KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Matka Tigris virtaa ylös.
Mejidieh oli hauska ja mukavasti sisustettu siipilaiva, rakennettu Lontoossa ja erään englantilaisen yhtiön oma, joka sitä paitsi omistaa toisen, Kalifah nimisen, laivan. Nämät molemmat laivat kulkevat kerran viikossa vuoroonsa Basrasta Bagdadiin ja takaisin. Turkkilaisia laivoja käytetään sitä vastoin paljon vähemmän kuin englantilasia, koska ne tarvitsevat matkaa varten kaksi sen vertaa aikaa, sekä tulevat ja lähtevät, milloin heidän katteininsa hyväksi näkevät.
Jokilaivan kansi on ihan tasapintanen ja jatkuu vielä pari metriä partaitten ulkopuolelle valmistaakseen enemmän tilaa. Nämät parvekkeen näköiset ulkorakenteet ovat aluksen lastissa ollen, tuskin 30 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Tämän alikannen yläpuolella on "ylempi" kerros ja siinä on kahdenkertaisia telttakankaita suojana aurinkoa vastaan. Salongit, kajuutannäköiset, mutta tilavat, sijaitsevat näitten molempien "kerrosten" välillä. Ne ovat erittäin somasti ja hauskasti sisustetut ja varustetut suurilla ikkunoilla, josta näkyy joen molemmat rannat; käärekaihtimet estävät auringon liiaksi paahtamasta. Leveässä sohvassa, johon joka ilta huolellisesti tehdään sija, lepää erinomaisen hyvin ja yöpöydällä on huokoinen savipullo, jossa vesi pysyy jotenkin viileänä. Saattaako tuolla alhaalla kuumissa erämaissa olla paremmin? Takakannella joka on erityisesti varattu ensi luokan matkustajille, on rottinkisia nojatuoleja, joissa on tukea säärille. Istua tämmöisessä tuolissa ja vaan nähdä maan ohitsensa kulkevan on erinomaisen mukavaa, varsinkin verrattuna siihen matkustustapaan, johon minä olin tottunut.
Katteini oli pieni, paksu ja leikkipuheinen englantilainen, joka 21 vuotta oli kulkenut Bagdadin ja Basran väliä. Komennettavana oli hänellä kolme upseeria, kaikki englantilaisia, muu miehistö oli turkkilaisia.
Palmupuistoja on yhä harvemmassa, viimein ne ihan loppuvat, eikä mikään ole silmän esteenä näköpiirissä. On mitä laajin näkö-ala yli silmän siintämättömien tasankojen, jotka leviävät joen molemmin puolin. Maaperä on sanomattoman vetistä. Siellä täällä on se pikemmin tavattoman suuren järven, kuin mantereen näköinen.
Shat-el-Arab on keskimäärin 500 metriä leveä ja kuudesta kymmeneen metriä syvä. Eräällä paikalla Basran satamassa kuuluu se olevan 20 metriä syvä. Veden nopeus on mitätön, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri estämään suurimman osan tuosta hienosta liejusta, jota se kuljettaa mukanaan, laskemasta pohjaan, ennenkuin se on ehtinyt suistamoon. Tässä ne laskeuvat kerroksittain ja muodostavat nuo vaaralliset hiekkasärkät joensuuhun. Vuosi vuodelta kulkee näin uutta liejua ulos suistamoon, joka täten kasvaa yhä kauvemmaksi ulos Persianlahteen. Rawlinson on laskenut, että näin muodostuu koko 53 metriä maata vuodessa. Tähän katsoen on otaksuttavaa, että koko Mesopotamia, ei kovinkaan kaukaisina aikoina sitten, on ollut merenpohjana ja Persianlahden luoteisena jatkona. Niin onkin asianlaita ollut. Kaukana sisämaassa Hillehin (Babylonin) luona ja vielä kauvempana ylhäällä löytyy runsaasti raakunkuoria ja jäännöksiä siitä eläinkunnasta, joka vielä tänään liikkuu Persianlahdessa. Tigris ja Eufrat ovat aikojen kuluessa kuljettaneet mukanansa soraa ja liejua Antitauruksesta, Armeenian ja Kurdistanin vuorilta ja vähitellen täyttäneet entisen lahden pohjoisosan. Maan muodostumista on yhä jatkunut. Joet, jotka muinoin, kukin suunsa kautta, laskivat lahteen, ovat lopuksi yhtyneet yhdeksi joeksi, muodostaen sitten kauvempana alhaalla laajan suistamon. Kerha ja Karun nimisillä joilla oli myös muinoin omat suunsa, mutta ovat sittemmin joutuneet Shat-el-Arabin jokiväylään. Kerha noin 3,000 vuotta sitten (Rawlinsonin arvelu), Karun vielä myöhemmässä ajassa.
Mutta Mesopotamia on ollut vielä merkillisempien ilmiöitten näyttämönä. Kaikella todenmukaisuudella saattaa nimittäin olettaa, että täällä on tapahtunut se mahtavin luonnonmullistus, minkä ihmiskunta on kokenut, eli tuo tuhoava tulva jonka me tunnemme "vedenpaisumuksen" nimellä. Professori Suess Wienissä on raamatullisen kertomuksen johdolla, verrattuna kiilakirjoitusmuistomerkeissä löydettyyn jokitaruun, älykkäällä ja luonnollisella tavalla selittänyt vedenpaisumukseen olleen syynä maanjäristysaallon, jota seurasi pyörremyrsky Persianlahdesta, sekä todistanut ettei ilmiö ollut käsittänyt koko maailman mannerta, vaan rajoittunut Eufrat ja Tigrisvirtojen alempaan jokilaaksoon.[37]
Kello 8 söin yhdessä Mejidiehin upseerien kanssa vankan päivällisen, jossa oli neljä ruokalajia. Sitten meni katteini ylös komentosillalle, itse johtamaan laivansa vaikeata ja vaaranalaista kulkua hiekkasärkkien välillä, nuoret upseerit, joilla ei näkynyt olevan juuri paljo tehtävää, jäivät minulle seuraa pitämään. Loikoen kukin nojatuolissamme nautimme — ainakin minä — suloisinta ja huolettominta elämää iltakahvin ja sikaarin ääressä. Sääskien miljoonalaumat eivät sitävastoin tehneet oloamme mieluisaksi, varsinkin senjälestä kuin olimme polttaneet sikaarimme loppuun. Kello 10 menivät upseerit levolle ja minä seurasin heidän esimerkkiänsä, mutta minun oli mahdotonta nukkua; mehän lähestyimme Eufratin suuta ja "Paratiisia"! Laiva vetääntyi nyt Shat-el-Arabin vasemmalle rannalle, jota Tigriksen aallot huuhtelevat. Heti kello 11 jälestä kuljimme Kerhajoen suuta; tämä joki alkaa Ardilannin ja Luristanin rajalla, länsi Persian vuoriseuduissa ja juoksee sitten suoraan etelään, laskeaksensa sitten etäämpänä Shatin vasemmalla puolella.
