KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
Matka Kaspianmeren rannalle.
Olen tosin kauvan väsyttänyt lukijaa kertomalla alituisesti samanlaisesta matkustustavasta auringonnousunmaassa, mutta kun meillä vain on jälellä hiukan yli kaksikymmentä ruotsinpeninkulmaa niin suuresti ikävöimälleni Kaspianmerelle, ja kun matka sinne käy läpi erään maan hauskimmista laaksoista, niin toivon saavani anteeksi, joskin vielä kerran pyydän lukijaa seuraamaan minua ratsastusretkelle kautta aavikkojen ja vuoriseutujen.
Perjantaina heinäkuun 9 päivänä löi lähdön ja eron hetki. Kello 1 olimme molemmat t:ri Hybennet ja minä matkaan valmiina, hän seuratakseen kuningasten kuningasta kolmikuukautisella huvimatkalla Elbursilla, minä palatakseni Europaan. Jätin sentähden hyvästi tuon rakastettavan lääkärin ja hänen vaimonsa, kiittäen heitä minulle osoittamastaan erinomaisesta vieraanvaraisuudesta, ja liikutettuina erosimme, kun postimies tuli hevosineen, ja minä nousin satulaan vielä viimeisen kerran ratsastaakseni läpi tuon raittiista sireeneistä ja tuoksuvista ruusuista täynnä olevan, pienen, soman puutarhan. Kuljimme tohtori Tholozansin asunnon ohi, ratsastimme meidanin yli ja pohjoisen kaupunginportin läpi, käännymme sitten itäänpäin, kuljimme sitten aivan läheltä Daoshan Tepen linnan ohi, jossa shaahin leijonat ja tiikerit ovat, ja ennen pitkää oli tuo suuri kaupunki takanamme, kietoutuneena auringonsavun läpäisemättömään huntuun. Vielä näkyi muutamia kupooleja ja pohjoisen portin koristeltu torni, mutta pian häipyivät nämätkin näköpiiristä, ja Teheran ihanuuksineen ja rikkauksineen, saastoineen, köyhyyksineen ja kurjuuksineen oli mielessäni vain muistojen maailmana.
Mies, joka minua seurasi, oli kotoisin Barferushista:[52] ja aikoi hän nyt palata tähän kaupunkiin; sattuma oli saattanut hänet seuralaisekseni. Koko matkalla Teheranin ja Meshed-i-Särin välillä käytin samaa hevosta, aivan kuten Reshtin ja Kasvinin välillä.
Pari tuntia kestää ratsastus vielä Teheranin tasangon poikki, joka on hyvin hiekkainen ja sorainen. Tie on huonosti hoidettu, täynnä kiviä ja mätäneviä raatoja. Vastaan tulee yksi ja toinen kauppakaravaani. Ilma on helteinen ja autero antaa vuorille punakellertävän, polttavan värivivahduksen. Demavendistä ei näy jälkeäkään. Kello 4 sivuutimme Surshäsarin, joka on pieni linna karavaanikartanoineen. Täällä alkaa penger kohota, niin vähitellen tullaan vuorelle ja tie tulee yhä kivisemmäksi ja mutkikkaammaksi. Pian saavumme kivisillalle, joka viiden holvikaaren kannattamana johtaa kirkkaan puron yli, minkä toisella puolella pienempi ylänkömaa levenee vuorien väliin. Näissä esiintyy toisin paikoin mitä rikkain värikomeus. Muutamat ovat tulipunaisia, toisien läpi kulkee kohtisuoria käytäviä, jotka väriltään ovat vaalean vihreitä. Pian pilkistää vuorien välistä Demavendin kartio. Kello 7 saavuimme Rudshaneh Tjandjerudiin, hauskaan ja suhteellisesti siistiin tjaparshanehiin.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa tietä myöten, joka kulkee erästä syvää ja kapeaa laaksonuomaa pitkin. Vuoren alemmat osat ovat täällä peitetyt multakerroksella, joka antaa ravintoa niukalle kasvullisuudelle, minkä muodostavat yksinäiset ruohomättäät ja kalseat, piikkiset kasvit. Silloin tällöin tulee vastaan ratsumiehiä ja jalankävijöitä, sekä sangen usein muulikaravaaneja, jotka pääkaupunkiin kuljettavat pelto-aineita Masenderanin metsistä. Hiukan matkaa Tjadjerudista kuljimme kylien Kähmär ja Hasseläck ohi, ja kello puoli kymmenen saavuimme karavaanikartanoon Bomähän, jota öljypuulehto ympäröi. Kylien Rudehän ja Ah toisella puolella lähestytään yhä lähemmäksi Demavendin rinteitä, ja kulku on toisinaan niin vaikeata, että täytyy käydä jalkaisin. Tie kiemurtelee sinne tänne ylös pitkin vuoren sivuja ja on hyvin kivinen ja nuljakas. Muutamassa kohden makasi poikki puolin tietä kuoleva aasi ja katseli meitä elottomin katsein, epäilemättä toivoen pian pääsevänsä parempaan maailmaan, missä ei ole jyrkkiä mäkiä, raskaita taakkoja, piiskoja ja julmia ajajia.
