XXII LUKU.
Myöhemmin aamulla suvaitsi Dick tehdä joitakin huomautuksia tytön poistumisen ja paluun syistä. Mutta silloin kävi Sam hänen kimppuunsa kuin tuulispää. Hän suorastaan puuskui vihasta — tavanmukainen tyyneys ja tasaisuus oli tipotiessään.
— Tuki jo kirottu suusi! huusi hän.
Dick vihelsi, ikäänkuin olisi jokin asia hänelle äkkiä valjennut, ja hän noudatti kirjaimellisesti toverinsa neuvoa. Hän ei päästänyt ääntäkään koko sen tunnin aikana, joka kului ennenkuin aurinko nousi. Silloin hän pysähtyi ja osoitti tuoreita jälkiä, jotka kulkivat heidän tiensä poikki.
Lumessa näkyi selvästi kahden lumikenkäparin painalmat, jotapaitsi kävi selville, että toisen parin omistaja oli vielä palannut takaisin.
Sam hätkähti. Dick hymyili ivallisesti. Juttu oli sanomattakin aivan selvä. Chippewa-intiaani ja tyttö olivat tosin lähteneet kaakkoon, mutta he olivat sitten tehneet kaarroksen käydäkseen varoittamassa Jingossia. Näkyi selvästi, missä he olivat palanneet Ah-tekin aikaisemmin avaamalle ladulle. Sitten haarautui tie; toista pitkin oli chippewa kulkenut ystävää hälyyttääkseen, toista oli tyttö käyttänyt palatessaan edellisenä yönä jostakin syystä valkoisten leiriin — ehkäpä eksyttääkseen Samin ja Dickin jäljiltä.
Hetken näytti siltä kuin olisi Sam kadottanut uskonsa sekä itseensä että muihin.
— Käytähän silmiäsi, Dick, sanoi hän tuokion perästä, tyynesti.
Vain viisi askelta etäämpänä oli lumessa syvennys, joka osoitti kahden taivaltajan viettäneen siinä yönsä. Ah-tek oli kaikesta päättäen arvellut, että matkaan menisi kokonainen päivä, ja rauhoitettuaan itseään sillä, että vihollinen toki ei ollut aivan kintereillä, oli hän suonut itselleen lepohetken. Lumi oli luotu syrjään, vähäinen nuotio rakennettu, ja havuja kasattu makuusijaksi. Kaikki tämä oli selvästi pääteltävissä jäljistä. Mutta lisäksi oli kinoksessa lumikenkäpari pystyssä, ja jonkun matkan päässä tuhkaläjästä lojui maassa hujan hajan matkamiehen kamppeita; siinä oli makuupussi, siinä huovat, vaipat.
Miehet riensivät siekailematta lähemmäksi. May-may-gwán ei liikahtanutkaan koirien luota. Hänen kasvonsa olivat jäykistyneet, ilmeettömät. Vain silmissä paloi tumma hehku. Sam ja Dick pysähtyivät levällään olevan huppuvaipan ääreen ja nostivat sen syrjään. Alla oli kasa huopia ja niillä makasi, rinta lävistettynä, äkillisen kuoleman yllättämä intiaani, kädet nyrkissä, silmät puoliavoinna ja kasvot kaamean pelon vääristäminä.