Kello 12 puoliyön aikaan saavuimme Kornahiin. Nimi muistuttaa latinalaista cornu (sarvi) sanaa ja Tigris ynnä Eufrat, joitten laineet täällä yhtyvät, ovat todellakin häränsarvien näköiset. Tigristä ja Eufratia onkin verrattu aviopariin. Eufrat on mies, Tigris vaimo, jotka Kornahissa menevät avioliittoon. Onhan vertaus sattuva. Mutta on toinen seikka, joka on omiansa kiinnittämään paljon enemmän huomiota Kornahiin, kuin nämät vertaukset ja matkustaja onkin pelkkänä silmänä niinä muutamina minuutteina, kuin laiva siellä viipyy. Tässä sijaitsi nimittäin paratiisi, jos saa uskoa alkuasukkaitten puheita. Eipä "hyvän ja pahan tiedon puutarhaa" ole hävitetty: Kornahin arapialainen väestö suojelee sitä vielä kiihkeällä huolella. Valitettavasti ei ollut minulla tilaisuutta astua maalle katsomaan tuota surullisen kuuluisata puuta, mutta sain katteinilta kuulla, että se saattoi olla korkeintaan kahdensadan vuoden vanha. Alkuasukkaat luulevat tämän kuitenkin elämän puuksi, ja onneton se, joka siitä taittaisi lehden tai oksan! Ainoastaan syksyllä, kun muutama oksa ja lehti on varissut, sytyttävät arapialaiset niistä paratiisillisen tulen. Mutta asukkaat harjoittavat kuitenkin sangen tuottavaa kauppaa myymällä pieniä palasia tiedon puusta herkkäuskoisille pyhiinvaeltajille. Tähän luonnollisesti ei käytetä mainittua puuta, joka silloin suuren menekin tähden pian loppuisi — pyhiinvaeltajille on erityistä puuta varalla.
Jääköön sanomatta, onko paratiisi sijainnut sillä paikalla, jossa kurja Kornah niminen arapialaiskylä nyt on, mutta jos asianlaita todellakin niin on ollut, on meillä syytä otaksua, että tämä seutu — meidän vanhimpain esivanhempiemme aikoina on ollut paljon viehättävämpi, kuin se nyt on. Muutamia matalia multakattoisia mökkejä, joita palmulehdet ympäröivät, vetinen maa, joka kevättulvien aikana on veden alla, mutta jossa nykyään pienet, lihavat lehmät käyvät laitumella (vatsaan asti liejussa) — astuen, onko tämä näky omiaan muistuttamaan kuolevaista ihmistä paratiisista?
Kornahin luona yhtyvät, niinkuin mainittiin, nämät molemmat virrat yhteen. Tigrisvirran vesi on sakeata ja harmaanruskeata savesta ja maasta, jota se tuo mukanaan Mesopotamian lakeuksilta; Eufratin vesi on kirkasta. Viimemainittu virta kyllä juoksee saviperäisen maan läpi, mutta sen vesi puhdistuu ruovikossa ja suokasveissa, joita on virran alajuoksussa. Tigris virran veden saattaa erottaa Eufratin vedestä monen kilometrin päässä Kornahin alapuolella. Vasta alempana nämä vedet täydellisesti sekaantuvat.
Luokaamme nyt näitten molempien virtojen yhtymäkohdalle lyhyt silmäys niitten kulkuun.
Eufratin alkulähteinä on kaksi lähdevirtaa: Frat ja Murad Su. Frat alkaa Armeenian pääkaupungin, Ersirumin lähellä 2,000 metrin korkeudella, juoksee ensin länttä kohti; seuraten Armeenian vuorijonojen laaksoja, mutta tekee Erginin kohdalla suoran kulman, yhtyäksensä lännestä päin tulevaan Murad Suuhun eli itäiseen Eufratiin, joka alkaa Araratin länsirinteillä ja on vesirikkaampi, kuin Frat. Malatien lähellä Kurdistanissa alkaa kokonainen koski- ja vesiputoussarja, joka ei lopu ennenkuin joki on murtautunut mahtavimpien vuorijonojen läpi Urfa (Edessa) nimisen kaupungin pohjoispuolella. Malatien luona yhtyy siihen Tohma Su, tullen Antitauruksesta Vähässä Aasiassa. Tästä juoksee virta suuressa kaaressa itään, etelään ja länteen päin ja lähenee Biredshikin kohdalla Välimertä 150 km etäisyyteen. Kuljettuaan vielä jonkun matkan etelää kohti, tekee Eufrat mutkan kaakkoon päin ja pitää tämän suunnan aina Persian lahteen asti.
