III.
URKKIJAT.
Asbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana paikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan läheisyydessään. Kului pari minuuttia.
Silloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän säpsähti.
"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?" kuului kasvattipojan pilkallinen ääni.
"Sen te kyllä arvaatte."
Bengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun. Selässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään piteli hän kivääriä.
"Metsästämässäkö näin yösydännä?" kysyi Krag.
Bengt, joka seisoi ovella katsellen pilkallisesti Kragia, ei vastannut.
"Kysyin teiltä", sanoi hän, "mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.
Puistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?"
"Sen se kuitenkin tekee", vastasi Krag, "aioin juuri lähteä levolle, mutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla jokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu."
"Mutta oliko välttämätöntä ottaa ovi paikoiltaan päästäksenne ulos?"
"Minulla ei ollut avainta ja oven irroittaminen oli varsin helppoa."
"Herra tohtori, te käyttäydytte kuin murtovaras."
"Tai niinkuin salapoliisi", vastasi Krag nauraen.
Bengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä merkitsevästi käsissään.
"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä luulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori."
"Olen ennenkin seisonut pyssynpiipun edessä."
"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän olemaan varuillanne."
"No niin, ensikerralla en varmaankaan välty kuuliltanne."
"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä."
Bengt heilautti pyssyn olalleen ja lähti metsää kohden.
Asbjörn Krag lähti huoneeseensa.
Tohtori oli odottanut jännittyneenä.
"Kuulin ääniä, kenen kanssa keskustelit?"
"Bengtin", vastasi Krag.
"Menikö hän ulos?"
Krag nyökkäsi.
"Minne?"
Salapoliisi viittasi kauempana häämöttävää metsää kohden.
"Oletko huomannut jotain?"
"Olen."
"Merkillistäkö?"
"Niin."
"Tein siis oikein pyytäessäni sinut tänne?"
"Olen siitä kiitollinen sinulle."
"Tässä kaikessa piilee siis jotain vakavampaa kuin vanhuksen mielikuvitus?"
"Ihan varmasti."
Krag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri oli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet selän takana lämmitellen kamiinin edessä.
"Suunniteltiin ilkeää rikosta", sanoi hän, "ja Jumala tietää, eikö se jo ole tapahtunut."
Tohtori nousi ja tirkisteli pelokkain silmin salapoliisia.
"Ja kuka on rikollinen?"
"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän. Nyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske koira ulos ja hoida näitä käsiä vähän." Salapoliisi ojensi hymyillen molemmat kätensä. Sormet olivat veriset.
* * * * *
Kun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn Krag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli säteilevän iloinen.
"Mikä ihana talvi-ilma ja viehättävä maaseutu!" huudahti hän
Tohtori hypähti ylös vuoteesta.
"Sinä olet hyvällä tuulella tänään", sanoi hän, "asiasi ovat kai hyvässä järjestyksessä?"
"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen. Nyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset vaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut selville kolmen huoneen salaisuuden."
"Onko se mahdollista? Milloin se tapahtui?"
"Yöllä, sinun nukkuessasi."
"Sitten on yöllä tapahtunut jotain merkillistä?"
"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien asiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä."
"Ja mikä on arvoituksen selitys?"
"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta aikanaan saat tietää kaikki."
"Siis rikos?"
"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen kanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme nauttimaan vähän aamiaista."
Salapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin kasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä huumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten tahtoaankin yhtyä nauruun.
Päivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko, jonka hän sanoi sisältävän kirjoja.
"Olen niin innostunut opinnoihin", sanoi hän, "että minulla pitää olla kirjat matkoillakin mukana." Laatikon antoi hän heti kulettaa huoneeseensa.
Tohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin muutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla oli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti tohtorikin sinne.
Krag oli jo avannut laatikkonsa.
"Sulje ovi!" huudahti hän tohtorille.
"Mitä kummaa sinä puuhailet?" kysyi tohtori uteliaana.
"Järjestelen vähän kirjojani."
Tohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin — lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.
"Katsohan näitä!" sanoi Krag innostuneena, "tässä ovat sirpaleet siitä peilistä, jonka Åkerholm murskasi."
"Mistä kummasta sinä ne olet saanut?"
"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään kuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin ne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta, etten olisi herättänyt huomiota." Salapoliisi jäi mietteisiinsä. "Tämä ei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi."
Hän katseli pellinpalasia pudistaen päätään.
"Ihmeellinen peili, ihmeellinen peili", puheli hän itsekseen.
Iltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella keskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.
Asbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia seikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.
"Niin ollen hän on nuori ja kaunis?"
"Niin on."
Krag katseli Bengtiä läpitunkevasti ja kysyi leikillisesti:
"Eikö olisi sopivampaa että te naisitte hänet?"
Bengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi pysäytti hänet.
"Minun mielestäni", jatkoi hän, "on kasvatusisänne suoraan sanoen liian vanha naimisiin mennäkseen."
"Samaa mieltä minäkin olen", vastasi Bengt.
"Ihmettelempä, ettette ole vastustanut vanhuksen naimapuuhia."
Bengt viivytti vähän aikaa vastausta. Sitten sanoi hän:
"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut jokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua."
"Taloudelliselta kannalta katsottuna", jatkoi Krag, "tulisi teille olemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi. Perintö —"
Bengt ei voinut enää hillitä suuttumustaan. "Millainen aasi!" huudahti hän.
Samassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi paraillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin hevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.
"Ja minä en valehtele", vakuutti hän innokkaasti, "minä tähtäsin noin 200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan silmäterään."
Asbjörn Krag tuli lähemmäksi ja kysyi:
"Anteeksi, ammuitteko revolverilla?"
Vanhus heittäytyi nauraa kohottaen tuolin selkänojaa vasten.
"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä minä ammuin."
Åkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli innostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan välinpitämättömästi:
"Vai kiväärillä."
Vanhus riemastui yhä enemmän.
"Kuulkaahan tohtori!" sanoi hän, "te ette kaiketi ole unissannekaan haistanut ruudin savua?"
"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani", vastasi Krag, "ja minä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta."
"Sitäpä minä haluaisin nähdä."
"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen", sanoi hän lähtien huoneesta.
Vähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja otti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.
Vanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne olivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.
"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!" sanoi hän ojentaen toisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.
Krag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan paksuun tammilankkuun.
Tämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja laukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. "Pyydän äskeisiä sanojani anteeksi!" huudahti Åkerholm, "ja nyt koetan minä vuorostani."
Åkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä loistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui samalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin kuulansa sattui paperipalaseen.
"Tuollainen laukaus on kumarruksen arvoinen", sanoi Krag.
Vanhus kumarsi takaisin.
"Pelikortti!" huudahti vanhus. "Pelikortti tänne!"
Hän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi, mutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.
Tämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta. Tohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin kolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti ylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.
"Uudenaikaisia rojukapineita!" huudahti hän. "Odottakaahan, niin saatte nähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat."
Tohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli järjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että pian tulee jotain tapahtumaan.