KYMMENES LUKU.
Ispahan.
Sitä myöden kuin lähestyimme komeata Ispahania, kävi näkemys yhä eloisammaksi. Muuleja ja kameeleja kulki katkeamattomassa jonossa suurta kaupunkia kohti, alinomaa kohtasimme ratsastajia ja kävelijöitä, yksitoikkoiset arot vaihtuivat hedelmällisiin ja reheviin puutarhoihin. Hetken perästä ratsastimme pitkälle, kapealle kadulle, jota rajoitti rappeutuneet muurit. Tämän läpi ratsastettuamme jouduimme leveään, plataanien varjostamaan lehtokujaan, jossa ei muistanutkaan iltapäivän tukehduttavaa kuumuutta. Sen jälestä ratsastimme Tsendeh-Rud joen yli pitkin pitkää kivisiltaa, jonka suuremmoinen ja komea rakennustapa herättää matkustajan ihailun. Toisella rannalla johtaa tie viini- ja opiumipuutarhojen läpi ylös Djulfan esikaupunkiin. Kauvan haettuani ja kysyttyäni löysimme lopulta herra Geyerin talon; tälle saksalaiselle kauppiaalle oli minulla suosituskirje Teheranista. Erottuani oppaasta ja hevosista, menin tuohon kauniiseen, aistikkaasti sisustettuun taloon ja koetin parhain tavoin kotiutua yksinäisyydessä, sillä herra Geyer oli kauppakonttoorissaan Ispahanissa. Kun parhaillaan olin vaatteita muuttamassa ja peseytymässä, joka olikin sangen tarpeellista, tuli herra Geyer, nuori ja kaunis mies, ja hämmästyi aikatavalla nähdessään ventovieraan miehen anastaneen hänen makuukamarinsa. Vähä liian keveässä puvussa esittelin itseni, mutta minut lausuttiin sydämmellisimmästi tervetulleeksi. Vielä samana iltana teimme pitkän kävelyretken Djulfassa, ja seuraavana päivänä retkeilimme tuon vanhan kuningaskaupungin talosokkeloissa. Seuraavassa koetan kertoa tällä matkalla tehtyjä havainnolta.
Ispahanin perustamista ja aikaisimpia vaiheita peittää sadun hämärä. Persialaiset ja arapialaiset aikakirjat ovat siitä erimieliä. Jotkut kertovat, että Noan pojan poika perusti kaupungin, toiset että eräs tarunomainen kuningas Djemshid sen rakensi, toiset taas kertovat, että Nebukadneesarin toimesta maanpakoon ajetut juutalaiset Tsendeh-Rudin rannoille, Iranin sydämmeen, tämän kaupungin perustivat. Viimemainittua mielipidettä tukee se seikka, että Ispahanissa aina on ollut lukuisasti juutalaisia. Kun Omar oli kaliifina, ryöstivät Islamin uskolaiset kaupungin, ja samoin mongoolit Timur Lenkin hallitessa. Epäilemättä on Ispahan kaukaisina aikoina ollut suuri ja mahtava; jo nimikin puhuu tämän otaksumisen puolesta. Se on nim. muodostettu persialaisesta sanasta asp "hevonen" ja arapialaisesta sanasta khan "keskievari" s.o. paikka, johon karavaaneja ja ratsastajia kokoontuu, ja varmaankin on se menneinä aikoina ollut persialaisten sotajoukkojen keskuspaikkana. Nimen johdon yhteydessä tahdon mainita, että moni kirjailia ja kartan tekiä kirjoittaa sen p:llä f:n asemesta. Siihen on syynä se, että tämä äänne, jota on vaikea jäljitellä, on näitten molempien kirjainten rajalla, se kuuluu kuitenkin enemmän f:ltä. Strabo, Plinius ja Ptolemeus kirjoittivat Aspadana. Jos Ispahan jo ennen oli ollut suuri ja mahtava, paisui se vielä enemmän 16 vuosisadan lopulla, kun shaahi Abbas Suuri muutti hallitusistuimen Kasvinista Tsendeh-Rudin rannoille. Tältä viisaalta, voimakkaalta ja tarkkanäköiseltä hallitsijalta ei jäänyt huomaamatta, että valtakunnan keskipaikka, jossa karavaanitiet pohjoisesta ja etelästä, länsimaista, ja kaukaisesta idästä toisiaan leikkasivat, oli ainoa paikka, joka pääkaupungiksi sopi. Hallitusaikansa ensimmäisinä vuosikymmeninä (hän hallitsi 1587-1628) oli shaahi Abbas I alinomaa sodassa naapuriensa kanssa. Hän kukisti utsbegit, kurdit, ottamanit ja karkoitti portugalilaiset Persian lahden rannikoilta. Hän valloitti Kandaharin sekä nöyryytti kapinalliset kuvernöörinsä Khorasanissa, Gilanissa ja Kirmanissa. Kun hän kuitenkin v. 1611 oli rakentanut pysyväisen rauhan valtakunnassaan, asettui