Tie, joka siellä täällä on muurien varassa ja joka on varustettu kivisillä välilaipioilla, johtaa pian huimaaviin korkeuksiin, mistä on mitä ihanin näkö-ala seutuun. Se on kivettynyt jättiläismeri jättiläsmoisine laineineen; suuret pelto-alat tuolla alaalla laaksojen pohjukoissa kutistuvat pieniksi vihertäviksi pilkuiksi. Vuorella on kasvullisuus yhä edelleen heikkoa; ainoastaan jokien laaksoissa saattaa nähdä rehevämpää kasvullisuutta. Täälläkin kohtasin kaksi pienempää karavaania, jotka kuljettivat ruumiita niiden viimeiseen lepokaupunkiin Kumiin eli Kerbelaan.
Kello 4 tulimme muutamaan laakson rotkoon, joka oli niin kapea että sen pohjalla virtaava pieni puro tuskin jätti tielle tilaa. Puro, jonka liituvalkoiselta nauhalta näyttävä alkujuoksu syöksyi pilvien peitossa olevalta vuorenhuipulta, virtaa pohjoista kohden. Olemme niinmuodoin kulkeneet Kaspianmeren ja aavikkojen välisen vedenjakajan ohi. Laaksossa oli vielä lumikinoksia, ja jota korkeammalle noustiin, sitä kylmempää tuli. Samalla puhalsi kylmä tuuli, joka, yltyen kaksinkertaiseksi voimaltaan tuossa kapeassa kulkuväylässä, oli aivan vastainen meille. Tämä ilmaus, jonka myöskin saattaa havaita Sefid Rudin laaksokäytävässä, riippuu siitä, että mereltä puhaltava pohjatuuli nousee pitkin Elbursin pohjoisia rinteitä, jonka kukkuloille se jättää runsaan kosteuspitoisuutensa, joka sitten kokoontuen pieniksi puroiksi ja jokiloiksi palaa takaisin mereen. Taasen nousimme vapaammille seuduille, ja kylmyys tuli nyt niin tuntuvaksi, että halusta pani päällensä sen vähän, mitä oli mukana. Näky oli vieläkin suuremmoisempi, vieläpä vaikuttava. Alaalla syvyyksissä liitelivät valkoiset pilvet tuulen kiidättäminä huimaavaa vauhtia ja mukautuen laakson mutkiin. Hämärässä olivat ne yöllisten kummitusten ja peikkojen kaltaisia, jotka toisinaan vainosivat raivokkaammassa paossa. Usein ratsastimme aivan jäätävän kylmien pilvien läpi. Mahtavat kotkat leijailivat liikkumattomin siivin kaukana jalkojemme alapuolella.
Kello 6 saavuimme selittämättömän kehnolle Pullörin pysäyspaikalle, johon jo kaksi arabialaista oli ennen meitä asettunut asumaan. He matkustelivat kauppa-asioissa, olivat asuneet 20 vuotta Jerusalemissa, mihin he nyt palasivat Bagdadin kautta — pieni, soma matka!