Biredshik on tärkeä ylikulkupaikka kauppakaravaaneille ja pyhiinvaeltajille, jotka tulevat Djarbekrista matkalla Aleppoon tahi Välimerelle. Kameelit viedään ylitse suurilla, litteäpohjaisilla lautoilla. Biredshikin alapuolella laskee joki Mesopotamian lakeudelle, jonka kaltevuus on niin vähäinen, että se tuskin tekee desimetrin yhden kilometrin mitalle (Reclus). Vasemmalta saa Eufrat lisäjoet Nahr Belik ja Shabur, Anahin kaupungin kohdalla on uusi, tärkeä ylikulkupaikka. Bagdadin lähellä ovat Tigris ja Eufrat ainoastaan noin 50 km päässä toisistaan. Eufratista, jonka pinta tässä on 5 metriä korkeampi Tigris-joen pintaa, lähtee tällä paikoin monta haaraa viimemainittuun jokeen, ja täten Eufrat kadottaa suuren määrän vettänsä. Vielä vähän alempana jakautuu joki kahteen haaraan, joista läntinen, Hindiah, muodostaa suolajärven Nedshf. Järven toisella puolella yhtyy Hindiah taas pääjokeen. Tämä seutu on historiallisessa suhteessa merkillisimpiä maan päällä. Hillehin luona ovat Babylonin rauniot, Nedshfin luona Kufan, Hindiahin luona on Birs Nimrod ynnä Baabelin torni ja heti siitä pohjoiseen on pyhä Kerbela. Vielä alempana yhdistyvät joet monilla poikkihaaroilla ja kanavilla toisiinsa, kunnes ne lopulta juoksevat yhteen.
Siinä paikassa, jossa Frat ja Murad Su muodostavat Eufratin, on vedenpaljous melkein yhtä suuri, kuin siinä missä Shat-el-Arab alkaa. Vaikka nimittäin monta lisäjokea tulee Antitauruksesta ja niistä vuorista, jotka ovat pitkin Tigriksen oikeata rantaa, ei näitten vesirikkaus kuitenkaan riitä vastustamaan veden suurta haihtumista, joka käy yhä tuntuvammaksi, kun veden kulku joessa on erinomaisen hidas. Joen keski- ja alajuoksuun yhtyi muinoin useita suuria lisäjokia, niinkuin Wadi Ali ja Wadi Hauran, mutta meidän päivinämme ovat nämät enimmän osan vuotta kuivina. Näitten sangen syvään uurretut laaksot osoittavat kuitenkin selvästi, että pohjois Arapian ilmanala muinoin on ollut toisellainen, kuin nykyään.
Tigris-joki alkaa myös kahdella haaralla. Itäinen, Buhtan Su niminen haara, tulee vuorilta Wan-järven eteläpuolella, toinen haara nimeltä Didshleh alkaa ihan Eufratin lähellä, mutta 400 metriä korkeammalla, kuin tämä. Keski- ja alajuoksuun yhtyy molemmilta puolilta monta pienempää sivujokea ja Tigris (s.o. "nuoli") juoksee vilkkaasti eteenpäin seuraten Kurdistanin ja länsi Persian vuorien suuntaa. Ylä-Tigriksen varrella sijaitsevat nuo tärkeät Diarbekr ja Mosul nimiset kaupungit. Viimemainitun kaupungin alapuolella yhtyvät Kurdistanin vuorista tulevat suuret lisäjoet Iso ja Pieni Sab. Ardilanin vuorista tulee Dijalan joki, joka heti Bagdadin alapuolella juoksee Tigrikseen. Sitä osaa jokea, joka on Bagdadin ja Kornahin välillä, saamme heti oppia lähemmin tuntemaan.
Eufratin ja Tigriksen välillä leviää Mesopotamian lakeus, tätä maata turkkilaiset ja arapialaiset nimittävät El-Djesirah s.o. "Saari." Mesopotamiaksi sanotaan historiallisessa merkityksessä oikeastaan sitä osaa maata, joka on näitten jokien keskimmäisen juoksun välillä, ja tämän jokilaakson kaakkoisimmalle kulmalle ovat persialaiset antaneet nimen Irak Arabi. Ilmanalan puolesta on Mesopotamia ihan erilainen, kuin naapurimaansa. Sitä ympäröivät idässä, pohjoisessa ja lännessä korkeat vuorimaat ja etelässä Arapian kuivat erämaat, maa on itsestään alhaista ja kosteata. Maanlaatu on erinomaista, mutta viljelemätöntä. Muinoin, kun Babylon, Ninive, Seleukia ja Ktesifon olivat valtansa ja rikkautensa kukkulalla, viljeltiin maa huolellisesti ja sen läpi kulki ristiin rastiin suuremmoinen kanavoimislaitos. Nyt ovat nuo muinoin rikkaat vainiot muuttuneet yksitoikkoisiksi, autioksi aroiksi ja useimmat kanavat ovat jäljettömiksi hävinneet santaan. Tarvittaisiin vaan voimallinen ja tarmokas hallitus, muuttamaan vielä kerran olot parempaan päin. Bagdadin luona kuljettavat molemmat joet lähes seitsemäntuhatta kuutiometriä vettä sekunnissa. Tästä vesipaljoudesta tarvittaisiin vaan kymmenesosa koko Irak Arabin kanavoimiseen. (Dumont).
Maassa asuu suurimmaksi osaksi puolivillejä arapialaisia paimentolaisheimoja, jotka kuljeksivat pitkin jokien rantoja, tahi elatuskeinonaan ryöstävät karavaaneja ja matkustajia. Valtiollisesti kuuluu maa Turkin vallanalaisuuteen ja sitä hallitsee jotenkin itsenäisesti turkkilainen pasha, joka asuu Bagdadissa. Mesopotamia on siis erityinen turkkilainen maakunta, jota pohjoisessa rajoittaa Diarbekrin ja Kurdistanin maakunta, idässä Persia ja Persian lahti sekä etelässä ja lännessä Arapia ja Syyria.
Palaamme taas laivaan.
