YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Bagdad.
Kun olin runsaan tunnin ajan ihaillut Tak Kesraa, jolla aikaa arapialaiset minun huvikseni kiipeilivät ulkonevia tiiliä myöden holvin katolle ja sieltä viskelivät alas kiviä, jotka omituisen kaijun synnyttivät tuossa tavattomassa esisalissa, palasimme niemimaan pohjoisrannalle, johon 10 minuttia käveltyä saavuimme. Kun siellä katsoimme pitkin virtaa alaspäin, näkyi Mejidieh kaukaa pienenä pilkkuna, jonka päällä oli musta savuluuta. Saimme odottaa koko tunnin ennenkuin tuo pieni pilkku suureni ja vähitellen sai höyrylaivan näön ja muodon. Odottaessamme tekivät arapialaiset pienen uimaretken Tigriksen harmaassa, savensekaisessa vedessä. He pyysivät minunkin seuraa tekemään, mutta minun mielestäni nuo likaiset laineet ja vetelä pohja enemmän tahrivat kuin puhdistivat ruumiista, enkä siis mennyt uimaan. Sen sijaan rantakivillä istuen tarkkaelin uimarien taitavia liikkeitä, auringon hehkuessa kuin kuuma rauta pääni päälle. Varjoa ei ollut missään vähintäkään; takkuinen pensas tosin kasvoi rannalla, mutta kuin auringon säteet paistoivat "seipään läpeen", hävisi varjokin pensaaseen. Vihdoin saapui Mejidieh meidän kohdallemme, ja annettuamme merkin, noudettiin meidät veneellä "astiaan", jossa taas saatiin varjoa ja vettä. Kun annoin seuralaisilleni kaksi kraania käyntipalkkaa, kiittivät he ja sanoivat siinä olevan liiaksi — ja se oli aivan tavatonta ja selittämätöntä. Kenties he laivamiehinä olivat saaneet katteinilta kiellon juomarahoja ottamasta. Mejidiehin siivet alkoivat taas loiskia vettä, rantamaisemat liitävät silmiemme ohitse, mutta entisen yhtätoikkoisina ja autioina. Hetken perästä kuljettiin Dielajoen suun ohi; tämä virta on puolta kapeampi kuin Tigris, mutta sen vesi on yhtä sameraa. Tarun mukaan oli Kyyros Dialan yli kulkeissaan niin suuttunut virralle, joka vei yhden hänen paraita hevosiaan, että hän paloitteli sen 360 kanavaksi.
Aina sen mukaan kuin kuluvat ne hetket, jotka meitä eroittavat suuresta loistavasta Bagdadista, tuntee jännityksen, ja odotuksen kasvavan. Tietämättänsä joutuu tuhannen ja yhden yön satuihin. Ajatuksissaan näkee palatsin toisensa perästä kohoovan virran rannoilla. Harun-al-Rashidin loistoisa linna kuvastelee virran vedessä marmooriseiniään ja holvatuita kaariakkunoitaan ynnä kullan kirjailtuja purpuraverhoja. Kullatut kupoolit ja sinertävät tai valkoiset minareetit kohottavat sorjia päitänsä pilviin, ja komeiden rakennusten välissä vilisee ihmisvirta kirjavissa, kaunovärisissä puvuissaan. Muistoon astuu tuo ja tämä tapaus Bagdadin kukoistuksen ajoilta suuren kalifin päivinä, joista nuo unhoittumattomat sadut kertovat. Mutta, voi Allah! kuinka pettyykään kun päivänsavun paahtava huntu on hajonnut viileämmän iltatuulahduksen tieltä ja paljas todellisuus on selvänä silmäimme edessä! Kalifin palatsin siasta näkyy palmujen välissä oikealla rannalla sekainen ryhmä valkeaksi sivuttuja huoneita. Kullatut kupoolit ovat hävinneet ja vielä säilyneet minareetit ovat vuoratut ei kullalla vaan valkoisella rappauksella, joka monin paikoin on virunut ja valunut pois, niin että vaan harmaa savi on jälellä.
Kun tulee tätä tietä Bagdadiin, vetää ensinnä huomiota puoleensa Tsobeidin hauta, jonka katteini jo kaukaa näytti minulle. Se on virran oikealla rannalla (vasemmalla meistä) kahdeksankulmainen rakennus, jonka torni on kynttilän sammuttajan kaltainen. Sen avaraa salia ennen vanhaan varkaat ja vorot käyttivät pakopaikkanansa, mutta, kun virastot pitivät sitä pyhyyden häväistyksenä, jolla loukattiin tätä hautaa, missä Harunin lempipuoliso lepää, he yksinkertaisesti muurauttivat oviaukon umpeen. Vasemmalla rannalla on laajoja palmupuistoja, joissa on pienen matkan päässä toisistaan taidollisesti tehtyjä vedennostolaitoksia. On suuri pyörä, jonka kehässä on joukko sankoja kiinnitettynä. Pyörää pyöräyttävät koneiston avulla hevoset, ja vesi nostetaan suoraan virrasta, tyhjennetään puukouruihin ja valuu niitä myöden puutarhaan. Nämät vedennostolaitokset ovat yhtämittaisessa liikkeessä pitääksensä palmujen viljelysmaan aina kosteana. Pitkin rantaa on rakennettu noin metrin korkuinen muuri estämään veden uudestaan virtaan juoksemasta.
