IV.
KUOLLEENA LÖYDETTY.
Herrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli patakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla lävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille kohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.
Vihdoin palasi vanhus innostuneena.
"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!" huudahti hän näyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän tähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai pistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.
"Se on ladattu", huusi vanhus nauraen. "Varokaa! Jos tahdotte säilyttää kulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen ase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'."
Åkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt lattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta ässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin silmään.
Huone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti erittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä Asbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.
Mutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä tarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.
Salapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä olevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:
"Tämä on siis pistooli."
Vanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia änkytti hän:
"Mitä… mitä tarkoitatte?"
Krag näytti entistäänkin välinpitämättömämmältä.
"En mitään erityistä", vastasi hän "Tämä on tarkka pistooli, tahdoin vain sanoa."
Vanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt ilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.
Pari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos huoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet säikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että he olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt viittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua supatusta laukauksista ja hullusta isännästä.
"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet korvien ohi."
"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle", lisäsi toinen.
"Mutta kenen luulette ampuneen?"
"Vanhuksen tietysti."
Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta tolaltaan.
Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.
"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti. "Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen hienostunut kuin kaupunkilaiset."
Krag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa kanssa.
"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä kuin muuallakin."
Ja herrat jäivät paikoilleen.
Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin, että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että hän hyvin kuuli kaikki.
Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.
Kävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.
"Oletteko väsynyt?" kysyi hän. "Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?"
"Ei, kiitos", vastasi Krag, "se on vain ohimenevää väsymystä."
"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen."
"Mahdollisesti."
Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus? Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.
Vaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:
"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"
Vanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että hänellä oli kiusallista vastata siihen.
"Aivan varma", vastasi hän.
Krag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas: "Miten hän oli puettu?"
Vanhus vaikeni. Viimein sanoi hän hämmästyneenä:
"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu tästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole tarpeellistakaan."
"Anteeksi, tiedänkin jo riittävästi."
Åkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä ja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän nosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo, mutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt viereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti paperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa kirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen vapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.
Puoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista liikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä ahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen pöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien, saattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag sieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin taskuvaras taskuunsa.
Kun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin ja
Asbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.
"No, seurasitteko häntä perille saakka?" kysyt Krag.
"En", vastasi tohtori, "hän paukautti oven kiinni aivan nenäni edessä."
Salapoliisi nauroi.
"Isäänne alkoi väsyttää", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. "Teillä on kai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?"
"Olen lähdössä klubiin."
Krag haukotteli.
"Toivoisin pääseväni mukaanne."
"Se käy kyllä päinsä. Kyytimies odottelee portilla. Entä tohtori
Rasch?"
"Ei tule mukaan", vastasi salapoliisi reippaasti. "Hän tahtoo mieluummin jäädä tänne."
"Minulla ei ollut aikomusta lähteä", lisäsi tohtori hämillään.
Bengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän ymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.
* * * * *
Pikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä. Krag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien nauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen vastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.
Pian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan varapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet kasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin tahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä nimenä oli "Poliisi", hiljainen herran tuherrus, kalpeana päihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan kallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle puhuttiin: "Epäilemättä, epäilemättä…" Muuan eteenpäinpyrkivä asianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita ainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi joutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään kuuli hän kuiskattavan: "Meidän täytyy vastustaa…" Tämä oli olevinaan jonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä iltana tutustua lähemmin toisiinsa.
Silloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli imarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.
"Kerrassaan mainio mies", sanoi kovaääninen asianajaja. "Tarmokkuutensa kautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan."
"Epäilemättä, epäilemättä", vahvisti "Poliisi."
Halvauskohtausta odotteleva nousi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä.
Bengt oli yleisenä puheenaiheena. Krag kuuli klubin puheenjohtajan sanovan:
"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän ei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin. Ja se onkin luonnollista."
"Epäilemättä", myönsi "Poliisi" ja tarttui lasiinsa.
Seurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi kovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: "Voisihan Bengt itse…"
Samassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään puhetta korostaen huomattavasti sanat: "Kaupungin toivo, puolueen tukipylväs." Bengt kiitteli: "Me gentlemannit…" Enempää ei Krag kuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.
Mutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan lähellä. Täytyi varustautua.
Nuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta nimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin pianiinoa.
Äkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa juoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.
Kapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon pianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt tahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun pianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä ja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.
Asianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat liikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu. Pianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon koskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet. "Poliisi", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin laulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.
Samassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja pyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja kasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi kauhea aavistus.
"Hyvät herrat", sanoi tulija, "on tapahtunut surullinen onnettomuus. Muutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että vanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta."
Lasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän ovipieltä vasten.