XI.
Paavi oli alkanut päivänsä jakamalla sakramenttia maallikkojäsenille ympäristössään, mutta kello kahdeksan hän oli kirjastossaan aamuvastaanotossaan kamariherrojen, monsignorien ja lähettiläiden ympäröimänä. Ensin tuli kardinaaliprefekti ilmoittamaan seurakuntansa toimista. Sitten tuli Espanjan lähettiläs kertomaan, kuinka uskonnollisia seuroja masennetaan. Vihdoin tuli majordomo ilmoittamaan julkisten juhlamenojen ohjelmasta, jotka paavi oli määrännyt pidettäviksi piinatorstaina.
Vaikka majordomo oli puettu kirkolliseen purppuraan, muistutti hän aivan tanssimestaria. Hän luki yksitellen ohjelman numerot, ja paavi, joka istui nojatuolissa pää painuneena, leikki hajamielisenä valkoisen vyönsä kultatupsuilla ja lausui tuontuostakin »Bene» (oikein).
»Teidän pyhyytenne toivon mukaan», sanoi majordomo, »tulee paavillisten juhlamenojen piinatorstaina olla julkisia».
»Bene!» sanoi paavi.
»Paavillinen jumalanpalvelus, joka tavallisesti on pidetty Sistinessa ja Gregorius XVI:n aikana Kvirinaalissa, on tänä vuonna pidettävä Pietarin kirkossa ja sen tulee olla avoinna kaikille tulijoille.»
»Bene!»
»Teidän pyhyytenne lukee siunauksen messun loputtua joko sedia gestatore'sta suuren alttarin edessä ja kansan keskellä, kuten Gregorius paavilla oli tapana, tai loggiasta tuomiokirkon puolella.»
»Määrätään, että se tapahtuu edellisessä paikassa.»
»Lavanda toimitetaan kello neljä iltapäivällä Pietarin kirkossa, ja kaikilla on vapaa pääsy sinne.»
»Bene!»
»Paavillinen hovi pitää vahtia 'haudan' ympärillä, ja kello yhdeksän teidän pyhyytenne astuu huoneistostaan sinne ylimyskaartin ja sveitsiläisen kaartin kantaessa tulisoihtuja.»
»Bene!»
»Sitten teidän pyhyytenne lepää tunnin verran sakaristossa, kunnes tulee Tenebroe'n aika.»
»Pyhän Pietarinko sakaristossa?»
»Niin, teidän pyhyytenne.»
»Puoli kymmenen ja puoli yhdentoista välillä?»
»Aivan niin. Tenebroe alkaa kello kymmenen, kuten vanhoina aikoina, ja jos teidän pyhyytenne tahtoo olla läsnä valtaistuimella, on teidän pyhyytenne puettu punaiseen viittaan ja hiippaan, mutta jos teidän pyhyytenne ei tahdo näyttäytyä julkisesti, vetäydytte yksityislehterille.»
»Bene!»
Pienen majordomon kasvot loistivat ilosta hänen jatkaessaan lukuaan ja ajatellessaan tuota tulevaa komeutta, mutta paavi näytti väsyneeltä, ja »Bene» kaikui hitaasti ja hiljaa.
Kello oli nyt kymmenen, ja Cortis, paavin kamaripalvelija, toi tavallisen keittolautasen paaville. Sitten saapui iso, ylpeännäköinen, tumma-ihoinen mies puettuna punareunaiseen purppuraviittaan ja punaiseen hattuun. Se oli kardinaali-valtiosihteeri.
»Mitä uutisia, teidän kunnianarvoisuutenne?» kysyi paavi.
»Hallitus», sanoi kardinaalisihteeri, »on juuri julaissut tiedonannon, jossa ilmoitetaan riemujuhlan vietosta kuninkaan valtaistuimellenousun muistoksi. Se on alkava ensi maanantaina suurin juhlin ja huvituksin.»
»Riemujuhla tällaiseen aikaan! Mitä kamalaa kansan kärsimysten pilkkaamista! Kuinka monta nais- ja lapsiparkaa saa kärsiä nälkää, ennenkuin tuo kuninkaallinen irstas juhla on maksettu! Jumala olkoon kanssamme! Tuollainen vääryys ja hirmuvalta lempeyden ja armon saatanallisessa valepuvussa melkein riittää selittämään Rossin kaltaisten miesten opit… Onko muita uutisia?»
