SEITSEMÄS LUKU.
Teheran.
Sunnuntaina, 18 p. huhtikuuta lähdimme Shahabadista, kulkeaksemme sen viimeisen taipaleen, joka meitä vielä erotti Teheranista. Kaipaukseni ja odotukseni oli ylimmillään. Kuvittelin vanhan Persian valtakunnan pääkaupunkia mahdottoman komeaksi, mutta vaikka kuinka etsin ja haeskelinkin taivaanrannalta, en saattanut nähdä kaupungista merkkiäkään. Aro näytti yhtä tasaiselta kaikkialla. Ainoastaan lukuisammat viinitarhat ilmaisivat suuremman kansanjoukon läheisyyttä. Vihdoin saattaa havaita tuon n.s. Kasvinportin tuolla kaukana, kaukana. Liike kävi vilkkaammaksi: pitkät karavaanit veivät elintarpeita ja eurooppalaistavaroita pääkaupunkiin. Vielä hetkinen, ja nyt voi selvästi nähdä kaupungin portin, sypressimetsikköjä, ja muureja saattoi erottaa; lopulta oli kaikki silmäimme edessä, mutta ei niinkuin sitä olin kuvaillut: huimaavassa väririkkaudessa ja komeudessa, vaan kaikki oli kuolettavan autiota ja paljasta. Muurit, joita olin ajatellut suuriksi, majesteetillisiksi linnoituksiksi, olivat matalat ja mullasta rakennetut. Suurta yksitoikkoisuutta eivät mitkään sellaiset kupoolit tahi tornit katkaisseet, joita Konstantinopolissa näkee.
Ajoimme nyt Kasvinportista sisälle, pitkiä likaisia katuja myöten, joilla oli niin suuri jalkaihmisten ja ratsastajien tungos, että meidän monta kertaa täytyi pysähtyä ja odotella kadunkulmassa. Vihdoin ei ajajamme enää ajanut eteenpäin: meidän täytyi astua alas, hankkia hammalin (kantajan) ja jatkaa matkaamme käyden.
Me itse emme olleet juuri näyteltävässä kunnossa tänä ensimmäisenä sunnuntaiaamuna Teheranissa. Koko viikon aikana en ollut riisunut vaatteita yltäni, ja tuskin olin ollut tilaisuudessa edes peseytymään. Pidin sentähden mahdottomana heti esittää itseäni maamiehelleni, t:ri Hybennetille, jolle minulla oli suosituskirje. Mentiin siis ensiksi kylpyyn ja sen perästä lähdin maamieheni taloon, jonka, kauvan haettuani, löysin.
Toht. Hybennet asuu pienessä hauskassa talossa Teheranissa. Sitä ympäröi viehättävä puutarha, joka minun tullessani juuri loisti runsaassa ja tuoreessa kevätvihannuudessa. Verannan edessä on pieni marmoriallas, jossa on kiiltäviä kultakaloja. — Komeimpia kuitenkin ovat ruusut, jotka täällä kukkivat meille tuntemattomassa kauneudessa. Talon sisustus on yhtä soma kuin sen ulkopuolikin. Lattioita peittää persialaiset matot, ihanimmissa kuoseissa, tuolia ja sohvia verhoovat itämaalaiset kankaat, ovissa riippuu uhkeita oviverhoja; ja ruokahuoneen seiniä peittävät persialaiset posliinivadit kaikissa sateenkaaren väreissä. Sanalla sanoin tämän kodin on mukavuus ja hieno aisti tehnyt mitä viehättävimmäksi.
Mutta mikä mies sitten on tämän talon omistaja, jonka koti nyt muutaman päivän oli minunkin kotinani? Että t:ri Hybennet on Ruotsista, olen jo huomauttanut eikä tarvitse pitkiä aikoja havaitakseen, että hän on sydämmensä pohjasta isänmaansa poika. Vaikka hän on neljätoista pitkää vuotta elänyt auringonnousun maassa, on synnyinmaa hänen rakkain muistonsa, ja äidinkieltään puhuu hän sujuvasti.
Tohtori Bertrand Hybennet on syntyisin Göteborgista, jossa isänsä oli hammaslääkäri, ja jonka ammatin poikakin valitsi. Kehittyäkseen ammatissaan, lähti hän ensin Saksaan, jossa hän lueskeli muutaman vuoden, ja sitten Parisiin, jossa hän viidessä vuodessa kehittyi sangen eteväksi alallaan. Ollessansa täällä Ranskassa, tehtiin hänelle tuo loistava ja kunniakas tarjous rupeamaan henkilääkäriksi ja varsinkin hammaslääkäriksi Persian shaahille. Tohtori Hybennet suostui tähän vastuunalaiseen ja vaaralliseen toimeen, josta moni, kuinka houkuttelevaiselta se näyttäneekin, olisi kieltäytynyt. Hankittuaan itselleen runsaasti koneita, jätti hän pitkät hyvästit kotiseudulleen ja lähti, rohkeasti luottaen taitoonsa ja onneensa, uuteen isänmaahansa itään. Että hänen toiveensa ovat toteutuneet, tietää parhaiten se, joka on käynyt tässä pohjolaisessa kodissa Teheranissa, ja monelta taholta saanut todistuksia siitä, että harva eurooppalainen, niin täydellisesti kuin t:ri Hybennet, on voittanut shaahin luottamuksen ja kunnioituksen.
