II.
SALAPOLIISI ALKAA TOIMIA.
Asbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään menevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja sytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin kiinni.
"Olen iloinen saatuani sinut mukaani", sanoi tohtori. "Sinulla on kaiketi tavattoman paljon työtä?"
"Riittävästi", vastasi Krag, "mutta kun minä saan ratkaistavakseni vaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen mielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika…"
"On noin 25 tai 30 vuotias nuorimies."
"Enemmän hänestä!"
"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu kaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä, mutta mikään erikoiskyky hän ei ole."
"Kansallisuus?"
"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet noin 18 vuotiaana huostaansa?"
"Mistä syystä?"
"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan hyväsydäminen ihminen."
"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?"
"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä."
"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."
"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."
"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"
"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."
"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen avioliittopuuhiansa?"
"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti turvattu, niin rikas on ukko."
Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle, oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa. Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi kasvoja.
Puolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään herraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin vihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen puistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.
"Tähän", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien lyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.
Tohtori kumartui kuskiin päin ja kysyi:
"Mitä ihmettä täällä puuhataan?"
"Herra Åkerholm vain revityttää puistopaviljongin hajalle", vastasi kuski.
Salapoliisi huomasi kuskin hymyilevän. Hän ymmärsi sen merkitsevän jotain.
"Menkäämme sinne", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät kahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he ihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan repimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo purettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja kokosivat jäännökset kasoihin.
Turkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin valvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti mahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen; homma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag muisti kuskin hymyilyn. "Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna", ajatteli hän.
Tohtori osoitti valkopartaista ja kuiskasi:
"Tuo tuolla on Åkerholm."
"Olen jo arvannut sen."
Vanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: "Lattia ylös. Joutukaa — lattia!"… Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei ollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen paremmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin kasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin saappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten touhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.
Kasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt vanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä. Silmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen tohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.
"Tervetuloa takaisin, tohtori!" sanoi kasvattipoika. "Kuulin teidän käyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni…"
"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm", esitti tohtori. "Mitä ihmettä täällä on tekeillä?" lisäsi hän.
"Joku on ampunut vanhusta", vastasi kasvattipoika.
"Ampunut häntä!"
"Niin hän ainakin väittää."
Samassa saapui vanhus paikalle.
"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!" huudahti hän hermostuneesti. "Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin juoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla."
"Minkätähden juoksitte häntä kohden?" kysyi Krag.
Vanhus heitti nopean silmäyksen salapoliisiin ja vastasi:
"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut murhaajan käsissä."
Krag nyökkäsi.
"Ja kun laukaus ei osunut, kiirehti hän…"
"Takaisin paviljonkiin."
"Ja te?"
"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli poikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin."
"Mutta lintu oli sillävälin lentänyt tiehensä?"
"Ei", vastasi vanhus terävästi, "lumessa ei näkynyt paviljongista poispäin johtavia jälkiä."
"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä", huomautti Bengt. "Isä on jotenkin erehtynyt."
"Minä en ole erehtynyt", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon päin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.
"Mikä on teidän mielipiteenne tässä asiassa?"
"Isä raukka", vastasi Bengt välttäen. "Kenties pidätte tätä kaikkea kiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?"
"Niin teen, ja sama on kai teidänkin ajatuksenne?"
"Minulla on päinvastainen ajatus; tapaus on hyvin kummallinen."
Bengt kääntyi hämmästyneenä.
"Te olette nopeasti muodostaneet mielipiteenne."
"Tapahtuma on minulla täysin selvillä."
"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen vakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua."
"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan rikosyrityksestä?"
"Hän oli suunnattomasti kiihtynyt."
"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen sijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan tyynenä katsellen miesten työtä."
Kasvattipoika suutahti.
"Minä tiedän kyllä, mitä teen", vastasi hän.
"Niin minäkin luulen. Ja te tulitte luullakseni ensimmäisinä paviljonkiin?"
"Niin tein, mutta minä en nähnyt siellä ketään."
"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä näkynyt lumessa?"
"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta kasvatusisälleni."
"En."
Asbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensä
Bengtin olalle virkkoi hän painavasti:
"Jäljet ovat kuitenkin olemassa."
Bengt peräytyi hämmästyneenä pari askelta.
"Mitä jälkiä tarkoitatte?"
"Teidän", vastasi Krag tyynesti.
"Tuli ja leimaus, minun?"
Krag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ hillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.
"Luonnollisesti", sanoi hän, "ovat paviljongista poispäin johtavat jäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin tietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut."
Bengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen sisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.
Herrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen havainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen. Hänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten ulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden vanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet kohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä sulkeutuneelta.
"Isä hyvä", sanoi Bengt, "luulen että meidän on nyt viisainta mennä nukkumaan." Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että seinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen mentyään huomautti tohtori:
"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä seurata. Mitä arvelet?"
"Luultavasti hän nukahtaa pian. — Tämä on salaperäinen talo ihmeellisine asukkaineen."
Palvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa. Tohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli valpas ja jännittynyt.
"Sinä kaiketi tunnet talon?" kysyi hän. "Voiko täältä nähdä vanhuksen huoneisiin?"
Tohtori nousi ja meni ikkunan luo.
"Kas tuolla", sanoi hän, "näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen toisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta."
Viimeisestä akkunasta loisti valo, mutta äkkiä se sammui.
"Vanhus meni levolle", sanoi Krag. Kääntyen lääkäriin päin jatkoi hän:
"On muuan asia, jonka sinun täytyy ennen nukkumaan menoasi toimittaa."
"Tulee tapahtumaan."
"Haet tuon koiran tänne." Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain tummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.
"Minkätähden?"
"Se on välttämätöntä."
Tohtori meni.
Muutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen oli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti tepasteleva koira mukanaan.
Krag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat sammuneet.
Salapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen. Hän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta taitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan talon nurkissa.
Krag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli kolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen kerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita ja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli muutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.
Katolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag koetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui takaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen kerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti erikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja kuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen tarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän erottaa sanat: "Näetkö?… Piru!"
Krag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti sille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja asetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.
Samassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän liikettä ulkorappusilla.