hän lepoon Ispahaniin ja rajattoman valtansa turvissa työskenteli hän nyt, rikaslahjainen kun oli, suunnitellen pääkaupungin kaunistamista. Hän rakensi palatseja, moskeita ja siltoja, joita vielä tänäpäivänä länsimainen matkustaja ihmettelee ja ihailee. Seuraavien kuninkaitten: Sefin, Abbaksen, Soleimanin j.n.e. aikana oli Ispahan vielä suuri ja ihana, mutta kuolemaniskun sai kaupunki sata vuotta sitten, kun, niinkuin jo mainittiin, Kadjarhallitsijasuvun esi-isä muutti hallitusistuimen Teheraniin. Meidän päivinämme on Ispahan sentähden tuskin entisyytensä varjo. Chardinin[19] aikana oli kaupungissa enemmän kuin 600,000 asukasta, 162 moskeeta, 1,800 karavaani-asemaa, 12 hautausmaata ja 1,500 kylää juuri lähellä, ja sen aikuiset persialaiset saattoivat siitä sanoa: "Sefahaun nispe djihaun" — "Ispahan on puolet maailmaa." Kertoopa Chardin kaupungin olleen, niin laajan, että mattokauppiaan, jolta palveliansa oli varastanut osan varastosta, täytyi hakea kymmenen vuotta, ennenkuin hän hänet löysi, vaikka varas oli pystyttänyt varastetun kauppakojunsa samaan kaupunkiin. Nyt sitävastoin on Ispahanista tullut toisen luokan kaupunki; asukasluku nousee ainoastaan 50,000 tahi esikaupunkineen korkeintaan 120,000'. Mutta muinaisesta suuruudesta ja loistosta puhuvat vielä tänäpäivänä shaahi Abbaksen upeat rakennukset, jotka vielä seisovat koskemattomina ja joita me nyt lähdemme katselemaan.
Kaupungin sydämmessä sijaitsee eräs maailman suurimpia toria, Mejdan-i-Shaahi eli Kuninkaantori, lähes 1000 metriä pitkä ja yli 300 m leveä. Sitä rajoittavat tasakorkeat, toisiinsa kiinni rakennetut talot, joissa on kasarmeja ja myymälöitä. Näitten edessä levittävät korkeat plataanit vilpoista siimestä. Shaahi Abbaksen aikana mahtoi Mejdan-i-Shaahi tarjota viehättävän ja kirjavan kuvan itämaalaisesta elämästä. Silloin täällä yhtyi kauppiaita Itämaan kaikista eri paikkakunnista. Kuninkaallisesta käskystä olivat ne sijoitetut pitkin torin neljää sivua myytäviensä erilaatuisten tavaroitten mukaan, jotta kukin tungoksessa ja sekamelskassa helposti löytäisi ostettavansa. Niimpä myytiin eräässä paikassa kameeleja, hevosia ja aaseja, toisessa paikassa hedelmiä, toisessa pumpulia, silkkiä, kulta- ja hopeateoksia, aseita j.n.e. sitten seurasi saviastioitten tekijöitä, mattojen myyjiä, tohveli- ja lakkitehtailioita, puuseppiä, rahanvaihettajia ja katkeamattomassa jonossa puoskareita, julkiset kirjurit y.m.s. Auringonlaskussa, kun kauppiaat olivat arkkuihin sulloneet tavaransa, muuttui näyttämö, sillä silloin esiintyi suurella torilla silmänkääntäjiä, käärmeenlumoojia, satujenkertojia ja hurskaita dervishejä, kaikki uteliaitten laumojen ympäröiminä. Illalla ja yöllä, kun nämätkin olivat poistuneet, pystytettiin suuria telttoja, joissa iloiset leikinlyöjät viinilasin ja kaljanin ääressä katselivat tanssijattarien keveitä tansseja ja leikkejä. Taloin seinillä torin ympärillä oli 50,000 lamppua, ja mainittu ranskalainen kertoo, että komeampaa tulitusta tuskin saattoi ajatellakaan, kun oli kaikkien näitten lamppujen palaessa. Tämmöistä ei kuitenkaan ollut useimmin kuin suurissa, uskonnollisissa juhlissa, tahi silloin kuin shaahi Abbas vastaanotti vieraan lähettilään. Keskellä toria juoksi porfyyri-kanavassa mitä puhtainta vettä ja Negareh khanesta eli soittohuoneesta kuului joka aamu ja ilta räikeätä soittoa. Kaikki tämä komeus on nyt jäljettömiin kadonnut. Niitten lukemattomien, kirjaviin ja komeihin vaatteisiin puettujen, Intian ja Arapian, Egyptin ja Iranin kauppiaitten sijassa näkee nyt ainoastaan muutamia köyhiä kauppiaita, jotka kuluneille matoille levittelevät tavaroitaan. Kirkkaasti loistavat lamput eivät enää pala ja porfyyrikanava on revitty, mutta Negareh khanesta kuuluu vielä tänäpäivänä soittajien jättiläistorvet.