Mutta t:ri Hybennet ei ole hyödyksi ainoastaan shaahille: hänen maineensa taitavana hammaslääkärinä on levinnyt koko pääkaupungin väestön kesken, jopa kauvaksi sisämaahankin. Shiratsissa, vieläpä Persian lahden rannallakin, tapasin, talonpoikia, jotka tunsivat t:ri Hybennetin. Hän on hampaitten hoidosta kirjoittanut persiankielellä kirjan, joka on maassa laajasti levinnyt, ja oleskellessani Teheranissa, sain joka aamu nähdä sitä miesten ja naisten paljoutta joka odotti päästäkseen hänen vastaanottohuoneeseensa. Kun käy shaahin linnassa, näkee monta ruotsalaista esinettä ja varsinkin kirjastossa on moni ruotsalainen teos, sisältävä kuvia kaukaisen pohjolan kansasta ja luonnosta. Tohtori Hybennet onkin ymmärtänyt niin kiinnittää shaahin huomion Ruotsinmaahan, että tämä kerran on julkisesti lausunut haluavansa tulla tänne. Ruotsissa onkin säilyssä muistoja t:ri Hybennetin auliudesta ja isänmaanrakkaudesta: Göteborgin museon itämaalaisessa salissa näkee lasikuuppien alla kallisarvoisia persialaisia esineitä, jotka t:ri Hybennet on lahjoittanut.
Oleskeltuani kymmenen päivää Teheranissa, tahdon kertoa minkä vaikutuksen kaupunki tekee muukalaiseen, joka siellä on ensikertaa.
Aamulla huhtik. 19 p. ajoin t:ri Hybennetin kanssa kaupungilla hänen upeissa vaunuissansa. Emme olleet kauvaksi ehtineet, kun me erään kadun päässä havaitsimme muutamia henkilöitä punaisissa, valkoreunaisissa puvuissa, päässä korkeat hopeaiset kypärit ja kirjavat höyhentöyhtöt. Kun kysyin isännältäni, mitä tämä merkitsi, vastasi hän: "shaahi tulee" ja ajoi heti eräälle poikkikadulle. Siellä astuimme vaunuista pois, jätimme hevosemme ratsastavalle palvelijalle ja itse menimme pääkadulle, johon ehdimme juuri parhaaksi näkemään, kun "kaikkein kuningasten kuningas" ajoi sivutse, Edellä juoksivat äsken mainitut palvelijat, "ferrashit" tulipunaisissa verkapuvuissa. Käsissä oli heillä runsaasti puolentoista metrin pituiset hopeasauvat, joita he heiluttivat edestakaisin, tyhjentääkseen kadun ihmisistä. Onneton se, joka ei hyvissä ajoin katoa johonkin porttikäytävään tahi kujaan. Joka hidastelee, saa aimo sivalluksen hopeasauvasta, sillä hänen kurja olentonsa pidetään liian halpana ja arvottomana lähestymään korkeata hallitsiaa lähemmäksi kuin pyssynkantamaan päähän. Katu tyhjentyikin sentähden silmänräpäyksessä. Kaikki ratsastajat kiirehtivät poikkikaduille, ja jalkaihmiset katosivat niinkuin taikaiskulla. Koska minä olin t:ri Hybennetin seurassa, sain kunnian jäädä kadulle hänen viereensä.
Ferrashia seurasi tulisilla hevosilla ratsastaen noin 50 sotamiestä, komeissa virkapuvuissa, varustettuna aseilla ja pitkillä tikareilla siselöidyissä hopeatupissa. Näitten jäljestä tuli shaahi itse, ajaen vehreissä, komeilla kultakoristuksilla varustetuissa vaunuissa, joitten neljässä kulmassa oli kultaiset kukkatertut ja ylinnä suuri keisarillinen kruunu. Vaunuja veti kuusi sysimustaa oritta, joilla oli hopeaiset satulavaipat, kolmen vasemmanpuolisen hevosen selässä istui ratsastaja. Shaahi istui yksin vaunuissa, sillä ei löydy ketään sen arvoista, että saisi ajaa shaahin rinnalla. Hän oli kääritty mustaan vaippaan, päässä oli hänellä pieni, musta persialaislakki, ja siinä valkoinen töyhtö. Me kumarruimme maahan asti, ja shaahi katseli minua erittäin tarkasti. Hänen huomionsa kiintyi niin jokaiseen vieraaseen, ja kyselipä hän sitte myöhemmin t:ri Hybennetiltä, kuka minä olin, mitä minä tahdon ja mihin matkustin, sekä kuuluu pitäneen minua liian nuorena ja kokemattomana uskaltaakseni yksinäni lähteä niin pitkälle matkalle.
Vaunujen jälestä ratsasti vielä noin 50 sotamiestä, ja viimeksi tuli tyhjät vaunut, samannäköiset kuin ne, joissa shaahi ajoi. Kysyin t:ri Hybennetiltä, mitä varten ne olivat ja hän selitti niitten olevan varavaunut, jotka heti olisivat valmiina käytettäväksi, jos ensimmäiset särkyisiyät. Näitten takana oli sitäpaitsi muutamia valjastettuja vaunuhevosia, valmiina nekin vaunujen eteen pantaviksi, siinä tapauksessa, että joku hevosista kaatuisi tai vikaantuisi. Näitä varokeinoja käytetään ei ainoastaan matkoilla Teheranin ympäristössä, vaan pienimmilläkin matkoilla kaupungissa, ja shaahilla on aina tämmöinen suuri seurue.
Kun kuninkaallinen retkikunta oli ohitsemme mennyt, jatkoimme matkaamme suurelle linnanmuurille, joka ympäröi kaupunkia. Tämä on, niinkuin jo olen maininnut, höllästä mullasta tehty valli, niin kurja, että pitkinä sadeaikoina suuret kappaleet siitä lohistuvat alas viereiseen hautaan. Tähän viimemainittuun heitetään sitäpaitsi basaareista kaikellaista roskaa, ja kaduille kaatuneet eläimet joutuvat myös siihen. Pääkaupungin asukkaat uskovat kuitenkin täydellisesti, että muuri ja hauta suojelee heitä kaikista vaaroista. Polak kertoo sotaministerinkin kerran kysyneen itävaltalaiselta upseerilta, onko hän koskaan kotimaassaan nähnyt tämän linnoitusmuurin vertaista.
