III.
Sotaoikeuden istunto alkoi kello kahdeksan seuraavana aamuna. Aurinko oli noussut, lumi oli sulanut ja St. Angelon linnan piha oli aurinkoinen ja täynnä liikettä. Eri rykmentteihin kuuluvia univormupukuisia upseereja kantaen salkkuja ja papereita kulki edestakaisin nopein askelin. Joukko höyhenillä koristettuihin hattuihin puettuja poliiseja piti tietä avoinna linnaan, ja ainoastaan pileteillä varustetut henkilöt saivat kulkea sinne. Kun linnan kello löi, kulkivat Regina Cœlin mustat vaunut rämisten kivetyn pihan yli tuoden ensimmäisen kuormallisen vankeja. Heitä oli kymmenisen henkeä, melkein kaikki huonosti puettuja, ja kun he astuivat alas ovella, kuului kahleitten kalina kirkkaassa aamu-ilmassa.
Sotaoikeus istui suuressa, synkässä, holvikattoisessa salissa, jonka seinät olivat hiekkakiveä. Se oli jaettu kahteen erisuureen osaan, suurempi osa tuomareita ja syytettyjä varten, pienempi osa yleisöä varten. Suurta hevosenkengän muotoista pöytää peitti vihreä verka ja sen yläpuolella riippui kuninkaan kuva, jota liput ympäröivät ja jonka alle kiinnitetyssä nauhassa oli sanat: »Laki on sama kaikille!» Keskellä hevosenkenkää istui presidentti suuressa, punaisessa nojatuolissa, ja molemmin puolin häntä istui apulaistuomareita. Kukin oli sotilaspuvussa, joko jalkaväen, ratsuväen, tykistön tai insinöörikunnan univormussa, ja melkein kaikilla oli kunniamerkkejä rinnassa. Puuaitauksen takana seisoi yleisö sullottuna soikean alaan, missä ei ollut istuimia.
Kuninkaallinen komisario istui virastossaan yläkerrassa kahden ministerin kanssa. Toinen oli paroni Bonelli, toinen sotaministeri. Paroni oli reippaan ja tyynen näköinen, sillä edellisen päivän levottomuudet eivät olleet turmelleet hänen pukuaan eikä tuultaan. Kenraali Morra näytti huolestuneelta, ja hänen karkeat kasvonsa näyttivät enemmän kuin koskaan kirveellä veistetyiltä. Kuninkaallinen komissaari, jolla oli kenraalin univormu, oli pieni, omituisen näköinen mies. Hänen vasen silmäteränsä oli liikkumaton, joten melkein näytti kuin hän olisi katsonut kieroon.
»Kenraali», sanoi paroni istuen pöydän ääreen, »hallitus luottaa täydellisesti teidän järkevyyteenne ja arvostelukykyynne, muutoin ei kuningas olisi suvainnut asettaa teitä nykyiseen asemaanne, mutta se ehkä tyydyttää meidän virkaveljeämme» — hän osoitti kädellään kepeästi sotaministeriin päin, joka levottomasti käveli edestakaisin — »ja keventää teidän vastuunalaisuuttanne, jos pyydän teitä lyhyesti kertomaan, mitä olette tehnyt ja mitä ohjelmaa nyt aiotte seurata».
»Ilomielin, teidän ylhäisyytenne», sanoi kuninkaallinen komissaari, »ja ehkä on yksinkertaisinta lukea selonteko tähänastisista toimistamme».
»Tehkää niin», sanoi paroni, ja kuninkaallinen komissaari nousi, avasi salkun ja alkoi lukea:
»Hänen Majesteettinsa nimessä, Jumalan armosta ja kansan tahdosta kuningas…»
»Hypätkää tuon yli», sanoi paroni.
Kuninkaallinen komissaari käänsi lehden ja alkoi taas:
»Koska on toteen näytetty asiapaperien avulla ja kuulustelemalla todistajia…»
»Hypätkää senkin yli…»
Kuninkaallinen komissari käänsi taas lehden.
»Koska meteli yöllä helmikuun 1 p:nä oli ylempänä esitetyn kiihoituksen tulos, julistettiin Rooma kuninkaan käskystä piiritystilaan, kuninkaallinen hallinto määrättiin ja kaupunki jaettiin neljään vyöhykkeeseen, joista kukin on kenraalin hallinnon alainen, kadut ja torit miehitettiin ja sotaoikeus asetettiin tuomitsemaan metelöitsijöitä sotalain mukaan.»