Torin toisella lyhyellä sivulla sijaitsee Mesdjed-i-Shaahir eli Kuninkaan moskee, jonka shaahi Abbas v. 1612 rakensi ja joka tuli hänelle maksamaan 50,000 tomania eli noin 420,000 mk. Saadaksensa aineita tähän uuteen rakennukseen, tahtoi hän repiä tuon vanhan, melkein yhtä suuremmoisen Mesdjed-i-Djuman, joka on juuri vieressä, mutta Ispahanin papisto vastusti tätä, kuvaillen, että jos Mesdjed-i-Djuma näin häpeällisesti tasoitettaisiin maan tasalle, voisi sama kohtalo tulevaisuudessa myös kohdata Mesdjed-i-Shaahia. Kuningas luopui aikeestaan ja Mesdjed-i-Djuma seisoo siinä vielä tänäpäivänä. Marmoria tuotiin sen sijaan Jesdistä, mutta toinen vastus kuningas-moskeen rakentamisessa syntyi siitä, kun sillä paikalla, jolle se aiottiin rakentaa, oli eräälle rikkaalle leskelle kuuluva iso viinitarha, eikä hän millään ehdolla tahtonut sitä myydä. Vasta sitten kun papisto uhkasi häntä Allahin ja Muhametin vihalla, suostui hän.
Suuri, moskeesen vievä portti on asetettu tavattoman suuren porttaalimuotoisen komeron taustaan, jonka kummallakin puolen kapea, korkea minareetti eli torni kohoaa korkeuteen. Koko etusivu on verhottu fajansilla mitä kirkkaimmissa väreissä ja tähän on emaljeeratuilla tahi kullatuilla toista metriä korkeilla kirjaimilla uurrettu koraanin lauseita. Moskeen sisälle johtava tie käy kahden etehisen ja yhden Mekkaan päin sovitetun pihan kautta. Toisessa etehisessä on tarkoitukseensa vihitty porfyyrinen pesumalja, johon alinomaa juoksee kirkasta, raitista vettä, jota härkien kiertämällä nostolaitoksella nostetaan syvästä kaivosta. Moskeen päärakennuksen yli lepää atsura-sinisellä fajansilla katettu kupooli. Moskeessa säilytetään seinäkaapissa, jonka aloepuinen ovi on kultalaatoilla päällystetty, kallista pyhäinjäännöstä: Imam Retsan omakätisesti kirjoittama koraani, ja se verellä tahrattu paita, jossa Imam Hussein kuoli. Persialaiset uskovat, että jos tätä taistelussa kannetaan keihään kärjellä, niin koko vihollisarmeija sen paljaasta näkemisestä, pakenee.