Sitte kävimme katsomassa Englannin lähettilään palatsia, jota suuremmoinen puutarha ympäröi, poliisimestarin, kreivi Monte Forteksen linnamaista taloa, joka patsaineen, koristuksineen, epäilemättä on Teheranin kauniin yksityisrakennus, sekä viimeksi sairashuonetta, ranskalaista kirkkoa ja Ameriikan lähettilään taloa.
20 p. huhtikuuta oli persialaisten suuri juhlapäivä, sillä Uudenvuoden juhla, josta sittemmin kerron, oli nyt lopussa ja nyt se piti suurella juhlallisuudella loppuun soitettaman. Tässä tarkoituksessa oli shaahi järjestänyt kello 10 aamulla kilpajuoksut kaupunginmuurin ulkopuolella. Me lähdimme sentähden tuntia aikaisemmin ja ratsastimme pitkiä, kapeita katuja eräästä kaupunginportista ulos. Kilpakentälle johtavalla tiellä oli lukematon joukko ratsastajia ja käveliöitä. Hevostungos tuntui ajoittain oikein vaaralliselta, varsinkin minulle, jolla oli hurja ja vikuri ratsu. Risteilimme eteenpäin väkijoukon läpi, kunnes oli mahdotonta päästä eteenpäin, jonkatähden astuimme alas, jätimme hevoset meitä seuraavalle tallimiehelle ja jatkoimme matkaamme jalan, suurelle punaiselle teltalle, johon muutamat itävaltalaiset överstit olivat meitä käskeneet.
Lähi tasangolle oli kokoontunut lukematon kansanpaljous, todellakin kirjava näkemys. Täällä oli kaikkia värejä, kaikki luokat, rikkaimmista herrasmiehistä sinisissä, vihreissä tai keltaisissa silkkitakeissa, täynnä loistavia tähtiä aina kurjimpiin, repaleihin käärittyihin dervisheihin asti. Hurjilla hevosilla ratsastajat ajoivat huolimattomasti täyttä laukkaa joukon läpi, ja shaahin palveliat, ferrashit, pitivät kansaa sopivassa etäisyydessä kentältä kolmen metrin pituisilla saitoilla, jotka alin-omaa koskettelivat liian tunkeilevaisten katsojien selkää.
Kilpakentän keskustan eteen oli komea huvimaja rakennettu shaahille ja hoville ja sen katosta liehui Persian keisarikunnan lippu: jalopeura ja nouseva aurinko vihreällä pohjalla. Keskelle majan pääsivua oli tehty suuri, keltapuitteinen ikkuna, josta shaahi sai katsella kilpajuoksua. Kuninkaalliset puolisot istuivat huvimajan oikeanpuolisessa päätyrakennuksessa, jonka ikkunoissa oli ohuet, läpikuultavat verhot, jotta ulkoa ei voitu nähdä näitä ylhäisiä naisia, mutta he itse saattoivat katsella päivän juhlaa.
Hetken perästä alkoi kansanjoukko tuimasti liikkua. Ihmiset juoksivat kummallekin taholle ja ferrashien pitkät saitat lakasivat joukon läpi tien. Shaahin seurassa oli useita satoja ratsumiehiä, koko hovi, puolisot, eunukit ja kamariherrat, kukin vaunuissansa. Shaahi itse ajoi puhtaalla kullalla silatuissa juhlavaunuissa, joita veti kahdeksan lumivalkoista hevosta, hopeaisissa valjaissa, korkeat, siniset töyhtöt päässä ja hännät sinipunaisiksi värjättyinä. Shaahi oli puettu virkapukuunsa, joka on musta, pitkä takki ja siinä kultakuteiset olkalaput ja niissä kummassakin kolme suurta jalokiveä; rinnalla säkenöitsi 42 suurta vesikirkasta timanttia kultapuitteissa; sivulla oli juhlasapeli, jossa oli paljon erivärisiä jalokiviä; päässä oli hänellä musta, pienellä, valkoisella höyhentöyhtöllä koristettu lakki, ja siinä ainakin 50 timanttia, joiden arvo lienee tavattoman suuri.
Shaahi nousi vaunuista ja astui seurueinensa paviljonkiin, jonka keltaisista ikkunoista hänen piti katsella kilpa-ajoja. Seurue seisoi käytävällä ikkunan ulkopuolella.
Kilparata oli farsakin (7 kilometrin) pituinen ja ympyrän muotoinen, jonka sisäpuolella oli matala muuri estämässä hevosia liukumasta ylitse. Rata piti kuljettaman kahteen kertaan, joten koko matka siis oli lähes l,5 penik.
Ensi kilpaan otti osaa 15 ratsastajaa, jotka järjestettiin riviin shaahin paviljongin eteen. Ne olivat somapukuisia, takit vihriäiset, punaiset, keltaiset tai siniset, köykäiset lakit päässä, ja pitkävartiset saappaat jalassa. Hevoset ovat nälistyneitä, taitaaksensa juosta nopeammin. Merkin saatuaan lähtivät ne liikkeelle. Tuulen nopeudella kiitivät ne pois, katosivat tomupilveen ja muutaman minutin kuluttua palasivat lähtöpaikalle, jonka he nuolennopeudella sivuuttivat, kiertääkseen radan toistamiseen. Muutaman minutin kuluttua näkyi taas tomupilvi muurin mutkassa. Raikuva riemuhuuto syntyi kansassa, joka tähän asti oli seisonut ääneti ja odottaen. Voittaja ajoi vaahtoisella hevosella kuninkaallisen paviljongin eteen, jonne palkintotuomarit olivat kokoontuneet ja jossa kultarahat pusseissaan odottivat saajaansa. Korkein palkinto oli 250 tomania.[13] Muutaman minutin päästä tulivat toisetkin ratsastajat, toinen toisensa perästä; jotkut ajoivat suoraan väkijoukkoon ja tekivät siinä hirveätä hämminkiä, sillä ihmisiä joutui hevosten jalkoihin ja muuten vahingoittui pahasti. Kilpailuun otti osaa neljä eri osastoa, aina hevosten ja miesten laadun mukaan.
