XXL
Pääsiäislauantain aamuna varhain Roma kutsuttiin todistajaksi oikeuden eteen. Kutsukirjeessä, joka oli tuomarin allekirjoittama, vaadittiin häntä saapumaan procuraan kello kymmenen samana päivänä »todistamaan seikoista, joita häneltä siellä kysyttäisiin», ja uhattiin, jollei hän saapuisi, rangaista rikoslain 176 pykälän nojalla.
Kaupunki ei vielä ollut aivan herännyt tänä viimeisenä katumuspäivänä, huudot kaduilla kaikuivat raittiissa kevätilmassa, ja pääskyt kiertelivät ylhäällä, kun Roma läksi yksin kotoaan.
Procura, joka on salaisen tuomioistuimen pääpaikka, on Tiberin länsirannalla. Eräässä kerroksessa on kuninkaan prokuraattorin osasto, toisessa kenraaliprokuraattorin osasto, ja kolmannessa ovat tutkimustuomarit, joitten tehtävänä on valmistaa asioita julkisia tuomioistuimia varten.
Roma löysi isä Pifferin odottamassa häntä rakennuksen ovella. Vanha kapusiinilainen näytti levottomalta. Hän katsoi Roman kalpeita kasvoja ja väriseviä huulia ja kysyi, oliko hän nukkunut. Roma vastasi voivansa hyvin, ja he kääntyivät astumaan ylös portaita. Karabinieereja kulki edestakaisin, ja talo oli täynnä liikettä.
Ensimmäisten portaitten päässä commendatore Angelelli, kukka napinlävessä, tuli heitä vastaan hymyillen ja kumarrellen sekä vei heidät virastohuoneeseen. Tällä kertaa se tuli olemaan itse kenraaliprokuraattorin virastona, koska varovaisuus ja myöskin kohteliaisuus Donna Romaa kohtaan vaati, että osaston päämies itse johti tutkimusta.
»Tämä on vain muotoasia», sanoi tutkija. »Se ei merkitse mitään — ei kerrassaan mitään.»
Commendatore Angelelli johti heidät hiljaiseen huoneeseen, jossa oli punaisella päällystetyt huonekalut, matot, lepotuolit, nojatuolit, pöytä, uuni ja kaksi suurta kuvaa kuninkaasta ja kuningattaresta.
»Istukaa, olkaa hyvä. Asettukaa mukavasti», sanoi poliisipäällikkö ja astui viereiseen huoneeseen.
Hetken perästä hän palasi kahden muun miehen seurassa. Toinen oli vanhanpuoleinen herra, jonka päässä oli kahdella kultareunuksella koristettu samettitakki. Se oli kenraaliprokuraattori, ja nuorempi mies hänen seurassaan joka kantoi salkkua, oli hänen kirjurinsa. Karabinieeri-upseeri astui samassa ovelle ja viipyi siinä hetken.
»Älkää pelätkö, lapseni. Teille ei tapahdu mitään pahaa», kuiskasi isä
Pifferi. Kunnon kapusiinilainen vapisi itse huomattavasti.
Kenraaliprokuraattori oli ystävällinen ja kohtelias, mutta hän lähetti pois poliisipäällikön ja olisi lähettänyt myöskin kapusiinilaisen, jonka kiihkeä vastustus kuitenkin taivutti hänet.
»Hyvä. Jääkää siis ja istukaa», sanoi hän.
Se oli omituinen keskustelu kolmen kesken. Isä Pifferi värisi pelosta, vaikka hän oli siellä Romaa suojelemassa. Kenraaliprokuraattori istui hymyilevänä ja juhlallisena, vaikka hän oli tullut täyttämään persoonallisen koston luomaa salaista aietta. Ja Roma istui suorana tuolilla mustassa puvussaan, olkihattu päässä ja luoden ihmeellisen kauniit silmänsä hitaasti toisesta toiseen, tyynenä ja äänetönnä, sekä ajatellen ainoastaan Rossia.
Kirjuri avasi pöydällä olevan salkkunsa ja valmistautui kirjoittamaan.