Nyt hiljentää laiva vauhtiansa, ettei se törmäisi niihin moniin pikku venheisiin, jotka täällä kuljettavat tavaroita ja väkeä edestakaisin. Oikealla näkee Ranskan konsulin talon somine verantoineen ja puutarhoineen, sekä trikolori, jonka värit jyrkästi eroavat harmaasta taustasta. Kello puoli seitsemän illalla ankkuroimme tullihuoneen portin edustalla, jonka lävitse kaikkien tavaroitten ja matkustajien täytyy kulkea. Tästä paikasta oli hyvä näkyala kaupungin molemmille puolille ja näitä yhdistävälle ponttoonisillalle. Samassa silmänräpäyksessä, kun pysähdyimme, tuli koko joukko sangen kummallisen näköisiä pikkuvenheitä Mejidiehin luo viedäkseen matkustajia ynnä kapineita maihin. Nämät ovat pieniä, pyöreitä, korinnäköisiä aluksia, "ilman etu- ja takakeulaa kilvenmuotoisia" niinkuin Herodotos sanoo. Runko on palmikoitta pehmeistä oksista, ja näitten lomot on täytetty toisilla oksilla ja kahiloilla. Nämät päällystetään sisältä ja ulkoa asfalttikerroksella, jotenka ne tulevat täydellisesti vedenpitäviä ja kannattavat uskomattoman paljon. Tällaisia veneitä näkee täpötäynnä melooneja ja muita hedelmiä tullihuoneen laiturin edustalla, ja vaikka niihin on ahdettu niin ylönpaljon tavaraa, eivät ne tippaakaan vuoda. Niitä käytetään etupäässä tavaroiden kuljettamiseen rannalta toiselle, sekä maakylistä Bagdadiin. Usein niitä näkee kymmenittäin kytkettyinä toisiinsa liukuvan alas Tigristä myöden ainoastaan muutamien miesten ohjaamina. Mutta niiden sauvominen vastavirtaan on sen sijaan työlästä, sillä kun ne ovat ympyriäisiä, pyörivät ne helposti ympäri silloin kun airolla lykkää pohjasta. Kaksi miestä hoitaa niitä sentähden siten, että kun toinen sauvoo niin toinen meloo. Keskellä virtaa, joka Bagdaadin kohdalla on noin kuusi metriä syvä, soutaa mies kummallakin puolella airollansa. Ensi katsannossa näyttää kummalliselta, että käytetään näitä raskassoutuisia aluksia, eikä kanoottia tai tavallisia veneitä, mutta tähän on luultavasti syynä se, että puu on täällä sangen kallista, se kun on tuotava aina Armeenian vuorilta ja Tauruksesta asti. Olen jo puhunut lautoista, jotka lepäävät ilmalla täytettyjen nahkasäkkien päällä. Kun kauppiaat ylävirran varsilta tuovat tavaroitaan tämmöisillä puulautoilla, myyvät he korkeasta hinnasta myös lauttapuut. Sitten tyhjentävät he nahkasäkit, kuormittavat niillä muulinsa ja palaavat sitten koteihinsa, jokien alkulähteillä varustautuaksensa taas uudelle matkalle. Tällä tavalla Bagdadissa oikeastaan rakennuspuita saadaan ja sentähden saa veneen rakentamista varten tyytyä siihen mitä paikkakunnalla on saatavissa. Paju- ja tamariskipuuta, sekä olkia ja kahilaa on runsaasti, ja maapihkaa löytyy suurissa määrin Hitin lähellä Eufratin luona, ja siinä on kaikki, mitä tarvitaan ylläkerrottujen venheitten rakentamiseen. On lisättävä että näitä on käytetty ikimuistoisista ajoista; vielä tänään näkee tämmöisten venheitten kuvia assyyrialaisissa korkokuvissa ja Herodotuksen kertomus niistä sopii ihan niitten nykyiseen ulkonäköön, sillä eroituksella vaan, että niitten ulkopuolta hänen aikanansa verhosi yhteenneulotut taljat.