Tämä mähmashane, eli majatalo, oli, kuten sanon, erittäin puutteellinen, seinät olivat osaksi lohkeilleet, portissa ei ollut mitään ovi-puoliskoita eikä ikkunoissa mitään luukkuja, niin että tuuli puhalsi huoneisiin ja jääti luita ja ytimiä. Keskellä yötä tuli viisi ratsastajaa, jotka myöskin halusivat asuntoa. He sitoivat hevosensa kiinni ulkopuolelle, astuivat itse jo täynnä olevaan huoneeseen, missä he kiipesivät ylitsemme ja sotkivat meitä raukkoja, jotka makasimme nukkumassa laattialla. Nyt tuli tupaan elämää, eikä ollut enää puhettakaan mistään unesta sinä yönä, sillä sotilaat sytyttivät keskelle laattiaa suuren tulen, jonka ympärille he asettautuivat, joivat teetä ja polttivat kaliania aina melkein aamunkoittoon asti, jolloin jälleen lähtivät matkalle.
Kello 7 ratsastimme mekin. Ilma oli kylmä ja kostea; tuulemista yhä kesti. Kosteuden takia, joka kostutti maan läpikotaisin, menestyi täällä ylhäällä sangen rehevä kasvullisuus. Syvällä alaalla vieläkin pilvien peittämässä laaksossa virtasi pieni joki, jonka kohina selvästi kuului ylös luoksemme, vaikka se itse oli näkymättömissä. Pian saavuimme sen juoksun varrelle, joka toisinaan leveni koko laaksonpohjan leveydelle, toisinaan supistettiin kalliomöhkäleiden väliin, toisinaan taas katosi syvään halkeamaan. Monen monituisissa paikoissa kuljimme sen yli pieniksi hävinneitä siltoja myöten.
Samoin kuin läntisellä Elbursillakin saattoi täälläkin havaita kallioita, jotka väriltään olivat tulipunaisia, merkkinä raudan eli kuparin olopaikasta. Nyt oli Demavendin kartio aivan vasemmalla puolellamme, sillä me ratsastimme vuoren itäisillä rinteillä, mutta tähän aikaan päivästä oli vuorenhuippu vielä läpinäkymättömien pilvien ympäröimänä. Kello 9 kuljimme Askin kylän ohi, joka oli tien oikealla puolen syvällä jalkojemme alapuolella, missä eräs pitkämäinen ja poikittainen laakso risteytyivät keskenään. Lintuperspektiivissä katsottuna näytti se sangen somalta, ollessaan siellä öljypuu- ja sypressimetsässä vuorien väliin likistettynä. Tuo pieni puro juoksi kylän läpi ja kostutti sen peltotilkkuja. Hiukan matkaa Askista, lähellä toisiansa, ovat kylät Rähnä, Nävär, Ahnä ja Mong, kaikki runsaiden istutuksien, hedelmäpuiden, saksanpähkinäpuiden ja poppelien ympäröiminä.
Noin sadan jalan korkeudella maasta näkyi muutamassa kallioseinässä hakattuina pyöreitä ja neliskulmaisia koloja. Seuraajani kertoi, että nämät olivat hautoja, ja että täytyi antaa laskea itsensä köydellä alas kallion huipulta, jotta voisi päästä niihin. Useissa muissa paikoissa huomasimme samallaisia hautoja.