Mesdjed-i-Shaahin läheltä johtaa leveä holviportti tuohon tavattoman laajaan Kaisserieb nimiseen basaariin, joka kiemuraisissa mutkissa kulkee torin ympäri ja haaraantuu kaikille ilmansuunnille. Se eurooppalainen, joka ilman opasta uskaltaa mennä tähän basaariin, saa totisesti kauvan tepastella ennenkuin hän jälleen löytää ulos. Sivulta johtaa tosin satoja portteja ulos, mutta vielä enemmän on umpikatuja ja karavaaniaseman pihaan päättyviä katuja; on sentähden parasta, basaariin mennessä, ottaa mukaansa luotettavan henkilön, joka tuntee jokaisen käytävän tuossa verkkomaisessa labyrintissa. Basaari, joka myös on Abbas Suuren rakennuttama, on erittäin kaunis. Pääkatu on kahdeksan askelta leveä ja korkeitten holvien peittämä, joitten katosta valo tulee sisälle ympyräisistä aukoista. On mahdotonta kuvata siellä vallitsevaa elämää ja liikettä. Katkeamattomassa jonossa — tahi oikeammin kahdessa — tuuppii ja tungeskelee siellä kaiken säätyistä kansaa. Hämärissä käytävissä kohtaa raskaasti kuormitettuja muuleja, jotka kaikista esteistä huolimatta järkähtämättä kulkevat suoraan eteempäin. Ratsastavia sotilaita ja hienoja herroja kullankirjailluissa silkkivaipoissa, päässä turpaanit, silmäilevät ylpeällä ylenkatseella alas korkeilta hevosiltaan ja ajavat huolettomasti, täyttä laukkaa, meluavan kansanjoukon läpi. Ylhäisten hevosten edellä juoksee usein huutavia ferrasheja, jotka suoraapäätä nyrkeillään raivaavat tien ihmisjoukon läpi. Kulkeepa täällä vielä äänettömänä ahdingon läpi karavaanittain kameeleja, tavarakääröt selässä, ja nämät, jotka tuolla mahdottoman suurella Kuninkaantorilla ovat aivan mitättömän näköiset, näyttivät täällä sisällä jättiläissuurilta. Köyhät kauppiaat, joilla ei ole varaa pitää erityistä myymäläkojua, istuvat kulmissa tahi kävelevät tarjoten yksitoikkoisen laulavalla äänellä tavaroitaan; ja dervishien, Itämaan kovanonnen lasten, alituinen huuto kaikuu kaikkialla yli muitten äänien. Mutta mitä tämä kaikki on siihen verrattuna, kun näkee kenraalikuvernöörin, prinssi Sel-i-Sultanin monivaljakolla ajavan ahtaan basaarin läpi; silloin täytyy sekä ihmisten että eläinten kadota myymälöihin tai poikkikaduille. Tämän matkan basaarien läpi tekee prinssi, ajattelemattomasti kyllä, ainoastaan huvin vuoksi, mutta ei suinkaan kauppiaitten hyödyksi, jotka eivät uskalla hiiskua sanaakaan kaikkivaltiaan kuvernöörin oikkuja vastaan. Sillä onneton se uhkarohkea, joka uskaltaa esiintuoda valituksia. Prinssi, joka on äkkipikainen ja raaka, hirtättää usein alamaisiaan jaloista johonkin talon päätyyn, tahi kaivattaa heitä maahan kurkkuja myöten, tai huutaa hän vihoissaan: "tuo tänne hänen päänsä vadilla."
Mutta ei ainoastaan ostava yleisö melua, sillä basaarin muutamassa osassa pitävät itse kauppiaat ja käsityöläiset suurinta meteliä. Tämä tapahtuu varsinkin niillä käytävillä, joissa on puuseppien, levyseppien ja kastrullintekijöitten myymälät. Sopii ajatella miltä kuuluu ahtaassa kivitunnelissa, jossa satoja työntekijöitä takoo ja paukuttaa läkkilevyjä, kastrulleja ja kaikellaisia talouskapineita. Ei täällä tarvitse koettaakaan puhua naapurilleen, sillä vaikka kuinka hänen korvaansa huutaisi, ei hän kumminkaan voi kuulla sanaakaan. Kuuluu siltä kuin kaikki manalan voimat ja henget olisivat liikkeellä; korvat menevät lukkuun ja vielä pitkän ajan sen jälestä kuin olemme poistuneet, kuulee vain huonosti.
Ispahanin basaareissa saa hyvän yleiskatsauksen Persian käsiteollisuuden parhaimmista tuotteista. Täällä valmistetaan suuret määrät mattoja, silkkikankaita, korko-ompeluja, huppuliinoja, lakeeraustöitä, niinkuin kirjoitus- ja kynäkoteloita (tuo välttämätön "kalemdan", jota jokainen kirjoitusta osaava aina kantaa taskussaan), rasioita, kaljaanipesiä, fajanseja ja posliinia, joka hyvyydessä kilpailee Kiinan posliinin kanssa, sekä pronssiastioita riikinkukon tai elefanttien muodossa. Teollisuus on siis jotenkin korkealla kannalla, mutta on kaikissa tapauksissa alentunut sangen vähäpätöiseksi entisyyteen verrattuna.