Kenraaliprokuraattori istui vastapäätä Romaa nojautuen hiukan eteenpäin.
»Te olette Donna Roma Volonna, prinssi Prospero Volonna-vainajan tytär?»
»Niin olen.»
»Olette syntynyt Englannissa ja asuitte siellä lapsena?»
»Niin.»
»Vaikka olitte nuori kadottaessanne isänne, muistatte selvästi hänet ja hänen tuttavansa?»
»Muutamia hänen tuttavistaan.»
»Yksi niistä oli nuori mies, joka asui hänen talossaan ottopoikana?»
»Niin oli.»
»Tiedättekö, että isänne, ikävä kyllä, oli sekaantunut valtiollisiin vehkeilyihin?»
»Tiedän.»
»Ja tiedätte, että hänet vangittiin hyvin vakavan asian vuoksi?»
»Tiedän.»
»Ja tiedätte kai myöskin, että kun hänet tuomittiin kuolemaan vehkeilystä edellisen kuninkaan henkeä vastaan, kuningas lievensi tuon rangaistuksen, mutta että yksi hänen tovereistaan, joka tuomittiin samaan aikaan ja samasta rikoksesta, vältti kaiken rangaistuksen, kun ei ollut lain saavutettavissa?»
»Tiedän.»
»Ja että tuo nuori mies oli juuri hänen ottopoikansa?»
»Niin oli.»
»Syntyi hetken äänettömyys, jolloin ei kuulunut muuta kuin kapusiinilaisen nopea hengitys ja kirjurin kynän rapina.
»Viimeisten kuukausien aikana olette Roomassa tutustunut parlamentinjäseneen Rossiin?»
»Niin olen.»
Kapusiinilainen liikahti. »Tutustunut! Tämä signora on naimisissa hänen kanssaan.»
Kenraaliprokuraattorin katse levisi huomattavasti. »Naimisissa?»
»Kirkollisesti vihitty, mitä enempää kirkko ei vaadi.»
»Ah, vai niin», sanoi kenraaliprokuraattori peittäen hymynsä. »Joka tapauksessa minun täytyy pyytää neitiä antamaan ilmoituksensa tyttönimellään.»
»Jatkakaa», sanoi kapusiinilainen.
»Herra Rossi on varmaan kertonut teille suoraan monesta asiasta?»
»On.»
»Hän on ehkä kertonut, että Rossi ei ole hänen isänsä nimi?»
»On.»
»Ja että se oli hänen äitinsä nimi, ja vaikka se lain mukaan oli hänenkin nimensä, ei hän ollut sitä nimeä käyttänyt ennenkuin tultuaan tänne Roomaan?»
»Niin.»
Nyt oli kapusiinilaisen vuoro näyttää hämmästyneeltä. Hänen jalkansa polkivat lattiaa ja hän valmistautui ottamaan nuuskaa.
»Herra Rossi on nyt ollut muutamia viikkoja ulkomailla, ja hänen poissaollessaan te olette epäilemättä saanut kirjeitä häneltä?»
»Olen.»
»Voitteko sanoa minulle, onko hän yhdessäkään näistä kirjeistä puhunut jostakin vallankumouksellisesta hankkeesta?»
Kapusiinilainen oli juuri kohottamaisillaan nuuskaa nenään, mutta seisahtui ja huudahti: »Minä kiellän tuollaisen kysymyksen!»
»Isä!»
»Tarkoitan, että neuvon signoraa jättämään sen vastaamatta.»
Kenraaliprokuraattori peitti hymynsä, kääntyi Romaan ja sanoi: »Bene!»
»Olkaa tyyni, tyttäreni», kuiskasi kapusiinilainen.
»Ainakin», sanoi kenraaliprokuraattori, »olette varma siitä, että olette nähnyt herra Rossin ennenkuin tapasitte hänet Roomassa?»
»Olen.»
»Tiesittekö, että tuo kuuluisa parlamentinjäsen oli sama mies, joka tuomittiin kahdeksantoista vuotta sitten?»