Pian olivat kaikki matkustajat kimpsuineen kampsuineen Mejidiehistä sullotut tämmöisiin pieniin korivenheisiin, melu taukosi kannelta, joka nyt näytti tyhjältä ja autiolta, yön pimeys laskeusi kaiken yli ja lyhdyt sytytettiin Bagdadin kapeilla kaduilla. Mutta levon hetki ei ollut vielä kaupungin asukkaille lyönyt, eikä teehuoneitakaan vielä suljettu; nyt päinvastoin alkoi elämää ja liikettä kaikkialla: jokapaikassa rannoilla näkyi ratsastajia ja käveliöitä suurine paperilyhtyineen, kaikkialla oli puhetta ja kaupantekoa ramasan yönä. Minä jäin laivaan yöksi, koska oli liian myöhäistä mennä maihin, mutta nukuin vasta parin tunnin päästä vähemmän siitä syystä, että tuntui juhlalliselta nyt olla tuossa vanhassa satukaupungissa, kuin siitä syystä, että laivan aliupseerit pelasivat korttia ihan vuoteen vieressä, jonka olin kuumuuden vuoksi antanut tuoda ylös peräkannelle. Jos olisivat pelanneet niinkuin tavalliset ihmiset, en olisi siitä piitannut, mutta kuumempaa peliseuraa en ole koskaan nähnyt. Miten olikaan niin yksi rautasohva lykättiin kumoon, eräs pelaajista pyörähti kannelle, mutta hyökkäsi silmänräpäyksessä taas ylös, kostaaksensa vastustajalleen ja nyt alkoi tulinen ottelu, jossa jaettiin aimo englantilaisia nyrkiniskuja ja potkuja; kun eräs pelaajista vuoti verta, taukosi tappelu. Hetken perästä alkoivat he pelin uudestaan kirkuen ja toruen — huonoksi esimerkiksi muhamettilaisille laivamiehille.
Seuraavana aamuna kello kuusi lähdin maihin, Hilpernin luokse, jolle vein kirjeen Mr Ellikseltä. Hän vastaanotti minut mitä sydämmellisimmin ja antoi minun käytettäväkseni kolme suurta, intialaisilla huonekaluilla varustettua huonetta. Syötyäni vankan suuruksen, seurasin isäntääni hänen konttooriinsa, jossa hän käski erään viisikymmenvuotiaan sivistyneen ja rakastettavan turkkilaisen nimeltä Vabib Shika viemään minua Bagdadia katsomaan. Seuraavaan kertomukseen kaupungista olen Vabib Shikalta saanut monta tietoa.
Nykyinen Bagdad on rakennettu Tigriksen molemmille rannoille. Itäinen kaupunginpuolisko, jossa eurooppalaiset asuvat, on paljon suurempi ja ajanmukaisempi kuin läntinen, jota sopii pitää esikaupunkina; tässä on hautuumaa ja Tsobeidin hauta. Molempia kaupunginosia yhdistää toisiinsa kaksi siltaa; toinen niistä, 30 ponttoonilla lepäävä silta, on enemmän käytetty kuin toinen, joka sijaitsee korkeammalla. Kaupunkia ympäröi muurit, jotka näyttävät olevan rakennetut ja korjatut eri aikoina. Ne ovat rakennetut tiilikivistä ja vanhimmat osat näyttävät vankimmilta. Tiilet ovat kellertäviä ja suurella taitavuudella yhteenliitetyt. Eräässä paikassa löysi Mebuhr kirjoituksen, joka ilmoitti, että sitä muurinosaa oli rakentanut kalifi Nassr (1180-1225). Jyrkimmissä kulmissa on korkeita, pyöreitä torneja, ja niitten välissä pienempiä torneja ja vähäpätöisiä tykkiä. Muurissa on kolme porttia, johtaen luoteeseen, koilliseen ja kaakkoon. Ensimmäistä näistä enimmin käytetään. Muurin ulkopuolella käy yltympäri syvä, mutta kuiva hauta.
