V.
Valtiopäivien kesäistunnot olivat hetimiten alkamassa, ja Oskar lyöttäysi suoraa päätä valmistelemaan toimintakauttaan. Hän aikoi esittää päätettäväksi, että suurkäräjäin päätökset tästälähtien julistettaisiin viimeisenä istuntopäivänä, kuten entisaikaan, ikivanhalta Lakivuorelta Thingvellirissä. Siitä hän aikoi pitää alokaspubeensa, ja paljon riippui tästä. Ennen kuin kirjoitti sen, hän kävi johtajan luona neuvottelemassa Helgan kanssa sen pohjustuksesta ja perusteluista. Kirjoitettuaan hän taaskin poikkesi sinne lukemaan sitä Helgalle ja kuulemaan hänen korjausehdotuksiaan. Ja opittuaan sen ulkoa hän meni johtajan kotiin vielä kolmannen kerran kertaamaan sitä Helgan kuullen. Helga oli ensimmäisenä ja viimeisenä, kaiken päivää ja joka päivä avajaisiin asti.
"Helga on suuri politikko, mutta sinähän et vähääkään välitä politiikasta, vai mitä, Thora?" pakisi Oskar. Ja Thora nieli palan kurkustaan ja myönteli: "En."
Thora ja Helga olivat kumpikin saapuvilla Oskarin ottaessa paikkansa suurkäräjillä. He istuivat kuvernöörin eteiskamarissa, jonka ovi johti istuntosaliin. Lehterit olivat ahtautuneet katsojia täyteen, ja oltiin hyvin uteliaita Oskarin noustessa puhumaan. Thora tunsi päätään huimaavan kuullessaan hänen äänensä ensi soinnun, ja hän olisi karannut piiloon, jos olisi voinut, mutta Helga painoi hänet takaisin tuolille.
"Hiljaa! Luojan tähden, pysy alallasi!" kuiskasi Helga. "Saat hänet vielä hermostuneemmaksi."
Puhe onnistui loistavasti. Se vetosi vanhan järjestyksen säilyttämiseen — kaikkeen, mikä teki Islannista sen, mitä se nykyään oli, sadun ja laulun maan. Edistyspuoluettakin, joka piti sitä suureksi osaksi utuihanteluna, tenhosi nuoren puhujan kiihkeys ja into, runollisuus ja hartaus. Oskarin lopetettua kajahteli sali myrskyisistä suosionosoituksista; kuulijat taputtivat käsiään lehterillä, ja Helga seisoi nenäliinaansa liehutellen, mutta Thora peitti kasvonsa ja pyyhki kyyneleitään hansikkaillaan.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, ja Oskarista tehtiin puheenjohtaja komiteaan, jonka piti ryhtyä tarvittaviin valmistuksiin. Tämä työ vaati häneltä kaiken joutoajan valtiopäiväin kuusiviikkoisena istuntokautena. Se vei hänet joka päivä johtajan luo, sillä Helgalla oli pää täynnä suunnitelmia noita suuria juhlamenoja varten. Ollen säätykokouksessa aamut ja johtajalla iltapäivät Oskar miltei aina oli poissa kotoa eikä Thora häntä paljoa nähnyt. Joka ilta hän palasi suu täynnä puolusteluja, syytäen selityksiä tulvanaan. He olivat tutkistelleet sankarisaduista, mitä tietä juhlakulkue oli ennen vanhaan käynyt, tahi valikoineet lippuja kallionkärkiin, tahi sommitelleet hymniä juhlatilaisuuden kunniaksi — Oskar oli pulpahduttanut sellaisen tuotapikaa ja Helga pistänyt paperille.
"Ja miten on pikku lapsoseni jaksanut päivän pitkän? Yksinäistä? Sepä on häpeä! Olen pahoillani — hyvin, hyvin pahoillani", haasteli hän.
Ja Thora selitteli: "Älä minua ajattele, Oskar. Sinulla on työsi tehtävänä, ja soisin vain voivani auttaa sinua niinkuin Helga."