»Lukekaa määräykset.»
»Kuninkaallinen komissaari on määrännyt, että teatterit, viinipuodit ja kahvilat suljettakoon kello 8 illalla, useampia henkilöitä kuin neljä ei saa kokoontua yhteen kaduilla, vallankumouksellisten kirjoitusten ja julistusten levittämistä pidetään kapinallisuutena ja…»
Sotaministeri lakkasi kävelemästä ja kuninkaallinen komissaari lopetti lukunsa.
»Jatkakaa», sanoi paroni.
»Ja kaikkia toimia hallitsijaa vastaan, joiden tarkoituksena on muuttaa hallitusmuotoa tai tuottaa vaaraa valtiolle, pidetään majesteettirikoksena ja ne rangaistaan sen mukaan.»
»Hyvä! Entä lakkautetut sanomalehdet?»
Kuninkaallinen komissaari luki listan. Niitä oli kymmenen, ja viimeisenä oli »Koitto».
»Entä lakkautetut seurat?»
Kuninkaallinen komissaari luki niiden nimet. Viimeisenä oli »Ihmisten tasavalta».
»Entä kotitarkastukset?»
Kuninkaallinen komissaari luki niiden talojen ja asuntojen osoitteet, missä oli löydetty rikoksellisia papereita, jotka oli otettu takavarikkoon, sekä mitä rikoksen avustajia oli saatu selville.
»Entä vangitut metelöitsijät?»
»Niitä on lähes viisisataa, teidän ylhäisyytenne. Tässä on luettelo heistä.»
Viimeisenä oli nimi »Bruno Rocco, kuvanveistäjän apulainen, 14 Piazza Navona, syytetty raivoisasta viranomaisten vastustamisesta yöllä helmikuun 1 p:nä sekä useiden sotilaitten haavoittamisesta.»
»Hyvä», sanoi paroni taas. »Te olette enemmän kuin armollinen pienemmille syyllisille, jotka heittäytyivät oikeuden käsiin. Mutta entä nuo suuremmat rikokselliset, jotka johtivat tietämättömiä ja pettivät joukkiot? Oletteko kirjoittanut syytöksen Davido Rossia vastaan?»
»Se on tässä, teidän ylhäisyytenne.»
»Lukekaa se.»
Sotaministeri jatkoi taas levotonta kulkuaan, ja kuninkaallinen komissaari alkoi lukea:
»Davido Rossi, asuva Piazza Navonalla n:o 14, on huomattu syylliseksi rikoslain 134 ja 252 pykälissä mainittuihin rikoksiin, ja poistuneena oikeusviranomaisten ulottuvilta syytetään häntä siitä, että hän on käyttämällä taitoaan ja tarmoaan sekä suurta vaikutusvaltaansa kansaan, kirjoittamalla julkisiin sanomalehtiin, pitämällä puheita julkisissa paikoissa ja perustamalla seuroja toimeenpannut hallitusta vastaan tähdätyn liikkeen, levittänyt vallankumouksellisia aatteita, kiihoittanut joukkioita vastustamaan viranomaisia ja väkivaltaisesti muuttamaan valtion perustuslakeja, sekä erittäinkin toimeenpannut metelin helmikuun 1 p:nä, ja täten haastetaan yllämainittu Davido Rossi sotaoikeuden tuomittavaksi St. Angelon linnaan, Roomaan ennen… sen ja sen ajan kuluttua, sillä uhalla, että hänet muutoin poissaolevana tuomitaan äsken mainituista rikoksista.»
Sotaministeri löi nyrkkinsä pöytään. »Te ette voi julaista tuommoista haastetta», huudahti hän.
»Miksi ei?» kysyi paroni.
»Sillä Rossi on parlamentin jäsen, ja semmoisena on hänet tavattava rikoksellisessa teossa. Säädös sanoo aivan selvään, että ainoastaan silminnähtävä rikos voi muuttaa parlamentin jäsenen erikoisaseman. Rossi on mennyt, ettekä te voi seurata häntä.»
»Hyvä virkaveljeni», sanoi paroni hymyillen, »te puhutte roskaa. Mistä rikoksesta miestä syytetään? Kapinallisuudesta! Mitä on kapinallisuus? Onko se samaa kuin murha, hetken rikos? Ei! Se on rikos, joka tapahtuu joka hetki pitkän ajan kuluessa. Siksi kapinallisuus on silminnähtävä teko, josta jokainen todistettu kapinallinen voidaan vangita milloin tahansa.»