Paljon vääryyttä sanotaan tapahtuvan persialaisissa kilpa-ajoissa. Ratsastajat koettavat estää toistensa hevosia peloittamalla ja päähän lyömällä. Kilpailuun ottaa välistään osaa myös joku hevonen shaahin tallista. Näiden täytyy tietysti aina päästä ensiksi perille. Tätä varten asetetaan vahteja pitkin rataa. Kun joku aikoo rohjeta ajaa shaahin hevosen ohitse, heittää vahti santaa ja savea sekä hevosen että miehen silmiin, joten ratsastajan täytyy hillitä vauhtiansa. Muutamat ratsastajat näyttävätkin tämän johdosta varsin kamalilta; eräänkin suu ja nenä oli aivan verissä.
Kilpa-ajojen jälkeen seurasi toinen näky. Kaarttien piti kulkea shaahin ohitse. Kaikki Teheraniin sijoitetut rykmentit samosivat vuorotellen shaahin paviljongin sivutse. Ensiksi tuli kenttätykistö, suuri paljous kullatuita kanuunia, keltaisilla laveteilla, kunkin edessä neljä hevosta. Sitte tuli vuoritykistö, pieniä köykäisiä kanuunia, joita muulit kantoivat satuloissa. Tämä tykistö pääsee kulkemaan missä hyvänsä, vaikka kuinkakin raivaamattomilla poluilla Elburs vuoristossa. Kanuunat eivät ole sen raskaampia, kuin että kaksi miestä voi yhden nostaa. Merkillisimmät minun mielestäni olivat kumminkin ne parikymmentä kanuunaa, joita kameelit kantoivat. Itse eläimet ovat nim. lavettina ja kanuunia, jotka ovat kiinni satuloissa, sopii kääntää mihin päin hyvänsä. Kanuunia käytettäessä pakoitetaan kameelit laskeutumaan polvillensa. Jymisevä pauhu näistä kanuunoista oli jo aamulla ilmoittanut shaahin lähteneen palatsista, ja silloin olin saanut nähdä kuinka levollisina ja liikkumattomina eläimet makasivat, tulesta ja savusta huolimatta. Tykistön jälkeen tuli jalkaväki. Sotamiehet olivat tummansinisissä, punareunaisissa univormuissa, päässä korkeat, pyöreät mustavillaiset lakit ja lakissa töyhtöt. Patruunivarasto oli vatsalla ja suuri pullo rinnalla. Lopuksi ajoi ratsuväki uljailla hevosilla, hopeatamineet kaulassa ja rinnassa. Upseerien hevosilla oli kultailtu satulapeite. Ratsuväki oli tummissa takeissa, punaiset viitat hartioilla, aseina on heillä kivääri ja oikeassa kädessä paljastettu sapeli. Kullakin rykmentillä on oma lippunsa, joka lasketaan kaksi kertaa shaahin edessä. Joka rykmentin etupäässä käy tahi ajaa soittokunta, mutta aivan toisellainen kuin mitä olin nähnyt Kasvinissa, sillä rykmentin soittokunta on järjestetty aivan eurooppalaiseen tapaan, eversti Gebauerin johdossa, joka on itävaltalainen shaahin palveluksessa. Kun rykmentti on kulkenut shaahin ohi, niin kenraalit ja everstit ratsastavat rivistä paviljongin tykö, jossa he tervehtivät shaahia ja liittyvät sitten sotaministerin, ruhtinas Kamrah Mirtsa Naib-us-Sultanehin seuraan. Vastapäätä tätä istui samalla tavoin ratsain kenraalipoliisimestari itaalialainen kreivi Monte Forte, poliisipäällystön ympäröimänä.
Sillä välin on kuninkaan henkivartiosto sangen komeissa univormuissaan jo ehtinyt ratsastaa paviljongin tykö, samoin keltamekkoiset ulaanit valkoisilla hevosillaan. Ne ovat säännötöntä kaartia, joka seuraa shaahia tai kuningattaria näiden ollessa ulkona. Lyhimmälläkin matkalla täytyy nim. aina olla muassa näitä ratsastajia pari kolmesataa. Kun shaahi muutamia vuosia sitte teki toivioretken Meshedin kaupunkiin itä Persiassa, oli hänellä seuranaan monta tuhatta miestä.
Kaikkein viimeksi tulivat Donin kasakat kotimaansa univormuissa, pitkissä mekoissa, patruunivarasto rinnalla. Ne ovat paraita ratsastajia; tiheissä riveissä kiitävät ne nelistäen ja kuljettavat muassaan sitä venäläistä tykistöä, jonka keisari kerran lahjoitti shaahille, hevosineen, miehineen ja kaikkineen. Kasakoitten soittokunta soitti venäläistä kansallismarssia, nimeltä Kamarenski.
Ohikulku kesti kaksi tuntia. Se oli ulkonaisesti komea näkemys, mutta lähemmin tarkastaessa oli siinä paljon puutteita. Sotamiehet näyttivät veltoilta ja piittaamattomilta, eivät astuneet tahdissa, ja kun oli annettu komentosana, kulkivat monet rivissä lujaa puhuen ja ajatukset nähtävästi muualla.