»On. Rossi on nyt Pariisissa läheisessä yhteydessä kaikenlaisten huonojen seurojen kanssa.»
»Oletteko koskaan nähnyt tuota miestä, Rossia?»
»Teidän pyhyytenne käskystä olen kerran tavannut hänet jesuiittakollegiossa.»
»Oliko hän ulkomuodoltaan tyypillinen demagogi?»
»Ei. Minun täytyy se tunnustaa, teidän pyhyytenne. Ja hänen puheessaan, vaikka se uhkuu nykyaikaista vapaamielisyyttä, ei ole mitään Voltairen likaisuudesta.»
»Joku sanoi… kuka se nyt olikaan?… että hän on pyhän isän näköinen.»
»Nyt, kun mainitsette sen, teidän pyhyytenne, myönnän, että hän ehkä hiukan muistuttaa pyhää isää.»
»Ah! Kuka tietää mitä palveluksia sellainenkin mies olisi voinut tehdä Jumalalle ja yhteiskunnalle, jos hänen aikaisin elämänsä olisi saanut parempaa johtoa.»
»Sanotaan, että hän on orpo, teidän pyhyytenne.»
»Hän ei siis koskaan ole saanut kokea isän huolenpitoa ja johtoa! Onneton poika! Onneton isä! Mutta oi laupias taivas, jos tuollaisen pojan isä vielä olisi elossa ja saisi tietää, että hänen opetustensa johdosta tai hänen huolimattomuutensa tähden hänen oma sikiönsä on muuttunut kerettiläiseksi, kapinalliseksi ja turmeluksen johtajaksi — mikä kurjuus, mikä katumus!»
»Monsignor Mario», ilmoitti kamariherran matala ääni, ja seuraavassa silmänräpäyksessä pääministerin luona ollut paavin lähettiläs polvistui keskelle lattiaa.
Hermostuneella äänellä ja katkonaisin lausein ja nostaen joskus katseensa nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen sanansa aikaansaivat, monsignor Mario kertoi tapahtumasta. Paavi kuunteli tarkkaan, ja rypyt hänen otsallaan syvenivät ja synkistyivät, kunnes hän vihdoin huudahti kärsimättömästi:
»Mutta, poikani, ethän sanone, että kerroitkin kaiken tuon?»
»Minut houkuteltiin sanomaan, minun täytyi puolustaa teidän pyhyyttänne.»
»Sanoit siis pääministerille, että minä sain tietoni uskottuna asiana?»
»Hän viittasi siihen, että teidän pyhyytenne ehkä rikkoi rippisalaisuuden…»
»Ja sanoit, että kertoja ei ollut katolilainen?»
»Hän tarttui siihen kiinni, että teidän pyhyytenne aivan hyvin saattoi pakottaa kertojan ilmaisemaan salahankkeet vallanpitäjiä vastaan, ja siitä syystä…»
»Ja kerroit hänelle, että tuo ilmoittaja oli ollut täällä lauantaiaamuna?»
»Hän viittasi siihen, että teidän pyhyytenne on liitossa rikoksellisten kanssa, jos teidän pyhyytenne on tiennyt asiasta jo kauan ilmoittamatta hallitukselle, ja…»
»Ja samalla hetkellä neiti astui sisään, niinkö?»
»Samalla hetkellä, teidän pyhyytenne, ja hän sanoi tavanneensa minut lauantaiaamuna.»
»Mies, mitä sinä olet tehnyt?» huudahti paavi nousten ja astuen kiivaasti huoneessa.
Monsignor polvistui yhä vielä nöyryytettynä, kunnes paavi malttaen mielensä asetti molemmat kätensä hänen olkapäilleen sanoen:
»Anteeksi, poikani! Minä olen syyllisempi kuin sinä. Oli väärin, että lähetin suusanallisen viestin kettujen luolaan. Pyhän isän ei pitäisi olla missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa. Mutta kaikki on Jumalan kädessä. Jättäkäämme kaikki Pyhän Hengen valtaan.»
Samassa paavin majordomo palasi tuoden kirjeen. Se oli paronin kirje paaville. Kun paavi oli lukenut sen, astui hän viereiseen huoneeseen, jossa ei ollut muuta kuin lepotuoli ja nojatuoli. Siellä hän makasi kauan aikaa kasvot kääntyneinä seinään päin.