»Millä lailla voitte todistaa Rossin kapinalliseksi ilman tutkintoa, johon teillä ei ole mitään oikeutta kutsua häntä?»
»Samalla tavalla kuin todistamme mitä muita rikoksia tahansa.»
»Salaurkkimisella?»
»Miksikä ei?»
»Siinä tapauksessa, teidän ylhäisyytenne, saatte tulla toimeen ilman minun apuani. Minä en tunne mitään myötätuntoisuutta Rossin pyrintöjä kohtaan. Ministerinä ja teidän virkaveljenänne olen koettanut auttaa teitä järjestyksen ylläpitämisessä ja voimassa olevan järjestelmän suojaamisessa. Mutta ihmisenä ja roomalaisena minun täytyy vastustaa teitä, kun te rikotte säädöksiä ja koetatte riistää kansan vapauden. Hyvästi, teidän ylhäisyytenne.»
Sotaministeri tervehti jäykästi paronia ja astui nopeasti ulos huoneesta.
Paroni otti kukan napinlävestään ja kohotti sen nenäänsä.
»Tuo mies on hullu», sanoi hän hetken kuluttua. »Mutta hän on sen verran oikeassa, että me voimme julaista teidän syytöksenne ainoastaan siinä tapauksessa, että meillä on mitä selvimmät todistukset kapinallisuudesta. Mitä todistuksia teillä on?»
»Ei kovin paljon, teidän ylhäisyytenne.»
»Ei ole mitään syyttäviä asiakirjoja?»
»Ei mitään.»
»Ettekö löytänyt mitään kotitarkastuksessa?»
»Ei mitään tärkeätä.»
»Kutka ovat todistajanne?»
»Tommaso ja Francesca Mariotti Piazza Navonalla n:o 14, portinvartija ja hänen vaimonsa, Elena Rocco ja Bruno Rocco, Charles Minghelli, poliisivirkamies ja Donna Roma Volonna…»
»Pyyhkikää pois se nimi.»
»Teidän ylhäisyytenne.»
»Pyyhkikää pois tuo viimeinen nimi vastaiseksi. Mitä Minghelli toimittaa nyt?»
»Minä lähetin hänet vankina Regina Cœliin.»
»Vankina?»
»Tapaamaan muita vankeja ja houkuttelemaan heiltä tietoja.»
»Entä tirehtööri?»
»Hän ei tahtonut ensin suostua, mutta minä puhuttelin häntä eilisiltana, ja kaikki on hyvin nyt. 'Minä en tahdo tehdä mitään vääryyttä, cavaliere', sanoin minä. 'Te olette suuren vankilan tirehtööri ja teidän velvollisuutenne on palvella kuningasta ja maata. Meillä on syytä uskoa, että meteli helmikuun 1 p:nä oli vallankumouksellisen joukkueen toimeenpanema ja että ainakin yksi teidän vangeistanne tuntee kaikki yksityiskohdat koko liikkeessä. Hänen nimensä on Bruno Rocco. Hän on hyväsydäminen ja on tehnyt rikoksensa jonkun toisen henkilön vaikutuksesta. Auttakaa meitä saamaan selville, kuka tai ketä nuo henkilöt ovat, niin teette suuren palveluksen valtakunnalle.»
»Ja mikä oli seuraus?»
»Minghelli on asetettu viereiseen koppiin, ja hän on jo varsin hyvä ystävä Brunon kanssa. He ovat jo alkaneet keskustella toistensa kanssa koputtamalla seinään vankien tapaan.»
Kuninkaallisen komissaarin vasen liikkumaton silmäterä välähti pahasti, kun hänen kasvonsa vetäytyivät hymyyn.
»Kenraali», sanoi paroni nousten, »olen tyytyväinen, että olette oikeilla jäljillä, ja minulla on oleva ilo ilmoittaa kuninkaalle, että teidän nimittämisenne tähän vaikeaan virkaan on osoittautunut täysin onnelliseksi ratkaisuksi ja todistaa oikeaksi sen luottamuksen, jota tunsin teitä kohtaan esittäessäni teidät tähän korkeaan asemaan.»
Tuon lyhyen puolen tunnin kuluessa sotaoikeus oli jatkanut tointaan keskeymättä. Kymmenen vankia oli tuomittu vankilaan kymmenestä päivästä kymmeneen vuoteen saakka, ja Regina Cœlin mustat vaunut rämisivät taas kivikadulla.