Bagdadin ympäristö on erinomaisen autiota. Niin pitkälle kuin silmä kantaa, pohjoista ja itää kohti näkee ainoastaan tasaisen erämaan, ei ainoatakaan puuta, ei ainoata kylää. Koillinen kaupunginosa muurien sisäpuolella on samoin tyhjä ja autio, ainoana rikkautena on sillä soraläjät ja talojen rauniot. Täällä olostaa vaan tyhjäntoimittajia ja koiria. Enimmät ja suurimmat talot ovat ryhmässä joen rannalla taatelipalmujen varjossa. Ne ovat rakennetut poltetuista, keltaisen punaisista tiilistä, joita useimmin on tuotu rauniokasoista. Talot ovat Basran talojen näköisiä. Niissä ei ole akkunia pohjakerroksessa, mutta sen sijaan on ulkoparvekkeita toisessa ja kolmannessa kerroksessa, jotavastoin pihanpuolella on akkunoita ja verantoja alakerrassakin. Bagdadin rakennuksissa on myös niin sanottuja serdabia eli kellarikerroksia, kokonaisia asumuksia, pari metriä maan alla. Kuuman, paahtavan ilman vuoksi täytyy sekä maan asujanten että eurooppalaisten pysyä niin paljon kuin mahdollista poissa ulkoilmasta; silloin oleskellaan siis noissa maanalaisissa, viileissä huoneissa. Yöllä maataan rakennusten penkerillä, jotka ovat sitä varten varustetut aitauksella ja kangaskatoksella; rikkaiden yösijat ovat tavallisesti tällaisissa paikoissa. Auringon noustessa noustaan ylös. Serdabit pidetään raittiina kattoon kiinnitetyllä löyhyttimellä, joka on palanen kangasta ja sen alareunaan on neulottu puupuikko. Tämän puikon eli kepin keskikohtaan on sidotte kaksipäinen nuora, jota kaksi palveliaa vuorotellen tempoo. Herra Hilpernin serdabissa oli maan tasalla matalat akkunat ja ne oli varustettu ristikoilla ja ristikkojen välille oli pistetty oksia ja lehtiä, joita aina tunnin päästä kastettiin ja niin lisättiin huoneen viileyttä. Helppo on huomata kuinka tärkeitä nämät varakeinot ovat, kun saamme tietää, että ilma kesällä kello kahden aikaan päivällä on keskimäärin 40° C lämmintä ja joskus nousee aina 50° C. Yötkin ovat kuumat ja tukehduttavat. Kesän aikana puhaltelee 40 päivää lämmin länsituuli nimeltä "Sam", jota peläten eivät rohkeimmatkaan arapialaiset uskalla lähteä erämaahan. Pohjoiset ja itäiset tuulet eivät ole vaarallisia, eteläiset herättävät levottomuutta. Syksy on mieluisin vuodenaika. Silloin muuttaa moni Bagdadin asukkaista pois, asettaaksensa telttansa Ktesifonin läheisyyteen, tahi ampuaksensa villisikoja tahi suorsia Tigriksen äärillä. Talvi on kylmä ja sateinen. Pitkällisestä sateesta muuttuvat ahtaat, likaiset kadut, jossa ei ole ojia eikä kivitystä, pieniksi lammikoiksi, joilla ei ole hyvä käydä eurooppalaisissa jalkineissa. Asukkaat silloin tavallisesti ratsastavat, tahi hiipivät varovaisesti pitkin talon seinämyksiä. Sitäpaitsi lokaviemärit ja muut johtotorvet laskevat sisälmyksensä suoraan kadulle, jotta kaikenmoinen törky kasaantuu talojen eteen. Vesijohtoja ja vesisäiliöitä ei ole ensinkään, vaan juomavesi kannetaan ympäri kaupunkia jokaisen ovelle nahkäsäkeissä, joita miehet tai naiset kuljettavat. Kadut ovat täällä, jos mahdollista, vielä säännöttömämmät, ahtaammat ja mutkasemmat kuin Persian kaupungeissa. Jos ei olisi noita jotenkin säännöllisiä basaareja, toripaikkoja, ja moskeita, ikäänkuin lähtöpaikkoina, olisi ihan mahdotonta selvitä näissä luikertelevissa labyrinteissa.
Bagdadissa on sata moskeeta, mutta ainoastaan kolmellakymmenellä on kupooli ja minareetti. Vanhin kaikista on Djama-el-Sok-el-Gatsel. Jälellä on vaan minareetti ja osa muureista, mutta pylväskäytävät ja komerot, stalaktit-kiven (tippukiven) näköisine koristeineen, osoittavat moskeen muinoin olleen erinomaisen kauniin. Eräs päällekirjoitus, jonka muuan arapialainen mollah (pappi) on Niebuhrille kopioinnut, todistaa, että moskeen rakensi kaliifi Mostansir v. 1235 j.Kr. Muista moskeista mainittakoon Djama-el-Visir Tigriksen luona, Bab-el-Jissrin eli siltaportin lähellä; viimemainitulla moskeella on kaunis kupukatto ja korkea minareetti. Toinen kaunis moskee on Al-Maidan nimisen torin varrella, luoteiselle portille vievällä tiellä.