»Tiesin.»
»Onko hän kirjeissään tai puheessaan itse myöntänyt olevansa sama henkilö?»
»On.»
»Yksi kysymys vielä, Donna Roma», sanoi kenraaliprokuraattori yhä vielä hymyillen. »Isänne nimi Englannissa oli tohtori Roselli, ja hänen toverinsa — —»
»Rohkeutta, lapseni», kuiskasi kapusiinilainen ottaen Roman jääkylmän, vapisevan käden omaansa.
»Mikä oli hänen nuoren toverinsa nimi?»
»Davido Leone», sanoi Roma luoden katseensa isä Pifferiin.
»Siis Davido Leone ja Davido Rossi ovat sama henkilö?»
»Niin», vastasi Roma, ja kapusiinilainen vaipui tuoliinsa aivan kuin hän olisi saanut kovan iskun.
»Kiitos. Minun ei tarvitse vaivata teitä enää. Kirjurini laatii lyhyen selonteon tästä.»
Commendatore Angelelli palasi karabinieerin kanssa, ja he puhelivat jotakin hiljaa keskenään. »Ilmoitus parlamenttiin, niinkö?» »Se on tarpeetonta, koska parlamentti ei istu pääsiäisen aikaan.» »Vangitsemiskäsky?» »Tietysti. Tässä on malli. Täyttäkää se, niin panen nimeni alle.»
Kirjurin kirjoittaessa selontekoa toisella puolen pöytää kirjoitti poliisipäällikkö vangitsemiskäskyä toisella puolen lausuen sen samalla ääneen karabinieerille, joka seisoi hänen tuolinsa takana. »Me… ministerin päätöksestä… 187 pykälän mukaan… käskemme vangitsemaan Davido Leonen, tunnettu nimellä Davido Rossi… huomattu syylliseksi kuninkaanmurhan yritykseen… vuonna… ja tuomittu… Ja siitä syystä käskemme kuninkaallisia karabinieereja saattamaan hänet eteemme tutkittavaksi yllämainituista asioista ja vaadimme kaikkia yleisen järjestyksen valvojia tehokkaasti auttamaan yllämainitun käskyn toimeenpanossa. Ikä 34 v. Pituus 1,79 metriä. Otsa korkea. Silmät suuret ja tummat. Nenä roomalainen. Tukka tumma ja lyhytkiharainen. Parta ja viikset ajetut. Ryhti hienostunut.»
Kun kirjuri oli lopettanut selontekonsa, luki hän sen ääneen Romalle ja päällikölleen.
»Hyvä! Anna neidille kynä. Olkaa hyvä ja kirjoittakaa paperin alle,
Donna Roma — siinä kaikki.»
Roma ja isä Pifferi olivat molemmat nousseet seisomaan. »Rohkeutta», koetti kapusiinilainen sanoa, mutta hänen vapisevilta huuliltaan ei tullut ääntä. Roma seisoi hetken kynä kädessä, ja hänen suuret silmänsä katsoivat ympäri huonetta. Sitten hän kumartui ja kirjoitti nimensä nopeasti.
Samassa kenraaliprokuraattori kirjoitti vangitsemiskäskyn alle, minkä jälkeen poliisipäällikkö antoi sen karabinieerille sanoen: »Joutukaa — Chiasso», ja soturi poistui nopeasti.
Roma piteli vielä kynää, ja sitten se putosi hänen sormistaan.
»Tulkaa», sanoi kapusiinilainen, ja he läksivät huoneesta.
Ripetta-sillan luona oli väentungos. Erään kerjäläisen ruumis oli nostettu virrasta, ja se virui siinä niiden viranomaisten tutkittavana, joiden on ilmoitettava äkillisistä kuolemantapauksista. Roma seisahtui katsomaan kuollutta miestä. Se oli vanha John. Hän oli tehnyt itsemurhan.
Isä Pifferi tarttui Roman käteen ja veti hänet pois tuosta kiusallisesta näytelmästä. Mutta Romaan ei koskenut mikään enää. Hän oli kuin unissakävijä.