XX.
Paavi, joka oli ollut erillään ulkomaailmasta uskonnollisissa mietelmissä koko päivän, ilmoitti kamariherrojensa hämmästykseksi tahtovansa kävellä puutarhassa illalla. Isä Pifferin kanssa, joka kantoi suurta etruskilaista lamppua, hän astui alas pimeitä käytäviä, missä hämmästyneet palfrenieerit seisoivat, ja kulki avonaisten pihojen poikki säikähtyneiden vahtien ohi Vatikaanin ulommaisten kaarien luo.
Yö oli lämmin ja hiljainen, ja kuu, joka juuri oli noussut melkein täysikuuna, loisti kirkkaasti. Pitkät, mustat varjot levisivät seinän näköisinä pensasaidasta, ja Pietarin-kirkon suuri varjo väikkyi kuin litteä ilmapallo ruohotantereella.
Ei tuntunut tuulen henkäystäkään eikä kuulunut ääntäkään muuta kuin silloin tällöin sammakon kurnutusta lammikosta, kirkonkellot eivät kaikuneet, koska nyt oli katumuspäivä, ja lepäävä kaupunkikin näytti sähkövalon valaisemana kuuntelevan hiljaa.
Kunnianarvoisat vanhat miehet kulkivat äänetönnä ja ainoastaan heidän keppiensä kosketus hiekkakäytävään tuntui häiritsevän hiljaisuutta. Vihdoin paavi seisahtui ja sanoi:
»Kuinka omituista tuo kaikki oli, isä Pifferi!»
»Hyvin omituista, teidän pyhyytenne», sanoi kapusiinilainen.
»Rossi ei näytä olevan hänen nimensä.»
»Ei hänen oikea nimensä, niin hän sanoi.»
»Kaikki pettivät hänen äitinsä, ja hän hukuttautui Tiberiin.»
»Niin hän sanoi, teidän pyhyytenne.»
»Hänet otettiin löytölasten kotiin ja lähetettiin kasvatettavaksi
Campagnalle ja myytiin sitten poikana Englantiin.»
»Se on todellakin omituista», sanoi isä Pifferi.
»Hyvin omituista», lisäsi paavi.
He katsoivat toisiinsa hetkisen ja jatkoivat sitten kävelyään ääneti. Pieniä sinertäviä valoja värähteli heidän kasvojensa edessä, ja kuu välähti tuontuostakin esiin harvalehtisten puiden lomitse. Paavi, joka veti hiukan jalkojaan kävellessään, seisahtui taas.
»Teidän pyhyytenne?»
»Kukahan hän lienee?»
Kapusiinilainen huokasi. »Me saamme kuulla sen huomenna.»
»Niin», sanoi paavi, »huomisaamuna saamme tietää kaikki.»
Synkkä menneisyyden varjo leijaili heidän ympärillään, ja heitä peloitti manata sitä esiin.
Samalla hetkellä kajahti hiljaisuudessa kirkas, pitkä ääni, joka aivan äkkiarvaamatta helähti yössä ja sammui yhtä nopeasti.
»Satakieli», sanoi paavi.
Mahtava sävelten aalto vyöryi esiin jostakin näkymättömästä paikasta vaihdellen taivaallisen kauniina, tuontuostakin keskeytyen ja kertoen riemua, surua ja kaihoa. Se loppui äärettömän surumieliseen säveleen, tuskan valitukseen, joka tuntui rukoilevan Jumalan apua. Kun kaikki taas oli hiljaista, tuntui kuin maailma olisi käynyt autioksi.
Paavin askeleet kuuluivat hiekassa. »En koskaan unohda sitä», sanoi hän.
»Se oli ihmeellistä», sanoi kapusiinilainen.
»Ajattelin sitä tyttöparkaa», sanoi paavi, »hänen rukoileva äänensä kaikuu korvissani niin kauan kuin elän.»
»Lapsiraukka», sanoi kapusiinilainen.
»Me emme olisi voineet menetellä toisin, eikö niin, isä Pifferi? Jos otamme kaikki asianhaarat lukuun, emme olisi voineet tehdä toisin.»
»Ehkemme olisi, teidän pyhyytenne.»
He kääntyivät puistokäytävän mutkaan, missä polku heidän jalkainsa alla oli täynnä Juudas-puiden kukkia.
»Tuossahan oli se linnunpesä», sanoi paavi.
»Niin oli», vastasi munkki.
»Omituista, ettei emo lennä ulos, kuten ennen. Ah, Mirri ei ole täällä, ja siitä syystä lintu ei lennä.» Ja hakien linnunpesää paavi laski kätensä varovasti vanhalle hautakivelle. Hetken perästä hän sanoi muuttuneella äänellä: »Isä, linnunpoikaset ovat poissa.»
»Ovat kai lentäneet pois jo», sanoi munkki.
»Ei. Katsokaa!» sanoi paavi ja nosti ylös pienen pesän joka oli täynnä höyhenten jäännöksiä.
»Mirri on ollut täällä», sanoi munkki.
Kunnianarvoisat vanhat miehet astuivat äänettöminä, kunnes he saapuivat Vatikaanin kaarien ympäröimille pihoille. Siellä paavi kääntyi kapusiinilaisen puoleen ja sanoi murtuneella äänellä: »Menkää sen tyttöparan kanssa oikeussaliin huomenna, isä Pifferi. Jos tuomarit tekevät kysymyksiä, joihin heillä ei ole oikeutta, silloin suojelkaa häntä ja kieltäkää häntä vastaamastakin, ja jos hän viimeisellä hetkellä masentuu, lohduttakaa ja vahvistakaa häntä. Meidän täytyy… jättää kaikki Pyhän Hengen haltuun. Jumalan käsi johtaa tätä asiaa… se johtaa kaikkea. Hän vie kaikki hyvään loppuun — meille edulliseen päätökseen ja kirkolle sekä tuolle tyttöraukalle ja hänen miehelleenkin onnelliseen loppuun, olkoonpa hän kuka tahansa.»
»Olkoonpa hän kuka tahansa», lisäsi kapusiinilainen.