Mejdan-i-Shaahin vastapäätä on myös porttikäytävä erääseen vanhaan Ali Kapu eli "korkea portti" nimiseen linnaan. Shaahi Abbaksen aikana oli tämä linna komea ja ihana, mutta on nyt ränstynyt. Eräässä siihen kuuluvassa puutarhassa oli huvimaja nimeltä "Talaar tavileh" (tallisali). Sinne johtavaa plataanikujaa myöten vietiin ne ulkomaalaiset lähettiläät, joitten oli mentävä kuninkaan luokse, ja semmosissa tilaisuuksissa asetti shaahi Abbas 18 jalointa hevostaan, kultavitjoilla sidottuina pilttuisiin lehtokujan molemmin puolin ja jalokivillä sälystettyinä. Ali Kapu oli Abbaksen komein linna, ja tämä merkitsee paljon, kun hänellä oli 136 muuta linnaa Ispahanin muurien sisäpuolella.
Kun jatkaa kulkuansa yllämainitun linnan läpi Kuninkaantorilta päin, tullaan vielä erääseen shaahi Abbaksen rakennuttamaan laitokseen, nimittäin huvimajaan "Tjehil Sutun", eli "neljänkymmenen pylvään linnaan". Tämä on keskellä suurta puutarhaa, joka on täynnä tuoksuvia kukkia, sireenejä, kypressejä ja plataaneja. Meidän käsityksemme mukaan ei linna vastaa nimeänsä, sillä noita 9 m korkuisia kultapatsaita, jotka kannattavat verannan kattoa, on vaan kahdeksantoista; tämä on selitettävä niin, että persialaiset neljälläkymmenellä tarkoittavat määrätöntä paljoutta, samoinkuin me sadalla tahi tuhannella, ja jos peilikuvat lammikon edessä otetaan lukuun, nouseekin patsaitten luku lähes neljäänkymmeneen. Ulkoseiniä peittää lukemattomat pienet, monikulmaiset peililasilevyt sekä moniväriset lasipalaiset, jotka kullatuissa puitteissaan muodostavat mitä kirjavimpia kuvioita. Linnan suuren salin seiniä peittää tavattoman suuret maalaukset, joista monet ovat taideteoksia. Herra Geyerin persialainen palvelia, joka seurasi minua, koetti parhaansa mukaan selittää kuvien merkitystä. Eräässä näkee shaahi Abbaksen voittavan utsbegit, toisessa kuvataan kuninkaallinen vastaanotto, jossa puvut, jopa eurooppalaisten lähettiläittenkin, ovat sangen tarkasti kuvatut, kolmannessa on kuninkaalliset pidot, joissa ei tanssijattariakaan puutu. Muut taulut kuvaavat tapauksia haaremielämästä t.m.s.
Ispahanin muista rakennuksista mainittakoon moskee, jossa on messinkilattiainen torni, jonne sukulaiset kuljettavat ratsuilla lapsettomia ja äsken naituja rouvia. Nainen vie mukaansa luudan ja saviruukun täynnä pähkinöitä. Astuessaan ylös torninrappusia, rikkoo hän joka askeleelle pähkinän, pistää sydämmen ruukkuun, mutta jättää kuoret kunnes hän palajaa, jolloin hän laudalla lakaisee ne pois. Sitten menee hän kuoriin, käärii pähkinät huntunsa liepeeseen ja kotiin ratsastaessaan tarjoo hän niistä vastaantulijoille.