Tie kulkee edelleen Demavendin rinteitä pitkin, ja oikealla puolen on pohjaton syvyys. Toisin paikoin on ratsastus aivan hengen vaarallista. Milloin kukistuu tie itse jyrkänteellä kapeaksi jalkakäytäväksi, milloin on se kokonaan peittynyt sorakasaan, milloin roikkuu melkoisen suuri vuorenmöhkäle ratsastajan pään yläpuolella, uhaten musertaa hänet. Muutamien tuntien kuluttua tulimme taas ahtaaseen vuorensolaan, jonka vasemmanpuolisessa kallioseinässä näkyi vereksellä päivämäärällä varustettu korkokuva. Se kuvasi näet shaahi Nasr-ed-Diniä ratsain, etupuolelta katsoen; hänen oikealla ja vasemmalla puolella seisoi kuusi ministeriä. Kuviot ovat kolme jalkaa korkeat ja taulua ympäröi kirjoituksella varustettu kehys. Jokaisen kuvan yläpuolella on nimi ja arvo. Nars-ed-Dinkin on siten, samoinkuin edeltäjänsäkin, Cyrus, Darius ja Xerxes, hämärässä muinaisuudessa, tahtonut tällä tavalla ikuistaa nimensä ja kuvansa.
Kun on päästy pois tuosta kapeasta rotkosta, kuljetaan Shangullahin, Baijonin ja Kahrun kylien ohi. Kello 6 saavuimme Pandjabin pysäyspaikalle, joka oli kuitenkin kehnompi kuin edellisen yön majapaikka. Pysäystalon muodosti neljä kuutiometriä suuri olkikatto, joka nojasi neljään tolppaan. Paljas maa oli laattiana, ja tässä pulskeassa vierashuoneessa vietettiin tuo jokseenkin kylmä yö.
Ennenkuin poistumme liian kauvaksi Demavendistä, tahdon mainita muutamia sanoja tästä huvittavasta vuoresta, joka on korkein Persiassa.
Demavend on 5,630 metriä korkea, 2,000 metriä korkeampi kuin sitä ympäröivät Elbursvuorijakson osat, se kohoaa 100,000 kuutiokilometrin suuruisen näkö-alan yli, se näkyy Kaspianmerelle 30 ruotsinpeninkulmaa matkalla rannasta, sekä näkee sen myöskin kirkkaalla ilmalla Kuhrudin vuorelta. Se on tulivuori ja on siis muodostunut eruptiivista vuorilajeista ja tuhkasta, ympäröivien vuorien ollessa sedimentäristä ja kalkintapaisista muodostuksista. Nykyisen kartion ympärillä on puoliympyrän muotoinen somma. Ei ole luultavaa, että Demavendillä on ollut historiassa mainittuna aikana mitään tulenpurkausta, mutta vielä voi nähdä höyrypilviä, jotka sieltä täältä aukonseinämän halkeamista ulos tunkeutuvat. T:ri Radde, jonka Bakussa tapasin väitti tulivuoren vielä olevan kuuman ja tämän olevan syynä, että siinä ikuinen lumenraja on merenpinnasta korkeammalla, kuin muuten olisi laita.
Demavend, eli Divbend, merkitsee Divsin eli paholaisen asuinpaikkaa. Vuori on, persialaisen kansantarun mukaan, entisien sankarin urotöiden suurellisin näyttämö. Täällä elivät kuningas Djemshid ja palevani Rustam ja täällä kytki kuningas Feridun tuon ilkeän Zohakin vuoren sisään kiinni, missä hän vielä istuu ja ravistelee irti päästäksensä ja siitä syntyy maanjäristyksiä. Vuoren salaisiin saleihin on koottuina suunnattomia rikkauksia, mutta niiden luokse ei voi päästä, sillä niitä vartioivat kaksipäiset, myrkylliset käärmeet. Sitä paitsi on tie sinne ylös sanomattoman pitkä — persialaiset sanovat olevan kolme à neljä peninkulmaa — ja näin ollen ei ole ihmeellistä, että he jättävät sikseen kaikki vuorelle nousut.
Otan tässä vapauden sovittaa tähän väliin erään persialaisen sankaritarun, jonka näyttämönä osaksi on juuri monen ylistämä Demavend. Satu, joka vielä kaikuu kansan suusta, on saatu Abulkasim Firdusin[53] Shahnamehistä, eli kuningastenkirjasta, jonka ranskaksi on kääntänyt prof. Mohl. Hänen käännöksestään lyhennys on seuraava kertomus.