Bagdadissa on noin kolmekymmentä vähäpätöistä karavaani-asemaa. Eräs niistä kuuluu olevan jo Harun-al-Rashidin ajoilta. Tämän suuren kaliifin palatsista ei sitä vastoin löydy jälkeäkään; siitä vietiin tiilet ja kivet suurissa määrin Al-Mansur kaliifin perustamaan uuteen Bagdadiin. Kylpypaikat ovat huonommat kuin Persiassa, mutta basaarit ovat siistimmät. Varsinainen basaari on leveä ja korkea, ja sen holvikatto on maalattu. Hienoimman niistä omistaa eräs rikas intialainen ruhtinas. Muut basaarit eivät ole niin somia, kattona on niissä risuilla ja oksilla peitetyt seipäät. Sen, joka tahtoo nähdä kauniita esineitä, tulee käydä ensinmainitussa basaarissa, jossa on runsaasti intialaista tavaraa, kotimaisen teollisuuden tuotteita. Bagdadin basaarit ovat kuuluisat kultalangoilla kudotuista silkkivöistään. Muutamin paikoin oli näitä vöitä suuret kasat, todellakin kaunistöisiä! Ainoastaan niitten kallis hinta, noin 9,50 Smk pidätti minua ostamasta jonkun.
Muista huomattavista rakennuksista mainittakoon Omarin hauta, joka on suuren hautausmaan keskellä, sekä pyhän Abdel-Kadersin mausolee vuodelta 1252, jota monet pyhiinvaeltajat käyvät katsomassa.
Sunnuntaina 6 p. kesäk. kävin Vabib Shikan seurassa katsomassa ranskalaiskatolilaista kirkkoa; se oli jotenkin kaunis ja hyvin hoidettu. Eräs isistä siellä, harmaahapsinen ukko, jolla oli älykkäät kasvot ja syvät rypyt otsassa, vastaanotti meitä erinomaisella kohteliaisuudella ja näytti itse meille kirkon nähtävät. Hän oli innokas ja oppinut kieltentutkia ja hän tutki minuakin tarkasti. Ukkoa huvitti kovin kuulla minun puhuvan ruotsia ja hän oli väsymätön verratessaan ruotsalaisia, englantilaisia, saksalaisia, ranskalaisia ja latinalaisia sanoja toisiinsa. Oli kovin vaikeata päästä hänestä erilleen puhuttuamme kaksi tuntia hänen kanssansa. Sitä ennen olimme nousseet kirkon torniin, josta oli ihana näköala yli koko Bagdadin — sikinsokin taloja pengermineen, sekä siellä täällä kupooleja, minareetteja ja taatelipalmuja. Silmin saattaa seurata Tigriksen kulkua molemmin puolin ja luoteessa näkee Ghadimin kullatun kupoolin, jossa shiittiläinen martyyri ja imami Musa-lbn-Djaffar lepää. Ghadin on shiittiläinen kylä ja sitä yhdistää Bagdadiin puolen penikulman pituinen rautatie.
Ranskalainen lähetys Bagdadissa ei suinkaan ole mikään uusi laitos; se on ollut siellä monta vuotta ja näkyy viihtyvän erinomaisesti. Sen tehtävänä on paitsi kirkollisia toimituksia, Bagdadin nuorten poikien kasvattaminen ja opettaminen, varsinkin ranskankielessä. Niinpian kuin astuin jalkani isien kouluun, piiritti minua liuma turkkilaisia poikia, jotka tervehtivät minua: "bonjour monsieur" (hyvää päivää herra) ja kiirehtivät näyttämään taitoansa ranskankielessä. Heidän ja isien kunniaksi sanottakoon, että tuskin saattaa Itämailla tavata kohteliaampia ja ystävällisempiä olentoja kun nämät olivat. Kaksi heistä seurasi meitä sitten koko aamupäivän, kilvan antaen meille tietoja jokaisesta talosta ja kadusta, jota kuljimme. Isien ohessa on sisarkunta, joka opettaa Bagdadin nuorille naisille perheenäidin toimia: neulomista, silitystä ja pesua. Kävelymatkan jäljestä söin Vabib Shikan luona suurusta ja sain silloin tuon suuren kunnian puhutella hänen hunnutonta vaimoaan. Hänen neljäntoistavuotias poikansa, joka kävi lähetyskoulua oli sangen taitava karttojenpiirtäjä. Hänellä oli iso albumi, joka sisälsi kaikki mailman kartat. Kerrottuani hänelle, että minäkin huvikseni piirsin karttoja, repäsi hän kartastostaan Aasian Turkin kartan, jossa oli palainen tekstiä, ja lahjoitti sen minulle muistoksi. Vastalahjaksi piirsin minä hänen kuvansa luonnollisessa koossa; tästä hän suuresti iloitsi.