Vanhat hautakammiot ovat kaikki rappeutuneet. Eräällä niistä luetaan: "Olkoon tämä muistomerkki muistona muurari Husseinin kiitollisuudesta." Aihe tähän on seuraava: Oli kerran muurari, jota hänen ammattiveljensä halveksivat ja parjasivat. Eräänä päivänä, kun hän oli ansainnut ainoastaan muutaman äyrin, osti hän niillä kynttilän ja meni sille haudalle, jossa Harom, erään imamin poika lepäsi. Muurari polvistui hautakiven ääreen ja rukoili: "vaikka ihmiset halveksivatkin sinua ja hautaasi, olen minä vakuutettu siitä, että sinä olet yhtä pyhä kuin mikään muu pyhimys hyvänsä. Olen samassa tilassa kuin sinäkin: minuakin halveksitaan. Jos sentähden olet se, joksi sinut luulen, niin pelasta minut onnettomuudestani ja minä lupaan rakentaa sinulle suurimman hautapatsaan maan päällä." Eräänä päivänä oli shaahi Ismail kolmas puolisoineen ja hoviherroineen metsästämässä heti Ispahanin ulkopuolella pienen kylän lähellä, jossa muurari Hussein asui. Silloin nousi äkkiä raju-ilma ja metsästysseura hajaantui. Shaahin lempipuoliso tuli muutaman eunukin seuraamana pieneen kylään. He ratsastivat katuja myöden huutaen apua, mutta ei kukaan uskaltanut laskea heitä huoneeseen, kun pelkäsivät shaahin mustasukkaisuutta. Muurari, joka oli elämään kyllästynyt, rohkaisi itsensä, pyysi kuningattaren yksinkertaiseen mökkiinsä ja tarjosi hänelle, mitä talossa parasta oli. Palattuansa linnaan, kertoi hän shaahi Ismailille, kuinka köyhä muurari oli hänen henkensä pelastanut, josta shaahi niin ihastui, että hän heti nimitti muurarin suurvisiiriksi. Saatuansa valtaa ja rikkautta, täytti muurari lupauksensa, ja rakennutti Haromille komean muistomerkin.
Tsendeh-Rudin luona sijaitsee Tjahar Bagh eli "neljät puutarhat". Tämä on pitkä, leveä lehtokuja, jonka molemmilla puolin on rappeentuneita linnoja ja reheviä, mutta huonosti hoidettuja puutarhoja. Tämäkin lehtokuja on shaahi Abbas Suuren toimesta syntynyt, ja hän harrasti niin sen perustamista, että hän omakätisesti istutti plataanit ja asetti kultatomanin joka puun alle. Tämä on vielä tänäpäivänä, samaten kuin suuren shaahin aikana, Ispahanin kirjavan väestön kävelypaikkana. Siellä leikkivät lapset, siellä ratsastetaan edes takaisin ja komeillaan upeasti varustetuilla hevosillaan, siellä astutaan jaloin, nauttimassa iltahetkien viileyttä, kun aurinko laskee läntisten vuorten taakse ja mollan veisu moskeen tornista sekaantuu iltasoiton huiluääniin ja torven toitotuksiin.
Tsendeh-Rudin toisella rannalla on armeenialainen etukaupunki Djulfa.
Mutta ennenkuin lähdemme sitä katsomaan mainitkaamme muutamia sanoja
Irak Adshemin maakunnan suupimmasta joesta.
Tsendeh eli Sajendeh-Rud, s.o. "elämän virta", alkaa. Tsarda-Kuh vuorelta, Irakin siinä osassa, jota nimitetään Feridaniksi, jossa Khonsar niminen kaupunki sijaitsee. Joki, joka on leveä mutta matala ja samera, juoksee kaakkoiseen suuntaan ja häviää tuolla puolen Ispahania erämaan hiekkaan, tahi uudempien otaksumisien mukaan erääseen järveen, joka kuuluu olevan kymmenkunta penikulmaa kaupungista kaakkoiseen. Shaahi Abbas, joka käsitti "elämänvirran" olevan pääkaupungin elämän ja kukoistuksen alkulähteenä, ryhtyi erääseen työhön, jolla luultavasti ei ole vastinetta historiassa. Lisätäksensä joen vesimäärää, muutti hän monta peninkulmaa, vedenjakajan Mahmud Ker ja Tsendeh-Rud jokien välillä, jotta edellinen pakotettiin ottamaan toisen suunnan ja tyhjentämään vetensä jälkimäiseen. Kun tavattomia rahasummia oli uhrattu, mahdottoman suuria lammikoita, vesisäiliöitä, sulkuja ja kanavia rakennettu, onnistui tämä hanke täydellisesti. Mutta toinen, samaa tarkoittava tuuma, ei sitävastoin onnistunutkaan. Aikomuksena oli yhdistää Shat-el-Arabiin laskeva Karun joki Tsendeh-Rudiin. Abbas Suuri alkoi tämän työn, jota sitten Abbas II jatkoi, mutta kun oli työskennelty kaksikymmentä vuotta ja ajottain siihen käytetty 40-100,000 työmiestä yhtaikaa, huomattiin asia mahdottomaksi ja yritys jätettiin sikseen.