Aamulla kesäk. 1 päivänä saavuimme juutalaiseen kylään, jonka nimi on Esran hauta, siellä olimme puolen tuntia. Tämän kylän asukkaat ovat yksinomaan juutalaisia ja niitä tuli koko lauma kirkuvia miehiä ja naisia rantaan, kun Mejidieh laski maihin. Kylä on kauniilla paikalla, jokeen ulottuvalla niemellä. Se on palmu- ja lehtimetsän siimekkeessä, ja Tigriksen tyyneeseen veteen kuvastuu se mausolee, jossa Esra profeetan sanotaan lepäävän. Tämä on suuri, valkoinen kivirakennus, jonka persialaiseen malliin rakennettu kupooli on fajanseilla päällystetty. Alapuolella on kivinen rantalaituri, jota Tigriksen aallot huuhtelevat. Profeetta Esra vei, niinkuin tiedetään, juutalaiset pois Baabelista takaisin Jerusalemiin, mutta itse lepää hän vankeuden maassa. "Ja näin on se kirja, jonka Artahsasta antoi papille Esralle, kirjanoppineelle, joka oli opettaja Herran käskysanoissa ja säädyissä Israelin ylitse: Artahsasta, kuningasten kuningas Esra papille ja kirjanoppineelle taivaan Jumalan laissa: Minä olen käskenyt, että kenenkä ikänä kelpaa minun valtakunnassani Israelin kansasta, papeista ja leviittoista mennä kanssasi Jerusalemiin, niin menköön." Esran hauta on tärkeä pyhiinvaelluspaikka, ja monet juutalaiset vaeltavat vuosittain sinne, nähdäkseen profeetan viimeistä leposijaa. Ollessamme vielä kylän kohdalla, uiskenteli kymmenkunta alastonta juutalaispoikaa laivan luo ja kiipesi sinne ylös, levähtääkseen hetkisen sen yläkannella, mutta kun taas pian lähdimme liikkeelle, hyppäsivät kaikki yhtäaikaa jokeen ja uivat takaisin rantaan hurjasti kirkuen. Esran hauta katosi pian näkyvistä, ja sen sijaan levisi taas ääretön, matala, kostea ja suoperäinen lakeus molemmin puolin. Siellä täällä kasvaa mehevää ruohoa ja siinä näkyy suuret laumat raavaita ja lampaita laitumella. Joskus sivuutetaan kyliä, joissa on parikymmentä olkikattoista mökkiä viljelysmaiden keskellä, missä tumma-ihoiset miehet kyntävät erinomaisen alkuperäisillä kahden härän vetämillä puu-auroilla. Paikoittain kasvaa jokivarsilla ruohoa ja laivan ohikulkiessa lentää usein suuret suorsaparvet ylös vedenpinnalta.
Joen vesi on tänä vuoden aikana vielä jotenkin korkealla, mutta alenee yhä enemmän, kunnes se syyskesällä on alimmillaan. Mejidiehillä, joka täydessä lastissa ollen käy noin l,5 metriä syvässä, on silloin sangen vaikeata löytää tiensä hiekkasärkkien välitse. Laivakulkua vaikeuttaa vielä sekin seikka, että joen rannat pitkin pituuttaan ovat niin yksitoikkoiset, että laivanmiehet eivät voi saada mitään varsinaisia merkkejä rannoilta. Muutamia pahamaineisia paikkoja on tosin merkitty kivillä tahi seipäillä, mutta näitten hyötyä vähentää se seikka että joen särkät ovat liikkuvaisia ja usein muuttavat paikkaa. Ei olekaan harvinaista, että höyrylaivat ja purjeveneet laskevat matalikolle. Semmoisissa tilaisuuksissa täytyy Mejidiehin purkaa koko lastinsa, tyhjentää vesilastinsa ja viedä matkustajat maihin. Kun on onnellisesti päästy matalikolta, täytyy taas noutaa matkustajat pikkuveneillä ja sälyttää lastin uudelleen. Tähän toimeen menee usein puoli päivää ja kun tämmöisiä esteitä tulee useita samalla matkalla, niin ei ole harvinaista, että laiva tarvitsee koko yksitoista päivää päästäksensä Bagdadiin, jota vastoin veden korkealla ollessa menee vaan neljä päivää. Jokea alaspäin kulkiessa tarvitaan suotuisissa oloissa vaan 42 tuntia.
Asukkaat näillä seuduin ovat arapianheimoista paimentolaiskansaa. Vaeltaessansa vievät he mukanaan suuret eläinlaumansa ja telttansa; näitä he tilaisuuden mukaan kuljettavat purjeveneissä tahi vetävät he niitä kanooteissa pitkin joen rantoja. Luonteeltaan ovat he urhoollisia, puolivillejä ja sotaisia. Pukunsa on sangen yksinkertainen, sillä heillä on ainoastaan riepu lanteitten ympäri ja valkoinen huivi riippuu turpaanin ympärillä suojaamassa päätä ja kaulaa auringolta; muuten ovat he alastomia. Ihonsa on kuparinruskea, tukka pitkä ja takkuinen. Ahvettuneet ja tarmokkaat kasvonpiirteet ovat ikäänkuin bronssiin valetut. He ratsastavat, useimmiten satulatta, muhkeilla, virmoilla hevosilla, kädessä aina pitkät keihäät. Toisinaan meidän ohi kulkiessamme juoksivat tai ratsastivat he pienissä joukoissa pitkin rantaa, hirveästi kiljuen ja heiluttaen keihästään päänsä yli y.m. sotaisia liikkeitä tehden. Naiset ovat voimakkaan ja melkein miehekkään näköisiä, heidänkin pukunsa on erittäin keveä. Nämät kukistamattomat arapialaiset, jotka asuvat pitkin Tigriksen rantoja, kuuluvat moneen eri heimoon, joista tärkeimmät ovat: Montefig, Abu Muhametti, Beni Lam ja Khamar. Muutamat heistä ovat vakinaisesti sijoittuneet