Persian armeija on 150,000 miestä, joista 80,000 on seisovaa sotajoukkoa (hisam) ja 70,000 miestä säännötöntä ratsuväkeä (tsherik). Tykistöön kuuluu 8,000 miestä ja 200 kanuunaa. Armeijaa komentavat eurooppalaiset, etenkin itävaltalaiset upseerit, ja armeija on muutenkin järjestetty eurooppalaisella tavalla. Monet univormut ovat ihan itävaltalaisia ja monet arvoasteet päällikkyydessä nimitetään eurooppalaisilla nimillä. Persialaisia päällikkönimityksiä on esim. "emirnisam" sotamarski, "sertib" kenraali, "serheng" eversti, "naib" luutnantti ja "serbas" tavallinen jalkasoturi.[14]
Kun viimeiset joukot olivat kulkeneet ohitse, lähti shaahi puolisoineen paviljongista, väen paljous hajautui vähitellen ja vaelsi suurina laumoina takaisin kaupunkiin, ja äsken niin eloisa aro oli taas autio ja tyhjä.
Seuraavana päivänä oli järjestetty sotaväenkatselmus shaahin korkeaksi huviksi. Pitkin matalia kasarmia, jotka neljällä sivulla rajoittavat suurta harjoituskenttää, asetettiin ratsastajia, rivit suljettuina. Hetken päästä tuli sotaministeri Naib-us-Sultaneh, shaahin kolmas poika, ratsastaen seurueineen ja pian senjälkeen shaahi itse. Hän ajoi harjoituskentälle, astui sitten vaunuista ja nousi valkoisen hevosensa selkään. Tämän perästä ratsasti hän, korkeampi päällystö seurassaan, kentän ympäri tarkastamaan sotilaitansa, ja sitten suurelle punaiselle teltille, jossa oli virvokkeita, appelsiineja, teetä ja makeisia hopeamaljoissa.
Istuen pienellä tyynyllä jalat ristissä allaan, katseli hän siitä kuinka sotaväki joukottain ratsasti kentän poikki ja oli tekevinänsä ratsuväen hyökkäyksiä.
Tällaisia harjoituksia pidetään joka viikko ja ne ovat saahin suurimpia huvituksia. Hänellä on suuret ajatukset sotajoukkonsa vastustamattomuudesta ja soturiensa urhollisuudesta ja hän luulee vakaasti olevansa maailman mahtavin yksinvaltias. Ja kuitenkin ovat nämät sotamiehet siihen määrään pelkuria, että jos vaan yksi heistä lähtee pakoon, niin kaikki muut seuraavat perässä niinkuin lammaslauma.
Teheran, valtakunnan nykyinen pääkaupunki, on Irak Adshmin maakunnan pohjoisosassa, kuivalla ja hedelmättömällä tasangolla, jota pohjoisessa rajoittaa Elbursin rinteet ja idässä matalat vuorijonot. Etelään ja kaakkoon päin levenee laaja suola-aavikko. Asema ei siis suinkaan ole luonnon suosima ja sitä paitsi pääkaupungille joksikin epäedullinen, sillä Teheran on liian kaukana eteläisistä ja itäisistä maakunnista. Muutamia etuja saatiin kuitenkin, kun nyt hallitsevan Kadjarsuvun perustaja muutti hallitustoimensa sille paikalle, jossa muinainen Rages oli. Niimpä on matka Kaspian mereen nyt lyhyt, jotenka Venäjän kauppa kävi paljon helpommaksi, samoin ollaan nyt lähempänä Persian viljavinta peltomaakuntaa, Khamsea, Kasvinin itäpuolella.
Helppo on huomata miksi pääkaupunki muutettiin Ispahanista Teheraniin. Ei ollut ensikertaa, kun uuden kuningassuvun perustaja muutti hallituspaikkaa. Kun voimakas, mutta julma vallananastaja, shaahi Aga Muhametti Khan, Kadjarien heimosta, sata vuotta sitten valitsi tuon ennen niin vähäpätöisen Teheranin kylän valtansa ja valtakuntansa pääkaupungiksi, olivat jo ennen Tabris, Sultanieh, Kasvin, Ispahan, Shiras y.m. kaupungit olleet hallituksen asemana ja sen johdosta päässeet kukoistukseen, jättääkseen taas seuraavassa hallituksen vaihdossa tilaa toiselle. Kaikkia hallitusvaihdoksia on nim. Persiassa seurannut taistelu hallitusistuimesta ja sisällinen sota ja mahdollisuuden mukaan näitä välttääksensä muuttaa uusi hallitsija vanhasta pääkaupungista, johon hän jättää edeltäjänsä ystävät ja neuvonantajat ja varustaa itsensä uudessa hallituspaikassaan joukolla luotettavia miehiä, joilla ei ole mitään yhteyksiä vanhan pääkaupungin kanssa.
Teheran on, niinkuin sanottu sillä kentällä, jossa muinoin sijaitsi tuo Topiaksen kirjassa usein mainittu Rages. Rageksesta on Teheranissa vielä jäännöksiä ja Dariuksen aikana lienee siellä ollut miljoonan verran asukkaita, mutta sittemmin Tsingis-Khan ja Tamerlan sen perin-pohjin hävittivät. Kaunein ja parhaiten säilynyt näistä raunioista on 26 metriä korkea torni, joka ennen lienee ollut 40 metriä korkea, mutta jonka yläosa on revitty kivien saamista varten. Nykyinen shaahi on kuitenkin antanut korjata tornin ja varustaa sen leikkauskoristeilla, mutta siten on tämän muinaismuiston arvo suurimmaksi osaksi ollutta ja mennyttä. Läheisellä kalliolla on toinen torni, josta vahdit arvattavasti tarkastivat seutua, antaakseen aikanaan tiedon vihollisten tulosta. Muista muistomerkeistä mainittakoon "Alin lähde", kaunis ulkoneva veistokuva, jossa kuviot on luonnollisessa suuruudessa hakattu kallioon, missä kirkas lähde valuu vuoresta. Sitäpaitsi on seutu yliympärinsä täynnä vanhojen muurien jäännöksiä, kovia kuin kallio, jonka päällä ne lepäävät. Siellä täällä näkyy selviä merkkiä huoneista ja niiden pohjamuurista sekä luhistuneista kellareista.