Täältä lähdimme turkkilaisen linnan kasarmeihin, jotka ovat ihan Tigriksen vasemmalla rannalla ja rakennetut eurooppalaiseen malliin. Neliskulmaisella pihalla on tykkejä ja iso kellotapuli. Linnassa kuuluu olevan neljä tahi viisituhatta miestä. Arapialaisissa ja kurdistanilaisissa piirikaupungeissa kuuluu olevan vähän suurempi sotajoukko. Nämät joukot eivät ole juuri erittäin lukuisat, jos ajatellaan, ettei pashakenraalikuvernööri sodan tahi kapinan syttyessä voi saada mitään apua Konstantinoopolista.
Sitten katselimme me "Oikeuden taloa", siinä on oikeusistuin, jonka tuomionalaisia muutkin uskon tunnustajat ovat kuin muhamettilaiset.
Bagdadissa on noin yhdeksänkymmentätuhatta asukasta, mitä erilaisimmista kansakunnista. Kauppiaat ovat melkein kaikki arapialaista sukuperää. Alemmat kansaluokat ovat sekoitus turkkilaista, arapialaista, persialaista ja intialaista verta. Juutalaiset ja kristityt ovat säilyttäneet heidän kansalaisominaisuutensa; juutalaisia ovat noin neljäsosa koko kaupungin asukkaista, Bagdadissa lyhemmän ajan oleskelevia vieraita ovat kurdilaisia, persialaisia ja beduiineja. Siviili- ja sotilasvirkoja toimittavat turkkilaiset Konstantinooppolista, ja sotaväki on melkein yksinomaan turkkilaista.
Bagdadia hallitsee pasha, joka valitaan neljäksi tai viideksi vuodeksi jostakin hienosta osmanilaisesta perheestä Stampulissa. Hän hallitsee maakuntaansa jotenkin itsevaltiaasti, eikä paljon välitä sulttaani herrastaan. Kun näitten molempien kaupunkien välillä on pitkä matka, niin Konstantinoopolin hallitus ei juuri voi tarkastaa tämän toimia. Pashan ohessa on hallituksessa neuvoskunta, jossa on korkeampia upseereja ja hallitusosastojen päämiehet. Pashan herruus ulottuu Basrasta Mardiniin, Persiasta ja Kurdistanista Syyriaan ja Palestiinaan. Todellisuudessa ei hänen valtikkansa kuitenkaan uletu niin pitkälle, sillä monet kurdistanilaiset ja arapialaiset päälliköt, varsinkin idässä ja lännessä, niskoittelevat häntä vastaan. Se vero, minkä tämä maakunta suorittaa valtiokassaan ei ole suuri, mutta Bagdadin merkitys Mesopotamian sota-asemain keskuksena on sitä suurempi ja semmoisena saattaa epäilemättä kaupunki tulevaisuudessa käydä sangen tärkeäksi. Se on Turkin rajakaupunki Persiata vastaan.
Bagdad on erittäin tärkeä paikka, se kun on Intian ja läntisen etu Aasian kaupan keskuspaikka; ja vielä tärkeämmäksi se kävisi jos ehdoteltu rautatie rakennettaisiin. Kauppatavara on pääasiallisesti Intian käsiteollisuutta, joka tuodaan Bushirin ja Basran kautta ja viedään Nedhsdiin, Syyriaan, Kurdistaniin, Armeeniaan ja Vähään Aasiaan. Bagdadin persialainen kauppa on sitä vastoin vähentynyt ja ruvennut kulkemaan oikotietä Ertserumin kautta Konstanttinoopoliin. Tärkeitä vientitavaroita on: ohra, hirssi, maisi, riisi, seesami, meloonit, aprikoosit, appelsiinit, omenat, päärynät, viikunat, viinirypäleet, oliivit, mausteet ja väriaineet; lisäksi uljaita, arapianrotuisia hevosia sekä valkoisia aasia, joka on erityinen laji suuria, vahvoja ja nopeajalkaisia. Bagdadissa nämä aasit ovat useimmiten hennavärillä maalattuja keltaisiksi tai punaisiksi, ja niitä käytetään ratsastaissa kaupungin toisesta päästä toiseen. Hevoskauppa on kuitenkin tärkein kaikista. Kotimaisen teollisuuden tuotteista mainittakoon: kankaat, matot, silkkivyöt ja kengät, jotka tehdään keltaisesta tai punaisesta nahasta ja ovat erittäin kelvollisia.
Maakunnan eläinkuntaa edustavat etupäässä seuraavat eläinlajit: susi, hyeena, kettu, sakaali, villisika, jänis, hevonen, yksikyttyräinen kameeli, puhveli, nautaeläimet, aasi, muuli, lammas, kuttu ja kaselli. Käärmeet ja skorpioonit ovat yleisiä. Bagdad on äärettömän rikas kyyhkysistä. Sok-el-Gatselin minareetissa on niillä tuhansittain pesänsä. Muista linnuista mainittakoon peltokana, pyy, rastas, varis, haukka, jota käytetään kasellimetsästyksessä, sekä pelikaani. Hyönteisiä on: kärpäset, hyttyset, moskiittokärpäset ja syöpäläiset, joitten paras aika on maaliskuusta huhtikuuhun.