joen rannoille, muodostaen kyliä, ja elävät maanviljelyksestä, kun taas useimmat jatkavat paimentolaiselämäänsä. Nämät viimemainitut ovat erämaan vapaimpia poikia, he eivät tottele mitään esivaltaa, eivät kärsi paikallansa olemista, he rakastavat vaan vaeltamista pitkin ja poikin Mesopotamian lakeuksia suunnattomine lammas- ja puhvelilaumoineen. Löydettyään hyvän laitumen, rakentavat he telttansa sinne joksikin aikaa siten, että levittävät olkimattoja kaareksi käännettyjen tankojen päälle, joten tämä on lyhyen tunnelin näköinen. Muutamain teltat ovat kankaasta tahi nahoista. Siihen aikaan, jolloin minä Tigriksellä matkustin, oli näitä vaeltavia kyliä sangen runsaasti pitkin rantoja, sillä alkava kesä ja sen tavaton kuumuus teki veden tarpeen niin paljoa tuntuvammaksi. Paimentolaisia oli siis niin joukottain kokoontunut virran rannalle saadaksensa runsaasti vettä. Vesi oli yhä kuitenkin sameraa ja lämmintä. Tuon tuostakin kohtasimme kanootteja ja purjeveneitä, jotka virran tai vienon tuulen avulla liukuivat jokea myöden alaspäin; muutamia veneitä vetivät miehet köysillä käyden itse rantaa pitkin. Purjeveneet ovat erittäin käytännöllisiä; niihin mahtuu paljon ja iso purje kokoaa pienenkin tuulen, jonka tiellä ei ole vuoria eikä metsiä. Höyrylaivat ovat kuitenkin vähitellen poistaneet käytännöstä nämät entiset tavarankuljettajat, niin että ne nykyään ovat jotenkin harvinaisia. Kun virta kulussaan arojen halki tekee suuria mutkia, näyttää vastaantuleva purjevene kulkevan milloin meidän suuntaamme, milloin päinvastoin, milloin taas olevan kaukana sisämaassa: ja tämä tuottaa monelle katsojalle hupaista hämminkiä. Virtojen ylä-osassa kuljetetaan tavaroita lautoilla ("kelek"), jotka lepäävät ilmalla täytettyjen nahkalaukkujen päällä.
Kello 4 aikaan tulimme Amaran kaupunkiin, joka suureksi osaksi on Tigriksen vasemmalla rannalla. Täällä on m.m. sähkölennätinasema, suuri kahvila rannalla, valkoisia, hyvinrakennettuja savihuoneita ja moskee. Parisataa kaupungin asukasta riensi heti rannalle, jossa pitivät hirveätä meteliä, mutta tämä kirjava näkemys oli kuitenkin vilkas ja hupainen. Pari tuntia viivyttyämme, jolla aikaa villasäkkejä lastattiin laivasta maalle, jatkoimme matkaamme virtaa ylöspäin. Maisemat ovat yhä yksitoikkoisia, ainoastaan siellä täällä kasvaa jokunen mehevä pensas rannalla. Kaukana oikealla siintää Kurdistanin vuoria kohoten jyrkkinä, vaaleansinisinä seininä. Yöllä näkyi sieltä kaksi tavatonta liekkiä, en tiedä, mistä ne olivat. Rannoilla leimusivat arapialaisten suuret telttatulet kaiken yötä; niitä tarvitaan arvattavasti ruoan laittamiseen ja hyttysten karkoittamiseen. Liekkien leimussa saattoi useinkin selvästi erottaa telttien sisuksen: lapset makaamassa, naiset ruoan laittopuuhissa ja miehet tupakoimassa ja kahvia tai teetä juomassa. Poltinaineet ovat kuivia ohdakkeita ja oksia, joita naiset kokoavat. Päivän koittaissa tulet hiljalleen sammuvat ja väistyvät uuden päivän valkean tieltä, joka Itämailla hehkuu pohjoismaalaiselle tuntematonta kuumuutta.
2 p. kesäk. Elämä laivalla ei ole vaihtelevaa, vielä vähemmän maisema ympärillämme. Rannoilla yhä vilisee paimentolaisia laumoineen. Teltat ovat enimmäkseen mustaa huopaa, miehenkorkuisten seivästen päässä. Eräällä kohtaa oli suuri puhvelilauma virran poikki, ja ainoastaan kuono ja sarvet näkyivät vedenpäällä. Lauman edellä ui paimen, jota eläimet taajoissa joukoissa seurasivat; laumaa pitivät koossa miehet, istuen pitkät piikit kädessä uivien hevosten selässä. Naiset ajoivat samalla tavalla virran ylitse uivilla hevosilla, jotka töin tuskin saivat päänsä pysymään vedenpinnan yläpuolella. Iltapuolella tuli meitä vastaan turkkilainen siipilaiva, matkalla Basraan, ja vähän myöhemmin saavuimme Kot-el-Amaran kaupunkiin, Tigriksen vasemmalla rannalla. Kaupunki on vasta muutaman kymmenkunnan vuoden vanha. Se on vilkas ja kukoistava kauppapaikka ja seudun arapialaisheimojen markkinapaikka. Täällä lastattiin laivaan villasäkkejä. Lampaanvillat näyttävät olevankin tärkeä kauppatavara, jota kuljetetaan Tigriksen rannalta Bagdadiin, Mesopotamian kaupan pääpisteeseen, josta villat sitten viedään suurta Syyrian karavaanitietä myöden Välimeren rantamille. Kot-el-Amaran tienoilla kadottaa Tigris osan vettänsä, joka Shat-el-Hai nimistä kanavaa myöden valuu etelään ja yhtyy Eufratiin. Eufrat ja Tigris virtain suhde toisiinsa on hyvin monimutkainen. Bagdadin paikoilla Eufrat antaa Tigrikselle suuren osan vesiänsä, sillä Eufrat juoksee siellä Tigristä korkeammalla; Kot-el-Amaran kohdalla Tigris taas maksaa velkansa Eufratille.