Lähellä Rageksen raunioita on parsilaisten hautausmaa, korkealla savimuurilla ympäröittynä. Haudat ovat erittäin inhoittavan näköisiä, sillä ne ovat tuskin 40 sentin syvyisiä, eikä ruumiita peitetä mullalla, vaan ne ovat paljaina, alttiina ilmalle, tuulille ja linnuille, joita kunkin hautauksen perästä kokoontuu laumoittain. Parsit pitävät tarkkaa huolta siitä, kumman silmän korppi tai kotka ensin vie. He luulevat vainajan sielun vaeltavan paratiisin iloon, jos oikea silmä ensin menee, mutta tuonelaan, jos vasen.
Teheran on yksitoikkoinen ja ikävä kaupunki, joka ei rakennuksen eikä viheriöivän luonnon puolesta vedä vertoja Ispahanille. Kadut ovat kapeat, väärät ja säännöttömät, huoneet on rakennettu päivän kuivaamasta savesta ja ovat ulkoa kolkon näköisiä, sillä akkunoita ei ole kaduille. Poikkeuksen tästä tekee kuitenkin eurooppalainen kaupunginosa, jonka kadut ovat leveät, suorat ja verrattain siistit. Muutoin pidetään puhtautta ja lakaisemista vallan tarpeettomana; kukin heittää huoneestansa laaseet ja jätteet kadulle. Kokonaisia roska- ja likavuoria on siellä täällä ja elleivät maalaiset näitä veisi peltojensa lannoittamiseksi ja koirat söisi mätäneviä eläimen jäännöksiä, olisi ilma kaupungissa varsin sietämätön. Erittäinkin kesäkuumalla vaikuttaa likaisuus ja saastaisuus tarttuvien tautien leviämistä, jonkatähden eurooppalaiset, niinkuin myös shaahi ja varakkaammat persialaisetkin, muuttavat maalle, vuorikyliin, jossa ilma on raitis ja terveellinen.
Kun ei mitään jokea tai puroa juokse kaupungin lävitse, johdatetaan vesi kaupunkiin maanalaisia kanavia myöten, pienistä järvistä ja puroista Elburs-vuoristosta. Kaupungin sisällä juoksee vesi osittain avonaisissa, osittain umpinaisissa kanavissa. Sitä käytetään sekä juoma- että pesuvedeksi ja se lian ja roskan paljous, joka täten tulee kanaviin, sulkee ne toisinaan. Niiden puhdistamiseksi on umpinaisiin kanaviin tehty ympyriäisiä aukkoja, aina vähän matkan päähän toisistaan. Kun nämät ovat keskellä katua, ovat ne ihan hengenvaarallisia jalkamiehille, varsinkin talvella, jolloin ne ovat lumen peitossa, sekä pimeän aikana, jolloin ne eivät näy.
Katuvalaistus on sangen huono: öljylamppuja tolppien nokassa, pitkän matkan päässä toisistaan. Ne, jotka myöhemmin liikkuvat kaduilla, pitävät aina muassansa palvelian, joka kantaa suurta, valkoista silkkipaperilyhtyä. Suurina juhlina, niinkuin paastokuun (ramatsan) lopussa tai kun shaahi ottaa uuden puolison, tapahtuu, että koko kaupunki kuninkaallisesta käskystä valaistaan. Valaistus on kuitenkin aivan yksinkertainen: kaksi lamppua asetetaan joka kynnykselle, akkunoita kun ei ole; avonaiset paikat valaistaan silloin öljylampuilla, jotka järjestetään kuvioiksi maahan. Sellainen valaistus näkynee kuninkaallisesta palatsista erittäin somalta.
Teheranissa on avaroita basaaria, joissa saa erinomaisen yleissilmäyksen kaikesta Persian teollisuudesta, ei ainoastaan pääkaupungissa, vaan myös tuon suuren valtakunnan kaikissa osissa. Basaarin käytävissä tapaa senvuoksi kauppiaita ja tehtailioita Hamadanista tai Ispahanista, Jesdistä tai Kirmanista j.n.e. Kauppiaat ja käsityöläiset ovat myös, samoinkuin Kasvinissa y.m. kaupungeissa, järjestetyt lajinsa ja elinkeinonsa mukaan. Kapeilla käytävillä ovat basaarit yhteydessä karavaaniseraijien kanssa. Karavaaniseraiji ei tässä mielessä merkitse ainoastaan karavaani-asemaa, eli kestikievaritaloa, vaan makasiinia, eli tavaravarastoa. On selvä, että ainoastaan rikkaampien kauppamiesten kannattaa pitää erityistä karavaaniseraijia. Teheranin kauniimmat karavaaniseraijit ovat ne, jotka ovat Emir-basaarin yhteydessä: ne ovat nim. koristetut muhkeilla fajanssi-maalauksilla ja korkokuvilla, niissä on myös kauniita pihoja ja marmori-altaita.