Mineraalituotteista ovat paloöljy, hiilet ja rauta etevimmät.
Lopuksi saanen liittää tähän muutamia tärkeitä tapahtumia tämän vanhan kaupungin historiasta (pääasiallisesti prof. Müllerin "Islamin Historian" mukaan.)
Bagdad, jota kansa nimitti "Mansurin kaupungiksi" ja kalifit Dar-es-Salamiksi eli "Rauhan asunnoksi", perustettiin v. 762 j.Kr. Tigriksen oikealle rannalle. Sen perustaja oli kalifi Abu Djaifar-al-Mansur. Nimen merkityksestä ollaan eri mieltä. Muutamat arapialaiset historioitsijat selittävät Bagdadin merkitsevän Dadin puutarhaa koska Bag merkitsee puutarhaa ja Dad tarun mukaan oli erakko, joka asui palmupuistossa sillä paikalla, mihin kaupunki myöhemmin rakennettiin. Toiset taas arvelivat että Bagdad merkitsee "annettu puutarha", toisten mukaan "Jumalan antama", koska Bag oli vanha kaldealainen jumalan nimi. Ennen vuotta 762 oli Bagdad vähäpätöinen markkinakylä joka ei liene antanut Mansurille aihetta rakentamaan pääkaupunkinsa juuri sinne. Pikemmin on Eufratin läheisyys ollut syynä kaupungin perustamiseen ja molemmat virrat yhdistettiinkin toisiinsa oivallisilla kanavilla. V. 1848 löysi Rawlinson, veden ollessa erittäin alhaalla, vanhan tiililaiturin jäännöksiä virran oikealla rannalla, ja monessa tiilessä luettiin Nebukadnesarin nimeä.
Mansur oli epäilemättä voimallisin ja jäntevin kaikista abbasilaisista kalifeista. Hänen aikanaan (754-775) oli yhtämittainen rauha Irakissa, ja valtakunta kukoisti kaikin puolin. Hän järjesti säännöllisen postinkulun, voidaksensa helpommin hallita kaukaisia maakuntia. Hän perusti ja linnoitti toivioretkiläisten tien Mekkaan. Hän lisäsi kanavia liikkeen ja maan kastelemisen hyödyksi, ja hänen onnistui paremmin kuin kenenkään muun sovittaa seemiläiset ja indoeuroopalaiset kansansa ainekset, arapialaiset ja persialaiset. Hänellä oli apunaan erinomainen rahaministeri, persialainen Khalid.
Kirjallisuuskin kukoisti. Arapiankieli oli lakimiesten, tieteen ja valtion virkakieli, koska Muhametti sanoo olevan synniksi jos kääntää koraanin vieraalle kielelle. Mansurin hallituksen aikana käänsi persialainen Ratsbih-el-Mokaffa arapiaksi Persiaan tuodun intialaisen satukokoelman, "Ruhtinaankuvastin", Kalila ja Dimna, josta sitten sukeutui "Tuhannen ja yhden yön" satukokoelma. Sama mies käänsi myös arapiaksi persialaisen Shahnamehin, joka taas antoi aihetta Ferdusin suureen Kuningasten kirjaan. V. 774 rakensi Mansur palatsinsa Dar-el-Kholdin, "Iankaikkisuuden talo", Tigriksen oikealle rannalle. Kolme pontoonisiltaa rakennettiin, esikaupunkeja syntyi ja Basrasta tuli Bagdadin satamakaupunki.
Harun-al-Rashidin, "oikeamielisen", aikana nousi Bagdad korkeimpaan kukoistukseensa ja oli yhä taiteen ja tieteen keskuksena 1200-luvun keskiväliin asti. Harun kaunisti kaupungin ja rakennutti vasemmankin rannan, mutta itse asui hän Ambarin linnassa Eufratin varrella syyttäen kaupungin tomun ja helteen olevan vahingollisen hänen terveydelleen, mutta todellisuudessa pelkäsi hän levotonta roistoväkeä. Ma'amunin hallitessa (813-833) oli tieteellinen sivistys korkeimmillaan. Vanhat kreikkalaiset kirjailijat, Euklides, Ptolemaios, Hippokrates, Aristoteles y.m. käännettiin. Bagdadiin perusti Maamun kirjaston, tähtitieteellisen observatoorin, ja erään laitoksen, "Tieteen talon", jossa luettiin lääketiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa ynnä muita luonnontieteitä, filosofiiaa, tähtitiedettä ja astrologiiaa. Hänen kuolemansa jälkeen puhkesi Bagdadissa sisällisiä melskeitä ja riitoja arapialaisten ja persialaisten välillä, josta syystä kalifi Motassim v. 835 muutti hallitusistuimensa Samaraan, joka on mitätön paikka, ylä Tigriksen varrella. Siihen se jäi, kunnes kalifi El-Motamid (870-892) jälleen muutti istuimensa Bagdadiin. Ahmed-er-Rodin aikana (934-940) loppui kaliifien valta häpeällisesti ja v. 1055 marssi seldshukki Togrul-begh Bagdadiin ja hänestä tuli kalifikunnan hallitsija. Seldshukkien hallitusvallan täytyi kuitenkin pian väistyä fatimiidilaisvallan tieltä.