Kot-el-Amaran pohjoispuolella ylenevät virran rannat 2-4 m korkuisiksi; rantaviivat ovat sentähden hyvin selvät ja vedensyömät. Nevat ovat nyt loppuneet ja moskitoskärpäset vähenneet; mutta sitä vastoin suhisee ilmassa miljaardittain suuria, vihriäisiä heinäsirkkoja. Rannoilla ne muodostavat tiheitä, tummia pilviä, joista kuuluu kitisevää ääntä. Nämät vahingolliset itikat kulkevat maan yli lukemattomissa parvissa ja hävittävät tieltään kaiken kasvullisuuden. Laivaammekin niitä tuli suuret liumat, asettuivat hetkeksi teltan katolle, laivan kannelle, tai matkustajien päälle, ja jatkoivat sitten levotonta kulkuansa. Oli täysi työ irroittaessa niitä vaatteista, joihin ne iskivät kiinni terävillä kynsillään sekä suojellessaan niiltä kasvojansa. Hetken aikaa niiden kanssa oteltuani, menin hyttiini, mutta en sielläkään saanut olla heinäsirkoilta rauhassa: niitä oli kaikkialla, vuoteessa ja lattialla nuo paksut, viheriäiset jätkäleet matelivat, vaikka vaan ihan pieni akkuna oli ollut auki. Saatuani hytin jotenkin puhtaaksi noista pedoista, suljin kaikki aukot; mutta arapialaiset eivät näyttäneet paljon piittaavan heinäsirkoista. Heitä oli joukko kiivennyt lastiksi tuotujen villakasojen korkeimmalle kukkulalle ja sieltä he läimähyttelivät kepeillänsä y.m. aseilla ohilentäviä itikoita, niin että pian koko joukko näitä eläinraukkoja makasi räpystellen heidän ympärillään. Savutorvenkin ympärillä, josta sakeita savupilviä nousi, makasi niitä läjittäin puolikuolleina. Tämä kaikki oli kyllä huomiota herättävää, mutta hauskuutta se ei lisännyt laivamatkan yksitoikkoisuudelle.
Tuskin saattaa ajatellakkaan kirjavampaa matkustajajoukkoa, kuin mitä Mejidieh nyt kuljetti. Eurooppalaisessa höyrylaivassa saattaa kyllä tavata matkustajia erilaisimmista kansaluokista ja kansakunnista, mutta niitä niissä on katseltava verrattuna siihen mitä näkee itämaalaisen höyrylaivan etukannella. Itämailla ei pidetä ensinkään sopimattomana eikä köyhyyttä todistavana, jos "paremmatkin ihmiset" matkustavat etukannella. Rikkaimmat kauppamiehet seurustelevat tuttavallisesti ja veljellisesti dervishien ja jätkien kanssa laivakannella. Tuon tuostakin pistäännyin minä katteinin luo komentosillalle, josta oli mukava katsella itämaalaista arki-elämää ja sen kirjavia kuvia tuolla alhaalla laajalla laivankannella. Kun itämaalaiset tekevät pitkiä höyrylaivamatkoja, hankkivat he ensimmäiseksi itsellensä niin helpon paikan kun mahdollista. Siihen ne sitten sijoittuvat parhaimmalla tavalla: heillä on muassaan makuuvaatteet, peitteet, matot, keittimet ja tarpeelliset talouskapineet. Ensin tulijat asettuvat parhaimmille paikoille, s.o. pitkin partaita ja seinämiä etu- ja peräkannen yhtymäkohdissa. Myöhemmin tulijat saavat parhaansa mukaan sijoittua keskelle laivankantta. Kas tässä muutamia kuvia Mejidiehin etukannelta.
Tuossa istuu pari arapialaista pelaten noppapeliä melkein uskomattomalla näppäryydellä; jos he todellakin ehtivät yhtä pian ajatella, kuinka parhaiten nopan heittäisivät, kuin muuttavat kavut paikoilleen, niin täytyy myöntää, että he ajattelevat erinomaisen nopeasti. Tuossa istuu arkulla kaksi hindulaista piippua polttaen, ja ihan lähellä heitä istuu matolla muutamia persialaisia kauppiaita, joista yksi pitää tulta vireillä samovaarissa, puhaltamalla sen pitkään torveen, jolla aikaa toiset lausuvat kohteliaisuuksia toisilleen tahi keskustelevat kauppa-asioista, aina sillä välin maistellen höyryävää teetään. Etäällä etukeulassa istuu dervishi kertoen satuja tarkkaavalle kuuliakunnalle, joka loikoo hänen ympärillään matolla. Omituisin kaikista mitä näimme oli erään persialaisen täydellinen haaremi, hän kun perheineen ja kaikkine kampsuineen oli muuttomatkalla Bagdadiin. Hän oli levittänyt kolme suurta patjaa seinien viereen komentosillan alla ja ripustanut tummia kankaita keppien päähän matkakistujen väliin ja näillä piirittänyt pienen alan laivan kantta, estääksensä kolmea vaimoansa näkymästä muille matkustajille. Mutta kun hän ei ollut muistanut kattaa tätä piirikuntaansa, näkyi tuo väliaikainen haaremi komentosillalle kokonansa; vaimot siellä kuluttivat aikaansa käsitöillä, tupakoiden, teetä juoden ja maaten. Heillä näytti olevan hupainen matka Bagdadiin! — Joka perheellä oli saviruukkuja, joilla nostettiin vettä virrasta pesemisiin ja samovaariin.
Ilma käy yhä suloisemmaksi, jota ylemmäksi virtaa tulemme. Kuumat ja kosteat tuulet eivät nyt tunnu niin paljon. Ilmanala on Bushirissa paljon parempi kuin Basrassa. Kello 9 illalla kuljimme Baghilan linnoitetun kylän ohi, jolloin pysähdyimme hetkeksi, kun laivaan otettiin muuan arapialainen, jota kolme miestä saattoi pienellä veneellä laivan kylkeen. Kello 10 pysähtyi laiva äkkiä keskellä virtaa. Olimme ajaneet hietasärkälle ja siinä nyt pari tuntia tuumailtiin, sillä aikaa kun laivamiehet veteen mentyänsä, pitkillä riuvuilla mittailivat veden syvyyttä särkän reunoilla. Kun matalikon heikoin kohta oli löydetty, tyhjennettiin osa vesilastia ja ponnistamalla kaikki voimansa pääsi laiva taas pimeässä liikkeelle. Varmuuden vuoksi asetettiin kuitenkin eräs laivamies uloimmaksi etukeulaan, mitatakseen tuon tuostakin sylipuulla veden syvyyttä. Tigriksen nopeus on tässä 2,5 penikulmaa tunnissa.