Mainittavin Teheranin kouluista on eräs eurooppalaisesti järjestetty korkeakoulu, jossa 200 oppilasta saattaa opinnoita harjoittaa. Melkein kaikki opettajat ovat eurooppalaisia; siinä opetetaan lääkitystaitoa, fysiikkaa, matematiikkaa, maantietoa, ranskaa, venäjää, englantia, sotatietoa, soitantoa ja maalausta. Tarkoitus on alun pitäen ollut hyvä ja opettajat ovat parhaansa tehneet kiinnittääksensä persialaisia nuorukaisia näihin opintoihin ja tieteisiin, mutta heidän työnsä hedelmä on vähäinen. Tosin joku oppilas vuosien kuluttua menee Parisiin, siellä omin neuvoin opinnoita harjoittaakseen, mutta tällaiset tapaukset eivät ole läheskään yleisiä.
Teheranin moskeet eivät saata lukumäärän tai komeuden puolesta vetää vertoja Ispahanin moskeille, mutta sitä vastoin on Teheranissa suuri paljous teatteria (tekieli), joissa persialaiset muharrem-kuussa viettävät tuota surullista muistoa Alin ja hänen puoluelaistensa häviöstä Kerbelan tappelussa, jossa jedsiläiset voittivat. Lavalla rakennuksen keskessä intoisat näyttelijät esittävät tuimilla liikkeillä, itkulla ja surulauluilla tätä onnetonta tapausta. Alin esittäjällä on irtonainen paperipää, täynnä punattua vettä. Murhaaja syöksee, paljas sapeli kädessään, ja katkaisee yhdellä iskulla tämän pään, joka vierii katsojien joukkoon, niin että verta valuu kaikkialle. Suurempaa näytelmä-luuloittelua ei saata pyytää. Tapahtuukin välistä, niinkuin olen kuullut kerrottavan, että katseliat näin elävän kuvan vaikutuksesta vaihettavat näkemänsä kuvauksen todellisuuteen ja siihen määrin kiihtyvät vimmaiseen raivostukseen, että näytelmän lopussa ahdistavat, jopa iskevät kuoliaaksi Alin murhaajana esiintyneen näytteliän.
Kaunein, mitä Teheranissa on nähtävänä on kuninkaallinen palatsi. Tämä ei ole, niinkuin Euroopassa on tavallista, yksi ainoa rakennus-ryhmä, vaan siihen kuuluu monta pienempää eri rakennusta, jolla kullakin on eri tarkoituksensa. Niin esim. asuu shaahi talvella eräässä, toisessa suvisin, kolmannessa hänen puolisonsa ja näiden orjat ja orjattaret, neljännessä on museo, taulukokoelma ja vastaan-ottosali, viidennessä pitävät ministerit kokouksiansa, j.n.e. Kun ehkä huvittanee lukijaa saada nähdä tätä merkillistä palatsia sisältä, ja kun minä sain tilaisuuden katsella sitä alusta loppuvin asti (paitsi naisten puolta), tahdon lyhyesti kertoa minkänäköisiä palatsin merkillisimmät huoneet olivat ja mitä ne sisälsivät.
Eri palatsit ovat niin sijoitetut, että niiden välille muodostuu neliskulmasia pihoja.
Joka pihan keskellä on suuri vesiallas ja siinä kirkasta, puhdasta vettä, suihkukaivoja, joutsenia ja kultakaloja ja sivuilla on mitä ihanimpia kukka-istutuksia. Pihoissa on aina raikasta ja viileätä, osaksi korkeiden kypressien ja poppelien tähden, jotka antavat suloista varjoa, osaksi myös marmorilla päällystettyjen käytävien vuoksi, jotka kesällä aina pidetään kosteina.
Kun tulin palatsiin, jouduin ensiksi vastaan-ottosaliin, jonka pihanpuolisena seinänä on ainoastaan kaksi mahtavaa pylvästä. Keskellä tämän salin lattiaa on suuri, kallisarvoinen marmorinen valtaistuin, jossa shaahin on tapa istua Uudenvuoden päivänä, hopeakaljaania poltellen; tämän valtaistuimen toi Nadir shaahi valloitetusta Delhistä, Intiasta. Seinät ovat täynnä peiliä ja tauluja, joissa on kuvattuna shaahi Abbas, Nadir-shaahi, Feth Ali shaahi y.m. Persian kuninkaita, istuen valtaistuimella kuninkaallisessa komeudessaan. Viereisessä huoneessa riippuu pari ranskalaista gobeliinimattoa, ne ovat kuningas Ludvikki Fiilipin lahjoittamia. Taulukokoelmana on suuri sali, jossa on mosaikkilattia ja katossa seitsemän säkenöivää lasiruunua, katto muuten on ihan peiliä. Täällä on paljon tauluja, joita Euroopan hallitsiat ovat shaahille lahjoittaneet, m.m. keisari Vilhelmin, Aleksanteri II, Viktor Emanuelin ja Napoleon I kuva, sekä suuri mosaikkitaulu, joka esittää Rooman Kolosseumia. Sitten on useita meri- ja maisemamaalauksia sekä shaahin kuva eri painoksissa ja eri ikäkausilta. Eräällä pöydällä on joukko keinotekoisia lintuja, jotka osaavat laulaa.
Eräässä salissa antaa shaahi syntymäpäivänään päivälliset prinsseille ja eurooppalaisille lähettiläille. Näissä tilaisuuksissa ei hän itse ole saapuvilla, mutta salin lyhyimmässä seinässä on suuri akkuna, joka johtaa pienempään huoneeseen. Täällä istuu shaahi puolisoineen ja katselee vieraitaan päivällisten kestäessä.
Toinenkin valtaistuin on toisessa salissa, jonka lattia on täynnä kallisarvoisia mattoja. Se istuin on päällystetty paksuilla kultalaatoilla, joihin on upotettu ääretön paljous topaasia ja smaragtia.