Kun Benjami Tudela v. 1173 lähti laajoille matkoilleen kävi hän myös Bagdadissa, jota hän kertoo erinomaisen ihanaksi kaupungiksi. Kaliifin palatsi oli neljännespenikulman suuruinen ympärimitaten, sisältäen metsästysmaita ja puutarhoja. Keskellä oli suuri järvi, johon tuli vettä Tigriksestä: metsästys ja kalastus kuului jokapäiväisiin huvituksiin. Kun kaliifi ramasan-paastona lähti palatsistaan isoon moskeeseen rukoilemaan, ratsasti hän muulilla ja oli kuninkaallisessa puvussa, mutta kallista turpaaniansa peitti musta harso; tämä oli vertauskuva siitä, että katoavaisuuden ja kuoleman varjot kerran peittävät kaiken sen suuruuden ja loiston, joka häntä nyt ympäröi. Häntä seurasi valtakunnan ylhäisiä herroja ja arapialaisten päämiehiä, komeissa puvuissa, jalojen ratsujen selässä. Kaduilla liikkui taajoja ihmisjoukkoja, jossa näkyi tanssijattareita, laulajattareita ja soittajia. Kaikki tervehtivät häntä huudahtamalla: "rauha olkoon sinulle, meidän herramme ja kuninkaamme". Tähän kaliifi vastasi viemällä kätensä huulillensa ja otsallensa huudahtaen: "salam alejkum"! Ei ole ihmeteltävää, että kaliifia näin kunnioitettiin juutalaisien rabbiinien aikana, sillä ainoastaan ramasanin aikana näyttäytyi hän palatsinsa muurien ulkopuolella.[38]
V. 1258 valloittivat mongoolit Bagdadin Hulagu tattarin johdolla; nämät hävittivät ja ryöstivät monet abbasilaisten loistavista rakennuksista. V. 1392 hyökkäsi sinne Timur, ja v. 1477 Usum Kassim; hallittuaan 40 vuotta, kukisti hänet Ismael I. Sitten joutui se taas persialaisilta ottomanilaisten käsiin; Sulejman suuri valloitti sen, mutta v. 1624 jätti janitsaarien päällikkö Bagdadin Shahi Abbas suurelle. Tämä tapaus herätti suurta katkeruutta Konstantinoopolissa. Suuria sotajoukkoja lähetettiin Mesopotamiaan, mutta ilman menestystä ja sota loppui siten vähitellen. Eräänä päivänä kun sultaani Amurath neljäs rukoili polvillaan eräässä moskeessa, hyökkäsi rääsyihin puettu dervishi hänen luokseen huutaen kiukusta vapisevalla äänellä: "Sinä profetan kunnoton jälkeläinen, sinä piilout haaremissasi, sillaikaa kun nämät saastaiset eläimet ryöstävät sinun perintöäsi! Tiedätkö että kirotut shiittiläiset ovat hävittäneet Abd-el-Kaderin haudan?" Pelästyksissään ja vimmastuneena tästä puheesta, vannoi sulttaani Amurath koraanin kautta, uudestaan rakentavansa pyhimyksen haudan. Kuukauden kuluessa oli hän sotajoukkoineen Bagdadin muurien edessä, valloitti kaupungin lyhyen piirityksen jälkeen ja toimitti tavattoman verilöylyn shiittien joukossa. Talismin nykyään kiinimuuratun portin yläpuolella on seuraava kirjoitus: "24 p. jouluk. v. 1638 tunkesi Amurath-sultani Bagdadiin Talismin portin kautta, piiritettyään sitä 40 päivää."
Sen jälestä on Mansurin kaupunki pysynyt turkkilaisten käsissä ja ainoastaan yhden kerran ollut piiritettynä, nim. silloin kun Nadir Shaahi teki onnistumattoman piirityksen sitä vastaan. Kaupunkia puolusti silloin erinomaisen urhoollisesti voimakas turkkilainen Ahmed-pasha.