Kello 8 aamulla 4 p. kesäkuuta tuli vastaamme englantilainen siipilaiva Kalifah, joka edellisenä iltana oli lähtenyt Bagdadista. Tuntia myöhemmin saavuimme Ktesifonin ja Seleukian rannoille; tämä on varmaankin huomattavin paikka keski Tigriksen varrella. Jo pari tuntia ennenkuin sinne saavutaan näkee etusivun eräästä tavattoman suuresta rakennuksesta, joka terävissä piirteissä kohoaa matalasta tasangosta; tämä on Tak Kesra niminen palatsi. Ktesifonin rauniot ovat kapealla niemellä Tigriksen muodostamassa laajassa mutkassa.
Kun laiva tarvitsee kaksi tuntia kulkeakseen tämän mutkan, mutta käyden pääsee niemen yli runsaassa puolessa tunnissa, pyysin katteinilta päästä maihin, saapuakseni taas niemen toisella puolella laivaan. Tähän suostui hän kohteliaasti, vene ynnä siinä neljä arapialaista laskettiin vesille ja muutamassa minuutissa saavuimme rantaan. Kaksi arapialaista soutivat takaisin veneen, joka taas vedettiin kannelle, jonka jäljestä Mejidieh jatkoi matkaansa Tigristä ylöspäin ja minä ynnä molemmat toiset miehet lähdimme astumaan Tak Kesraa kohden. Koko tasanko on tässä täynnä fajanssisirpaleita ja kivipalasia, ja minne silmänsä kääntää, näkee pelkkiä harmaankeltaisia, pyöristetyitä soraläjiä, joilla kasvaa kanervan näköisiä kasveja ja kuivaa ruohoa. Tässä oli kerran Ktesifonin kaupunki. Kaunein muinaismuisto sen suuruuden ajalta on yllä mainittu suurenmoinen Tak Kesran linnan raunio, josta piirsin siinä paikassa kuvan.
Tak Kesran, s.o. Khosron kaaren rakensi sassanilainen kuningas Khosra Noshirvan, joka hallitsi vv. 531-578 j.Kr. Nimensä on se saanut keskisestä esisalista, kuninkaan vastaanottosalista, joka muodostaa korkean puolikaaren, tämän molemmilla puolilla on joukko muita saleja ja sivuhuoneita puolisoille ja palvelijoille. Näitä sekä ajan hammas että myöhemmät sukupolvet ovat hävittäneet, käyttämällä kivet uusiin rakennuksiin. Etumaiset huoneet ovat vielä pystyssä, lujina ja kukistamattomina kuin kallio. Kun kaliifi Djaffar Al-Mansur (754-775) perusti uuden Bagdadin, toi hän kiviä Ktesifonista. Hän tahtoi myös purkaa Tak Kesran, käyttääksensä niitä mainioita kiviä, joista tämä linna oli rakennettu, mutta koe ei onnistunut — saviruukki liitti kivet niin lujasti toisiinsa, ettei niitä saatu irti. Linnan kummassakin muurissa on neljä porttia, joista ainoastaan toinen, keskeltä laskettuna, käy läpi koko muurin, ne muut kolme ovat ainoastaan koristeina. Samoin on laita kaikkien neljän kerrosten akkunakaarten, jotka eivät ole muuta, kuin matalat syvennykset muurissa. Porttien ja akkunien välillä kohoaa mahtavat puolipylväät, kaksittain toisensa vieressä. Nämät kaipaavat kuitenkin päällyskoristeita ja jalustoita. Akkunien ja porttien, samoin kuin suuren keskietehisen yläpuolella näkyy kaaria ja koristeiden jäännöksiä. Linna on rakennettu poltetuista tiileistä ja muurit ovat alhaalta noin 6 metrin ja ylhäältä lähes 3 metrin paksut. Vastaanottosali, jonka sisimmät muurit myös ovat pystyssä, on lähes 30 metrin korkuinen ja noin 45 metrin syvä. Koko etusivu on yli 84 metrin pitkä. On luultavaa, että etusivun muureja, jotka ovat poltetuista tiileistä sekä nyt harmaan ja rosoisen näköisiä, muinoin peitti valkoiset marmoorilevyt. Näitä kalliita levyjä naapurikansat, kaupungin häviöön jouduttua, ryöstivät. Arapialaiset kirjailijat tietävät myös kertoa, että pylväskoristeet olivat puhtaalla hopealla silatut. Jos tämä on totta, lienee Tak Kesra Noshirvanin aikana ollut erinomaisen komea. Suuri vastaanottosali on, niinkuin kuvasta näkee, avonainen ulospäin, mutta toden mukaista on, että kullan ja purpuranväriset verhot ja esiriput muinoin suojasivat salin sisäpuolta auringolta ja tuulelta. Näin on asianlaita esim. vielä shahin valtaistuinsalissa Teheran linnassa. Vastaanottosalista johtaa kaksi kaarevaa porttia nykyään hävinneisiin sivuhuoneisiin ja yksi portti johtaa takaseinästä ulos. Salin katossa oli ennen metallirengas, joka äskettäin on sieltä poisotettu. Siinä riippui kuninkaallinen kruunu kuninkaan pään yli, hänen istuessaan kullasta ja norsunluusta tehdyllä valtaistuimellaan. Katossa näkee vielä useita ympyriäisiä reikiä ja luullaan ne sinne laitetun sentähden, että ulkopuolelta voitaisi hoitaa kruunut, jotka tuhansilla lampuilla valaisevat ääretöntä salia. Holvia koristi sitä paitsi eläinrataa kuvaavat kultaiset tähdet. Linnan edessä oli ihana puutarha, mutta sen keskellä kasvoi eräällä paikalla pelkkää rikkaruohoa ja ohdakkeita. Eräs roomalainen lähettiläs kysyi, miksei kuningas antanut viljellä tätäkin maanpalstaa. Noshirvan sanoi sen kuuluvan eräälle köyhälle leskelle, joka ei tahtonut sitä myydä, ja ettei hän tahtonut käyttää väkivaltaa, vaan antoi sen olla sillänsä. Roomalainen vastasi silloin kekseliäästi, että kauniin näköala palatsista oli juuri tämä viljelemätön vainio.