Tsendeh-Rudin yli vie kolme siltaa: Pul-i-Allah Verdi Khan, Pul-i-Hassanabad ja Pul-i-Sheristan. Ensimmäisen rakennutti Allah Verdi Khan, joka Abbas I aikana oli Persian sotaväen ylipäällikkö. Silta on joen leveimmällä kohdalla ja sitä kannattaa 34 holvikaarta. Pul-i-Hassanabad on merkillinen kauniin rakenteensa puolesta. Siinä on kaksi käytävää, toinen toisensa päällä. Ylimmäisessä, joka on avonainen, mutta sivuilta korkeitten muurien suojaamana, joissa on kaariportteja, kulkevat ratsastajat ja karavaanit; alimmainen, jonka yli on rakennettu 25 holvia, on vaan käveliöitä varten. Runsailla kevättulvilla nousee vesi alimmaisen käyttävän lattialle. Näin tapahtui minun siellä ollessani ja oli erittäin kaunista katsella kun vesi juoksi holvien läpi ja marmorirappuja myöten toiselle puolelle. Syyskesällä sitävastoin kun kuivuus alkaa, tulevat joenuomassa suuret hiekkasärkät näkyviin, ja näitten välitse pujottelee silloin vaan mitättömiä puroja. Pul-i-Sheristanista ei ole mitään erityistä mainittavaa. Se on rakennettu samalla tavalla kuin useimmat muut persialaiset sillat.
Heti Ispahanin ulkopuolella on merkillinen rakennus, nimittäin "vapisevien tornien moskee." Se on rakennettu samaan malliin kuin Mesdjed-i-Shaahi, mutta on paljon pienempi, ja torneilla on merkillinen omituisuus, että jos nousee ylös toiseen ja voimallisesti pudistaa sitä, niin vapisee ei ainoastaan tämä vaan toinenkin torni. Persialaiset väittävät, että se on moskeen alla lepäävä pyhimys, joka aikaansaa vapisemisen ja sointuvan lauluäänen, joka silloin tällöin saattaa kuulua torneista. Vapiseminen riippuu kuitenkin ainoastaan rakennusmestarin kekseliäisyydestä, joka on antanut molempien tornien olla jonkillaisessa tasapainosuhteessa toisiinsa, ja laulavat äänet syntyvät tuulen vinkunasta torniaukoissa.
Kun on ratsastanut Hassanabadin sillan yli, saavutaan puolentunnin päästä ennenmainittuun Djulfa nimiseen esikaupunkiin, jonka shaahi Abbas Suuri perusti. Kohottaaksensa Persian teollisuutta ja kauppaa, kutsui tahi oikeastaan ajoi hän Ispahaniin väkeä armeenialaisesta kaupungista, Djulfastar Arasjoen luona, jonka mukaan sitten väestön uusi kotipaikka nimitettiin Djulfaksi. Armeenialaiset kotiutuivat pian uuteen kotimaahansa, varsinkin kun shaahi myönsi heille monia vapauksia ja oikeuksia. Mutta sitä huonommin kävi heille seuraavien hallitsijain aikana, jotka kaikella tavalla nylkivät heitä ja anastivat rikkaitten kauppiaitten aarteita. Nämät siirtyivät sentähden joukottain Intiaan ja Kiinaan tai palasivat he kotimaahansa. Djulfa joutui rappiotilaan, ja tässä esikaupungissa, jossa Abbaksen aikana oli 30,000 asukasta, asuu nyt ainoastaan 2,000 armeenialaista, jotka viettävät surullista elämää ja ansaitsevat niukan elatuksensa viinin ja arrakin puhdistamisella tai opiumin viljelemisellä. Viinirypäleet tuodaan Ispahanin rikkaista puutarhoista, joissa niitä kasvaa 30 eri lajia; niistä on kishmishrypäle pienin mitä löytyy. Kaupungista viedään ulos myös vesimelooneja, persikoita ja jaloimpia aprikooseja.
