitti Davido Rossille:
»Minun täytyy tavata sinut tänä iltana. Missä? Tänä iltana! Huomaa, tänä iltana. Huomenna on liian myöhäistä.
Roma.»
Bruno vei kirjeen ja toi heti vastauksen:
»Armahin! — Tule toimistoon kello yhdeksän. Ikävä, etten voi tulla sinun luoksesi. Se on mahdotonta.
D.R.»
P.S. — Sinä olet kääntänyt Brunon, niin että hän nyt on valmis kuolemaan puolestasi. Ja »pikku roomalainen poika» on seitsemännessä taivaassa lahjojesi tähden ja sanoo menevänsä heti Trinità dei Montille aloittamaan työtään.