Ktesifonin perusti ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen parthilaiskuningas Vardanes. Kaupunki alkoi kukoistaa samassa määrässä, kuin Seleukus I Nikatorin perustama kaupunki Seleukia alkoi rappeutua. Parthilaiskuninkaat käyttivät sitä talviasuntonaan ja silloin tuli siitä valtakunnan pääkaupunki. — Parthilaisten kanssa se kukistui, mutta alkoi taas kukoistamaan sassanilaisten hallitsijasuvun aikana, joka toisinaan asui siellä. Vuosina 232 otti roomalainen keisari Severus 100,000 vankia Ktesifonista ja v. 263 piiritti sitä Palmyran kuningas, Odenathus. Kun Sapor II (309-379) asui Ktesifonissa, ryntäsi makedoonilainen ruhtinas Thair sitä vastaan. Vuonna 637 jätti viimeinen persialainen kuningas Jetsdegerd III Ktesifonin arapialaisen sotapäällikön Sa'ad Ibn Vakkaksen käsiin, tämä kun viimeisen ratkasevan tappelun jälkeen Kadesian luona 160,000 miehellä tunkeutui Persiaan. Jetsdegerd ynnä kaupungin asukkaat pakenivat ja niin saivat vallottajat Ktesifonin helposti haltuunsa. Tästä kertoo ennen mainittu historioitsia Justi seuravaa: "Kun arapialainen sotapäällikkö maalisk. v. 637 samosi tyhjään kaupunkiin, lausui hän koraanin 44 luvusta seuraavat sanat: 'kuinka monta yrttitarhaa ja kumpua, vainioita ja kauniita palatsia ynnä suloisia esineitä, joista he riemuitsivat, ovat he jättäneet jälkeensä! Ja me olemme sen näin jättäneet perinnöksi toiselle kansalle, ja ei taivas eikä maa ole heitä itkenyt!' Senjälkeen meni Sa'ad Kobadin valtaistuinsaliin, joka oli 100 metriä pitkä marmoori-rakennus pilarikäytävineen ja lausuen koraanin alkulukua laskeutui kahdeksan kertaa maahan ja rukoili sitä voittorukousta, jota Muhametti oli rukoillut Mekkaa valloittaessa. Sitten ratsasti hän kaupungin lävitse ja astui Khosroksen linnaan, jonka huoneissa — niiden luvun tietää vaan Jumala kaikkiviisas — kultaa, hopeata, jalokiviä, juhlapukuja, peitteitä ja aseita oli kasottain. Kun historioitsijat yksityisseikkoihin asti kertovat saaliista, näkyy siitä kuinka sangen ylellisiä ja hienotapaisia persialaiset olivat olleet ja kuinka mahtavan vaikutuksen tämä suuri kaupunki kaikkine elämän mukavuuksia tarkoittavine laitoksine lienee tehnyt arapialaisiin, sopii kuvaella, kun luemme historioitsia Tabarin kertomuksia, että Jetsdegerd sanoi niille lähettiläille, jotka vaativat häntä antautumaan: 'minä olen nähnyt monia kansoja, turkkilaisia, deilemiläisiä, slaavilaisia, juutalaisia y.m., mutta en minä koskaan ole löytänyt köyhempiä kuin te. Hiiret ja käärmeet ovat teidän ruokanne ja lampaan ja kameelinnahat ovat teidän vaatteenne, kuinka te voitte vallottaa minun valtakuntani?' Ja lähettiläät vastasivat: 'olet oikeassa; nälkä ja alastomuus olivat muinoin meidän osamme, mutta Jumala on antanut meille profeetan, jonka uskonto on meidän voimamme.' Kerrotaan, että saaliinjaossa noin puolen yhdeksättätuhatta markkaa oli tullut jokaisen sotamiehen osaksi ja sotamiehiä oli 60,000. Suuri osa saaliista ei voitu jakaa, paljon oli semmoista, jolle ei ymmärretty arvoa antaa. Löydettiin kameeli ja sen kuormana arkku, jossa Khosroksen vaatteet olivat; koruompeluille oli neulottu rupiinia helmien väliin, arkussa oli sitä paitsi vielä Khosroksen kultakankaisia vaatteita, hänen kruununsa, sinettinsä ja korkokuvillisia kankaita. Khosroksen sota-asuna oli kultainen haarniska, kypäri, sekä käsivarsi- ja säärivarustukset myös kullasta. Aarreaitassa löydettiin kultainen hevonen, jolla oli jalokivillä peitetty hopeainen satula, sekä hopeainen kameeli ja kultainen kameelinvarsa. Kallisarvoinen oli eräs kullalla ja hopealla kudottu vaatekappale, noin 30 neliömetrin suuruinen, sen reunaan oli kudottu viheriäinen kukkasarka, jossa kukkina oli smaragdeja, beryllejä, rupiineja, turkooseja ja topaaseja. Kuninkaat käyttivät tätä vaatetta talvisin muistutellakseen kevään kukkia. Otettiinpa talojen ovetkin Ktesifonista, ja vietiin uusiin taloihin Kufaan."
Sitten rappeutui kaupunki yhä enemmän ja paikkaa nimittävät arapialaiset meidän päivinämme "Soliman Pakin haudaksi" — Muhametin parran ajajan mukaan, jonka profeetta itse käänsi Islamin uskoon ja joka haudattiin Ktesifonin luona. Hänelle rakennettiin kupukattoinen mausolee, joka on tähän asti jotenkin hyvin säilynyt. Sitä käyvät kaikki ohikulkevaiset muhamettilaiset katsomassa.