Djulfan kadut ovat pitkät, mutta epäsäännölliset. Jokaisen kadun keskellä juoksee pieni puitten piirittämä puro tai kanava. Katu on siis jaettu kahteen kapeaan katukäytävään, joita kanava erottaa toisistaan, mutta siellä täällä ovat ne kivisilloilla toistensa yhteydessä. Armeenilaiset ovat suurimmaksi osaksi köyhiä, eikä heillä ole varaa pitää muuta kuin yksi huone. Kun tämä tavallisesti on iso, täytyy sitä ankarana talvisaikana jollakin tavalla lämmittää ja saadaksensa niin paljon hyötyä kuin suinkin polttopuista, jotka Persiassa ovat sangen kalliita, käytetään tattarilaisissa ja muhamettilaisissa kansoissa tavallista tulensijaa eli "kursinia". Tämä on aivan yksinkertaisesti maasta tallattuun lattiaan kaivettu kuoppa, jonka yli asetetaan neljällä matalalla jalalla lepäävä, pöydän näköinen laitos. Tämän pöydän ympäri asettuu koko perhe patjojensa ja tyynyjensä päälle ja jalat ojennetaan niin lähelle hehkuvia hiiliä kuin suinkin. Täällä istuvat armeenialaisnaiset päiväkaudet virkaten, ja täällä nukkuu koko perhe öisin. Kesällä peitetään kuoppa puukannella.
Ne eurooppalaiset, jotka osaksi sähkölennätinvirkamiehinä, osaksi kauppiaina työskentelevät Ispahanissa, asuvat kaikki Djulfassa. Perheineen on heitä 20 henkeä.
Djulfa herättää erityisesti ruotsalaistenkin huomiota. Djulfan augustiinilaisluostarissa löysi nimittäin v. 1650 Niilo Matinpoika Kjöping, silloinen Ruotsin soturi Persian palveluksessa, sittemmin kuninkaallinen ruotsalainen laivaston luutnantti, tuon tunnetun "Matkustaja-Pentin" nimen piirrettynä. Vapaaherra Pentti Oxenstjerna oli laveilla Itämaan-matkoillaan jo v. 1617 saapunut Ispahaniin, jossa shaahi Abbas Suuri hänet erittäin hyvin vastaanotti. Otettuaan shaahin rinnalla osaa sotaretkeen turkkilaisia vastaan, kävi hän taas Ispahanissa, joka silloin oli komeutensa ja suuruutensa kukkulalla. Kerrotaan että "Shaahi Abbas oli ollut sangen armollinen; Pentti herralle, niin että tämä usein oli päässyt kuninkaan luokse." Heidän keskinäisestä seurustelustaan mainitaan seuraavaa, jonka tahdon kertoa tuon vanhan kertomuksen omilla sanoilla:[20]
"Sittekun kuningas oli Pentti herralle näytellyt harvinaisimpia ja kalliimpia kapineitaan, kuuluu hän kerran vieneen hänet puutarhaansa ja oli siellä näyttänyt hänelle mitä harvinaisimpia kasveja, joita tämä muukalainen suurimmalla kummastuksella katseli. Kuningas säästi kuitenkin harvinaisimman viimeiseksi, näyttäen keskellä puutarhaa erästä kasvia, jolle hän itse sanoi panevansa suurimman arvon. Tämä kuuluu olleen katajapensas, jota ympäröi puhtaasta kullasta tehty aita, tahi oli se lukittuna erityiseen taloon, ettei kukaan saisi sitä lähestyä tahi vahingoittaa. Muitten kertomusten mukaan olisi kuninkaalla ollut tämä pensas (epäilemättä pohjoismaisena kasvina viileyden tähden) rautaovella ja vahvoilla telkeillä varustetussa holvissa, johon hän lopullisesti vei vapaaherra Oxenstjernan näyttääkseen hänelle tämän merkillisimmän harvinaisista aarteistaan. Persialainen majesteetti kuuluu silloin kysyneen häneltä, tunteeko hän tämän kasvin verrattoman voiman ja ominaisuudet? Mutta tämä, joka lapsuudestaan oli tottunut näkemään runsaasti näitä kasveja, ja ehkä oli tietämätön sen lääkevoimasta, ei voinut pitää tätä harvinaisuutena tahi kallisarvoisena, vaan kerrotaan hänen äkkiä vastanneen: 'Teidän majesteettinne, Ruotsissa on kaikki metsät ja mäet täynnä näitä pensaita.' Kuultuansa tämän, ei kuningas enään puhunut siitä mitään, eikä vapaaherra Oxenstjerna siis saanut tietää syytä miksi kuningas piti tätä kasvia niin suuressa arvossa, ja sitä seikkaa, kertomuksen mukaan, moni kuuluu katsoneen lääketieteelle suureksi vahingoksi."