Mutta yksinäisyyden pitkinä hetkinä, jolloin hän pää käsien varassa ja jalat huppuun kiedottuina istuskeli kamarissaan, masentui pikku sielu parka, ja hellä sydän tunsi katkeruutta. Vain Anna oli silloin hänen seurassaan, viihdytellen ja lohdutellen, ja tekeytyen sokeaksi sille, minkä joka silmä saattoi nähdä.
"Anna", huomautti Thora vihdoin, "Magnus teki täällä käydessään minulle kummallisen kysymyksen."
"Minkä, Thora?"
"Kysyi, enkö ole pahoillani siitä, että Helga oli lähtenyt mukaan matkallemme."
"Ja oletko?"
"Väliin — kenties se on järjetöntä — mutta väliin luulen olevani."
"Minä tiedän. Luulen tietäväni. Etkä siinä ole ollenkaan järjetön, rakkaani. Oskar menettelee väärin. Minun täytyy hänelle puhua — minun täytyy puhua hänelle ankarasti."
"Ei vika ole Oskarin, Anna. Helga on niin itsekäs."
"Niin, hän tulee siinä erääseen toiseen, Thora."
"Aina hän vei matkallamme Oskarin pois luotani."
"Mutta matkanne on nyt päättynyt, ja Oskarin täytyy parantaa tapansa."
"Oi, ei! Ei se osa matkaamme ole päättynyt vielä, Anna. Joskus luulen sen vasta alkaneen."
"Ethän tarkoittane Helgan yrittävän —"
"Helga ei tunne mitään sääliä. Kun hän kerran saa jonkun käsiinsä, niin hän ei siitä enää koskaan luovu."
"Luulet hänen koettavan saada Oskaria käsiinsä?"
"Luulen hänen jo saaneen."
"Et saa sanoa sellaista miehestäsi, Thora."
"Oi, enhän Oskaria moiti. Helga on niin kaunis, niin nerokas. Hänellä on kaikki edut puolellaan minuun verrattuna."
"Siinäpä juuri oletkin väärässä, kultaseni. Eräässä suhteessa pikku
Thoramme on etusijassa Helgan ja kaikkien maailman naisten rinnalla."
"Tarkoitatko Oskarin silmissä?"
"Niin aivan — sinusta tulee hänen lapsensa äiti."
"Vaikuttaako se mitään?"
"Vaikuttaako? Tottapa tosiaan. Äitiparallani oli tapana sanoa: 'Kun ihmiset ovat naimisissa, niin lapset padan kiehumassa pitävät'."
"Tarkoitat, että lapseni synnyttyä Oskar tulee takaisin luokseni?"
"Varmasti tulee."
"Ja ettei hän enää milloinkaan poistu luotani?"
"Ei milloinkaan! Oskar on aina rakastanut lapsia — odotahan, jahka hänellä on oma lapsi, niin näet."
"Olethan hänen äitinsä — tunnet hänet parhaiten, Anna."
"Luota sinä minuun, Thora! Ei ole hyvä kaivo, johon vesi on kannettava, mutta kun lapsi syntyy, niin Oskar aloittaa kaikki uudestaan."
"Luulet niin? Todellakin? Sinun mielestäsi Oskar sitten jälleen rakastaa minua lapseni tähden?"
"Kenen tahansa täytyy, jos hänellä on hyvä sydän — ja Oskarilla on hyvä sydän, olkoon pää millainen hyvänsä."
"On, on kyllä, Anna."
"Hänen täytyy rakastaa äitiä lapsen tähden ja lasta äidin tähden."
"Suloista! Kaunista!"
Thoran omat silmät olivat nyt kuin lapsen — niin täynnä ihmetystä ja rakkautta. Hän innostui laskemaan viikkoja aikansa täyttymiseen.
"Yhdeksän viikkoa — tuskin yhdeksääkään — kahdeksan — ajatteles, äiti, kahdeksan vain. Oi, sydämestäni soisin sen vielä vähemmäksi! Olen tuota aikaa odotellut tuskallisesti ja peläten, mutta eihän ole mitään arastelemista, jos niin paljon hyvää voi koitua pikku kivusta — ei niin paljon hyvää voi koitua pikku kivusta — ei niin mitään — eihän?"