Muuan pienempi sali, jossa on suuria lasiruunuja katossa, nimitetään shaahin työhuoneeksi. Täällä hänen on tapansa istua tyynyllä lattialla, matalan pöydän ääressä ja kirjoittaa nimensä tärkeisiin asiakirjoihin. Siellä oli suuri hopeainen lipas kirjoitustarpeiden ja kirjepaperien säilyttämiseksi, ja tämän vieressä moniaita persialaisia ja ranskalaisia kirjoja. Muiden koristusten joukossa tässä huoneessa oli erittäin soma valokuva kuningas Oskari II:sta, amiraalinpuvussa.
Kaunein huone shaahin palatsissa on museosali, suuri kuin kirkko ja katto holvimainen. Täällä on osittain lasikaapeissa, osittain pienillä pöydillä kokoelma omituisimpia ja kallisarvoisimpia esineitä. Näistä mainittakoon tuo maankuulu maapallo, noin 75 senttiä läpimitaten, jonka shaahi on teettänyt ja jossa on tiheässä erivärisiä jalokiviä. Niimpä esitetään Afrikan polttavia erämaita rubiineilla, jotka ikäänkuin heijastavat kuumuutta, valtameriä kuvataan asuurisinisillä kivillä ja jääseutuja valkoisilla kristalleilla. Museon muista merkillisyyksistä mainittakoon pari suurta Grönlannin vuorikristallia, joissa on Nbrdenskjöldin nimi, sekä kokoelma valokuvia tämän matkustuksista jäällä; ne on t:ri Hybennet lahjoittanut.
Seiniä kaunistaa suuret vaakunakilvet, katosta riippuu suuren suuria lasiruunuja ja peilikirkkaalla mosaikkilattialla seisoo kaksi riviä kullatuita tuolia, keltaisella silkillä päällystettyinä. Verhojen tupsut ovat puhtaita helmiä ja äärettömän, kallisarvoisia. Komeus tässä salissa on tosiaan hämmästyttävä. Luulee joutuneensa satujen loitsulinnaan. Eikä kuka hyvänsä pääsekkään museota katsomaan; kallis pähkinäpuinen portti on varustettu lukulla ja shaahin sinetillä, jonka ainoastaan hän itse tai ensimmäinen hovimarsalkki saa avata. Kirjastossa on enimmäkseen persialaisia kirjoja, punaisissa kansissa, valkoiset leimat selässä, mutta sitä paitsi on suuri joukko eurooppalaisia loistoteoksia, varsinkin Persiasta; lisäksi kuva- ja karttateoksia, ompa myös pari vuosikertaa ruotsalaista "Familjejournalia", jotka t:ri Hybennet on lahjoittanut. Shaahia huvitti tämän teoksen kuvat niin että hän antoi t:ri Hybennetin ranskaksi kirjoittaa mitä kuvat merkitsivät.
Viimeiseksi mainittakoon maantieteellinen huone, jonka seinät olivat täynnä Persian karttoja, osaksi englantilaista alkuperää, osaksi alkuperäisiä, osaksi persialaisia jäljennöksiä, myös on siellä kaunis kokoelma saksalaisia korkokarttoja koko maapallosta. Pienellä pöydällä on kaksi maapalloa, joista toinen on lasinen. Tässä huoneessa oleskelee shaahi mielellään ja maantieto on hänen lempiharrastuksiaan. Epäilemättä onkin hän valtakunnassaan paras Iranin ja Keskiaasian maantiedon tuntija.
Eri rakennuksessa on satulahuone, jossa kaikki kuninkaalliset satulat ovat asetettuina; sitte lintuhuone, suuri sali ja siellä kasvavia puita, joiden oksilla runsas paljous persialaisia lintuja lentelee.
Kuninkaan haaremi (persiaksi "enderun") jäi minulta näkemättä, enkä siitä siis saata kertoa. Ulkopuolelta se on yksinkertainen, eikä taida sisäpuoleltakaan ensinkään olla niin ylellinen ja komea, kuin Euroopassa luulotellaan. Varovaisuuden vuoksi on sen ympärillä siellä täällä vahteja.
Palatsin ajoportista vie leveä lehtokuja tykistöpihaan, jonka neljällä puolella on kasarmia ja kanuunavajoja. Keskellä pihaa on lava ja lavalla ne kolme suurta kanuunaa, jotka shaahi Abbas otti portukaalilaisilta.
Muista huomattavista rakennuksista Teheranissa on etupäässä mainittava ulkoasiainministerin palatsi. Runsaasti koristetusta eteissalista tullaan ylös marmorirappuja myöten, jotka ovat punaisien mattojen peitossa, satumaisella komeudella koristettuihin salonkeihin. Merkillisin kuitenkin on se suuri moskee jota Jahija-Khan, ulkoministeri, rakennuttaa ja joka kerran valmiiksi jouduttuansa on oleva suurin Teheranissa. Sitä on rakennettu yhdeksän vuotta, mutta suurellainen se onkin. Ylinnä on mahtava kupukatto, korkeiden minareettitornien ympäröimänä, ja suurta rukoussalia kannattaa 44 pylvästä. Kun ei se vielä ollut valmis, sain minäkin tulla sisälle, mutta jahka se kerran vihitään, ei yksikään uskoton saa sitä pyhää huonetta jalallansa saastuttaa.
Viimeksi tahdon kertoa aivan omituisesta ja huvittavasta laitoksesta, jonka näin Feth Ali shaahin vanhassa, puolittain riutuneessa palatsissa. Palatsin kellarikerroksessa on vesiallas, johon haaremista laskee valkoisista marmorilevyistä tehty kalteva lattia. Kun kuninkaallisten puolisoiden teki mieli virkistävää aamukylpyä, levitettiin soopaa marmorilevyille ja niin liukuivat he liukasta alamaata altaaseen. Ei kaiketi tarvitse sanoa, että shaahi seisoi alhaalla katselemassa. Hybennet ja minäkin koettelimme tätä laitosta ja havaitsimme sen erittäin käytännölliseksi.